Rasua!

Järkyttävää lukemista Jämsänlehdestä!
Näin tapahtuu kun aluetta vetävä henkilö ei hallitse tehtäväänsä. Alue suljetaan 4 kuukaudeksi joulukuun alusta, koska kaikkia määrättyjä tehtäviä alueella ei olla suoritettu. Alue täytyy tyhjentää kaikesta irtaimesta.
1451414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 145

Vanhimmat

Niinhän se on kuin lempivaarassa tai maisassa, maisa tyhjeni lokakuun alusta. Väittävät julkijuopottelun menneen kohtuuttomaksi. Virroilta tulivat vaatimukset maisan sulkemisesta. Ei ole ihme, jos alue sisältää pelkkää riitaa ja toraa?

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa , täällä juuri olen iltaa viettämässä maisansalossa, monen muun kanssa..,. edellä oleva on ilmeisesti käytöksellään saanut paikkaan porttikiellon, mukava paikka

    Äänestä

  • juoteroinen kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa , täällä juuri olen iltaa viettämässä maisansalossa, monen muun kanssa..,. edellä oleva on ilmeisesti käytöksellään saanut paikkaan porttikiellon, mukava paikka

    Ei maisasta juopolle ennenkään ole porttikieltoja jaettu, paikallahan ei olisi ketään jos näin olisi. Havaittavissa kuitenkin on alueen lopettamisen, myötä kova tyhjennys. Eerolan suoralla on suorastaan ruuhkaa romukärrien runsauden myötä.

    Äänestä

Täytyy sanoa että on Jämsän kaupunki ollut pitkämielinen, moni olisi jo aikoja sitten laittanut piste i päälle. Tässä näkee että saa mitä tilaa. Harmittaa vain meidä ja muiden paikan lunastajien puolesta kun ei saa mistä on maksanut. Minnekkä vien vaununi kun ei paikkaa ole ja alue on tyhjennettävä, Lähetetäänkö lasku siirrosta ym Jamekselle.

Äänestä
  • Riippuu siitä, mitä olet Jameksen kanssa sopinut. kyllä james tekemästään sopimuksesta aina vastaa. Reilu mieshän tuo kuuluu olevan!

    Äänestä

  • r.k. kirjoitti:

    Riippuu siitä, mitä olet Jameksen kanssa sopinut. kyllä james tekemästään sopimuksesta aina vastaa. Reilu mieshän tuo kuuluu olevan!

    James tarjoaa kaikille kinkkukiusausta jotta ne leppyisi!

    Äänestä

  • Nam nam. kirjoitti:

    James tarjoaa kaikille kinkkukiusausta jotta ne leppyisi!

    Mukavaa on ollut,tanssataan ja sauvakävellään,eikä saunassakaan vinolla ilmalämmityksestä.

    Äänestä

  • Kallevi 57 kirjoitti:

    Mukavaa on ollut,tanssataan ja sauvakävellään,eikä saunassakaan vinolla ilmalämmityksestä.

    Eikös Jameksella ole suuret suunnitelmat Rasuan kehittämiseksi?

    Olen ainakin kuullut, että oli tarkoitus rakentaa suomalaisten karavaanareiden rouvien naisvartalotyypille tarkoitettu ns. Tynnyrisauna.

    Äänestä

  • Jameksen visiot kirjoitti:

    Eikös Jameksella ole suuret suunnitelmat Rasuan kehittämiseksi?

    Olen ainakin kuullut, että oli tarkoitus rakentaa suomalaisten karavaanareiden rouvien naisvartalotyypille tarkoitettu ns. Tynnyrisauna.

    Niin kai, helppoa se on isovatsaisille sauna tekaista. Käykää katsomassa sf alueilla mallia miten karavaanari ämmäänsä arvostaa. Sinne se lauteiden alle vihtomaan.

    Äänestä

  • koivuvastastako kirjoitti:

    Niin kai, helppoa se on isovatsaisille sauna tekaista. Käykää katsomassa sf alueilla mallia miten karavaanari ämmäänsä arvostaa. Sinne se lauteiden alle vihtomaan.

    Niin se on täällä satakunnassakin, meno on kuin kaappernaumissa.

    Äänestä

Onko mitään tapahtunut Rasualla? Tuleeko lähtö?

Äänestä
  • Tulee, päätimme valloittaa Purhon, purholaiset saavat luvan siirtyä maisaan? James pitää alueesta huolta.

    Äänestä

  • muuttajatkos kirjoitti:

    Tulee, päätimme valloittaa Purhon, purholaiset saavat luvan siirtyä maisaan? James pitää alueesta huolta.

    Ei Purhoon enään tulla, Kunta vei alueen parenpaan käyttöön otti maat itselleen. Nyt joudumme kokoontumaan Hyvätissä.

    Äänestä

Menneellä viikolla ajelin ohi Rasuan tieliittymän. Siellä kaiveli joku vanhempi nainen kuoppia, ilmeisesti uusille portinpylväille. Onkohan isäntä palkannut virosta edullista työvoimaa?

Äänestä

Kyllä vaan, virolaisia ovat. On sellainen kolmen hengen ryhmä. Rakentavat rantaan uuden huoltorakennuksen. Varsinaiset kaivuut alkavat ensi viikolla.

Äänestä

Höpö höpö ei tänne mitään uutta huoltorakennusta rakenneta.

Äänestä
  • Kyllä rakennetaan uutta ja pirusti. Ei ole tapana jättää aluetta hoitamatta kuten eräitä SF alueita, muuten käypi sulkeminen kuten muutamalla karvanamarialueella on käynyt.

    Äänestä

  • todellisuus 23 kirjoitti:

    Kyllä rakennetaan uutta ja pirusti. Ei ole tapana jättää aluetta hoitamatta kuten eräitä SF alueita, muuten käypi sulkeminen kuten muutamalla karvanamarialueella on käynyt.

