Perussuomalaisten työvaliokunta esitti tänään puheenjohtaja Timo Soinin johdolla kansanedustaja James Hirvisaaren erottamista puolueesta.
Hirvisaaren eduskuntaan tuoma vieras esitti istuntosalissa otetussa kuvassa natsitervehdystä, joka oli liikaa puolueen johdolle.
Hirvisaari sai lähtöpassit puolueen eduskuntaryhmästä määräajaksi jo huhtikuussa 2012. Tuolloin taustalla olivat Hirvisaaren avustajan kommentit ulkomaalaisten hihamerkkien käytöstä, joka toi sekin mieleen Natsi-Saksan.
Kesällä 2012 Hirvisaaresta tehtiin tutkintapyyntö tämän kerrottua Twitterissä ehdottaneensa Neekerinsuukkojen nimeämistä Paviaaninsuukoiksi. Edelliskesänä poliisia pyydettiin tutkimaan Hirvisaaren puheet, joissa tämä vertasi homoseksuaalisuutta kehitysvammaisuuteen.
Vuonna 2011 Hirvisaari tuomittiin Kouvolan hovioikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan blogikirjoituksestaan. Oikeus katsoi Hirvisaaren tekstin aiheuttaneen halveksuntaa ja jopa vihaa muslimeja kohtaan.
Soini ei ole erottamispäätöksen yhteydessä ottanut kantaa Hirvisaaren tekoihin tai mielipiteisiin. Soinia huolettaa ainoastaan törttöilyn vaikutus puolueen kannatukseen. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Hirvisaaren samanlaisilla puheilla keräämät äänet kyllä kelpasivat.
Perussuomalaisille Hirvisaaren mielipiteet eivät näytä olevan ongelma. Muuten Hirvisaari olisi saanut lähteä lopullisesti jo ajat sitten. Soinille selkärangan osoittamisen aika umpeutui jo joskus viime vuonna.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288605435460.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
Soini ei ole KOSKAAN eritellysti tuominnut Hirvisaaren mielipiteitä, eikä tuomitse nytkään. Hirvisaaren tuomat äänet ja suuret puoluetukisummat ovat kyllä Soinille kelvanneet, ja kelpaavat JATKOSSAKIN. Hirvisaaren eduskuntaura tuottaa edelleen lähes kaksi vuotta soinisäätiölle valtavat summat euroja. Natsi-ideologiaa vastaan soinilla ei ole näköjään mitään, häntä huolettaa vain puolueen kannatuksen ja sitä kautta suurten säätiötulojen menetykset.