:
http://www.kauppalehti.fi/omaraha/otetaan markka takaisin/2013105
hän sanoi Kauppalehdessä.
Niin, miten kahden vuoden jälkeen kävi?Törnqvist vastaa kysymyksiin tottuneen kommentaattorin varmuudella ja sujuvuudella.
Ulkona syysaurinko paistaa, mutta Törnqvistin tulevaisuuden arviot ovat vähemmän aurinkoisia. Jos hänen analyysiinsa on luottaminen, kannattaisi osakesäästäjän nyt pitää tuolista kiinni ja luottaa lähinnä käteiseen, kuten kriisiaikoina tehdään.
Ongelman nimi on, että sijoittaja on keskuspankkiirien ja poliitikkojen päätösten armoilla, vähän samaan tapaan kuin Euroopan velkakriisin vuosina. Tuolloin Törnqvist ja muut pankkiirit pyrkivät ennustamaan eurooppalaispoliitikkojen toimia. Nyt keskipisteessä eivät ole eurooppalaiset vaan yhdysvaltalaiset poliitikot.
”Ennustamisen tekee vaikeaksi se, että elämme keskellä elvytyksen maailmanennätystä”, hän sanoo.
Ennakoidakseen poliittisia päätöksiä esimerkiksi hedge rahastot palkkaavat Törnqvistin mukaan politiikan tutkijoita. Tutkijoiden tehtävänä on ennustaa esimerkiksi Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa, sillä yhdysvaltalaispoliitikkojen päätökset ja päättämättömyys liikuttavat koko sijoitusuniversumia.
”Pankit, vakuutusyhtiöt, hedge fundit, varjopankit ja rahamarkkinarahastot ovat tänä päivänä valtava johdannaispilvi, joka perustuu taustalla oleviin vakuuksiin. Vakuuksia ovat tyypillisesti Yhdysvaltain lyhyet obligaatiot, treasury billit”, Törnqvist sanoo.
”Maailma on tällä hetkellä hyvin vaarallisella tavalla rakennettu”, hän sanoo ja huomauttaa, ettei finanssikriisissä havaittuja ongelmia ole ratkaistu uudellakaan sääntelyllä.Törnqvist on nykyään yksityissijoittaja ja konsultti, Ålandsbankenista hän lähti vuosi sitten. Hänen sijoitusyhtiönsä nimi on Keep It Simple.
”En ole sijoittajana analyytikko, mieluummin tulkitsen globaalia tilannetta. Jos tilanne on sysimusta, silloin Stefan ostaa”, hän kuvaa.
Arviot Yhdysvaltain sisäpolitiikan suunnasta ja keskuspankkien toimista hän kertoo lukevansa tällä haavaa kullan hinnasta. Kullan suosio perustuu Yhdysvaltain elvytykseen ja kun markkinat arvioivat elvytyksen päättyvän, laskee kullan hinta.
”Kullan hinta on indikaattori elvytyksen jatkuvuudelle. Elvytyksen jatkuvuus on merkki osakemarkkinoille ja korkotasolle. Jos elvytys päättyy, nousee korotaso, velkakupla leikkaa kiinni ja osakkeet saattavat tulla alaspäin”, hän kuvaa.Törnqvistin tuomiopäivän pasuuna törähtää myös Suomeen. Kolmen A:n maata odottaa hänen arvionsa mukaan devalvaatio ja asuntokuplan puhkeaminen.
”Olemme tilanteessa, jossa Suomella on edessään 20 prosentin devalvaatio, sisäisenä tai ulkoisena, sen saamme päättää itse”, hän sanoo.
”Itse olen sitä mieltä, että pitäisi lähteä ulkoiseen devalvaatioon. Otetaan markka takaisin.”
Sisäisessä devalvaatiossa palkkoja, etuisuuksia ja hintatasoa yleensäkin laskettaisiin. Devalvaatiolla on Törnqvistin mukaan kiire, koska Suomen kilpailukyky on menetetty. Saksaan nähden kilpailulylyero 20 prosenttia.
Devalvaation vaihtoehto Suomella on kituuttaa monta vuotta eteenpäin samalla, kun teollisuutta ajetaan alas. Pahin ongelma on, ettei tehdä mitään.
Jos mitään ei tehdä, saattavat markkinat lopulta hermostua – ja pakottavat tekemään asioille jotain. Miten se tapahtuisi?
”Espanjassa se lähti kiinteistökuplasta. Meillä on tällä napapiirin lähellä Lontoon asuntojen hinnat, enkä ymmärrä sitä.”
Asuntojen hinnat ovat Törnqvistin mukaan liian korkeat ja velkaa suomalaisilla paljon. Hän huomauttaa, että maksuhäiriöitä on ennätyksellisen paljon, vaikka korot ovat matalalla.Palataan Suomen tilanteesta kahden vuoden taakse eurokriisiin. Törnqvist siis ennusti euron hajoamista, mutta alue on edelleen koossa ja Eurooppa sijoittajien uusi suosikki.
http://www.kauppalehti.fi/omaraha/otetaan markka takaisin/201310536511?utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_content=Versio1&utm_campaign=Boksi
”Olin väärässä, kun ennustin, että euro hajoaa”, Törnqvist myöntää.
”En voinut kuvitella, että Euroopan päättäjät päättivät olla piittaamatta keskinäisistä sopimuksista.”
Törnqvist ihmetys kohdistuu varsinkin siihen, että niin kutsuttu no bail out -periaate syötiin. Eri maita alettiin tukea massiivisilla tukipaketeilla, vaikka aikaisemmat sopimukset edellyttivät, ettei mikään maa voi joutua toisen velan maksajaksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
”En voinut kuvitella, että Euroopan päättäjät päättivät olla piittaamatta keskinäisistä sopimuksista.”
Juuri tämä on todella ongelma, kaikki sopimukset rikotaan eikä mitään
sanktioita seuraa, siis mihinkään ei voi luottaa.
Nyt sitten mennään vapaakauppasopimukseen,se laajentaa
sopimuskenttää,eikä kukaan kohta tiedä mistä on sovittu
tämä johtaa siihen että jokainen tekee mitä haluaa, eikä kukaan
luota mihinkään,miten kauppaa voi käydä ilman pelisääntöjä?