    Tanssittin pirust ja sauvakäveltiin taas,mukavaa meininkiä ja ilmalämmittäjiäkin arvostetaan.

    Äänestä

  • Teuvo 62 kirjoitti:

    Tanssittin pirust ja sauvakäveltiin taas,mukavaa meininkiä ja ilmalämmittäjiäkin arvostetaan.

    Ensimmäinen viestiketju pitkään aikaan ilman trumatic-häirikköä.
    Onkohan se kuollut. Toivottavasti.

    Äänestä

  • jäminki kirjoitti:

    Ensimmäinen viestiketju pitkään aikaan ilman trumatic-häirikköä.
    Onkohan se kuollut. Toivottavasti.

    Ei ole se on jäsenmatkalla carthagon tehtaille. Tulee takaisin 29.10.

    Äänestä

  • Teuvo 62 kirjoitti:

    Tanssittin pirust ja sauvakäveltiin taas,mukavaa meininkiä ja ilmalämmittäjiäkin arvostetaan.

    Kyllä minulle naureskeltiin saunassa ilmalämmöstäni.

    Äänestä

On se hyvä kun he saavat jatkaa entisellä mallilla??????

Äänestä

Kyllä jatkaa saavat, seimsi on suunitellut paljon uutta alueelle kunnanisien myötävaikutuksella. Meinaavat vesiliukumäkeä tuohon rantahetteikköön, alku portilta. Kunnanisät vaativat kalukynnyksiä mäen liukupintaan, ettei vanhusten vehkeet vaurioidu. Paikalle tulee mm. vierailijoita katoavan sf n. joukoista. Etsiskelevät uutta tukikohtaa velkaiselle kalustolleen, en tiedä huolimmeko rähjäporukkaa tänne raasualle?

Muuten meno on täällä entisellään, mustikkakekkerit puolukka.llut sieni.yrvät jatkavat temmeltämistä. Onhan jo sf ssä. vakiintunut tapa, meinaavat istuttaa sellaisen meihin.

Äänestä

Onko mitään tapahtunut ACF alueella. Pitääkö hakea pois vaunu?

Äänestä
  • Ei ei ! James on porukan kanssa matkalla ja tulee takaisin 29.10 .Sitten voi jotakin tapahtua tai ei ?

    Äänestä

  • ACF VTJ. kirjoitti:

    Ei ei ! James on porukan kanssa matkalla ja tulee takaisin 29.10 .Sitten voi jotakin tapahtua tai ei ?

    Rasua on hyvä ja hieno paikka. Vetäjät ovat hyvin ahkeria ja vieraanvaraisia.

    Äänestä

"kaikki ookoo"
Ensimäinen lauseesi on ihan oikein. Toinen lause on kakkaa.

Äänestä
  • Ovat tälläkin hetkellä jossain päin maailmaa tehdasvierailulla. Valitettavasti emme mahtuneet tällä kertaa mukaan.Julkaisevat erittäin hyvää jäsenlehteään useita kertoja vuosittain. Ovat asiapitoisia, löytyy teknistä näkemystä ja koeajot ovt mielenkiintoisia.

    Äänestä

  • Mallikelpoista kirjoitti:

    Ovat tälläkin hetkellä jossain päin maailmaa tehdasvierailulla. Valitettavasti emme mahtuneet tällä kertaa mukaan.Julkaisevat erittäin hyvää jäsenlehteään useita kertoja vuosittain. Ovat asiapitoisia, löytyy teknistä näkemystä ja koeajot ovt mielenkiintoisia.

    Ovat Tehdasvierailulla Jollain Ilmajoen Koskenkorvalla olevalla tuotantolaitoksella ja viihtyvät hyvin. Nyt jo toista viikkoa.

    Äänestä

  • Kuulin notta.. kirjoitti:

    Ovat Tehdasvierailulla Jollain Ilmajoen Koskenkorvalla olevalla tuotantolaitoksella ja viihtyvät hyvin. Nyt jo toista viikkoa.

    Jämsän kaupungin ympäristölautakunta on tehnyt lainvoimaisen päätöksen sulkea alueen 4kk:n määräajaksi. Pöytäkirja löytyy täältä http://dynasty.jamsa.fi/kokous/2013503-9-1.PDF
    Sulkemisaika alkaa 1.12.2013 ja kaikki matkailuajoneuvot ja vaunut on poistettava alueelta eikä aluetta saa käyttää sulkemisaikana leirintäalueena.

    Äänestä

  • faktaa asiasta kirjoitti:

    Ei tainut nyt Jameksen budjetti oikein pitänyt? Kohta jäseneet maksaa uuden tonnin jotta sais jatkaa alueella!

    Äänestä

  • Voi voi... kirjoitti:

    Ei tainut nyt Jameksen budjetti oikein pitänyt? Kohta jäseneet maksaa uuden tonnin jotta sais jatkaa alueella!

    Kaikkia SF kateellisuudessaan saa aikaiseksi, kannattiko käydä urkkimassa Rasualla ? H-Linna voisi hieman valoittaa asiasta.

    Äänestä

  • tietoinen jäsen kirjoitti:

    Kaikkia SF kateellisuudessaan saa aikaiseksi, kannattiko käydä urkkimassa Rasualla ? H-Linna voisi hieman valoittaa asiasta.

    Näitä sulkemisasioita kannattaa kysellä pelkästään Jämsän kaupungilta ja PesäLomailuun Oy:ltä. He tietävät ja vastaavat siitä mitä on tapahtunut. Ketään muita ei tuohon juttuun kannata yhdistää koska muilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

    Äänestä

  • osapuolet kirjoitti:

    Tarkoitatko että tuo Jämsän linkki on pelkä palturia ja mitään ongelma alueella ei ole?
    Toivossa ja piilossa on hyvä elää mutta asiat eivät silti muutu.

