Yöllinen purkaus. Miten menee teillä, jotka kärsitte ujoudesta ja mahdollisesti muista sosiaalisista ongelmista? Näkyykö toivoa, teettekö asian eteen mitään vai oletteko samassa tilanteessa kuin minä?
Valmistun ammattikoulusta kuun lopussa ja kun saan paperit käteeni, alkaa taas yksinäinen ja ahdistava huominen.
Töitä ei näy, rahaa ei näy, itsenäistä ja sosiaalista elämää ei näy. Pelottaa, etten tule pärjäämään työmarkkinoilla, koska minussa on kolme suurta negatiivista ominaisuutta: ujous, hiljaisuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen käynyt näiden takia terapiassa nyt kaksi vuotta (tänä aikana ollut kolme eri terapeuttia) ja alkanut tulemaan tunne, ettei terapiasta ole yhtään apua. En tiedä, onko terapiamuoto väärä vai onko asia yksinkertaisesti niin, ettei minua vain voida auttaa. Että olen vanha tietokone, johon ei voida asentaa nykyajan uusia ohjelmia.
Koulussa sentään uskalsin syödä ruokalassa muiden kanssa ja vaihtaa kuulumisia ja tämänkin saavuttamiseen meni noin 1.5 vuotta. Kerran oltu kesätöissä ja sieltäkin ilmoitettiin, ettei kannata hakea toiste (en sovellu alalle).
Kunpa joku joskus seisoisi selkäni takana ja ampuisi minua päähän, niin en ehtisi edes tajuta tilannetta. Pääsisi helposti ja nopeasti pois täältä.
Valmistun ammattikoulusta kuun lopussa ja kun saan paperit käteeni, alkaa taas yksinäinen ja ahdistava huominen.
Töitä ei näy, rahaa ei näy, itsenäistä ja sosiaalista elämää ei näy. Pelottaa, etten tule pärjäämään työmarkkinoilla, koska minussa on kolme suurta negatiivista ominaisuutta: ujous, hiljaisuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen käynyt näiden takia terapiassa nyt kaksi vuotta (tänä aikana ollut kolme eri terapeuttia) ja alkanut tulemaan tunne, ettei terapiasta ole yhtään apua. En tiedä, onko terapiamuoto väärä vai onko asia yksinkertaisesti niin, ettei minua vain voida auttaa. Että olen vanha tietokone, johon ei voida asentaa nykyajan uusia ohjelmia.
Koulussa sentään uskalsin syödä ruokalassa muiden kanssa ja vaihtaa kuulumisia ja tämänkin saavuttamiseen meni noin 1.5 vuotta. Kerran oltu kesätöissä ja sieltäkin ilmoitettiin, ettei kannata hakea toiste (en sovellu alalle).
Kunpa joku joskus seisoisi selkäni takana ja ampuisi minua päähän, niin en ehtisi edes tajuta tilannetta. Pääsisi helposti ja nopeasti pois täältä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miksi sinulla on ollut kolme eri terapeuttia? Missä on mättänyt?
"Kerran oltu kesätöissä ja sieltäkin ilmoitettiin, ettei kannata hakea toiste (en sovellu alalle)."
Minkälaisella alalla? Sanoivatko ihan suoraan ettei kannata hakea ja miksi ei? Miten siellä kesätöissä sun mielestä meni?
Olen keski-ikäinen ujo, joten elämänkokemusta ja näkemystä ujosteluun on kertynyt.
Nuoruus meni jännitäessä aivan kaikkea ja sos.fobia määräsi suunnan. Tuohon aikaan sosiaalisten tilanteiden kammoa ei tunnettu, eikä mitään apua siis ollut saatavilla. En päässyt haluamiini töihin. Pätkätöissä sain olla, mutta jatkoa ei yleensä tullut. Työttömän arki ja köyhyys tulivat tutuiksi. Välillä opiskelin ja kävin kursseja, joita työvoimaihmiset määräsivät.
Vuodesta toiseen ajelehdin ajopuuna ja kertyneet kokemukset olivat etupäässä huonoja. Usein olin "hauskojen" ja "sosiaalisten" tyyppien pilkan kohteena. Minulle sanottiin suoraan, että olen ikävä ja jotenkin outo, vaikkakin hoisinkin työni hyvin. Palautteesta huolimatta halusin yrittää tienata elantoni, koska ujouden vuoksi ei päässyt eläkkeellekään.
Aika ja kokemukset kasvattivat panssaria niin, että minulle kehittyi jonkinlainen käsitys omasta arvostani tällaisena kuin olen. En enää hirveästi piitannut, vaikka en koskaan olisi pidetty, enkä aina edes hyväksytty ihminen. Ajattelin, että työelämässä ahkeruus ja normaalien käytössääntöjen noudattaminen täytyy riittää, koska enempään en pysty. Ajauduin tehtäviin, joissa paikkakunnallamme ei ollut montaa osaajaa. Lopulta pitkäaikainen pätkätyönantaja joutui vakinaistamaan minut, koska heillä ei ollut yhtään pätevää syytä jättää minua valitsematta.
Tie vakinaiseen työsuhteeseen kesti n. 15 vuotta ja oli hyvin kivinen. En lainkaan ihmettele, että moni ujo jättää leikin kesken. Minua kaiketi auttoi jatkamaan herkän ja pehmeän sisimmän ympärille lopulta kasvanut kova kuori. Työni ei ole järin antoisaa, mutta kuukausipalkka tarpeen. Nautin siitä niin kauan, kuin "riemua" on tarjolla. Nykyisinhän irtisanominen voi tulla eteen minä tahansa päivänä.
Painele ryhmäterapiaan johon sinut voi lääkäri lähettää.
Äläkä enää katso kristallipallolla tulevaa kun et ole ennustaja taidoiltasi.
Sinulla on aikaa hoitaa itsesi kuntoon ja mitä pikemmin sen parempi.
Nämä kun ovat sellaisia esteitä nämä ujousasiat että niistä pääsee eroon aina kun vain avaa itsensä sellaiselle vastuuntutoiselle auttajalle, huomioi että sanoin sanan aina.
Mua ärsyttää henk.koht, se, että sosiaalisten tilanteiden pelkoa ei monetkaan kanssaihmiset tunnu ottavan vakavasti. Ainakaan sellaiset jotka eivät ole koskaan kokeneet tai edes kuulleet moisesta.
Moni sekoittaa sen pelkkään ujouteen. Kyllä siinä samaakin on mutta ujot kyllä pystyvät olemaan jotenkin ihmisten kanssa ja olo pysyy siedettävänä eli eivät saa suunnilleen paniikinomaista pakokauhua ja fyysisiä oireita niinkuin sosiaalinen fobikko. Sanotaan että pieni jännittäminen on vain hyvästä. Mitä sitten pitäisi tehdä kun jokainen sosiaalinen kontakti tuntuu samalta kuin lapsena esitelmän pitäminen täydelle luokalle? Onko ihme jos syntyy jonkinlaista välttelykäytöstä? Sitten kun välttelee niin leimataan oudoksi erakoksi tai itsekeskeiseksi tai ylpeäksi? Huoh.
Eniten ärsyttää että vaikka yrittäisin olla sosiaalinen olen silti toivottaman kömpelö niissä tilanteissa. Pelkään pilkkaa. Vain ikävät kokemukset jäävät mieleen. Sitten jos avaan suuni olen niin hiljainen että kukaan ei edes kuuntele saati noteeraa enkä saa asiaani sanotuksi. Yhtä tyhjän kanssa. Henkilökohtaisesti en usko että tälläisestä voisi parantua niin nopeasti mitä psykiatrit ja muuta hoitavat henkilöt väitää.
Sos.foobikkona ajattelen samoin. Vain toinen tästä tilasta kärsivä ihminen tietää, kuinka ahdistavaa normaali eläminen voikaan olla. Yksikään lääkäri tai psykiatri ei taakkaamme tunne, eikä voi sitä poistaa. Jos olisin nuori kokeilisin kuitenkin myös ammattiapua, koska se voi onnistuessaan tarjota edes pientä helpotusta. Jo lääkärin tapaaminen itsessään on sosiaalinen tilanne ja juuri niille meidän on itseämme altistettava. Sosiaalisten tilanteiden pelosta ei monikaan parane, mutta oppii jollain tapaa selviytymään ihmisten joukossa .
Koko ikäni kärsinyt ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta.jopa ruokailu muiden seurassa on tuntunut vaikeelta. Pikkasen oon oppinu hallitsemaan tota lääkkeiden avulla,mutta myös suhtautumalla aiemmin jännittäviin tilanteisiin"välinpitämättömästi".
Huomannu ettei jännitä enää niin paljon kun ajattelee etukäteen ettei lopputuloksella ole mitään merkitystä.
http://www.huippukuntoon.fi/mieli/vapaaksi-stressistä
Irroitaudu liiallisesta miettimisestä. Sanan lasku kuuluu: ''tulevaisuudessa eläminen ahdistaa ja menneessä masentaa.'' Elä hetkessä :)
Erityisesti miehet lukekaa tarkkaan.
Olen kärsinyt pahenevasta sosiaalisten tilanteiden pelosta useamman vuoden ja ensimmäiset oireet alkoivat jo oikeastaan yli kymmenen vuotta sitten murrosiässä. Mitään järkevää syytä en keksinyt vuosikausiin ennen kuin nyt ja muutos on ollut dramaattinen. Tuloksia alkoi tuntua ja näkyä viikossa. Maailmanlaajuisesti tuhannet miehet ovat saaneet avun ongelmiinsa.
Olen siis addikti, pornoaddikti. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin niin vuosia jatkunut pornon katselu ja masturbointi on sekoittanut aivojeni palkitsemisjärjestelmän (dopamiini) täydellisesti. Lisäksi testosteronitasoni on ollut vuosia nollassa tämän seurauksena.
Ainoa hoito mitä siis olen käyttänyt on totaalinen pornon ja muun seksuaalisen materiaalin käytön lopettaminen.
