Majoittui kotona; Wahlroos intin.

Mutta puoluslustusministeri Carl Haglund:lla jo niin kehittynyttä, ettei käynyt inttiä lainkaan.

Tuomo Pietiläisen ja tutkivan työryhmän epävirallisessa Wahlroos-elämäkerrassa lainataan Wahlroosin läheistä ystävää, jonka mukaan Wahlroosin kansliapäällikköisä Bror Wahlroos järjesti poikansa leppoisaan palveluspaikkaan.

Erikoisupseerikurssille valittiin kirjan mukaan suosituskirjeiden perusteella korkeakoulusta valmistuneita erityistapauksia. Kurssille valittujen alokasaika sujui tavallisten varusmiesten joukossa, vaikka henkilökunta oli alusta lähtien tietoinen heidän erikoisstatuksestaan.

Samassa hallituksessa ollut Martti Larmi muistelee elämäkerrassa, että tulevalla pankkiirilla oli kulinaristisempi ote, toivomuksia siitä, millaista viiniä kannatusyhdistyksen majalle Vilniemeen ostetaan.

RUK:n jälkeen Wahlroos siirtyi Helsinkiin pääesikuntaan, jossa Wahlroos perehtyi sotavarustetuotannon kannalta tärkeän teollisuuden seurantaan.

Pääesikunnan erikoisupseerikokelaat saivat majoittua kotona. Kurssikaverin mukaan myös Wahlroos käytti tilaisuutta hyväksi.
472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Haglund myös sai sotilas-ansiomitalin ?
Kuten vihreitten homo-pekkakin. Hänkin laisti armeijan.
Itse sain vastaavan -82, mutta oikeista sotilas ansioista.

Mielessä käynyt, että palautan mitalin.
Katsotaan nyt.
Mitalin arvo mennyt kun jaetaan kelle sattuu.

Äänestä
  • Paskat minä mitään inttiä ole käynyt. Sivarihan minä olen. Olisin minä intinkin käynyt, mutta ei ne päästänyt minua lampaan kanssa sinne.

    Äänestä

  • Res.maj kirjoitti:

    Paskat minä mitään inttiä ole käynyt. Sivarihan minä olen. Olisin minä intinkin käynyt, mutta ei ne päästänyt minua lampaan kanssa sinne.

    Keskustaa lähellä olevana, minä kyllä arvostan rehellistä puhetta. Ihmistuntijana aavistin, että sivarihan sinä olet, kuten minäkin.

    Äänestä

  • "Mitalin arvo mennyt kun jaetaan kelle sattuu."

    Totta, kun sinäkin sellaisen sait.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vieraileva professor kirjoitti:

Mutta puoluslustusministeri Carl Haglund:lla jo niin kehittynyttä, ettei käynyt inttiä lainkaan.

Tuomo Pietiläisen ja tutkivan työryhmän epävirallisessa Wahlroos-elämäkerrassa lainataan Wahlroosin läheistä ystävää, jonka mukaan Wahlroosin kansliapäällikköisä Bror Wahlroos järjesti poikansa leppoisaan palveluspaikkaan.

Erikoisupseerikurssille valittiin kirjan mukaan suosituskirjeiden perusteella korkeakoulusta valmistuneita erityistapauksia. Kurssille valittujen alokasaika sujui tavallisten varusmiesten joukossa, vaikka henkilökunta oli alusta lähtien tietoinen heidän erikoisstatuksestaan.

Samassa hallituksessa ollut Martti Larmi muistelee elämäkerrassa, että tulevalla pankkiirilla oli kulinaristisempi ote, toivomuksia siitä, millaista viiniä kannatusyhdistyksen majalle Vilniemeen ostetaan.

RUK:n jälkeen Wahlroos siirtyi Helsinkiin pääesikuntaan, jossa Wahlroos perehtyi sotavarustetuotannon kannalta tärkeän teollisuuden seurantaan.

Pääesikunnan erikoisupseerikokelaat saivat majoittua kotona. Kurssikaverin mukaan myös Wahlroos käytti tilaisuutta hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu