Näin adventisti ajattelee

Arvoisa Pyh!, adventtikirkon tulevaisuuden toivo, on jälleen kertonut meille sen, millaista porukkaa tämä amerikkalainen uususkonto pitää sisällään, joten nauttikaa hänen raikkaista ajatuksistaan taas kerran:

>>> Kaikki olivat läpeensä mätiä. Raamattu sanoo sen. Piste.

Ja kaikki ovat nytkin läpeensä mätiä. Raamattu sanoo senkin. Piste. >>>

No minun mielestäni ei ole, eikä suurimman osan mielestä, mutta jos adventtikirkon kannattajat ovat tätä mieltä, niin varmaan sinne kirkon huomiin näin ajatteleva aines kasaantuu. Onnea vaan papistolle! Ja jatkuu:

>>> Kaikki ihmiset menevät kadotukseen vikapäivä syntiin, paitsi ne muutavat harvat, jotka Jumala pelastaa. Piste.

Vedenpaimuksen aikaan eläneet jumalattomat ansaitsivat loppunsa. Pelastus oli tarjolla, vaan ei kiinnostanut. Saivat sen mitä halusivatkin.

Viellä kerran tämä p a s k a, jota ihmiskunnaksi sanotaan, hävitetään ja vain harva jää jäljelle. Ja se on oikein se. >>>

On tämä adventtikirkko kyllä hieno laitos, kun se tuottaa näin rakastavia kristittyjä, eikös totta?

Jotenkin Pyh!:n ajatuksista huomaa, että ilman muuta Jeesus on adventtikirkon opin keskiössä, sekä jumalan rakkaus ja armo?

Osaattekos te selväpäiset yhtään kuvitella, että miksi adventtikirkon ovien takana ei nykyisin juuri jonoa näy?

Ja keneltäpä nämä ajatukset opitaan, niin se taitaa olla kuukausipalkkainen papisto, joka nämä ajatukset saa adventtikirkon maksavien asiakkaiden päihin, vai tyhjästäkö ne sinne pulppuaa?

Mutta adventisti ajattelee, että ihmiskunta on p a s k a ja vedenpaisumussadussa kuolleet ansaitsivat kuolla ja adventtikirkon jumala osoittaa rakkauttaan sillä, että vain muutamat pelastuvat ja adventtikirkon jumala tuhoaa innoissaan muut ja adventistit ilmeisesti toivovat olevansa hurraamassa silloin, kun tämä odotettu ihanuus tapahtuu

24

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vapaa pääsy..

      Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä pelastukseen, sinuakin busman Jumala rakastaa ja kutsuu tavalla tai toisella luokseen, mutta sinä et ole avannut sydäntäsi Jumalan puoleen että huomaisit Jumalan rakastavaa kutsua.
      Jeesus kuoli tähdemme että me saisimme elää, mutta harvassa on nykyisin ne jotka haluavat pelastukseen, maailma ja sen viettelykset vievät ihmiset mennessään.
      Jeesus sanoikin että kun minä tulen löytänenköhän minä uskoa maan päältä.
      Jumala haluaisi että me kaikki ihmiset pelastuisimme. mutta ihmisen on päätettävä itsensä jos hän haluaa taikka ei.
      Tässä ei ole lueteltuna mitään kirkkokuntaa, vaan kaikki ihmiset.

    • PYH!

      Ps. 14:3
      Jes. 24:1-6
      Jer. 4:23-25
      Ob. 16

      Aamen. Hallelujah!

      • Ps. 14:3

        No näinhän ne aavikolla elävät paimentolaiset ajattelivat, kun heidän mielestään sadon antoi Jahve tai sadon otti Jahve. Auringon antoi paistaa Jahve tai sateen teki Jahve. Sairauden aiheutti tai parantumisen aiheutti Jahve ja niin edelleen.

        Nyt me tiedämme jo niin paljon enemmän, että yhtäkään asiaa ei tarvitse enää selittää millään jumalalla ja siksipä jumala onkin ollut hipihiljaa luolassaan jo tuhansia vuosia.

        Jesajassa vähän sama tilanne, eli satuja keksittiin, jotta oma uskonto näyttäisi paremmalta kuin naapurin uskonto. Meidän jumala on vahvempi kuin teidän jumala, eli satuja keksittiin vähän samoin kuin nykyisin hiekkalaatikolla lapset kinaavat siitä, että kumman isi on vahvempi.

