On hämmästyttävää, että porvareiden usko yksilön etiikkaan horjuu. Hämmästyksen aihe löytyy eräästä iltapäivälehden (IS 12.10) pääkallonpaikalla olleesta porvarillisen viestinnän alan ammattilaisen kolumnista, jossa kirjoittaja avoimesti pitää kollektiivista maailmankatsomusta yksilöllistä parempana. Yksilöllisyyshän on perinteisesti liitetty porvarillisiin hyveisiin, kun taas kollektivismia on pidetty lähinnä kommunismina.
Tämän päivän porvarin mukaan oma etiikka ei riitä esimerkiksi poliittiseksi ohjenuoraksi, vaan vaikkapa ministerin pitäisi toimia vain sen mukaisesti, mikä on yhdessä todettu oikeaksi. Yksilön siis pitäisi alistaa oma harkintansa ja etiikkansa aina isomman porukan käsitysten mukaiseksi. Kiintoisaa!
Varsinaiseen ongelmaan joudutaan kuitenkin siinä kohtaa, kun pitäisi vastata kysymykseen, miten tämä porukan etiikka syntyy, jos yksilön odotetaan jo lähtökohtaisesti olevan porukalle alisteinen? Saako porukka etiikkansa taivaasta? Tipahtaako etiikka porukan päänuppiin jostakin ylhäältä? Alhaaltahan se ei voi nousta, koska siellähän on yksilö.
Kun tiedetään, että porvarit pitävät itseään yhteiskunnan ytimenä, selkärankana ja muita parempina ihmisinä niin varallisuuden, tulojen kuin kykyjenkin suhteen, niin ei voi välttyä ajatukselta, että se etiikka, johon muiden pitäisi alistua, on nimenomaan porvarillinen etiikka.
Etiikka on tosin porvarin tapauksessa liian juhlallinen ilmaus, koska porvarillisessa toiminnassa kysymys on tavanomaisimmin suoranaisesta käskystä, jopa pakkokeinoista, joilla ihmiset laitetaan toimimaan porvarin tahdon mukaisesti. Tanssimaan pillin mukaan, kuten hauskasti sanotaan. Pakolla aikaansaatu toiminta ei kuitenkaan ole sama asia kuin etiikan mukainen tai eettisen harkinnan mukainen toiminta.
Syy siihen, miksi ihmisen pitäisi toimia porvarin haluamalla tavalla, on siinä, että porvari hyötyy. On tosin väitetty, että porvarin totteleminen hyödyttäisi kaikkia, koska porvarin menestyessä todennäköisyys sille, että porvarin pöydästä tipahtelee murusia myös köyhille kasvaa. Tässä on vain se ongelma, että nämä murusetkin tipahtelevat epätasaisesti. Joillekin kertyy murusia, jos kertyy, enemmän ja toisille sitten taas vähemmän. Tavanomaisinta kuitenkin on se, että suurelle osalle ihmisiä näitä murusia ei kerry ollenkaan.
Etiikan peruskysymys on kysymys oikeasta ja väärästä. Jotta koko etiikassa olisi jokin mieli, niin kyllä etiikan pitäisi olla etiikkaa yhtälailla yksilölle kuin ryhmällekin. Hallitusohjelma, kirjoitettu laki tai porvarilliset käsitykset eivät voi muodostaa mitään etiikaksi kutsuttua käyttäytymiskoodistoa tai kriteeristöä tekojen arvioimiseksi oikeaksi tai vääräksi. Kyllä etiikan täytyy olla näitä normeja korkeamman tason koodisto. Eräänlainen metakoodi.
Puheena olevan porvarin käsitys etiikasta näyttää olevan pitkälti yhdenmukainen viimeaikoina muotiin tulleen niin sanotun "kuplaetiikan" kanssa. Tämä "kuplaetiikkahan" tarkoittaa sitä, että erilaisia yhteiskunnallisia kuplia hallitsee aina oma, kuhunkin kuplaan liittyvä, juuri tuolle kuplalle tunnusomainen etiikka. Esimerkkejä kuplista ovat muiden muassa puolue, jääkiekkopeli, eduskunta, Kökkö Virtasen perhe, Takku Takkisen perhe jne. Porvari tietysti kuvittelee, että porvarin "kupla" on muita parempi "kupla", joten porvarillisen "kuplan" etiikkaa pitäisi sitten muiden "kuplien" noudattaa tai muuten käy huonosti. Hukka perii.
Kuplaetiikka ei myöskään voi olla mikään etiikka sanan perimmäisessä merkityksessä. Kuplaetiikka, havainnollistettuna, voi toimia ainoastaan siten, että jokaisen yksilön otsassa on samanlainen kupla, joka ohjaa tätä ihmistä toimimaan eettisesti oikealla tavalla tilanteessa kuin tilanteessa. Toisin sanoen kuplan pitää osoittaa ihmiselle se, onko aiottu teko oikea vai väärä. Etiikan, tässä tapauksessa siis kuplan, pitäisi myös ohjata yksilö valitsemaan oikea teko.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Keneltä aiot kysellä määräyksiä oman kollektiivisen etiikkasi toteuttamiseen?
Omassa etiikassani ei ole mitään vikaa. Skulaa oikeinkin mukavasti.
Sen sijaan avaukseni liittyy siihen, kun porvarit näköjään ovat ryhtyneet kyseenalaistamaan yksilön etiikan. Voisitkin nyt vaikka lämpimiksesi selittää, miten etiikka syntyy.
Oma "etiikkasi" on sitä normaalia huttua jota aina kirjoituksillasi edustat. Ei päätä ei häntää noissa sepustuksissasi.
"Arkipuheessa käsitteitä etiikka ja moraali käytetään pitkälti synonyymeina. Etiikka on kuitenkin laaja-alaisempi; se on tiede, joka tutkii moraalia, joka taas on ihmisten käsityksiä hyvästä ja pahasta"
Ihmisten käsityksiä? Mitähän etiikalla tehdään, jos se on "ihmisten käsitys"?
Siinäpä se, kirjoittelet sellaisista asioista ja termeistä joista et edes ymmärrä mitään. Jokaisella ihmisellä on oma moraalinsa ja etiikka tieteenä tutkii tätä lihmisten moraalikäsitystä laaja-alaisesti.
Mikähän järki noissa ihmisten moraalisten käsitysten laaja-alaisessa tutkimisessa mahtaa piillä?
Punikkien kupla on puhjennut jo ajat sitte. Viimeinen poksahti kun NL hajosi.
Sinä reppana olet punikkien viimeinen fossiili, siis sinä seppä ilmarinen. Näin on näreet???
Ei, kyllä se on nimenomaan porvarin etiikka, joka horjuu. On porvari ilmeisesti ryhtynyt säästääkseen ottamaan pidempiä askeleita, mutta siinä näin menetellessään ovat housut, pahus, revenneet.
Sosialismin etiikka puhkesi kun Neukkulan ihmiset tajusuvat että elämää Neukkulan etiikan ulökiopuolellakin.
Enää ihmiset ei hyväksyneet sitä etiikkaa että pistoolin piippu oli jatkuvasti niskassa.
Sepä tässä huolestuttaa, että Kokoomuskin näyttää kallistuvan kollektivismin puolelle.
Kyllä asia on noin. Porvari tosiaankin luulee, että hänen konseptinsa on ainoa oikea.
Jos muut eivät sitä ymmärrä, heidät pakotetaan siihen.
Se on jopa työlakiin kirjattu direktio-oikeuden nimellä.
Milloin ihmisen moraali on kirjoitettu työlakiin? Etiikka on taas tiede joka tutkii moraalia laaja-alaisesti. Voihan sitä olla noinkin pihalla asioista.
""Arkipuheessa käsitteitä etiikka ja moraali käytetään pitkälti synonyymeina. Etiikka on kuitenkin laaja-alaisempi; se on tiede, joka tutkii moraalia, joka taas on ihmisten käsityksiä hyvästä ja pahasta"
Kysymys on porvarin käsityksistä. Porvarihan ymmärtää etiikaksi esimerkiksi hallitusohjelman, lain, Kaaso Kettusen perhetavat yms. "kuplat".
Taitaa tuo lukemisen ymmärtäminen ottaa koville?