Pakko se on myöntää, että mitä kauemmaksi ajautuu uskonnosta, sen sairaammalta se alkaa näyttää silmissäni. Ymmärrän kyllä varsin hyvin, että sillä on tilausta ja moni tarvitsee sitä selvitäkseen vaikeuksistaan. Uskonto antaa toivottomille uskoa, toivoa ja rakkautta - mutta vain hetken aikaa, jonka jälkeen se pitäisi jättää taakseen kuin koira kakkansa.
Mitä fundamentalistisemmasta uskonnosta on kyse, sen hullummat ihmiset sitä ylläpitävät. Joku Nokian missio on varmaan ääripää Suomessa, mutta eipä Jehovantodistajat ja Mormonitkaan kaukana ole.
Kun uskontoa arvostelee, ei kannattaisi olla kovinkaan koppava - koskaan ei tiedä millaiseen toivottomuuteen elämässään joutuu ja voi olla että ainoa ulospääsy on, uskomatonta kyllä, uskonto. Mutta kuten sanottu, se pitää jättää taakse siinä vaiheessa kun alkaa toipua ja tunnelista näkyy valoa, muussa tapauksessa tunnelista alkaa näkyä kolme valoa.
Jaa että miksi pitää jättää taakseen? Siksi, että ihminen haluaa aina vaan enemmän ja lisäksi pitää saada varmuus. Ihminen haluaa saada tunteen että kontrolloi satunnaisuutta. Ihminen haluaa nähdä satunnaisuudessa suunnitelmaa. Nämä patologiset ajattelutavat tulevat pintaan mitä kauemmin uskonnon kanssa ollaan tekemisissä ja mitä fundamentalistisempaan meininkiin sekaannutaan.
Voi uskonnossa olla tervejärkisenä koko elämänsäkin, mutta se vaatii agnostisen asenteen ja nöyryyden suuren tuntemattoman edessä - ja ymmärryksen vertauskuvallisuudesta: kaikki opit, kirjoitukset, uskontunnistukset, yms ovat vain jonkin ihmisen omaa teoriaa siitä miten hän haluaisi Jumalan olevan. Jumalan olemassaolosta ei ole mitään tietoa - toivottavasti on olemassa ja herran jumala sentään, toivottavasti hänellä ei ole mitään tekemistä Raamatun synnyn kanssa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ateismikin on sieltä hulluimmasta toisesta päästä. Varo heitä siinä missä uskoviakin.