        Eipä ole herraa hävitelllyt yhtään mitään, eikä ole kyseistä aavikkokansan jumalasta vilahdustakaan näkynyt tuhansiin vuosiin.

        Jeremias kertoo lähinnä siitä, kuinka surkealla tolalla tuohon aikaan oli ihmisten ymmärrys koko maailmankaikkeudesta ja sen tapahtumista, eli luultiin, että tähdet ovat taivaan kannessa ja ne voivat sammua ja aurinko nyt vain on suurin tähti ja sekin voi sammua ja sen seurauksena tulee vain pimeä, ei muuta.

        Jälleen haaveillaan oman vahvan jumalan suurista voimista, jotta oma jumala olisi vahvempi kuin naapurin hiekkalaatiolla telmivien jumala.

        Ratsumiehiä ja jousimiehiä pelätään, eikä aavistustakaan siitä, että ratsumiehet tulevat ja menevät ja jumalan vihasta ei näy edes pientä merkkiä. Ja jotkut kahjot sitä yhä odottavat.

        Myöskään Maapallon rakenteesta ei ollut hajuakaan, eikä esimerkiksi mannerlaatoista, eli ilmeisesti jumalasi ei ollut tuohon aikaan vielä lukion kurssia ehtinyt edes suorittaa geologian tiimoilta, mutta ei kai jumalilta voi kaikkea vaatia, edes adventtikirkon taikatemppujumalalta?

        Ja Obaja.. sitä samaa, mutta hyvin kertoo sinusta sen, että eipä pahemmin Uutta testamenttia ollut löytynyt, vaan lähinnä tuota VT:n kauhumässäilyä, ja sitäpä se adventtikirkossa on, tietenkin.

        Jeesus on suljettu komeroon typerien lätinöittensä kera ja jäsenistö selaa kiimassa Vanhaa testamenttia ja lukee innoissaan sen kauhukertomuksia siitä, miten heille käy, jotka eivät ole adventtikirkossa.

        Sellaisia te olette ja siksipä jonoa ei oven takana ole!

      • pyh!
        bushmanni kirjoitti:

        Ilm. 6:15-17

        Mutta jumalaton sinä olet. Siksi päämääräsi on helveti tuli.

      • pyh! kirjoitti:

        Ilm. 6:15-17

        Mutta jumalaton sinä olet. Siksi päämääräsi on helveti tuli.

        >>> Mutta jumalaton sinä olet. Siksi päämääräsi on helveti tuli. >>>

        Ai että pitäisi pelätä sitä sinun taikatemppujumalaasi, joka temppuili täällä 6000 vuotta sitten?

        Arvaapas, että miksi siellä hourulasi ovella ei jonoa näy?

    • 30% vs. 70%

      On varsin tyrmistyttävää miten monet kiihkouskovat ovat suorastaan sokean vihahengen, röyhkeyden ja julkeuden vallassa, asenteessaan, hengessään ja tavassa suhtautua toisiin ihmisiin, paitsi ehkä juuri omassa leirissään oleviin ja silloinkin tietyin reunaehdoin.

      Joistakin yksilöistä tulee mieleen, että mikäli lahkojohtajat käskisivät oikeasti tappaa eri tavoin uskovia, niin heillä saattaisi olla siihen potentiaalia.

      1.Korinttilaisille 13:

      1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

      2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

      3. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

      Jeesus käski rakastamaan jopa vihamiehiään. Siinäpä haastetta.

      • pyh!

        Eikä muuta mitään. Historian viimeisenä päivänä Jumala tuhoaa kaikki jumalattomat ja se oikein se.

      • 30% vs. 70%
        pyh! kirjoitti:

        Eikä muuta mitään. Historian viimeisenä päivänä Jumala tuhoaa kaikki jumalattomat ja se oikein se.

        Eivät suuret Ellen-imis-lahkon julkeat (viha) sanat suuta halkise. Kuullostaa tosin aivan samalta kuin islamilaisten extremistien vihahuudot mm. kristittyjä koskien.

        Mikäli "pyh" olisi syntynyt islamilaiseen fundamentalistiperheeseen, niin hän luultavasti laulaisi aivan eri leirin lauluja. Näin ne sattumatkin ohjaavat ihmistä ;-)

        >> Jumala tuhoaa kaikki jumalattomat ja se oikein se.

        Kertoisitko aivan selkokielellä keitä ovat kaikki nuo "jumalattomat"?

        Kaikki ne jotka eivät tunnusta adventistikirkon opinkappaleita?

    • hokemalla älyttämine

      Toisaalta ajatteleeko adventisti ylipäätään mitään?
      Adventistikokelaalle ja pitkän linjan adventistille syötetään USA:ssa tarkkaan mietitty ja hiottu oppi joka lauantaiaamu uudestaan ja uudestaan.
      Tarpeeksi monta kertaa kun sitä asiaa jankutetaan, niin lopulta se ihminen alkaa uskomaan vaikka mitä tahansa.
      Tähän perustuu se, että jäsen velvoitettaan tulemaan vähintään joka lauantai kuulemaan USA:ssa tuotettua oppia, jottei ihminen pääsisi ajattelemaan omilla aivoillaan ja kenties kyseenalaistamaan joitain USA:ssa keksittyjä adventismin manttroja.

      • Enpä usko että olet oikeassa - "puskajussi" .. Sillä adventismi on looginen uskonto (sanon minä joka en ole adventisti) .. kun taas kaikki ne uskonnot joissa uskotaan syntisenkin (lue: vajavaisenkin) sielun kuolemattomuuteen ovat täysin epäloogisia ja eivät siis voi olla totta. En minä väitä, että kaikki on oikeaa adventismissa - mutta kaikissa niissä uskonnoissa joissa uskotaan jotenkin "kuolemattomuuteen synnissä" ollaan täysin väärällä tiellä.

        Siis, kuka ei ajattele ? sekö jonka usko on looginen, vai sekö joka vain "uskoo" vaikka helposti voi osoittaa, että usko kuolemattomuuteen vajavaisuudessa ei voi olla totta.

        alex

    • Että voitkin saada Raamatun sanomasta noin kieroon menneen kuvan. Ja tiedätkö miksi? Koska sinuakin vaivaa se sielun kuolemattomuuteen usko.. Siksi ..
      Sillä ethän sinä muutoin tuollaista kirjoittelisi. Vai mitä.
      Jos sinä nimittäin ajattelisit, että jokainen ihminen kuolee - niin miksi sitten valittaisit kun se sinulle sanotaan? Juu, valitat koska jossain pääsi perukoilla uskot, että kuoleman jälkeen jää ihmisen "sielu" (mikä se sitten sinulle lieneekin) eloon. Miksi sinä muuten puhuisit "kadotuksesta".

      Mutta jotta tajuaisit asian niin kerrotaan taas sinulle ja muillekin jotka lukevat.

      Vain Jumalalla on kuolemattomuus (1. Tim. 6:16) ja se johtuu siitä että Jumalalla (Jumalassa) on sellaiset >ominaisuudet että Hän ei kuole.<

      Jo tyhmempikin tajuaa, että ihmisellä ei itsessään ole sellaisia ominaisuuksia (1. Joh. 3:15) että iankaikkinen elämä voisi olla hänelle mahdollista. Siihen tarvitaan paljon sellaista mitä ei yhdessäkään ihmisessä ole.

      Tätä Jeesus tarkoitti kun hän sanoi, että me olemme "pahoja"( Matt. 7:11).

      Toisin sanoen ei yhdessäkään ihmisessä itsessään ole iankaikkista elämää, ja siksi ei Jumalan tarvitse meitä tuhota - meidän tekonsa tuhoaa meidät. Niin sinut kuin minut ja jokaisen. Näe siis asiat oikein. Mitä Jumala sitten tekee? Juu, Jumala pelastaa kuoleman omia (siis kuolevia) ihmisiä >>> iankaikkiseen elämään. (Joh. 5:24)

      Jos mietit ja ymmärrät, että vääryydessä ei koskaan voi olla iankaikkista elämää - sillä vääryys ja valhe tuhoaa aina elämän ... niin ehkä myös alat ymmärtämään miksi ihmiset piti lunastaa ... oikeudenmukaisella lunnaalla (täydelisellä lunnaalla, sillä epätäydellisyydessä ei ole iankaikkista elämää). Siksi sen joka kuoli syntisten kuoleman heidän edestään täytyi itse olla synnitön. Toisin sanoen olla yhtä Jumalan kanssa ja kun ihmiset tomitsivat hänet syylliseksi ja murhasivat hänet, he samalla tuomitsivat sen ne opetuset joita hän opetti kuoleman ansaitsevaksi - mutta ne olivat Jumalasta - ja he siis tuomitsivat Jumalan. He kävivät oikeutta Jumalaa vastaan ja tuomitrsivat hänet syylliseksi. (Jes. 1:18).. mutta sitä viattoman kuolemaa Jumala käyttää viallisten pelastamiseksi.

      Mutta "Synnin palkka on kuolema" .. ja tulee aina olemaan.. siis ei kukaan saisi iankaikkista elämää ilman Jumalaa. (Room. 6:23)

      Kun sinä kirjoittelet noita juttujasi :)) - ne ovat niin kaukana Raamatun kertomuksesta ja asiallisuudesta kuin olla ja voi.

      On yksi asia lukea Raamattua ja ymmärtää mitä Raamattu sanoo - ja toinen asia uskooko siihen .. Surkeaa on jos ihminen ei ymmärrä Raamattua .. mutta kuitenkin uskoo "ties mihin" ..

      alex

      • pyh!

        Onko tuo ihme? evoluutio on bushmannin epäjumala, jota se palvoo päivästä toiseen. Ei sellainen voikaan ymmärtää mitään.

    • 30% vs. 70%

      "alex" koettaa kovasti ajatella ja jopa tunteakin toisten puolesta ja toisten paikkalla tukeakseen omia uskomuksiaan. Se alkaa lähestyä syndroomana uskonnollista narsisimia.

      Samaan aikaan hän reagoi ja kommentoi aivanavauksen perusajatuksen vierestä toistuvune henkilöön käymisineen http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem , jossa mm. peräänkuulutettiin kristinuskon loogisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

      Alla mallia Ramatun kertomuksien asiallisuudesta. Kaikille ne eivät edusta rakkaudellisen Jumalan töitä.

      Vastaava mentaliteetti ja toimintamalli vallitsee edellenkin mm. islamilaisissa maissa joissa jopa omia uskonveljiä lahdataan erilaisten ajatuksien vuoksi.

      "He tulevat kaukaisesta maasta, taivaan ääristä, Herra ja hänen vihansa aseet, hävittämään kaiken maan. Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä, se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta. - - Kuka ikinä tavataan, se lävistetään, kuka kiinni joutuu, se miekkaan kaatuu."

      "Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja heidän vaimonsa raiskataan." - Jesaja 13:5, 6, 15, 16

      "Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen. Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin." - 4. Moos. 31:17, 18

      - ->

      Myös ristiriitoja. Ensin vakuutetaan Jumalan tahtona / sanomana kansalle ettei vanhempien pahuudet kaadu lasten vastuulle ja vain jonkin aika myöhemmin toimitaankin aivan toisin ja erityisen raa-asti.

      "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden." - 5. Moos. 24:16

      "Se sielu, joka tekee syntiä, se tulee kuolemaan. Ei poika kanna mitään syyllisyyttä isän erheen takia, eikä isä kanna mitään syyllisyyttä pojan erheen takia. Vanhurskaan vanhurskaus tulee hänen itsensä päälle, ja jumalattoman jumalattomuus tulee hänen itsensä päälle." Hesekiel 18: 20

      vs.

      "Mutta kuningas otti Rispan, Aijan tyttären, kaksi poikaa, Armonin ja Mefibosetin, jotka tämä oli synnyttänyt Saulille, sekä Meerabin, Saulin tyttären, viisi poikaa, jotka tämä oli synnyttänyt Adrielille, meholalaisen Barsillain pojalle, ja luovutti heidät gibeonilaisten käsiin; ja nämä lävistivät heidät paaluihin vuorella Herran edessä, niin että ne seitsemän sortuivat kaikki yhdessä. Näin heidät surmattiin elonleikkuun ensimmäisinä päivinä, ohranleikkuun alussa. - - Tehtiin kaikki, mitä kuningas oli käskenyt. Niin Jumala leppyi maalle." - 2. Samuelin kirja 21:8, 9, 14

      • pyh!

        Millään väitteelläsi ei ole mitään merkitystä. Jumala sanoo viimeisen sanan, et sinä.

      • alex.kasi

        Jaa-a teet sen saman "kardinaali virheen" (jonka monet tekevät) - otat Raamatusta kohtia sieltä jä täältä .. joilla todistat Jumalaa vastaan, tai ainakin yrität todistaa :) ... ja se johtuu luullakseni siitä, ettet tajua Raamatun sanomasta juuri mitään.

        Niin tekivät muuten nekin jotka murhasivat Jeesuksen .. todistivat häntä vastaan sen ajan kirjoituksiinsa nojaten, koska eivät ymmärtäneet niiden tarkoitusta ..

        Minun mielestäni meidän tulisi olla aika varovaisia ja tietää mistä puhumme .. ennenkuin puhumme ... Se ei ole mikään häpeä sanoa "en tiedä" - mutta se on jos yrittää kaikin keinoin etsiä tukea omille väärille olettamuksilleen..

        Raamatun Jumala On täydellinen Elämä .. se tarkoittaa että Hän on myös oikeudenmukainen, rakkaudellinen (huomaa että oikeudenmukaisuus ilman rakkautta ei ole täydellistä oikeudenmukaisuutta).

        Jumala on kaikkien tuomari - oikeudenmukainen ja rakkaudellinen tuomari - jonka kaikki teot ovat oikeudenmukaiset.

        Mielestäni on aika kummallista että sinä nyppit lauseen sieltä ja toisen täältä ja niillä yrität todistaa Jumalaa vääräksi - epäoikeudenmukaiseksi. ja valitat kun et saa muita mukaasi.

        alex

    • 30% vs. 70%

      >> Jumala on kaikkien tuomari - oikeudenmukainen ja rakkaudellinen tuomari - jonka kaikki teot ovat oikeudenmukaiset.

      Lähdet lukkoonlyödystä ennakkoasetelmasta ja sen jälkeen koetat sovittaa kaiken vastaaman tuota jo ennalta lukkoon lyötyä ajatusta ja suljet silmät sitä vastaan olevilta faktoilta ja ristiriidoilta.

      Sivuutetaan selektiivisesti kaikki, joka voisi käsityksiään ja maailmankuviaan horjuttaa.

      Mikä lainaamissani Raamatun jakeissa, tapahtumissa ja Jumalan tahtona esitetyissä erityisen epäinhimillissä tapahtumissa ei pidä paikkaansa?

      Ps. Edelleenkään et ole vastannut kysymykseeni mitä rakkaudellinen kritittyjen Jumala on varannut kaikille 70%:lle maailman väestöä, jotka eivät ole kritinuskoisia?

      30% vs. 70% - 7.10.2013 11:58 (ketjun lopussa): http://keskustelu.suomi24.fi/node/11762751

      • """"Lähdet lukkoonlyödystä ennakkoasetelmasta ja sen jälkeen koetat sovittaa kaiken vastaaman tuota jo ennalta lukkoon lyötyä ajatusta ja suljet silmät sitä vastaan olevilta faktoilta ja ristiriidoilta."""""

        Enpä lähde, mutta sinä lähdet - jos olisit lukenut tarkemmin kirjoituksiani niin et ehkä tuollaista edes väittäisi.

        Totuus on että minä puhun siitä mikä on Raamatun sanoma - ja sanon, että ensin on tunnettava mikä Raamatun sanoma on - vasta sen jälkeen voi ottaa kantaa siihen että uskooko sen olevan totta. Näin on minulle .. muista en mene sanomaan ..

        Omasta puolestani uskoni vaatii loogisuutta ja järkeä - minä en usko kaatuileviin lahkoihin tai muihinkaan kummituksiin.. vaan Raamatun kertomukseen - ja olen tosissani punninnut asian puolesta ja vastaan - en minkään kummallisen pelon vallassa tai kummallisiin "ihmeisiin" luottaen, vaan asiallisesti ja järjen kanssa ja minä olen omalta kohdaltani tullut siihen tulokseen, että Raamatun kertomukseen voi luottaa.

        Miksi ? Koska se on luotettava - sen sanoma on esimerkiksi yksi looginen TOTUUS - sama ja saumaton sen alusta loppuun ja se on kirjoitettu eri aikoina eri ihmisten "kynistä" ..

        Minulle Raamatun sanoma on jopa tavallaan "yksinkertainen" - se opettaa nimittäin ihmiselle, että meissä ei ole iankaikkista elämää - mutta että on olemassa elämää joka on ikuista - ja Raamattu kertoo myös syyn miksi näin on .. ja mikä parasta .. Raamattu lupaa että iankaikkisen elämän saaminen ei ole mahdottomuus edes ihmiselle. Se ei siis ole mahdottomuus - mutta kenenkään ei kannata uskoa että sen saisi kuinka tahansa ..
        Se voi ensin tuntua jopa mahdottomalta (opetuslapsetkin kysyivät kun Jeesus kertoi heille kuinka vaikeaa sen saminen on: Kun opetuslapset sen kuulivat, HÄMMÄSTYIVÄT HE KOVIN ja sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?"
        Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: "IHMISELLE SE ON MAHDOTONTA, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista".

        Monet uskovat virheellisesti, että ihminen JO ON kuolematon sellaisena kuin hän nyt on - n.s. kuolemattoman sielunsa myötä .. mutta se ei ole Raamatun opetus. Raamattu sanoo että vain TÄYDELLISYYDESSÄ on iankaikkinen elämä mahdollista ..

        Sitä kutsutaan Raamatussa myös Jumalan vanhurskaudeksi .. ja sitä Jeesus kehoitti meitä etsimään .. Jumalan vanhurskautta .. Sen mukana tulee sitten kaikki muutkin .. ilman sitä ei tule mitään muuta kuin kuolema ..
        Raamattu sanoo selvääkin sevemmin että kuolema on IHMISTEN TEKOJEN SEURAUS - jos ei Jumala ihmistä auta.. pääsemään eroon tekojensa seurauksista .. ihminen kuolee. That's it..

        Ihmiset sekoittavat asiat - mutta koska pahuudessa ei koskaan voi olla iankaikkista elämää - Jumala POISTAA pahuuden ja silloin kuolevat ne jotka pitävät pahuudesta kiinni .. joille se on rakkaampi kuin oikeudenmukaisuus ja rakkaus ..mutta miksi pitää kiinni pahuudesta ja kuolemasta..

        Me olemme vajavaisia ja pahoja - ja siksi kuoleman omia tekojenmme seurauksena - mutta meidän tekomme eivät ole läpeensä pahoja niinkuin joku sanoisi .. mutta se ei riitä iankaikkisen elämän saamiseksi - sillä iankaikkista elämää on vain TÄYDELLISYYDESSÄ .. EI MUUALLA.

        Raamattu kertoo siitä näin:

        Ja valtaistuimella istuva (Jumala) sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki".
        Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet". Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan JANOAVALLE elämän veden lähteestä lahjaksi.
        ***

        Katsos ei minusta kenellekään olisi mitään hyötyä uskoa kummituksiin tai kaatuilla ja kontata kokoussalien lattioilla hurmoksen vallassa ...

        Eikä sellainen ole Raamatun opetusta ..

        Siis kun keskustelet - niin älä ole niin ylenkatsova - tunnusta mielummin että puhut asioista joita et tunne ja olet tosiasiassa itse erilaisten myyttien vanki .. myyttien jotka sanovat esimerkiksi, että kaikki uskovaiset ovat hieman päästään pyörällä .. Eivät ole ..

        Olet väärässä.. ja ehkä utelias mutta pelkäät samalla että ennakkoluuloisuutesi ja erehdyksesin sinulle todistetaan .. ja siksi olet täällä haastamassa ..

        Siis kun keskustelet Raamatusta, lue ensin ILMAN ennakkoluloja ja ota selvää mitä siellä kerrotaan - vasta sen jälkeen voit miettiä uskotko siihen vai et ..

        Näin minä asian näen ..

        alex

      • totuus on näin...
        alex.kasi kirjoitti:

        """"Lähdet lukkoonlyödystä ennakkoasetelmasta ja sen jälkeen koetat sovittaa kaiken vastaaman tuota jo ennalta lukkoon lyötyä ajatusta ja suljet silmät sitä vastaan olevilta faktoilta ja ristiriidoilta."""""

        Jos ihminen olisi kuolematon niinkuin täällä monet sanovat että ihminen ei kuole kokonaan sielu jää elämään viellä vaikka ruumis mätäneisi.
        Jos näin olisi että ihmisen sielu eläisi iankaikkisesti vaikka ei olisi tehnyt parannusta synneistään, silloinhan ei Jeesuksen olisi tarvinnut kuollakaan meidän syntiemme tähden, jos meillä olisi jo elämä itsessämme ilman sovitusta Jeesuksen kuolema olisi ihan turha.

        Mutta kiitos Jeesuksen hän tuli ja ja kuoli edestämme että me saisimme iankaikkisen elämän hänen kuolemansa kautta, kun uskomme häneen ja pyydämme syntimme anteeksi, muutoin emme saa iankaikkista elämää.
        Jokainen sielu joka syntiä tekee, sen on kuolemalla kuoltava, näin sanoo Raamattu.

      • Hyvä adventistit
        totuus on näin... kirjoitti:

        Aivan oikein - tämä kidutus-oppi jossa uskotaan Luojan kiduttavan luomaansa elämää ikuisesti tulessa on sairasta uskonnollisuutta. Sen kannattajat eivät millään pysty sitä selittämään järkevästi ja siksi he vääristelevät Raamattua ja haukkuvat ihmisiä jotka eivät sellaisiin taruihin usko.

        Oikeassa oli Pietari sanoessaan:

        2. Piet. 3:16
        Samaa hän (Paavali) sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

        "Omaksi tuhokseen" nämä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset vääristelevät pyhiä kirjoituksia.

    • siinä

      Ilm. 6:15-17 "Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin ja huusivat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! Heidän vihansa suuri päivä on tullut -- kuka voi sen kestää?"

    • 30% vs. 70%

      >> Omasta puolestani uskoni vaatii loogisuutta ja järkeä - minä en usko kaatuileviin lahkoihin tai muihinkaan kummituksiin..

      Tämän estämättä selektiivisellä valinnalla sivuutit sujuvasti ylempänä esille nostamanai raakuudet ja epäinhimillisyydet jotka Raamattu kertoo tehdyn Jumalan käskystä.Samoin kun se, että Jumala ei pitänyt sanana se sen suhteen etteivät lasten tai vanhempien vääryydet kaadu toistensa harteille. Vasta sitten Jumala leppyi.

      Tämä ei asetu ajatukseen rakkaudellisesta ja oikeudenmukaisesta Jumalasta, jolta lisäksi voitaisiin odottaa huomattavasti korkeampia metodeja kuin väkivaltaiset totalitäris-ihmishallitsijoilta.

      Toistuvasti olet kommentoimatta itse asiaan, kiemurtelet, kommentoit asian vieretsä ympäripyöreyksillä, nytkin laitoit kopioiden pitkät litaniat joilla ei ole mitään tekemistä esille nostamani asian kanssa, käyt toistuvasti kanssakirjoittajiin ihmisinä, harrastat ad hominemia http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem

      Menet jopa tuotakin pidemmälle ja koetat kovasti ajatella ja jopa tunteakin toisten puolesta ja toisten paikkalla, projisoida omia olettamiasi heidän realiteeteikseen ja tämä vain tukeaksesi omia uskomuksiasi.

      Tuo alkaa hyvinkin asetua kategoriaan uskon / uskonnollisuuden vakava ja julkea narsisimi.

      Ps. Edelleenkään et ole vastannut kysymykseeni mitä rakkaudellinen kritittyjen Jumala on varannut kaikille 70%:lle maailman väestöä, jotka eivät ole kritinuskoisia?

      30% vs. 70% - 7.10.2013 11:58 (ketjun lopussa): http://keskustelu.suomi24.fi/node/11762751

    • Ajatusten lukija ;)

      Bushman
      Näin adventisti ajattelee.

      Adventisti
      No en varmasti ajattele noin.

      Bushman
      No varmasti ajattelet

      Adventisti
      No en varmasti ajattele noin. Et sinä tiedä miten minä ajattelen.

      Bushman
      No varmasti tiedän, olet typerä ja et tiedä mitä ajattelet, jumalasi on typerä, koko maailma on parempi, mutta adventistit on typeriä. Etkö jo usko, minä tiedän olen niin viisas että tiedän paremmin typerät ajatuksesi kuin sinä itse.

      Adventisti
      Hohhoijaa :).... ja ajattelee että "mee Bushman lääkäriin"
      (Tietääkös "tietävä Bushman" senkin ajatuksen?)

    • oliko näin?

      Mikä oli pointtisi adventisti?
      Sekö, että adventisti on aina oikeassa ja muut ovat aina väärässä ja älkööt siksi esittäkö mielipiteitään lainkaan, koska heillä on jokin krooninen sairaus, jonka takia pitäisi mennä lääkäriin? Tätäkö siis halusit kertoa?

      Luinko jälleen ajatuksesi?

      • oliko näin? EI OLLUT

        Luulo ei oile tiedon väärtti, et taaskaan lukenut kenenkään ajatuksia, epäonnistuit täysin jälleen kerran. Eikö jo ole aika tunnustaa että et osaakaan lukea kenenkään ajatuksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe