Tasan kuukausi sitten, olimme muut lapset ja isä, äitin kuolinvuoteen vieressä. Äiti makasi teholla ja lääkäri tuli irroittamaan hänet hengityskoneesta.
Kaikki pidimme äitin kädestä kiinni ja toivoimme ihmettä, että hän alkaisi hengittämään itse. Sitä ei tapahtunut ja suunnilleen näihin aikoihin sydän lakkasi lyömästä.
Lyhyt ja äkillinen sairaus oli ohi...
Monta asiaa jäi kesken äitin kanssa.
En voi uskoa, että tälläistä tapahtuu. On niin ikävä... :´(
Kaikki pidimme äitin kädestä kiinni ja toivoimme ihmettä, että hän alkaisi hengittämään itse. Sitä ei tapahtunut ja suunnilleen näihin aikoihin sydän lakkasi lyömästä.
Lyhyt ja äkillinen sairaus oli ohi...
Monta asiaa jäi kesken äitin kanssa.
En voi uskoa, että tälläistä tapahtuu. On niin ikävä... :´(
Vastaukset 8
Vanhimmat
Elämässä tapahtuu asioita, jotka eivät tunnu reiluilta, niin sinullekin nyt. Mitä nuorempi, niin sen vaikeammalta tuntuu menettää äitinsä tai isänsä, eikä se koskaan ole helppoa. Aina jää asioita kesken ja sanoja sanomatta.
Joskus voit olla kiitollinen siitä, että äitisi ei joutunut kärsimään sairaudestaan yhtään enempää. Kuolema on silloin armahdus kaikesta tuskasta ja kivusta. Minä ajattelin näin, kun oma isäni kuoli, vaikka ikävä ka kaipaus on kova, niin tiedän sisimmässäni, että nyt hänen on hyvä olla.
Surevaa on vaikea lohduttaa. Suru hävenee vähitellen, mutta kaipaus ja ikävä säilyy koko elämän aina jossain muodossa. Jaksamista sinulle!
Tukea ja haleja!
haluan antaa sinulle halauksen ja toivottaa jaksamista!
Joka ikinen kuukausi elän sen uudelleen. Aina tulee se sama yö, se yö kun kuulin että olet nukkunut pois. Joka kerta herään yöllä, ja luulen ovikellon soittavan sinun kuolinsanomaasi. Miksi minä en tiennyt sinun olevan niin sairas? Vai enkö vain halunnut tietää...Joka kerta valvon ja elän uudestaan ne elämäni pahimmat hetket.
Kun olit mennyt, olimme ihan eksyksissä. Minä tuin toisia, kuuntelin itkut, lohdutin surussa. Itse en halunnut suruani heille tyrkyttää, minun piti olla vahva. Jonkun piti. Niinhän se oli silloinkin kun sinä vielä olit ja elit. Jos sinulla oli vaikeaa, tukeuduit minuun. Mutta minä en osannut tukeutua keneenkään silloinkaan. Jonkun piti olla vahva. Onneksi olin.
Kaikki ne kulissit, joita sinun vuoksesi rakensin, ovat nyt sortuneet. Joka ikinen niistä mureni pieniksi palasiksi, eikä niitä saa enää millään korjattua. Minun piti näyttää sinulle että miten vahva olen. Että minä pärjään, että minuun voi turvata. Miten merkityksettömiä nuo kulissit ovat nyt.
Sinun kätesi oli niin järkyttävän kylmä. Sinun ilmeesi oli niin levollinen. En voinut uskoa sinun menneen, enkä tahdo uskoa sitä vieläkään. Odotin vain, että avaat silmäsi, tai puristat kättäni.
Tämä suru on valtava, tämä tappaa minua joka päivä,vie pala palalta lähemmäs sinua. Toiset ovat jo unohtaneet, jatkavat elämää siihen mihin se jäi, tosin vain ilman sinua. Enää en voi mennä repimään haavoja auki ja tyrkyttämään pahaa oloani.
Joka kuukausi toivon, että se on vain pahaa unta, ja herään siitä pian. Että kaikki on taas niinkuin ennenkin. Että sinä olet vielä sinä. Että ehtisin vielä kertoa, miten paljon sinusta välitän äiti.
Järkyttävän kaunista.
On totta, että kun huolehtii toisista, niin oma suru jää surematta, ja joskus surutyö on kuitenkin tehtävä.
Halaus ja jaksamista!
Tuli niin oma elämä mieleen tuosta. Ihan liiaksikin.
Kiitos kaikille ;))
Siitä on nyt neljä kuukautta,6 päivää ja 18 tuntia. Miten voi aika mennä eteenpäin vaikka elämä on pysähtynyt? Ja tulee talvi ja tulee lumet. Äitiä varmasti palelee siellä. Enkä voi tehdä mitään. Se satuttaa.
Joka päivä tulee muistoja mieleen. Osa on hyviä, osa pahoja, mutta jokainen niistä sattuu vuorollaan. Kun tehtiin näin ja oltiin niin. Kun lapsena oli ikuinen kesä ja nyt aikuisena ainainen lokakuu. Miksi ei ollut koskaan aikaa puhua? Kun minä en muista varhaislapsuudestani mitään. Enkä saa enää koskaan tietääkään. Se sattuu kun ei ole ketään keneltä kysyä.
Yritetään elää Tino. Kaikkea hyvää sinulle.
otan osaa tino suureen surusi,kun äitisi olet menettänyt mut koita jaksaa ja te lapset tukea isääsi.koska itse menetin puolisoni niin tarvitsin silloin lapsilta tukea.jotka hyvin antoivat ja silleen selvisin.toineen toistaan tukien.