Presidentti-Pekka takaisin ministeriksi

Nyt on juuri sopiva aika nostaa Vihreiden puolittainen presidentti, eli Pekka Haavisto puolisoineen Kehitysyhteistyöministerin Valtio-omistajaohjauksen vaativalle pallille.

Pekka tykkää reissata kehitysmaissa kuten Afrikassa, ja viihtyy siellä viikkojenkin reissuissa, poikia katselemassa.

Samoin Pekka on remontoinut omaa omakotitaloansa, ja oin innokas vanhojen autojen keräilijä. Nämä antavat erinomaisen taustan onnistumiselle Suomen Omistajaohjauksen ministerinä.
653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Haavisto on vahva ehdokas Hautalan seuraajaksi, sillä muiden vihreiden kansanedustajien päät ovat vielä (jos mahdollista) tyhjempiä kuin Haaviston.

Äänestä

Pääsee ministerinä Anttoniolta karkuun ja reissuun entistä useammin.

Nuorempia poikarektaaleja on etelässä kehitysreissuilla tarjolla arki-illoiksi.

Äänestä

Miten mahtaa Pekka puolisoineen läpäistä Arabimaiden järjestämän "homo tulli seulan". Olikos se nyt Arabiemiraatit kun sen homon paljastuskokeen laittoi vireille? Taitaa kananmuna luiskahtaa liiankin helposti sisään joten Pekka passitetaan rakkansa kanssa takaisin koto Suomeen..

Äänestä
  • Nykyajan kirurhia pystyy pienennystikeillä kiristämään mitä tahansa ihmiskehon aukkoja.

    Muistaa vaan käydä Suomessa Dextralla tarkistuksissa ennen reissua, ja ne tikkaa pienemmäksi, jos on sattunut käytössä rektaalit venumaan.

    Äänestä

Perussuomalaiset parjattuine Halla-aholaisinensa ne vaan mennä porskuttaa maailmalle, vaikka Vihreä ituhippilaiva Suomessa uppoaa.

Perussuomalaiset ovat puhtoista joukkoa, kun vertaa suuntukkija-Vihreisiin ja heidän mafiamaisiin otteisiinsa.

Taikka jos ertaa Vasemmistoliiton Kyllöseen, joka pakotti tilaamaan alitehoisen jäänmurtajan Suomen talvimerenkulkuun.

Hävetkää, viher-punaämmät, nyt oikein kunnolla.

Äänestä

Pekka ja Antonio lavalle ja sitten palkataan teinityttöjä kirkumaan lavan reunalle. Vihdeät on löytänyt uuden ministerin.Pekka tietysti lähtee heti puolisonsa kanssa valtiovierailulle ja lupaa nelinkertaistaa valtion avun Somaliaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pekka korjaa potin kirjoitti:

Nyt on juuri sopiva aika nostaa Vihreiden puolittainen presidentti, eli Pekka Haavisto puolisoineen Kehitysyhteistyöministerin Valtio-omistajaohjauksen vaativalle pallille.

Pekka tykkää reissata kehitysmaissa kuten Afrikassa, ja viihtyy siellä viikkojenkin reissuissa, poikia katselemassa.

Samoin Pekka on remontoinut omaa omakotitaloansa, ja oin innokas vanhojen autojen keräilijä. Nämä antavat erinomaisen taustan onnistumiselle Suomen Omistajaohjauksen ministerinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu