kerro muistojasi vanhemmistasi?

Hei!

Olen viimeaikoina mietiskellyt minkälaista isäni elämä oli nuorena. Itse on 25-vuotias nainen ja isäni on 64. Isäni ei mielellään puhu omasta isästään. Pappani kuoli kun olin 3-vuotias joten minullakaan ei ole hänestä muistikuvia. Mummoni taas eli pitkään ja muistan että hän oli aika ankara meille lapsenlapsille kun olimme hoidossa mummulla. Tukisti usein ja antoi korvapuusteja. Ei kuitenkaan mitään huonoja muistoja tai traumoja noista jäänyt. Olen ymmärtänyt että pappani oli isälleni hyvin ankara ja käytti fyysistä väkivaltaa, ja siksi isäni ei hänestä paljoa puhu.

Minkälaisia teidän vanhempanne olivat kun asuitte vielä kotona? Minkälaisia muistoja teille on jäänyt, olisi kiva kuulla niin hyvistä kuin pahoistakin :)
Ilmoita


Minulla on lämpimiä muistoja vanhemmistani. Koska olin vilkas, minulle sattui usein kaikenlaisia vahinkoja, joista sitten sai piiskaa tai tukkapöllyä. Ei niistä pahempia traumoja jäänyt, se oli yleinen tapa silloin. Muistan vain ajatelleeni, että jos minulla joskus on lapsia, en lyö niitä koskaan, sen verran kuitenkin pidin rangaistuksia epäreiluina. Enhän tehnyt pahaa tahallani, minulle vain sattui vahinkoja.

Minut hyväksyttiin kotona aina sellaisena kuin olin. Tekemisiäni arvosteltiin, mutta persoonaani ei koskaan kyseenalaistettu. Meillä sai rauhassa jopa kiukutella, koska "Jos ei kotonaan saa olla pahalla päällä, missäs sitten", kuten isäni kerran sanoi.

Aineellisesti elimme aika niukoissa oloissa, niin kuin suurin osa muistakin suomalaisista 50-60-luvulla. Mitään oikeasti tarpeellista minulta ei kuitenkaan koskaan puuttunut, vaikka en saanutkaan läheskään kaikkea, mitä olisin halunnut. Monessa asiassa vanhempani olivat kasvattajina viisaampia kuin heidän ikänsä tai vähäisen koulutuksensa perusteella olisi voinut odottaa.

Äitini kuoli, kun olin 17-vuotias ja jäimme kolmin isän ja pikkuveljen kanssa. Isän jäähyväissanat kotoa muuttaessani muutamaa vuotta myöhemmin ovat jääneet mieleeni: "Muista sitten, että tapahtui mitä tahansa, sinulla on täällä aina koti."
Ilmoita
Levätkööt rauhassa.
Ilmoita
äiti oli paras ystävä isä teki kovasti töitä yrittäjänä kun isä tuli kotiin hän nukkui päiväunet sen jälkeen istuin nojatuolissa telkkaa jalat sohvapäydällä luki lehtiä ja lauantaisin otti yömyssyksi pullon kossua hyvin leppoisa mies äiti oli äiti mukava ja ikuinen optimisti päivät oli töissä omassa yrityksessä ja iltaisin puuhasteli kaikkee mitä äidit nyt yleensä puuhastelee tiukat oli kotiintuloajat mutta muuten sain kasvaa melko vapaasti viimeinen kuva isästä on kuuskytneljä vuotiaana arkussa rauhallinen ja siloposkinen äitisistä taas seitkykolme vuotiaana kyllön vuodeosastolla happiviikset naamalla mutta kumminkin niin äiti vaikkakin kylmä ja katse käännettynä ulos jonnekin kaukaisuuteen rakkaudesta ei puhuttu ei ikävästä se oli itsestäänselvää ilman sanojakin...
Ilmoita
Isyyttä ei ole ikinä selvitetty ja äiti on puolimielinen, ilmeisesti elää vielä.

Ravi siitä sitten.

Mutta ihan oikeasti. mitä väliä on menneellä. Nykyisyys merkitsee ja tuleva.
Ilmoita
Kertokaa miten vietitte joulua? On aina hauska kuulla vanhempien ja isovanhempien tarinoita elämästään. :) Nykyään kun meillä on niin helppoa, niin tuntuu et useista kasvaa velttoja ja laiskoja ja itsekkäitä ihmisiä, joilta ei sitä suomalaista sisua enää löydy.

Minun vanhempani ovat myös 60 . isällä oli10 sisarusta ja asuivat kuulemma kerrostalossa! Äiti taas adoptoitiin ja oli ainut lapsi. Vaikka vaikeeta on ollut, niin hyviä muistoja kummallakin riittää aina kertoa.
3 VASTAUSTA:
Meillä oli aina joulukuusi, jonka äiti, yleensä yksin koristeli, me valkkasimme niitä pahvilaatikosta hänelle, kuusessa oli oikeat steariinikynttilät, vain rihmalla kierrettu kiinni oksiin, ei ollut mitään oikeita pidikkeitä niihin, mutta hienoja olivat, silmät killillään niitä vahdattiin, ja vahtimista niissä tosiaan oli jo tulipalovaarankin takia.

Ruokaa meillä oli jouluna aina paljon, vaikka aika vähävaraisia oltiinkin, mutta sika kasvoi aina jouluksi, ja siitä tehtiin kinkku ynnä paistit, äiti leipoi piirakoita ja teki laatikoita kuin nykyäänkin tehdään, ainakin useimmissa kodeissa vielä.

Lahjoja ei ollut paljoa, mutta aina jotain jokaiselle, koskaan ei jääty ihan ilman.

Kyllä vanhempamme yrittivät tehdä jouluista juhlavia ja hyvt ja kauniit muistot niistä jäikin.
Pirre* kirjoitti:
Meillä oli aina joulukuusi, jonka äiti, yleensä yksin koristeli, me valkkasimme niitä pahvilaatikosta hänelle, kuusessa oli oikeat steariinikynttilät, vain rihmalla kierrettu kiinni oksiin, ei ollut mitään oikeita pidikkeitä niihin, mutta hienoja olivat, silmät killillään niitä vahdattiin, ja vahtimista niissä tosiaan oli jo tulipalovaarankin takia.

Ruokaa meillä oli jouluna aina paljon, vaikka aika vähävaraisia oltiinkin, mutta sika kasvoi aina jouluksi, ja siitä tehtiin kinkku ynnä paistit, äiti leipoi piirakoita ja teki laatikoita kuin nykyäänkin tehdään, ainakin useimmissa kodeissa vielä.

Lahjoja ei ollut paljoa, mutta aina jotain jokaiselle, koskaan ei jääty ihan ilman.

Kyllä vanhempamme yrittivät tehdä jouluista juhlavia ja hyvt ja kauniit muistot niistä jäikin.
..niin ja, isä toimitti joulupukin virkaa, aina hälle tuli muka asiaa saunalle tai jotain, ja pian kolkutti joulupukki ovea, oli se jännittävää, ja hauskaa sitten kun ei itse enää joulupukkiin uskonut, kiva oli katsoa pienempien sisarusten jännittämistä ja juttelua joulupukille :))
Meillä oli niin pieni asunto, että kuusi oli alle metrin korkuinen, kuusenjalkana maitopullo. Kuusta pidettiin piirongin päällä. Kynttilät olivat tietysti aitoja (sähkökynttilät tulivat omaankin talouteeni vasta 80-luvulla), ja kerran, kun isä ja äiti olivat juuri käyneet joulupöytään, kuusi syttyi palamaan. Se sammutettiin nopeasti, mutta minusta taisi tulla sen joulun sankari, kun huomasin palon ensimmäisenä.

Kotini ei ollut uskonnollinen, emme kuuluneet kirkkoon. Niinpä joulussakin tärkeintä oli ruoka, tai minulle niin kuin kaikille lapsille lahjat. En muista ruokia tarkasti, syötiinkö esimerkiksi rosollia, mutta ainakin sienisalaattia ja laatikoita oli kinkun lisäksi. Kerran äiti teki lipeäkalaa, mutta sai syödä sen yksin. Minäkin maistoin, mutta totesin sen niin mauttomaksi, enkä ole jälkeenpäin ikinä syönyt.

Meillä ei kotona käynyt joulupukkia, muistan vain yhden pukin vierailun mummolasta, kun meitä lapsia oli siellä paikalla isompi katras. En tunnistanut pukkia, enkä muista, uskoinko pukkiin vielä tuossa vaiheessa.

Meillä oli puulämmitys ja huussi pihan perällä. Joskus 7-vuotiaana aloin ihmetellä, miten se pukki aina osaakin tulla juuri siinä välissä, kun minä olen vessassa tai liiterissä puita hakemassa. Siitä sitten keksin, että sehän on satuolento.

Makeiset kuuluivat jouluun, muulloin niitä ei juuri syöty. Äiti sai aina joululahjaksi Eeva Joenpellon uusimman kirjan. Hiukan isompana luin minäkin ne kaikki, ja aikuisena sain niitä lahjaksi itsekin.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

kerro muistojasi vanhemmistasi?

Hei!

Olen viimeaikoina mietiskellyt minkälaista isäni elämä oli nuorena. Itse on 25-vuotias nainen ja isäni on 64. Isäni ei mielellään puhu omasta isästään. Pappani kuoli kun olin 3-vuotias joten minullakaan ei ole hänestä muistikuvia. Mummoni taas eli pitkään ja muistan että hän oli aika ankara meille lapsenlapsille kun olimme hoidossa mummulla. Tukisti usein ja antoi korvapuusteja. Ei kuitenkaan mitään huonoja muistoja tai traumoja noista jäänyt. Olen ymmärtänyt että pappani oli isälleni hyvin ankara ja käytti fyysistä väkivaltaa, ja siksi isäni ei hänestä paljoa puhu.

Minkälaisia teidän vanhempanne olivat kun asuitte vielä kotona? Minkälaisia muistoja teille on jäänyt, olisi kiva kuulla niin hyvistä kuin pahoistakin :)

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta