Toista hulluksi sanovien oma mielenterveys

ilmiöön törmännyt

Ovatko sellaiset henkilöt päästään terveitä jotka sanovat muita hulluiksi mikäli eivät pidä heidän toiminnastaan? Mielenterveydellisen tilan pohdinnat pitäisi jättää pelkästään psykiatreille eikä turhaan huudella vastaantulijoille että ovat hulluja. Maallikolla ei ole siihen riittäviä kykyjä.

21

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6616

      Normijärkevä varmasti jättää hulluus-analyysit ammattilaisille, mutta onhan näitä "reippaita" ihmisiä, jotka pyytämättä jakavat diagnooseja ympäristölleen.

      Lähelläni sattuu olemaan keski-ikäinen rouva, joka keskikoulupohjalta on vuosien vieriessä ruvennut nimeämään ihmisiä "hulluiksi", "häiriintyneiksi" ja muutoin vaihtelevin perustein epäilyttäviksi. Hämmästyttävän tuohtuneena nainen nimeää hulluiksi yhä suuremman osan naapureistaan, työtovereistaan, sukunsa jäsenenistä ja vastaantulijoista. Hänen raivostuu tavanomaisista tilanteista, eikä siedä lainkaan toisenlaisia ajatuksia. Käytös on sekä pelottavaa että toisaalta aivan lapsellista. En pitäisi ihmeenä, jos hän joskus kävisi jonkun kimppuun. Toisaalta hän ainakin vielä ajattelee toisaalta hyvin loogisesti ja järkevästi.

      Olen siis täysin maallikko itsekin eli en pätevä analysoimaan ketään mitenkään. Maalaisjärkikin kuitenkin sanoo, että kyseisellä toisia hulluiksi nimittelevällä henkilöllä ei voi olla kaikki kohdallaan. Ehkä jokin etenevä aivosairaus?

      Voisin kuvitella, että myös totaalisen huonot kasvuolot voivat antaa ihmiselle huonon esimerkin ja mikäli luonne on kova, tuloksena ovat typerät käytöstavat läpi elämän. Tv-sarjoissa myös myrkytystilat ovat saaneet ihmiset nimittelemään muita ja käyttäytymään idioottimaisesti.

      • "mutta onhan näitä "reippaita" ihmisiä, jotka pyytämättä jakavat diagnooseja ympäristölleen."

        Niin tarkoitus ei ny ole jakaa diagnooseja, eikä nimitellä ketään, mutta laitan tähän otsikon aiheeseen liittyen linkin ajatuksella että ..."kuka tahansa meistä"

        http://www.toimintasuomi.fi/


    • 2013

      Suurin osa nykyihmisistä ovat melkoisia sekopäitä ja hulluja jokaisen näkökulmasta katsoen, kun epänormaalista on tullut normaalia. Psyykesairauksissa ei ole hulluusluokittelua. Ihmisiä ei enää lukitella hulluiksi ja terveiksi. Mielenterveydeltään terveeksi luokitelluista ihmisistä löytyy kaikkein hulluimpia.

      • Mm. Vaihtoehtoiset hoidot palstalla teutaroiva, vieläpä moderaattorina toimiva kd-aktiivi käynnisti mm allekirjoittajaa vastaan suunnatun painostuskampanjan. Haukkui estoitta minua netissä hulluksi kun kirjoitin olevani asperger-henkilö.

        Pata jälleen kattilaa siinä soimaa - ukkohan on takuuvarma autismikirjoon kuuluva tyyppi. Aikaisemmin oltiin tavallisia naapuruksia, mutta sitten tämä vajakeiksi monia ihmisiä netissä haukkuva pösilö kilahti totaalisesti.
        Meni presidentti Ahtisaaren maakuntakierroksella tekemään valituksen sen alueella vaikuttavasta "valitettavasta hämärästä tyypistä". Tämä Lumivaarassa, luovutetulla Karjalan alueella, välirauhan aikana syntynyt nettiaddikti lähti uuteen hyökkäykseen.
        Päivämäärällä 7.1 2011 tyyppi kirjoitti nettiin kirjoituksen jälleen valheellisin perustein. Otsikolla > reikihoitajan omamielenterveys < >>> miten sellainen ihminen voi hoitaa muita, jolla on mielenterveydellisiä ongelmia.

        Tyyppi paljastui minulle vasta 8.v myöhemmin samaksi tyypiksi, Yleisradion alue-ohjelmalähetyksen suunnittelijana v. 2003.

        Julkisuuden henkilöt saavat tottua kaikenlaiseen painostamiseen, mutta jo siinä vaiheessa syrjäytyneelle tyypille Yleisradiosta viikon verran kuulunut "info" aiheutti ahdistavia tunteita. Lievensin näitä alkoholinkäytöllä.

        Ehkä tuon Yle radio-ohjelman perusteella Jyväskylän autististen ihmisten tukiyhdistys kuuli asiasta. Psykologi N N tuli Kouvolaan pitämään luentoa nimenomaan asperger henkilöistä. Kouvolan Sanomat julkaisi tästä laajan artikkelin.
        (se löytyy edelleen ko. lehden lehtiarkistosta)

        AS-henkilöitä löytyy jokaisen kansakunnan henkilögalleriasta korkeidenkin tehtävien huipulta. Kääntöpuolella olevat, kouluttamattomat ja yhteiskuntaan vaikeasti sopeutuvat neurobiologisesti poikkeavat ihmiset voivat olla suurissa vaikeuksissa. Ei AS, muut autismikirjoon lukeutuvat ihmiset ole aina "hulluja", vaikka erottuvatkin normityypeistä.

        Toivo Lång
        Kouvola, Inkeroinen


    • keskustelua

      Tässä oli erittäin mielenkiintoinen keskustelu parin kuukauden takaa, jonka haluaisin nostaa taas keskustelun aiheeksi. Löytyykö joltakulta kannanottoja aiheeseen?

    • jepulisjeppis

      Hulluinta on se, että levitetään joistain ihmisestä juoruja että hän on hullu. eli kiusataan, eristetään, mustamaalataan. Mutta sehän aina kostautuukin omaan nilkkaan lopulta.

      • -tytär-

        Minun narsistivanhempi sanoo minulle hyvin usein, että olen "mielenvikainen, vähäälyinen, hullu tai mielisairas".
        Toivottavasti hän ei ole kovin laajalle tätä asiaa levitellyt. Kun se ei pidä paikkaansa. Enkä todellakaan ymmärrä, mistä hän nämä juttunsa keksii?


    • tyhmä tyhmempi tyhmi

      Itsekin olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka haukkuvat toisia hulluiksi. Eikö se kerro enemmän haukkujasta itsestään kuin haukkumisen kohteesta?

      • -tytär-

        Totta ja kun niissä jutuissa ei todellakaan ole mitään järkeä/perää. Pahuuttaan levittelee niitä ympäriinsä ja saa varmasti "säälipisteitä" näistä puheista itselleen. Hieman on kyseenalaiset konstit hankkia ystäviensä sympatiat puolelleen.

        Perimmäisenä syynä on ehkä kuitenkin se toisen mustamaalaaminen ja loukkaaminen julkisesti. Joka todella täyttää jo ne kunnianloukkaus kriteerit.


      • -tytär- kirjoitti:

        Totta ja kun niissä jutuissa ei todellakaan ole mitään järkeä/perää. Pahuuttaan levittelee niitä ympäriinsä ja saa varmasti "säälipisteitä" näistä puheista itselleen. Hieman on kyseenalaiset konstit hankkia ystäviensä sympatiat puolelleen.

        Perimmäisenä syynä on ehkä kuitenkin se toisen mustamaalaaminen ja loukkaaminen julkisesti. Joka todella täyttää jo ne kunnianloukkaus kriteerit.

        Yhtenä tärkeänä syynä tuolle hulluksi tms leimaamiselle on eristäminen kuulija haukutusta henkilöstä.

