Aikuisen lapsen äiti.

Näin aikuisena lapsena ja äitinä sanoisin, että kysy häneltä itseltään..

Puhu, kysy ja jos ei lapsesi halua puhua pyydä kuuntelemaan tai kirjoita kirje, kerrro tuntemuksesi rehellisesti ja kysy syytä? Onko lapsellasi jokin huoli? Äidille voi kertoa, lupaa olla tuomitsematta..

Näillä linjoilla.

Kuulostaa siltä, että ehkä hänellä on jäänyt jotain hampaankoloon ja hän nyt kylmyydellään ja arvostelemalla sinua ilmaisee joitakin tukadutettuja tunteita, joita ei ehkä lapsena saanut/osannut tuoda esiin? En tiedä, mutta kannattaa ehkä kysyä suoraan mikä vaivaa.

Tunnen erään vanhemman naisen. Hänellä on erittäin rikkinäinen oma elämä; paljon menetyksiä jo lapsuudessa ja avioliitto narsistin kanssa. Naisella on tytär, mutta toinen näistä kuvittelee, että äiti vihaa häntä, ei ole, koskaan rakastanutkaan. On vain ollut äiti sisrelle. Kun itse tunnen ja kuulen tuota ystävätärtä, niin en kyllä usko että tytär on oikeassa. Tämä rouva on erittäin murheellinen kun oma tytär halveksii, saattaa mennä puoli vuotta ettei ota mitään yhteyttä.

Kerran tapasin tämän aikuisen naisen, ja hän puhui äidistään etunimellä, kysyi että oletko nähnyt Leenaa viime aikoina. Minä sitten hieman oudoksuin ja kysäisin, että etkö sinä sitten ole nähnyt kun asut täällä ja olet hänen tytär. No tytär vastaa, että en koe häntä äitinä vaan olen vain hänelle omaishoitaja. No en ole kyllä tavannut omaishoitajaa, joka tapaa hoidokkiaan kerran pari vuodessa.

Nyt olen yllättäen kuulut että tämä tytär on alkanut katumaan, että ei ole yhteyttä äitiin ja on itse polttanut sillat ajat sitten ja suorastaan kieltää suheensä äitiinsä.

Ei usko että sinä aloittaja olet ollut huono äiti. Jos sitä yhteyttä ei ole syntynyt, niin se on vain tapahtunut. Ihmissuhteet ovat niin monisyiset.
Jospa teilläkin aika kypsyttää asioita. Älä nyt liikaa hätäile ja pidä väkisin yritysyhteyttä tyttäreesi. Liika hätäily saattaa vain etäännyttää.

Asiasi on kirjoitettu jo jonkin aikaa sitte mutta ajankohtainen tarinasi on minulle NYT ja kauan aikaa sittenkin !
Tyttäreni asuu noin 200 kilometrin päässä lapsen lapsineen ja aviopuolison kanssa.
Aina kun olemme mieheni eli tyttäreni Isän kanssa siellä käyneet minä ÄITINSÄ lähden sieltä pois ITKIEN !!!
Tyttäreni alkaa minua aina jollakin syyllänsä haukkua / arvostella toimiani niin lastensa suhteen kuin jollakin muulla syyllä !!!
Olen tätä sietänyt jo monta VUOTTA mutta nyt noin 2 viikkoa sitte maljani tuli niin täyteen että LAITOIN VÄLINI POIKKI !!!
Raakaa mutta KUN EN ENÄÄN JAKSA MOISTA TYTTÄRENI KÄYTÖSTÄ!!!
Koska en koskaan mene heille sillä ajatuksella että HALUAN AIHEUTTAA MIELI PAHAA JOILLEKKIN TAI RIIDELLÄ!!!!
Kuitenkin HALUAISIMME KUULUA LAPSEN LAPSIIMME ISOVANHEMPINA...
MUTTA SEN ON MAHDOTONTA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Joo Mikä on mennyt oman TYTTÄREN KASVATUKSESSA KUN MISTA KÄYTÖSTÄ JOUTUU TUNTEMAAN/KÄRSIMÄÄN ???

Toivon että TYTTÄRENI OMAT LAPSET KÄYTTÄYDY ÄITIÄÄN/ISÄÄNSÄ KOHTI SAMAN LAISESTI!!!SILLÄ TÄMÄ/TUO KÄYTÖS EI OLE KIVAA/MUKAVAA !!!!!

Kuule tällasta oon ollu minullakin. En tiedä mitä teen väärin äitinä. Kai pitäs muuttua näkymättömäksi. Arvostus uupuu ja sano noin tai näin aina on tehny jotain väärin.

Eihän oman aikuisen tyttären haukkumista tarvitse sietää. Anna ajan kulua, jospa jossain vaiheessa elämää hän ottaa sinuun yhteyttä. Yksipuolinen ihmissuhde ei toimi, vaikka kuinka olette äiti ja tytär. Pidä itsestäsi ja puolisostasi hyvää huolta. Elämä jatkuu. Saman kokenut äiti.

Moni perhe vieraantuu toisistaan ajan saatossa. Ehkä siihen ei ole lopulta edes välttämätöntä syytä. Asiat vain menevät sillä tavalla. Välimatkat pitkät, elinpiirit erilaiset, harrastukset, varallisuus, ehkä jopa poliittiset näkemykset tai uskonto.
Olemme yksilöitä.
Hymyillään kun tavataan.

Minulla on samanlainen ongelma.

Jos vain myönteleisi ja olisi "positiivinen", ajattelisi kaikesta samalla tavalla ja olisi aina valmis olemaan lapsenvahti, niin hyvin pyyhkisi.

Mutta jos vähänkin on omaa mieltä asioista, niin heti alkaa erimielisyydet ja ite on kelju.
Nykyajan sävel on että "lapset on aina oikeassa". Lapsi määrää miten pitää ajatella asioista.
Muuten ovet paukkuu ja lähdetään.
Saa nähdä taas milloin tarvitaan lapsenvahtia.

Sama juttu tänään.

Tyttäreni oli saanut uuden työn. Innokkaana kyselin kaikkea. Kysyin että missä se työpaikka on.
En nähtävästi käyttänyt tätä nykyistä "positiivista" ääntä, vaan innokkaana kysyin ihan tavallisella äänellä.
No, olin taas "negatiivinen".
Tuli paha mieli. Kaikki mitä sanon on "negatiivista". Mitä kumman negatiivista siinä on jos kysyy että "missä se työpaikka on".
Sanoin että en jaksa enää sinun "positiivista ja negatiivista" tulkkausta kaikesta.
Amerikkalainen "positiivisuususkonoppi" on lyönyt läpi tosiaan.

Onko muissa perheissä tätä "positiivisuus"-uskonoppia ja että jos ei kysy mairealla äänellä ja söpöttele, niin on heti "negatiivinen"?

Olen hyvin pettynyt tyttäreeni.
Ei voi puhua mistään.

On vaan "positiivista ja positiivista".

Sanelen omat ehtoni.