    Äänestä

  • Jäsen xxx25 kirjoitti:

    Tarkoitatko että tuo Jämsän linkki on pelkä palturia ja mitään ongelma alueella ei ole?
    Toivossa ja piilossa on hyvä elää mutta asiat eivät silti muutu.

    Eihän toki siellä mitään ongelmia ole. Kaikki rullaa aivan suunnitelmien mukaan. Pakkakuntalaiset myös ovat tyytyväisiä suureen kävijämäärään. Vierrät jättävät paikkakunnalle huimat euromäärät jo pelkästään sesonkiaikana. Vakipaikkalaiset käyttävät rahaa läpi vuoden. Kaikki on ok.

    Äänestä

  • Ei onkelmia kirjoitti:

    SF väkeä ei sitten taida paikalla käydä, heillä kun on tapana jättää kylään ainoastaan paha mieli. Rahaa ei heillä ole tuhlaten, iso velka painaa päälle. Mikäpä on velattoman poikkeilla Rasuassa, aina on mukava vastaanotto.

    Äänestä

  • hyvä tilanne kirjoitti:

    SF väkeä ei sitten taida paikalla käydä, heillä kun on tapana jättää kylään ainoastaan paha mieli. Rahaa ei heillä ole tuhlaten, iso velka painaa päälle. Mikäpä on velattoman poikkeilla Rasuassa, aina on mukava vastaanotto.

    Onko tämä SF se vanha konkurssiinmennyt filmiyhtiö,silloin ei vielä sauvakäveelty?

    Äänestä

Saako vielä palan painikkeeksi maankuulua erittäin huonoa kinkkukiusausta

Äänestä
  • Ei kai yhdistys ruokia itse valmista, vaan ostaa ne alihankintana korkeatasoisista paikallisisista ravintoloista.

    Äänestä

  • Hyvää ruokaa kirjoitti:

    Ei kai yhdistys ruokia itse valmista, vaan ostaa ne alihankintana korkeatasoisista paikallisisista ravintoloista.

    Ruoat ovat Äitien tekemää hyvää. Eikä ole loppunut kesken milloinkaan.

    Äänestä

  • Äitien tekemää kirjoitti:

    Ruoat ovat Äitien tekemää hyvää. Eikä ole loppunut kesken milloinkaan.

    Eikai ne lopu jos ei kukaan niitä syö!

    Äänestä

Onko siellä suunnistus kilpailua, ja rasteilla kivoja tehtäviä?

Äänestä

Onhan siellä luontopolku tehtävineen. Tehtävät vain eivät ole luonnosta, vaan ihan muuta tyhmää.

Äänestä

Jos ei toimita ohjeitten mukaan Rasualla,ei muuta kuin puliju kiinni.

Äänestä

Elokuussa poikkesimme alueella aivan näiden kirjoitusten vauhdittamana ja mikä myönteinen yllätys - voin sanoa, että Suomen hienoimpiin alueisiin kuuluva paikka vesistöineen, maisemineen ja palveluineen. Itse isäntä ohjasi paikanpäälle ja koko viikonlopun kyselle, onko kaikki ok. Ensi kesänä jälleen nähdään.

Äänestä
  • Sijainti on hieno. Mutta eikö siinä tunne ihteensä vaivautuneeksi jos isäntä kyylää perässä kyselemässä koko viikonlopun?

    Äänestä

  • On hienoa että nämä kirjoitukset herättävät mielenkiintoa ja käymisiä Rasualla. Sehän on niitä harvoja tosi asioita että paikka on hieno, ja siihen se jääpi. Kukas muu ohjaisi paikalle jos ei isäntä, tekee se edes joskus jotain. On harmillista jos kyselee onko kaiki ok useampia kertoja, ei kysellyt meiltä viime kesänä, näytteli vain hapanta naamaa.

    Äänestä

  • 29?? kirjoitti:

    On hienoa että nämä kirjoitukset herättävät mielenkiintoa ja käymisiä Rasualla. Sehän on niitä harvoja tosi asioita että paikka on hieno, ja siihen se jääpi. Kukas muu ohjaisi paikalle jos ei isäntä, tekee se edes joskus jotain. On harmillista jos kyselee onko kaiki ok useampia kertoja, ei kysellyt meiltä viime kesänä, näytteli vain hapanta naamaa.

    Älä huoli, metsä vastaa niinku sinne huudat :)

    Äänestä

  • 29?? kirjoitti:

    On hienoa että nämä kirjoitukset herättävät mielenkiintoa ja käymisiä Rasualla. Sehän on niitä harvoja tosi asioita että paikka on hieno, ja siihen se jääpi. Kukas muu ohjaisi paikalle jos ei isäntä, tekee se edes joskus jotain. On harmillista jos kyselee onko kaiki ok useampia kertoja, ei kysellyt meiltä viime kesänä, näytteli vain hapanta naamaa.

    Luultavasti asiakas koki kyselyjen olevan sitä paljon peräänkuulutettua asiakaspalvelua. Puhtain paperein oleva henkilö ei koe asiakaspalvelua kyyläämisenä.....

    Äänestä

  • :) :) :) kirjoitti:

    Luultavasti asiakas koki kyselyjen olevan sitä paljon peräänkuulutettua asiakaspalvelua. Puhtain paperein oleva henkilö ei koe asiakaspalvelua kyyläämisenä.....

    Tai sitten isännänkään mielestä ei kaikki ole ollut alueella ihan niinkuin kuuluisi olla, jos on jatkuvasti tuntenut kerta tarvetta kysellä.

    Äänestä

  • Ehkä niin kirjoitti:

    Tai sitten isännänkään mielestä ei kaikki ole ollut alueella ihan niinkuin kuuluisi olla, jos on jatkuvasti tuntenut kerta tarvetta kysellä.

