Miksi Ps ei ole huolissaan ympäristötuhoista?

Asian pitäisi koskettaa meitä kaikkia. Millainen maailma halutaan jättää jälkipolville?
1155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

mamuhelvetin jätämme jälkipolville

Äänestä

Syy on perussuomalaisen politiikan populistisessa luonteessa. Ei tämä kansanliike haluakaan tehdä mitään maailman hyväksi, vaan sillä on tehtävänä tuoda mahdollisimman paljon maallista hyvää omistajalleen, ja kaikki perussuomalaisten kannattajat ovat vain pelinappuloita tässä pelissä.

Aivan sama valheellisuus näkyy myös puolueen omistajan ja johtajan koko olemuksessa. Hän esiintyy vakaumuksellisena kristittynä, mutta silti hän on nähnyt tärkeäksi ahtaa itseensä niin paljon ruokaa kuin napa kestää. Ylensyöminen on hänen mielestään moraalista, vaikka niin monet lähimmäiset elävät suuressa puutteessa, kärsivät aliravitsemuksesta ja jopa kuolevat nälkään.

Jokainen voi tietenkin tehdä omat johtopäätöksensä ja valita ketä äänestää vaaleissa!

Äänestä

Luin kerran vihreäntoimittajan nitinää siitä että kaikkien pitäisi vähentää lentämistä, koska siitä tulee iso hiilijalanjälki. Sitten kuitenkin kirjoitti kuinka kävi Thaimaassa lomalla..
Kunhan MUUT(pelinappulat) tekevät asioiden eteen jotain!

Ylensyönti on monen länsimaalaisen sairaus, mutta ei täällä ole asiat niin huonosti kuin jenkeissä ja briteissä mätetään ranskalaisia päivittäin kouluruokana, koska se on halpaa niin niillä on sitä pakastimet täynnä. Säälin kyllä Soinia että tuolla lihavuudella terveys vielä pettää.

Se että kehitysmaissa on aina ongelmia kun niiden uskonto kieltää käyttämässä kortsuja. Kyllä se on kurjaa kun liian monet joutuvat kilpailemaan vähistä resursseista niin siinä on ihmisyys kaukana. Väestön lisääntyminen pitäisi saada vähentymään järkevälle tasolle ja hullut uskonnot pitää saada kitkettyä pois etteivät ole sivistyksen tiellä.

Ei meilläkään ole rajattomasti resursseja. Se että ydinvoima on toki huono juttu, mutta aina me vaan kehitytään eteenpäin että tulevaisuudessa on parempaa. Vihreillä on tarve pysäyttää kehitys kun kaikki pitää tapahtua heti nyt justiinsa. Sadan vuoden aikana kehityksessä on tapahtunut paljon.

Äänestä
  • Niinpä niin, EU-vaaleihinkin on vielä aikaa, ja saa sitten hähdä vieläkö Soinin suu napsaa kevään vaalikiertueilla. Liikalihavalle läskille kaikki sellainen stressi on vaarallista, ja jokainen tässä maassa jo ymmärtää, ettei Soini ainakaan mitään ministerin virkaa jaksa hoitaa vaikka miten olisikin joskus pääministeripuolueena.

    Pääministerikin joutuu hoitamaan virkaansa aina ja kaikkialla, matkustamaan ja valmistautumaan jatkuvasti uusiin haasteisiin. Ei hänellä voi olla tarvittaessa mitään tiputustaukoja Hyksin tai Jorvin intensiivihoidossa.

    Jos Soinista tulisi pääministeri niin palkattaisiinko samalla kokonainen ensiapuyksikkö lääkäriambulansseineen vartioimaan hänen heikkoa terveyttään?

    Äänestä

  • Jos Soinista tulisi kirjoitti:

    Niinpä niin, EU-vaaleihinkin on vielä aikaa, ja saa sitten hähdä vieläkö Soinin suu napsaa kevään vaalikiertueilla. Liikalihavalle läskille kaikki sellainen stressi on vaarallista, ja jokainen tässä maassa jo ymmärtää, ettei Soini ainakaan mitään ministerin virkaa jaksa hoitaa vaikka miten olisikin joskus pääministeripuolueena.

    Pääministerikin joutuu hoitamaan virkaansa aina ja kaikkialla, matkustamaan ja valmistautumaan jatkuvasti uusiin haasteisiin. Ei hänellä voi olla tarvittaessa mitään tiputustaukoja Hyksin tai Jorvin intensiivihoidossa.

    Jos Soinista tulisi pääministeri niin palkattaisiinko samalla kokonainen ensiapuyksikkö lääkäriambulansseineen vartioimaan hänen heikkoa terveyttään?

    Tässä onkin kiteytettynä perussuomalaisen puolueen kaikkein suurin ongelma, eihän siellä ole yhtään ministerinvirkaan kykenevää Soinin luottomiestä. Soinista taas ei ole ministeriksi, sillä hän ei yksinkertaisesti jaksaisi hoitaa tehtäviään ja on aivan turha riskeerata heikkoa terveyttä, sillä liikalihavan läskin rasvoittunut sydän voi pettää sellaisessa kohdassa ettei mitään tehohoitoa ole aivan heti saatavissa.

    Siksi ehdotankin, että Soini jää hoitamaan Soini-säätiön rahoja ja sijoituksia, niiden tehtävänähän onkin turvata hänen vanhuutensa eläke, ettei heidän arvitse ihan joka päivä käydä ostamassa alepan ja valintatalon etutarjouksia ja 30 prosentin lisäalennuksella myytäviä vanhenevia eineksiä.

    Äänestä

Kuolla nälkään suojellen, tai ei. Vihetruho halua elintason kolkut luvulle.. Miettikää millä se on rakennetu? Saateisilla paperitehtailla,telakoilla, saioilla, terästehtailla..

Äänestä
  • Mitä, mitä. Sossuraha revitään seinästä ja keräyksistä Kun saadaan kaikki kiellettyä, seinäraha kasvaa, kuin paju..

    Äänestä

Ympäristönsuojelun kritisointi on persujen tärkeimpiä politiikan välineitä "EU-kritiikin" ohella. Persujen suhde ympäristönsuojeluun on hyvin kaksinaamaista. Soini on vaatinut kaivosten ympäristömääräysten lieventämistä, jotta ylikansalliset kaivosyhtiöt investoisivat Suomeen. Takki kääntyi kuitenkin heti Talvivaaran onnettomuuden jälkeen ja Soini syytti vihreitä ympäristömääräysten valvonnan laiminlyönneistä - siis niiden määräysten, jotka Soinin mielestä olivat alunperinkin liian tiukkoja.

Paras esimerkki Soinin laskelmoinnista ympäristönsuojelussa on hänen suhteensä ydinvoimaan. Ensin hän vaati kitalaki punaisena (ilmaisu Jusulan) lisäydinvoiman rakentamisen kieltämistä toukokuussa 2007. Kun puolueen kannatus oli kääntynyt nousuun ja tarvittiin demarien kannattajien kosiskelua Soinin palttoo kääntyi jälleen. Kesäkuussa 2010 hän syytti lisäydinvoiman vastustajia työllisyyden vaarantamisesta. Lausunnon huumorikerrointa lisäsi se, että persut äänestivät lisäydinvoimaa vastaan äänin 4-0.

Soinin ansioihin kuuluu mm. ilmastonmuutoksen vähättely selvistä todisteista huolimatta. Hän haluaa tuudittaa suomalaiset ja eurooppalaiset kannattajansa siihen uskoon, että ympäristönsuojelu on turhaa vouhotusta eikä sen eteen kannata uhrata mitään voimavaroja. Ehkä hän laskelmoikin pääsevänsä tarvittaessa suojaan mahdollisilta katastrofeilta miljooniensa turvin.

Äänestä
  • Kuka maksaa sossurahasi ja millä, kun pyörit kukkahattu päässä raiteilla mölisemässä?

    Äänestä

Jos torilta kuuluu kovaa hurinaa, se ei ole helikopteri vaan isä timon hyrrätakki.

Äänestä

Onko se hyvää ympäristönsuojelua, hyökätä öljynporauslautalle? Hyötyä siitä oli siis kenelle/mille? Samoin perustein tunnutte toimivan ja perustelevan toimintaanne, kuin terroristitkin. Haluatte muuttaa ja suojella jotain? Kyllä Greenpeace ja siihen kuuluvat ympäristönatsit ovat niitä "vaarallisia" tyyppejä, lisäksi tuntuu olevan omatuntokin kovin venuvaa tyyppiä, oman porukan rikokset ovat oikeutettuja, mutta muiden rangaistavia.

Kyllä kohtuullista olisi, että Greenpeace kielletään terroristi-/rikollisjärjestönä, kuten muutkin arveluttavat ja tuhoa aiheuttavat porukat. Kaksinaamaisempaa ja moraaliltaan arveluttavampaa sakkia saa etsiä, kuin nämä "kaikenmaailman Vihertavät ja Greenpeace terroristit ovat".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3 lapsen äiti kirjoitti:

Asian pitäisi koskettaa meitä kaikkia. Millainen maailma halutaan jättää jälkipolville?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu