Jos tarkastelemme yleisesti ottaen musiikkia genrestä riippumatta, huomaamme, että erittäin suuri osa siitä on surumielistä rakkaus/kiimamusiikkia. Tämä siis tarkoittaa sitä, että me ihmiset koemme surun erityisen kauniiksi ja koskettavaksi osaksi ihmisyyttä, ja tällaisen musan menekki on suuri. Juttu ei tosin tietenkään rajoitu vain musiikkiin.
Kreationistien mukaan paratiisissa tai taivaassa, ihmisen ideaalimaailmassa, ei ollut kuolemaa, kipua, surua eikä mitään muutakaan vastaavaa eikä fysiikanlait muutenkaan pelanneet samalla. Kysyn siis, että millä perusteella olimme/olemme edes ihmisiä noissa paikoissa? Itse en yhtään pysty samastumaan mihinkään baramiriparatiisiversioon itsestäni. Sehän on täysin epäihmismäinen olento, kuin muovinukke
Kreationistien mukaan paratiisissa tai taivaassa, ihmisen ideaalimaailmassa, ei ollut kuolemaa, kipua, surua eikä mitään muutakaan vastaavaa eikä fysiikanlait muutenkaan pelanneet samalla. Kysyn siis, että millä perusteella olimme/olemme edes ihmisiä noissa paikoissa? Itse en yhtään pysty samastumaan mihinkään baramiriparatiisiversioon itsestäni. Sehän on täysin epäihmismäinen olento, kuin muovinukke
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kreationistien mielestä on suurenmoista että ihmisellä on "vapaa tahto" tehdä pahaa tai hyvää. Jumala ei halunnut luoda meistä robotteja, he sanovat.
Taivaassa ihmisistä kuitenkin tulee juuri noita robotteja, vaikka sellaisten olemassaolo maan päällä olisi suurikin ongelma.
Tunteettomat taivasrobotit eivät esimerkiksi lainkaan murehdi Helvettiin heitettyjen lähimmäistensä ikuista kärsimystä, sillä Herra poistaa heiltä sellaiset ajatukset tykkänään.