Tässä vähän tarkempaa tietoa:
http://www.youtube.com/watch?v=wSF82AwSDiU
Tässä satojen miesten kokemuksia:
http://yourbrainonporn.com/is-porn-making-my-social-anxiety-worse
Listaan vielä muutokset mitä viikossa on tapahtunut
Mieliala parempi kuin vuosiin
jännittäminen vähentynyt puoleen
iho uusiutunut
kasvot kirkastuneet
kasvojen muoto jotenkin muuttunut kulmikkaammaksi
silmät kirkastuneet
energia lisääntynyt valtavasti (kello on 3.20 eikä väsytä)
ääni madaltunut
englannin puhuminen helpottunut
kaikenlainen puhuminen helpottunut
ja mikä parasta, ensimmäistä kertaa vuosiin tulevaisuus näyttää jopa hyvältä
Kyllä se siitä , hijaisuus ei haittaa mitään. ja ujous lähtee mitä enemmän tulee ikää.
Töitä saat varmasti ja paikan päällä työtä hakemassa kannattaa käydä. Kannattaa vähän kehua itseä.
Aina ei tarvitse olla työntejijä vieraalla.
Joskus voi työllistää itsesi , yrittäjänä. Siinä on etu että voit yrittää hankkia tuloa , ihan mistä vaan yhtä aikaa.
Ahdistus on aina tulevaisuudesssa ja menneessä. Vatvotaan menneitä murheita ja tapahtumia tai sitten vatvotaan tulevaisuuden kuvia, entäs sitten jos...
Mutta rauha ja tasapaino on tässä hetkessä, tässä ja nyt. Sinulla on kahvikuppi kädessäsi, hyvää ruokaa edessäsi, katto pään päällä, lämmintä, vesi tulee helposti hanaa kääntämällä ja lompsassasi on pari kolikkoa. Opettele olemaan onnellinen niistä pienistä asioista jota sinulla siinä hetkessä juuri nyt on.
Mietipä jos sinulla ei näitä edellä mainittuja asioita olisi. Olisiko silloin syytä ahdistukseen. Ei, sillä silloin olisit onnellinen. Olisit äärettömän onnellinen kun saisit hakattua metsässä kasan polttopuita ja saisit pikku mökkiisi hiukan lämpöä. Olisit onnellinen kun löytäisit metsästä suuhun pantavia marjoja tai saisit pyydystettyä jäniksen ruokapöytääsi. Olisit onnellinen kun jaksoit kantaa järvestä tai kaivosta saavit täyteen vettä.
Onni tulee onnistumisesta, tekemisestä, mitä se sitten onkaan. Ja onni on tässä hetkessä, tässä ja nyt. Meille on tehty liian valmis maailma, jossa ei ole mitään tekemistä, joten onnistumisten kokemukset on minimoitu mahdollisimman pieniin.
Ujon kannattaa etsiä toisenlaisia onnistumisia, eikä verrata itseään ulospäinsuuntautuviin, jotka saavat näitä onnistumisen onnen hetkiä ihan toisista asioista kuin ujo. Ujot ovat usein tekijöitä, puurtajia, kirjoittajia, tutkijoita tai muuten luovia henkilöitä. Ulospäinsuuntautuvat taas eivät jaksa useinkaan keskittyä tarkkaan työhön. Ajatellaan vaikka kirjanpitäjää tai tutkijaa. Kyllä ulospäinsuuntautuvan höselön virheprosentti on korkea, eikä hän menesty työssään. Sensijaan ujo saattaa olla tarkka ja huolellinen ja siksi menestyy työssään.
Oma kokemukseni:
Nuorenpana kaikkien muiden tapaaminen jännitti hirveästi. Aina. Kädet hikosi ja vapisi, kasvot punoitti, sanan sanaa ei tullut suusta. Vierailut olivat yhtä pakokauhua kun kahvikuppini vain kilisi teevadilla.
Ei tullut edes mieleenkään psykoanalyysi tai terapeutti tämän takia.
No, sitten tuli PAKKO: työnhaku. Voi kaameus: siihen varmasti kuolen, se pelotti, jännitti, ei tule yhtikäs mitään!
No tulihan siitä. Ei ollut varaa olla puhumatta, ei ollut varaa huolehtia punastumisesta, ei ollut varaa ajatellä änkyttämistä. Onneksi tilanteessa ei tarjottu kahvia!!!!!!!!!!!
Sain kuin sainkin työpaikan: Oli PAKKO puhua ihmisille, oli PAKKO toimia muiden kanssa, oli PAKKO hoitaa hommat. Miksi PAKKO? koska muuten joku toinen olisi otettu tilalleni - siihen minulla yksinkertaisesti ei olisi ollut varaa!
Töissä oli aina niin kiire etteti siinä jäänyt aikaa surkutella omia kauhutunteita, pelkoja sen enempää kuin arkuuttakaan.
Sinne se jäi: pelko ja arkuus. PAKON sanelemana.
En vieläkään ole suupaltti mutta ihmispelko ja arkuus on poistunut. Huomio itsestä on siirtynyt muihin kanssaeläjiin ja heidän kanssaan puhaltamaan samaan hiileen kaikkien yhteiseski hyväksi.