        Toinen on projisointi.

        Kolmas liittyy oikeutukseen. Toinen on saatava näyttämään tietynlaiselta oikeuttaakseen tekonsa (vakuutus itselle, vakuuttelu kuulijalle)

        -> Näille yhteistä on usein jokin hyötyarvo, ei välttämättä tiedostustasolla projisoinnissa. Mutta tunneongelmainen kykenee loukkaamaan mitä julmemmilla nimityksillä henkilöä, jonka katsoo loukanneen tai estäneen itseään. Silloin ei etuuksia enää saavuta, vaan on valmis menettämään ne. Tilanne- tai räjähdealttius siis. Mutta valmis korjaamaan asian jälkeenpäin, jos siihen on vain edellytyksiä.


    • normal vs. upnormal

      Löytyykö yhtään psyykeltään täysin tervettä tai normaalia ihmistä?

      • psyk.hoit.

        Minä ainakin.


      • apples and oranges

        Ei takuu varmasti. Suo siellä, vetelä täällä.

        Usein omiin tapoihinsa jääneet ja taantumukselliset kukkahattumies/-tädit tykkäävät kuluttaa paljon aikaa arvoidessaan toisten mielenterveyttä. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ne jotka ovat yksinkertaisesti liian yksinkertaisia keksimään itselleen järkevää ja luovaa tekemistä, tykkäävät tutkia toisten asioita.

        Toinen asia on yksinäisyys, se saa ihmiset tekemään aika käsittämättömiä asioita ja käyttäytymään oudosti.


      • -tytär-
        apples and oranges kirjoitti:

        Ei takuu varmasti. Suo siellä, vetelä täällä.

        Usein omiin tapoihinsa jääneet ja taantumukselliset kukkahattumies/-tädit tykkäävät kuluttaa paljon aikaa arvoidessaan toisten mielenterveyttä. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ne jotka ovat yksinkertaisesti liian yksinkertaisia keksimään itselleen järkevää ja luovaa tekemistä, tykkäävät tutkia toisten asioita.

        Toinen asia on yksinäisyys, se saa ihmiset tekemään aika käsittämättömiä asioita ja käyttäytymään oudosti.

        No, mutta tällä käytökselläkö narsistivanhempi kuvittelee saavansa kaipaamaansa yhteydenpitoa? Haukkumalla ja mitätöimällä aikuista lastaan. Ja sitten lapsen tulisi palata nöyränä ja palvelualttiina jatkamaan siitä, mihin jäätiin.

        Mä olen vuosien saatossa jo oppinut sen, että narsisti ei muuta tapojaan. Vaikka se olisi häntä itseään vastaan. Ikään kuin, hän ei pysty pitämään suutaan kiinni ja sama kierre alkaa jälleen alusta. Ja mikä pahinta, hän ei ymmärrä, että vika on hänen omassa käytöksessä. Mistä tämä kaikki johtuu. Vaan syyttää "hajuraon" ottajaa, joka ei enää jaksanut kuunnella kohtuuttomia loukkauksia.


      • apples and oranges
        -tytär- kirjoitti:

        No, mutta tällä käytökselläkö narsistivanhempi kuvittelee saavansa kaipaamaansa yhteydenpitoa? Haukkumalla ja mitätöimällä aikuista lastaan. Ja sitten lapsen tulisi palata nöyränä ja palvelualttiina jatkamaan siitä, mihin jäätiin.

        Mä olen vuosien saatossa jo oppinut sen, että narsisti ei muuta tapojaan. Vaikka se olisi häntä itseään vastaan. Ikään kuin, hän ei pysty pitämään suutaan kiinni ja sama kierre alkaa jälleen alusta. Ja mikä pahinta, hän ei ymmärrä, että vika on hänen omassa käytöksessä. Mistä tämä kaikki johtuu. Vaan syyttää "hajuraon" ottajaa, joka ei enää jaksanut kuunnella kohtuuttomia loukkauksia.

        Ihan oikea narsisti ei muutu, hänessä on kehityksellinen häiriö. Narsisti on sanan kaikessa merkityksessa kehitysvammainen ihminen.

        Oma vanhempani narsisti, en ole ollut yhteydessä pitkään aikaan häneen koska alkoi jatkuvalla manipuloinnilla ja henkisellä koukuttamisella sairastuttaa minutkin. Saattaa ilmestyä yhtäkkiä kotioven taakse ja olla kuin mikään ei olisi ikinä mennyt eteenpäin, ajataju on poikkeava, hän ei ymmärrä että muut ihmiset elävät ja menevät eteenpäin, mies elää kuin samaa päivää ja kellonaikaa kokoajan. Aika säälittävää.

        Narsisti pysyy kiinnostuneena asioistasi niin kauan kun aistii, että elämäsi on hänen ennakoitavissa, kun elää hänestä riippumatonta elämää ja tekee ratkaisuja jotka ei ole ennakoitavissa, vähenee hänen kykynsä manipulointiin. Narsistilta puuttuu osa-alue normaalin ihmisen oivalluskyvystä, hän kuvittelee että ihmisten käytös on ennakoitavissa koska hän itse kuvittelee, että kaikki lähtee hänestä.

        Mutta mikään sukuun periytynyt tapa tai sukulaisuus ei velvoita olemaan yhteydessä ihmiseen, joka on p*skapää narsisti!


    • mielenmaailma

      Jos ajatellaan psykiatrisia sairaanhoitajia, lääkäreitä, psykiatreja - kuinka heidän psyyke kestää vuosia siinä ympäristössä missä työskentelevät?

      • Yksi selitys on että työ on työtä. Työ kestää aikansa ja sieltä pääsee pois määräajan jälkeen. Tuo sopii kaikkiin ihmisten kanssa paljon tekemisissä oleville/työtä tekeville. Eikä työnsä kautta tekeville henkilöillä ole tietynlaista vastavuoroisuuden tarvetta asiakkaalta/potilaalta. Suurimmat narsistiset ongelmat koetaan lähisuhteissa siksi, että odotteet toiselta on jotain itselle. Kysymys on kahdenkeskisestä hyötyarvosta.


      • apples and oranges

        Jos työskentelee psyk.alalla 35 vuotta ilman, että vaikuttaa psyykeen mitenkään, on sairas. Jos työskentelee psyk.alalla 35 vuotta ja se ei vaikuta psyykeen mitenkään, on pakko olla vielä sairaampi.


      • apples and oranges
        apples and oranges kirjoitti:

        Jos työskentelee psyk.alalla 35 vuotta ilman, että vaikuttaa psyykeen mitenkään, on sairas. Jos työskentelee psyk.alalla 35 vuotta ja se ei vaikuta psyykeen mitenkään, on pakko olla vielä sairaampi.

        korjaus: jos työskentelee 35 vuotta alalla ja vaikuttaa psyykeen, on sairas.. Ja toisin päin.


      • apples and oranges kirjoitti:

        korjaus: jos työskentelee 35 vuotta alalla ja vaikuttaa psyykeen, on sairas.. Ja toisin päin.

        "korjaus: jos työskentelee 35 vuotta alalla ja vaikuttaa psyykeen, on sairas"

        Jaa no minä kyllä olisin tuon alkuperäisen ajatuksesi takana, siten että jos ei mikä tahansa tehty työ vaikuta psyykeen mitenkään niin voisin ajatella että silloin työntekijänä ei ole ihminen vaan robotti...


    • toinen toistaan

      Miksiköhän nämä toisia ihmisiä hulluksi parjaavat ja kevyestikin nimittelevät eivät tule kertomaan tähän ketjuun, miksi harrastavat sitä? Kyse on varmasti niistä asioista, joista tässä ketjussa onkin jo mainittu: mustamaalaaminen, projisointi, defenssi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      228
      7620
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5070
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4792
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3448
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2015
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1900
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1829
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1687
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1619
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      149
      1376
    Aihe