    Paikan nimi oli muuttunut sitten edellisen kerran? Siitä on nyt parisen vuotta. Silloin isännöinnti toimi tosissaan hyvin, isäntäpari kumpainenkin oli toimissaan ja kaikki toimi oikein mainiosti.
    Yllätyimme kun molempina päivinä oli ilmainen ruokaliu. Hyvältä maistuikin ja hinata muistini mukaan oli vain 20,-/vrk, hyvä kun edes ruokailun hinta.

    Äänestä

  • Moi moi kirjoitti:

    Kyllä rasuassa kaikki pelää oikein hyvin, ei ole mikään kääkkäpesä.

    Äänestä

  • potkan poika kirjoitti:

    Kyllä rasuassa kaikki pelää oikein hyvin, ei ole mikään kääkkäpesä.

    Mikä se sitten on jos ei ole kääkänpesä?

    Äänestä

  • kääkkä kirjoitti:

    Mikä se sitten on jos ei ole kääkänpesä?

    Onpas outoa pilkkaa mukavasta paikasta, mikä ihme tuota et roskajoukkiaota oikein vaivaa. On asia vaikka kuinka hyvä ja mukava, aina löytyy mielenilmauksia ja pahaa sanottavaa. Miksette hauku siellä etuteltan puolella, siksikö kun suitset tempaistiin kovin kireälle. Niin kyllä se harmittaa kun yksi mies saa moista aikaiseksi, ja osaa aiheuttaa pientä jäynää jatkuvasti.

    Sanottakoon ettei tämä kuuluisa vähäälyisten joukkio kaipaa kuin pientä raippaa jatkuvasti, sitä kyllä järjestetään tarpeen mukaan. Minua huvittaa suuresti aikaan saamani häiriö lerpukoille, ressukat kun ovat niin kovin tosikkoja. Toivotan tietenkin onnea ja menestystä tomppelien oppi-isälle ukko tiaiselle, siinä on porukalle hyvää hiihtoharjoittelua kun hylkiön persuksissa hiihtelee.

    On toki sanottava ettei suinkaan kaikki karavaanarit lukeudu tähän kuuluisaan lintujen klaaniin, vain murto-osa. Sekin on todella liikaa ja häpeäksi karavaanareille. Kehoittaisin toimenpiteisiin tämän roskajoukkion savustamiseksi karavaanareista.

    Äänestä

  • heinosjorma kirjoitti:

    Kiitos neuvosta.
    Lähdemme porukalla Fuengirolaan hakemaan savustusoppia Manolta.

    Äänestä

  • Kohta käryää kirjoitti:

    Kiitos neuvosta.
    Lähdemme porukalla Fuengirolaan hakemaan savustusoppia Manolta.

    Sieltähän sitä eräät taitavat hakea ja sieltähän sitä saa. Otat varmasti myös linnunpaskaa savupuruiksi, älä kuitenkaan kahmaise niitä vanhoja rotanpaskoja mukaasi sieltä kaatopaikalta. Muista, siellä kuitenkin asustaa taas talven yli, onnellinen suomalainen karavaanariperhe. Älä suututa heitä, ruottin risto hommaa sinulle nopiasti häädön paikasta. Vaikka et siinä mitään häviäisikään, kuitenkin saattavat seurailla sinua koko talven. Välillä kuitenkin eksyen olinpaikastasi, ei siis ole syytä aiheuttaa heille raukoille päänvaivaa tämän enenpää.

    Äänestä

Täytyy yhtyä edelliseen näkemykseen. Miksipä meidän on vain kyky nähdä hyvissäkin asioissa vain kielteistä? Mikä meitä vaivaa? Onko elämä todella näin ankeaa ja vastenmielistä? Ja miksi sitä vielä pitää kylvää ympärilleenkin?

Nyt ulos siitä ankeudesta ja korjatkaamme aluksi omia asenteitamme itseemme ja myös muihin kanssaihmisiin ja asioihin.

Itselläänkin on tällöin mukavampi olotila.

Äänestä
  • Juu ja semmmoset lehtikirjoittelut,tiedä niin niistäkään ,se on vähän kun kokkare portapotassa ,ei pysy pinnalla mutta ei painu pohjaankaan.

    Äänestä

Ei hyvää tule niin kauan kuin--------

Äänestä
  • Kyllä? jotttain tarvis tehdä,tai tiedä häntä mikä olis parein?22

    Äänestä

Antakaa hyviä neuvoja Rasuan kehittämiseksi ja viihtyisäksi saaminen.

Äänestä
  • Rasua on hyvä näin. Ehkä lispaikkoja saisi olla lissää.

    Äänestä

  • Lissää kirjoitti:

    Rasua on hyvä näin. Ehkä lispaikkoja saisi olla lissää.

    Sitä pitäis tien toiseltapuol saada vähä maat lissää tähän touhuun.

    Äänestä

  • reinofani kirjoitti:

    Sitä pitäis tien toiseltapuol saada vähä maat lissää tähän touhuun.

    Niinpä, suosittu mikä suosittu. Ja täällä jaellaan aivan ilmaista mainontaa...

    Äänestä

Joo ilmaista mainosta tällätavalla kyllä saa. Kun on lukenut koko viestiketjun läpi huomaa kyllä paikan luonteen ja välttää siellä käymisen.

Äänestä
  • Totta, tämän ketjun seurauksena satoja uusia asiakkaita poikkeaa Rasualla, vaikka huomattava osakirjoittajista luulee saavansa aikaan päinvastaisen asian.
    Meitin perhe on käynyt kolme kertaa siellä ja kovin hyvin olemme viihtyneet, kalastellen ja nauttien todella hienosta ympäristössä. Paikkakuntalaiset ovat iloissaan, mitä enemmän maksukykyisiä karavaaniasiakkaita poikkee eri palvelupisteisiin ja kauppoihin.

    Äänestä

nämä vaippapaviaanit tietävät edes missä Rasua sijaitsee.

Äänestä
  • Missä Rasua on?ei ainakaan minun lehdenjakopiirissäni

    Äänestä

  • reinifani kirjoitti:

    Missä Rasua on?ei ainakaan minun lehdenjakopiirissäni

    lehdenjakajaksi pääse vain täysjärkiset?

    Äänestä

Kuinka valojuhlat sujuvat? Olemme kiertelemässä Ahvenanmaata. tällä hetkellä maatalon pihalle leiriytyneenä. Eilen olimme kalassa ja saimme yhden lohen ja 2 haukea jotka päästimme takaisin. Finnlinesillä on kätevä ja halpa tulla tänne

terkkuja S&J

Äänestä
  • Valojuhlassa valot pimeni kun Jämsän kunta laittoi sähköt poikki kun ei tietä ollut korjattu ja vierastalot purettu.

    Äänestä

  • 15+3= kirjoitti:

    Valojuhlassa valot pimeni kun Jämsän kunta laittoi sähköt poikki kun ei tietä ollut korjattu ja vierastalot purettu.

    Olihan siellä Keuruun rykmentistä varusmiehiäkin. Olivat eristäneet alueen ja etsivät puheenjohtajaa.

    Äänestä

  • Omat silmät kirjoitti:

    Olihan siellä Keuruun rykmentistä varusmiehiäkin. Olivat eristäneet alueen ja etsivät puheenjohtajaa.

    Jo on ajat muuttuneet. Onko niillä nykyisin puheenjohtajat armeijassa? Ei ihme että hukassa oli, taitaa olla koko touhu hukassa. Onko entinen komppanian vääpeli nykyisin puheenjohtaja, vai peräti rykmentin komentaja? Vai etsitäänkö puheenjohtaja erikseen joka kerta kun maastoon tai leirille mennään?

    Äänestä

  • Kersantti Karuleena kirjoitti:

    Jo on ajat muuttuneet. Onko niillä nykyisin puheenjohtajat armeijassa? Ei ihme että hukassa oli, taitaa olla koko touhu hukassa. Onko entinen komppanian vääpeli nykyisin puheenjohtaja, vai peräti rykmentin komentaja? Vai etsitäänkö puheenjohtaja erikseen joka kerta kun maastoon tai leirille mennään?

    Ei tullut armeijaa käytyä.

    Äänestä

  • reinofani kirjoitti:

    Ei tullut armeijaa käytyä.

    Älä välitä, ei ole armeijaa käynyt puolustusministerimmekään.
    Pätevyydeksi riitti isot rillit ja ruotsalaisen kansanpuolueen jäsenkirja.

    Äänestä

  • Älä murehdi kirjoitti:

    Älä välitä, ei ole armeijaa käynyt puolustusministerimmekään.
    Pätevyydeksi riitti isot rillit ja ruotsalaisen kansanpuolueen jäsenkirja.

    Aloittaja tarkoittanee että mennä kokouksiin päättämään oikeista asioista ja tällainen turha lässytys pois. TARTTUKAA vakavasti asiaan, sillä ettehän halua olla siipeilijöiden lompakkona?

    Äänestä

  • Hyvät hyssykät kirjoitti:

    Aloittaja tarkoittanee että mennä kokouksiin päättämään oikeista asioista ja tällainen turha lässytys pois. TARTTUKAA vakavasti asiaan, sillä ettehän halua olla siipeilijöiden lompakkona?

    Ei päästä kokoukseen! Vouti takavarikoi asuntoautot alueelta pantiksi kunnes asiat on laitettu alueella järjestykseen ja puheenjohtaja saatu kiinni. Piileskelee kuulemma jämsän metsissä, mutta etsintäpartio on jäljillä!

    Äänestä

Vaikuttaa siltä että Rasualla tuulee.

Äänestä
  • Kyllä niitä uudistuksiakin,mutta kyllä se tällä vanhallakin,tanssataan ja sauvakävellään,aika kuluu mukavasti.

    Äänestä

  • Rasuanpuolta kirjoitti:

    Kyllä niitä uudistuksiakin,mutta kyllä se tällä vanhallakin,tanssataan ja sauvakävellään,aika kuluu mukavasti.

    Edellisen viestin lähetti jäsen: http://urly.fi/abu.

    Äänestä

Onkos tänään karaokea Rasualla?

Äänestä
  • Ei oo tietoo,pittää kysellä.

    Äänestä

  • Joksu/ reinofani. kirjoitti:

    Ei oo tietoo,pittää kysellä.

    Kipin kapin piipahtamaan paikan päälle. Uskoisin että hyvä meininki on tänä viikonloppuna.

    Äänestä

Mistäs sen tietää että on hyvä meno?

Äänestä

Onko Rasualla lauantaina 16.11 Orkesteritanssit tai maankuulut karaoketanssit, entäs päänparannuksena sunnuntaiaamuna keppien huidontaa.

Äänestä

Ei mitää Raasuilla, vaan mennään Mellajärvelle. KJON

Äänestä
  • Tämähän on tehokasta Kotkapesän markkinointia ja mainontaa. Pian sadan mainoksen määrä ylittyy. Kiitokset mainostajille.

    Äänestä

Toden totta, puhutaan sitten hyvää tai pahaa, pääasia on, että puhutaan ! :)

Äänestä

Täytyy mainostaa muuten loppuu toiminta lyhyeen

Äänestä
  • Multa loppui Vironputelit,pitäis lähteä hakemaan Jouluksi juotavaa.Lögin saa hyvin lämpöiseksi kun laittaa pahviputken päähän.

    Äänestä

  • Joksu / Reinofani kirjoitti:

    Multa loppui Vironputelit,pitäis lähteä hakemaan Jouluksi juotavaa.Lögin saa hyvin lämpöiseksi kun laittaa pahviputken päähän.

    Suomi 24 / Paikkakunnat / Jämsänkoski palstoilla näyttää Rasua kovasti puhuttavan.

    Äänestä

Voi voi voi, tätähän jatkuu tällä meinigillä tonnin paikkamaksulla ainakin luvatut 50 vuotta. Pysykää hiljaa, mikäli ette halua mainostaa paikkaa toiselle 50-kaudelle.

Äänestä

Näinhän se on että Rasua puhuttaa, mikä on ihan oikea homma.Kaikille täytyy tuoda paikan luonne ja luonto tietoisuuteen. Luonto näkymineen on ihan hieno, kun kerran on niemessä. Luonne taas ei ole mikään erikoinen, koska vetäjä on mitä on ei koskaan tiedä mistäpäin tuulee haukkuuko syyttömiä vai kehuuko niitä jotka nuolee. Meneekö joulukuun alusta kiinni vai onko siellä kaikki vaaditut työt tehty mitä viivytettiin pitkään, kun ei usko niin ei usko. Menemme varmaankin käymään ensi heinäkuussa kun loma alkaa, mikäli on vielä toiminnassa.

Äänestä

Ihan mahtava paikka ja innostunut vastaanotto joka kerta kun viime kesänä poikkesimme kolmeen otteeseen, leikkipaikkavarusteita vaan lisää.

Äänestä

Onko Jämsänkoski kaukanakin Kuopista ? Uskaltaako lähteä ajamaan Fiatilla Kuopiosta asti sinne?
Tarkoitan tietysti kesäaikaan ,kun meillä on rumatikki puhisemassa. Auto on talven seisomassa.

Tarviiko paljonkin Niveleitä varata matkan varrelle? Onko Jämsänkoskella Deltta-auton korjaamoa ?

Nämä on hyvä tietää, kun matkaa tulee varmasti yli 100 km

Äänestä

Kuinkas viikonloppu sujui? Oliko isäntä hyvällä/huonolla huumorilla. Saikos kinkkukiusausta ilmatteeksi? Joutuiko sauvakävelemään? Oliko maankuulua karaokea?

Äänestä

Hienoa 100 ilmainen mainos tuli täyteen!

Äänestä
  • Onkos nyt niin että täällä joku/jotkut hehkuttavat kirjoittelemaan ja markkinoimaan ko. aluetta provosoimalla muita??? Mielestäni alkaa jo riittää näin läpinäkyvä suora mainonta.

    Äänestä

Huomio kaikille! Varikkopäivät Elokuussa on perutettu! Näin lukee jäsensivuilla joten älkää menkö sinne turhaan.

Äänestä

Mitä ohjelmaa on viikonloppuna Rasualla?

Äänestä

Onko huomenna Rasualla piletystä ja jos on niin mitä. Voisipa vaikka lähteä sinne.

Äänestä

Eikös tosiaan kenelläkään ole tietoa tämän illan ohjelmasta. Viimeistään puoleltapäivin pitäisi lähteä sillä täältä Kuopiosta on matkaa. Pelkään sitä ettei vain olisi taas Vexi-karaokea. Sain viimeeksi tarpeen siitä, mikäli on niin silloin emme mene.

Äänestä

Olettaisin, että tiedossa on hyvää ohjelmaa,matkaan vaan.

Äänestä
  • Pylvästi hoi! kysymys oli eiliselle päivälle, eihän siellä ole koskaan sunnuntaisin ollut mitään. Mieti hyvä KHL mitä kirjoitat.

    Äänestä

LKH tietää ett joka päivälle on hyvää ohjelmaa?Eikä nähtävästi kysyttykään tiettyä päivää.

Luulen ett se oli vaan mainostemppu.Ohna niitä jo pian 200 mainosta.

Olen ollut alueella 7 tai kertaa. Hyvä on paikka.

Äänestä

Lauantai 30/11 onko tietoa mahdollisesta ohjelmasta onhan se perinteinen pikkujoulu lauantai? Onko Rasua auki?

Äänestä
  • Rasua on kuin Talvivaara. Kaikki tietävät missä on mutta kukaan ei tiedä toimiiko vai ei.

    Rasua on rakennettu vain muutaman jäsenen käyttöön siksi hallitus ei ilmoittele mikä on tilanne vaan sisäpiiri asuu ja hoitaa alueen kuin omansa.

    Äänestä

  • Loppu lähellä. kirjoitti:

    Rasua on kuin Talvivaara. Kaikki tietävät missä on mutta kukaan ei tiedä toimiiko vai ei.

    Rasua on rakennettu vain muutaman jäsenen käyttöön siksi hallitus ei ilmoittele mikä on tilanne vaan sisäpiiri asuu ja hoitaa alueen kuin omansa.

    Kannattaa pyrkiä sisäpiiriin, vaikka se aiheuttaa kateuden puuskia joissakin muissa...

    Äänestä

KJON!

Äänestä

Jos jotkut yrittävät tosissaan ylläpitää hyvin menestyvää aluetta, miksi toiset yrittää lyödä kapulaa rattaisiin?

Äänestä
  • Hyvä ei hyvä!
    Olen seurannut tämän osion kirjoituksia ja usein on ollut mielessä kirjoitus tänne. Tunnen paikan kohtalaisen hyvin sillä olen ollut mukana melkein alusta lähtien.
    Paikka ei ole hyvin menestyvä, rullaa pikku hiljaa eteenpäin yli karikkojen.
    En ymmärrä miksi täytyy aina panna vastaan mitä ohjeita/määräyksiä tulee Jämsän kaupungin taholta. Nämä asiat täytyy hoitaa aina viipymättä kuntoon eikä odottaa viimeistä hetkeä jolloin annetaan päivämäärä sulkemiseen. Täysin käsittämätöntä toimintaa Rasuan johdon taholta.
    Silloin kun liityin ACF jäseneksi minulle sanottiin että kahden vuoden päästä paikka siirretään ACF nimiin ja Pesä lomailuun jää pois kuvioista, koska silloin on pankkilaina maksettu pois missä johdolla on pantattuna oma omaisuus.
    Näin ei ole käynnyt elikä sekin oli lupaus niistä monista muista katteettomista lupauksista.
    Ihmettelen myöskin miksei vuosikokouksessa anneta monistetta tilinpäätöksestä, sillä melkein kaikki jäsenet epäilee onko asiat oikein. Onko salattavaa?
    Miksi hallitukseen valitaan nykyään vain sellaisia henkilöitä jotka osaavat vain sanoa joo joo. Kaikki osaavat hallituksen jäsenet ovat eronneet/erotettu koska eivät ole osanneet sanoa aina joo joo. Täytynee näin lopuksi todeta että on uskomattoman hieno juttu hpj:lta ja rva:lta että jaksavat olla paikan päällä päivästä toiseen asuen matkailuautossa yön ja päivän istua "toimistossa". Mielestäni pitäisi perustaa toimikuntia jotka hoitaisivat sille sovittuja asioita esim: aluetoimikunta jolle kuuluis kiinteistö ja alue, juhlatoimikunta jolle kuuluisi ACF:n juhlat ja tapahtumat Rasualla, sekä toimikunta tapaamiset muualla jne. Näin saataisiin työt paremmin jaettua ja ehkä paremmin ettei aina vain olisi tietovisaa, sauvakävelyä ja karaokea.

    Kiitän menneestä vuodesta ja toivotan hyvää jatkoa tulevaisuuteen.
    P.S. eroan tämän vuoden jälkeen, mieli ja vuodet tulivat täyteen.

    Äänestä

Totta joka sana edellä. Jos kaksi henkilöä hoitaa kaikki asiat alusta loppuun, syntyy aika nopeasti loppuunpalamistilanne. Todella nyt olisi syytä muodostaa muuutama toimikunta ja vapauttaa nämä kaksi henkilöä pitkän tähtäyksen suunnitteluun. Yksi näistä olisi tapahtumatoimikunta, joka tarvittessa tapauskohtaisesti hankkii lisäkapasiteettia avustamaan.
Toinen ehdottomasti olisi Taloustoimikunta, jonka tehtävänä olisi pääasiassa rahaliikenteen hoitaminen ja vaikkapa jäsenhankinta sekä budjetointi. Happenintoimikunta myös olisi tarpeen ja sen tehtävänä olisi uusien ohjelmanumeroiden kehittäminen.
Näille valitaan puheenjohtajat. Hallituksen ja toimikuntien puheenjohtajia kierrätetään kahden vuoden välein, niin että saadaan uutta tuulta purjeisiin. Kierrätyksen jälkeen tietenkin voidaan valita tarvittaessa entisiä pj:jia uudestaan vetämään lohkoaan.

Äänestä
  • Edelleen on ilmassa se että onko paikka auki jouluna vai ei? Ei sinne viittii ajaa jos onkin kiinni niinkuin täällä väitetään. ACF;n tiedoitussivuilla ei ole muuta tietoa kun että Elokuussa varikkopäivät on perutettu.
    Eikö se ole hallituksen asia hoitaa että kotisivut ovat ajantasalla? Eikai se ole jäseneet jotka pitää soittaa heille ja kysyä mikä on meininki?

    Äänestä

  • Jäsen vaan ei kohta kirjoitti:

    Edelleen on ilmassa se että onko paikka auki jouluna vai ei? Ei sinne viittii ajaa jos onkin kiinni niinkuin täällä väitetään. ACF;n tiedoitussivuilla ei ole muuta tietoa kun että Elokuussa varikkopäivät on perutettu.
    Eikö se ole hallituksen asia hoitaa että kotisivut ovat ajantasalla? Eikai se ole jäseneet jotka pitää soittaa heille ja kysyä mikä on meininki?

    Eikö asian pitäisi olla selvä ,jos nettisivuilla ei ole erikseen ilmoitettu peruutuksista.sen mukaan eletään, kuin sivuilla kerrotaan,joten auki on.
    Onkohan k-kauppa tänään suljettu? Vai mahneeko olla auki?Simppeli saa olla, tyhmyyttä on vaikea mieltää.

    Äänestä

  • Tyhmyyyttä? kirjoitti:

    Kiitti mutta tuli kyllä ensin mieleen että kukaan ei ole päivitänyt sivut sitten Elokuu kun se tapahtuma on vieläkin sielä!
    Elikkä kaikki on OK ja homma jatkuu kuten sovittu elikkä nykyään ACF omistaa Kotkanpesä aivan kuten ajateltu!

    Äänestä

Onko tietoa tulevan viikonlopun ohjelmasta? Lähtisin Kuopiosta ajelemaan sinneppäin mikäli tietäis meningistä mikä on, vai ainoastaan sitä tavanomaista.
Kiitos mahdollisista asiallisista tiedoista.

Äänestä

  • Jäsen ACF-987654 kirjoitti:

    On vain yksi tapa saada selville mitä sielä voi ehkä tapahtua ja sen saat soittamalla tänne! Yhteystiedot.

    http://www.autocaravanfinland.fi/

    Kyllä tuo ACF on nopeasti kasvava ja suosittu järjestö.
    Ei ole kauan kun jäseniä oli vain kourallinen, ja nyt jo jäsennumerot huitelee miljoonan pinnassa!

    Äänestä

  • Numeroitu kirjoitti:

    Kyllä tuo ACF on nopeasti kasvava ja suosittu järjestö.
    Ei ole kauan kun jäseniä oli vain kourallinen, ja nyt jo jäsennumerot huitelee miljoonan pinnassa!

    Tykätään käydä tanssaamassa,eikä siellä vinoilla edes Rumatikistä,sopuisaa.

    Äänestä

  • Numeroitu kirjoitti:

    Kyllä tuo ACF on nopeasti kasvava ja suosittu järjestö.
    Ei ole kauan kun jäseniä oli vain kourallinen, ja nyt jo jäsennumerot huitelee miljoonan pinnassa!

    Niin tuo jäsennumero! Jos kuulut joukkoon niin tiedät miten tuo jäsennumero saadaan. Sielä EI ole miljoona jäsentä vaan pikkasen pienempi määrä. Mutta kasvava se on ollut vaan nykyään kylläkin valitettavasti pienenee joukko koko ajan.

    Äänestä

Onko Rasualla itsenäisyyspäivän juhlia huomenna, entäs saako kukaan porukasta mitalia?

Äänestä

Mää tykkään Raasuasta, on se niin pirun hyvä mesta! KJON

Äänestä

Hyvää ittepäisyyspäivää ACF Rasuan porukalle !

Äänestä

Oli mukava viikonloppu!

Äänestä

Kiitos hyvästä lehdestä.

Äänestä
  • Voiko siellä olla "Härkäparina"?

    Äänestä

  • Tänne pohjoisempaan osaan maata lehti tuli vasta eilen.

    Äänestä

  • lehtituli kirjoitti:

    Tänne pohjoisempaan osaan maata lehti tuli vasta eilen.

    Mistä lehdykästä nyt mahtanee olla kysymys? Minä olen jäsen enkä ole saanut mitään postia, paitsi valtakunnan karanaarilehden.

    Äänestä

  • Lehdykkä kirjoitti:

    Mistä lehdykästä nyt mahtanee olla kysymys? Minä olen jäsen enkä ole saanut mitään postia, paitsi valtakunnan karanaarilehden.

    Kyllä mulle/multa tuli jo.

    Äänestä

Onko Rasualla joulun viettoa ja pitääkö sinne ilmoittautua?

Äänestä

Huomenna mennään Rasualle. Karaoketanssit ja sauvakävelyä taas koitetaan kestää, mutta kaverien takia sinne menen en muun. Kunpa saisi ohjelmaan vaihtelua.

Äänestä
  • Kylläpä tanssattin ja kateltiin raketeita,mukavaa touhua

    Äänestä

  • Tyäeläkeläinen kirjoitti:

    Kylläpä tanssattin ja kateltiin raketeita,mukavaa touhua

    Oliko siellä tehtävä suunnistusta ?

    Äänestä

  • Kivaa touhua kirjoitti:

    Oliko siellä tehtävä suunnistusta ?

    Oli sentapaista ja saunassa kehuttiin Rumatikkiä.

    Äänestä

Entäs oliko ,kinkkukiusausta ?

Äänestä

Ei tainnut olla, oli SF terskasoppaa. H- linnassa eunukit kehittäneet hyvän jouluruuan.

Äänestä

Kiitos paljon, olipa mukava ja ihana vuodenvaihde.

Äänestä

tietääkö kukaan missä mennään. ei kotkanpesän numerosta vastata 0)440 224 222 mitään vaikka yirttää soittaa. nettisivulla on ruksit kortkankuvan päällä

Äänestä
  • Soittele H- linnaan siellä taaperot tietävät. Toinen vaihtoehto on Conaliin masalle, kolmas fugengirolaan jouttenparille. Jos ei muuta niin nootia ainaksi saavat aikaiseksi?

    Äänestä

  • pahvista päät kirjoitti:

    Soittele H- linnaan siellä taaperot tietävät. Toinen vaihtoehto on Conaliin masalle, kolmas fugengirolaan jouttenparille. Jos ei muuta niin nootia ainaksi saavat aikaiseksi?

    Kyllä kokouksissa pitäisi myös puhua,eikä pelata taskubiljardia.Pyhänä sauvakävelyllä taas mutistaan.

    Äänestä

  • Antti vaan kirjoitti:

    Kyllä kokouksissa pitäisi myös puhua,eikä pelata taskubiljardia.Pyhänä sauvakävelyllä taas mutistaan.

    Ota käret plakkarista pois, loppuu peluusi heti.

    Äänestä

  • stondaaja espoosta kirjoitti:

    Ota käret plakkarista pois, loppuu peluusi heti.

    ACF.n etusivulla kumotaan lyhyesti huhut Kotkanpesän sulkemisesta, ei muuta selvitystä asiasta. Kyllä nämä "huhut" olivat kuitenkin aivan kovaa faktaa ja ovat edessä jatkossakin ellei Jämsän ympäristölautakunnan ja ELY keskuksen määräyksiä noudateta. Tästä linkistä virallinen lautakunnan päätös http://dynasty.jamsa.fi/kokous/2013503-9-1.PDF

    Äänestä

  • asiat nyt kunnossa? kirjoitti:

    Kyllä sielä lukee joo mutta mikä vuosi mahtaa olla kyseessä?

    Äänestä

  • Voi James Voi kirjoitti:

    Kyllä sielä lukee joo mutta mikä vuosi mahtaa olla kyseessä?

    Loppiaisena kaikki ok.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 74 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Rasuasta kirjoitti:

Järkyttävää lukemista Jämsänlehdestä!
Näin tapahtuu kun aluetta vetävä henkilö ei hallitse tehtäväänsä. Alue suljetaan 4 kuukaudeksi joulukuun alusta, koska kaikkia määrättyjä tehtäviä alueella ei olla suoritettu. Alue täytyy tyhjentää kaikesta irtaimesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu