Eikö sarjan tuottajaa ja tekijöitä jo itseäänkin nolota, tämä roolihahmojen toinen toisilleen kierrättäminen?Onko sarjaan todellakin noin vaikeaa saada uusia näyttelijöitä?
Eric Forresterillakin on menossa jo toinen poikansa vaimo.
Jotenkin iljettävää, kun kierrätetään samaa porukkaa seurustelemassa vuoroin toistensa kanssa.Jopa isäpappaa lastensa ex puolisoiden kanssa.Omituista on myös, että tuon kokoisessa kaupungissa, kaksi kaunista nuorta naista taistelee yhdestä miehenrääpäleestä ja siskot kyttäävät toistensa miehiä ja jotkut jopa toistensa aikuistuvia lapsia jne.Älytön ja lapsellinen sarja.Jota en seuraa, mutta sen verran kuitenkin vilahtanut ruudussa, että saa huomata samojen siellä edelleen seurustelevan ristiinrastiin.
Eikö myöskään Brooken silmille voisi tehdä mitään, koska ne vetistävät pahasti koko ajan ja joka kohtauksessa.
Eikö sarjan tekijöitä jo nolota
3
256
Vastaukset
- näkee katsoessan
Monelle roolihahmot ovat oikeita.
Jo 1950-luvulla kotikylässä sisarukset olivat naimisissa/aviossa saman miehen kanssa ja kumpikin sai hänelle lapsia.
Sisaruskateus myös viiden siskoksen sarjassa sai yhden yrittämään avioliiton rikkomista pyrkimällä viettelemään siskojensa (2) miehet. Erona vain se, ettei paha saa palkaansa..
No Taylorin porukka saa, Steffy menee kesken, eikä voi enää saada lapsia. Ajaa mootoripyörällä kolarin, lähtee ajamaan kun ei saa tahtoaa.. Joten kyllä sitä inhimillisyytä voi kirjoittaa ^^ saippuasarjaan edes. - unholassa?
http://www.youtube.com/watch?v=r0opu72Iaqs
http://www.youtube.com/watch?v=p8xW-6N2Kbs
http://www.youtube.com/watch?v=8J7k-gN5sgY
http://www.youtube.com/watch?v=jefB5rQE6Xs
http://www.youtube.com/watch?v=HfoDcgbFWEE
http://www.youtube.com/watch?v=d0pVyCJY4EA
Siitä se alkoi Brookke raiskatiin. Töissä hieman toisen näköiset siiderivalaat riemuitsi sai mitä ansaitsi kun näytti siltä...
Stepania oli taas eronpartaalla pyörivä käkimamma joka kukkoili linnassaan..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.743860Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j933251Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1162547Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.191720Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m751516Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.1261441- 991393
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä671387- 551103
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä581083