Taivasten valtakuntaa vastaan hyökätään

Elämme siinä ajassa, että kirjoitukset käyvät toteen ja rutosti.

»Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.»

Matt 11:12

Tampereen piispalla Eelis Gulinilla oli aikanaan tapana viedä nuoret papit omaan yksityiskappeliinsa ja keskustella heidän kanssaan Raamatun keskeisistä kysymyksistä. Näin kävi minullekin pastoraalitutkinnon yhteydessä juuri ennen lähtoämme Israeliin. Juutalaiskysymystä käsittelevän tutkimukseni vastaväittäjänä oli itse piispa. Ilmeisesti juuri siitä syystä hän otti esille Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien sanat Jumalan valtakunnassa vallitsevasta taistelutilanteesta, joka alkoi Johanneksen kasteesta. Matteus korostaa, että »taivasten valtakuntaa vastaan hyökätään». Luukas 16:16 puhuu sitä vastoin siitä, että Johanneksesta lähtien »julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin». Hyökkäämisestä ja tunkeutumisesta käytetään kreikassa samaa sanontaa, »biatsetai». Englanninkielinen Raamattu puhuu siitä, että »taivasten valtakunta kärsii väkivaltaa».

Piispa Gulin esitti, että pakanasyntyinen Luukas-lääkäri käsitti Jeesuksen korostaneen yksityistä uskonkilvoitusta, kun taas juutalaisia sanankäänteitä rakastava Matteus ilmeisesti korosti henkivaltojen taistelua, joka vallitsee taivasten valtakunnassa. Hän katsoi, että eräät rabbit ovat ymmärtäneet tuon kreikankielen termin tarkoittavan »väkivaltaisuuden» voimia. Todellakin! Juutalaisuudessa on monia yksittäisiä sanontoja ja opettavia pikku kertomuksia tällaisista voimista, jotka sotivat Jumalaa vastaan
http://www.kirjasilta.net/santala/jumalan/jumalan.html#vastaan
4153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Asiallinen kirjoitus, jonka joku haluaa pimittää kansalta. Raamatullinen ja profetallinen aloitus, kuten pitääkin olla.

Äänestä

Eikö edes taivasten valtakuntaan päässyt ole täysin turvassa? Vai miten tämä pitäisi tulkita? Jos on todellinen taistelu, on todellinen vaara. Jos ei ole vaaraa, ei ole todellista taisteluakaan, ja tuo juttu ei ole totta.

Kun jumala on kaikkivaltias, niin miten tämä on mahdollista, ettei edes omaa kotiaan pysty pitämään täysin taistelun ulkopuolella ja koskemattomana? Siinäkin on sulattelemista, että kaikkivaltias päästää pahuuden riivaamaan edes "alempaa" luomakuntaansa.

Äänestä
  • Matteuksen evankeliumi:
    13:21 mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois.
    24:21 Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.
    Markuksen evankeliumi:
    4:17 mutta heillä ei ole juurta itsessään, vaan he kestävät ainoastaan jonkun aikaa; kun sitten tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin he kohta lankeavat pois.
    13:19 Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule.

    Luukkaan evankeliumi:
    21:25 Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.
    Johanneksen evankeliumi:
    16:21 Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan. >> Jakeen lisätiedot
    16:33 Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."
    Roomalaiskirje:
    2:9 Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
    5:3 Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
    8:35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
    Efesolaiskirje:
    3:13 Siksi minä pyydän, ettette lannistuisi niiden ahdistusten vuoksi, joita minä teidän tähtenne kärsin, sillä ne ovat teidän kunnianne.
    Hebrealaiskirje:
    10:33 kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla.

    Äänestä

  • Ahdistus/kestävyyttä kirjoitti:

    Matteuksen evankeliumi:

    Uskova ei elä pumpulissa ja vapaana ongelmista. Heillekin sallitaan koettelemuksia, jotka lisäävät kärsivällisyyttä ja kestävyyttä ihmisessä. Tämä maanpäällinen elämä on kuin varjo vaan ja lyhyt matka, taivallus iäisyyden rinnalla. Herra tuntee, mitä tekoa kukin on ja häneltä saamme pyytää apua ahdingonkin aikana. Hän sanoo: lapseni, minä kannoin sinua silloin. Siksi oli vain yhdet jäljet hiekassa kun sinulla oli vaikeaa.

    5:3 Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
    8:35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
    Efesolaiskirje:
    3:13 Siksi minä pyydän, ettette lannistuisi niiden ahdistusten vuoksi, joita minä teidän tähtenne kärsin, sillä ne ovat teidän kunnianne.
    Hebrealaiskirje:
    10:33 kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

On se aika nyt kirjoitti:

Elämme siinä ajassa, että kirjoitukset käyvät toteen ja rutosti.

»Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.»

Matt 11:12

Tampereen piispalla Eelis Gulinilla oli aikanaan tapana viedä nuoret papit omaan yksityiskappeliinsa ja keskustella heidän kanssaan Raamatun keskeisistä kysymyksistä. Näin kävi minullekin pastoraalitutkinnon yhteydessä juuri ennen lähtoämme Israeliin. Juutalaiskysymystä käsittelevän tutkimukseni vastaväittäjänä oli itse piispa. Ilmeisesti juuri siitä syystä hän otti esille Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien sanat Jumalan valtakunnassa vallitsevasta taistelutilanteesta, joka alkoi Johanneksen kasteesta. Matteus korostaa, että »taivasten valtakuntaa vastaan hyökätään». Luukas 16:16 puhuu sitä vastoin siitä, että Johanneksesta lähtien »julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin». Hyökkäämisestä ja tunkeutumisesta käytetään kreikassa samaa sanontaa, »biatsetai». Englanninkielinen Raamattu puhuu siitä, että »taivasten valtakunta kärsii väkivaltaa».

Piispa Gulin esitti, että pakanasyntyinen Luukas-lääkäri käsitti Jeesuksen korostaneen yksityistä uskonkilvoitusta, kun taas juutalaisia sanankäänteitä rakastava Matteus ilmeisesti korosti henkivaltojen taistelua, joka vallitsee taivasten valtakunnassa. Hän katsoi, että eräät rabbit ovat ymmärtäneet tuon kreikankielen termin tarkoittavan »väkivaltaisuuden» voimia. Todellakin! Juutalaisuudessa on monia yksittäisiä sanontoja ja opettavia pikku kertomuksia tällaisista voimista, jotka sotivat Jumalaa vastaan
http://www.kirjasilta.net/santala/jumalan/jumalan.html#vastaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu