Miksi näin? ja mitä siitä seuraa!

Joka puolelta sataa paskaá Perussuomalaisten laariin. Hieman jopa huvittaa kun keksitään mitä ihmeellisimpiä asioita, Soini teki ja Soini sanoi jne. Kun oikein miettii asiaa, niin todella, kyllä perussuomalaiset ovat vaarallista väkeä, onhan jo virkavaltakin metsästetty heitä valvomaan. Valitettavasti vain ps:t ovat vaarallisia monelle, joiden kantti ei kestä ajatella ps:ä hallituksessa.
On toivottavaa, että he pistävät sulun holtittomalle maahan muutolle ja lopettavat vieraiden kansojen ruokkimisen, ei meillä ole varaa. Suomen kansa tykkää varmasti jos nämä ylimääräiset vastuunkannot eliminoidaan EU myönteisesti pois. On turhaa enää puhua mitään Kreikan kansan toiveesta, että ei enää heitä lainoitettaisi, sillä eihän heillä ole enää mitään. Suomen päättäjät kulkevat EU lieassa. Enää he eivät tee mitään päätöstä, ellei pyydetä apua EU:lta. Nämä päättäjät saavat lähteä, ei heitä kukaan kaipaa. Kannetaan huolta jostain Afrikkalaisesta kansasta, mutta ei nähdä, että nurkan takana on todellinen hätä. On aivan sama, mihin kuolee, luoti vaan on armollisempi kuin nälkäkuolema ja itsarit, joita Kreikassa tällä hetkellä tehdään todella paljon. Mitä armon enkeleitä he ovat.
Tänäänkin media ilmoitti satojen ihmisten ulosheitosta yrityksistä. Se 4,5% ei näköään auttanut, eli jälleen yksi hölmöys armon päättäjiltä. Vain sijoittajat nettosivat. Mitä suomalainen kansa ajattelee tällä hetkellä? Töitä ei nuorille riitä, työttömien vastakohdaksi tuodaan ”pakolais” termillä työkykyistä kansaa Suomeen ja kiire on antaa heille kielitaito ja ammatti. Toiveena on saada suomalainen ammattiyhdistysliike polvilleen. Tähän on helppo tarttua, sillä kuka on tällä hetkellä työväestön edunvalvoja? Demarit ovat myyneet itsensä ja Vasemmistoliitto on hampaaton. Keskustalla on yrittäjät ja maajussit Vihreät ovat sekopäitä ilman mitään poliittisesti varteen otettavaa ohjelmaa. RKP suree Ruotsin kieltä ja pyristelee kokoomuksen kainalossa väljemmille vesille. kristillisdemokraatit valvovat herransa pyhyyttä. Ainoa joka todella työväestöä ajattelee, on Perussuomalaiset. heihin on siirtynyt paljon ammattiyhdistys liikkeen jäseniä.
Nyt on suomessa kova meno päällä, mutta vain siinä, että päästään valtioliittoon joka tasan tarkkaan on tällä hetkellä neuvottelujen alla jota johtaa kokoomus demarien avustuksella ja muiden hallitus kumppaneiden hiljaisella myötäelämisellä. Myös rahaliiton synnyttämisellä on kiire, koska jos mennään seuraavien vaalien jälkeen niin se toppaa siihen. Sehän on itsestään selvää, koska muutoin Eurooppalaiset sijoittaja firmat kärsivät suurtappiot. Nyt ne velat maksaa rahaliitto, jossa suomikin on mukana. Eikä se olekaan sitten enää mukavaa
569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rahaliittoon ja valtioliittoon on monelta taholta näytetty vihreätä valoa. Suomi ei missään tapauksessa jää siitä pois. Onhan se sanottu Jyrkin ja Jutan suulla, että olemme Eurooppalaisia ja meitä sitoo EU lait.
Voi olla että heitä hirvittää se tulos mikä rahaliitosta seuraa.maksamme toisten velkoja, koska Saksa on julistanut sen yhdeksi päämääräkseen, saadakseen ja taatakseen sijoittajiensa eurot, jotka nyt makaavat Kreikan ja monen muun maan veloissa.

Äänestä

ei juttaa ja jyrkiä todellakaan hirvitä mikä rahaliitosta seuraa, onhan jyrki jo ilmoittanut, että suomi antaa vakuuksia jos euroopan pummit tarvii.

Äänestä

Hyvä kirjoitus

Äänestä

Paljon säästettäis ja luotais uusia työpaikkoja jos poistettaisiin pakkoruotsi.

Äänestä
  • Parhaiten Suomessa työllistää ruotsin kielen määrääminen pakolliseksi persuille. Kymmenet tuhannet työllistyvät vuosikymmeniksi eteenpäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äijä. kirjoitti:

Joka puolelta sataa paskaá Perussuomalaisten laariin. Hieman jopa huvittaa kun keksitään mitä ihmeellisimpiä asioita, Soini teki ja Soini sanoi jne. Kun oikein miettii asiaa, niin todella, kyllä perussuomalaiset ovat vaarallista väkeä, onhan jo virkavaltakin metsästetty heitä valvomaan. Valitettavasti vain ps:t ovat vaarallisia monelle, joiden kantti ei kestä ajatella ps:ä hallituksessa.
On toivottavaa, että he pistävät sulun holtittomalle maahan muutolle ja lopettavat vieraiden kansojen ruokkimisen, ei meillä ole varaa. Suomen kansa tykkää varmasti jos nämä ylimääräiset vastuunkannot eliminoidaan EU myönteisesti pois. On turhaa enää puhua mitään Kreikan kansan toiveesta, että ei enää heitä lainoitettaisi, sillä eihän heillä ole enää mitään. Suomen päättäjät kulkevat EU lieassa. Enää he eivät tee mitään päätöstä, ellei pyydetä apua EU:lta. Nämä päättäjät saavat lähteä, ei heitä kukaan kaipaa. Kannetaan huolta jostain Afrikkalaisesta kansasta, mutta ei nähdä, että nurkan takana on todellinen hätä. On aivan sama, mihin kuolee, luoti vaan on armollisempi kuin nälkäkuolema ja itsarit, joita Kreikassa tällä hetkellä tehdään todella paljon. Mitä armon enkeleitä he ovat.
Tänäänkin media ilmoitti satojen ihmisten ulosheitosta yrityksistä. Se 4,5% ei näköään auttanut, eli jälleen yksi hölmöys armon päättäjiltä. Vain sijoittajat nettosivat. Mitä suomalainen kansa ajattelee tällä hetkellä? Töitä ei nuorille riitä, työttömien vastakohdaksi tuodaan ”pakolais” termillä työkykyistä kansaa Suomeen ja kiire on antaa heille kielitaito ja ammatti. Toiveena on saada suomalainen ammattiyhdistysliike polvilleen. Tähän on helppo tarttua, sillä kuka on tällä hetkellä työväestön edunvalvoja? Demarit ovat myyneet itsensä ja Vasemmistoliitto on hampaaton. Keskustalla on yrittäjät ja maajussit Vihreät ovat sekopäitä ilman mitään poliittisesti varteen otettavaa ohjelmaa. RKP suree Ruotsin kieltä ja pyristelee kokoomuksen kainalossa väljemmille vesille. kristillisdemokraatit valvovat herransa pyhyyttä. Ainoa joka todella työväestöä ajattelee, on Perussuomalaiset. heihin on siirtynyt paljon ammattiyhdistys liikkeen jäseniä.
Nyt on suomessa kova meno päällä, mutta vain siinä, että päästään valtioliittoon joka tasan tarkkaan on tällä hetkellä neuvottelujen alla jota johtaa kokoomus demarien avustuksella ja muiden hallitus kumppaneiden hiljaisella myötäelämisellä. Myös rahaliiton synnyttämisellä on kiire, koska jos mennään seuraavien vaalien jälkeen niin se toppaa siihen. Sehän on itsestään selvää, koska muutoin Eurooppalaiset sijoittaja firmat kärsivät suurtappiot. Nyt ne velat maksaa rahaliitto, jossa suomikin on mukana. Eikä se olekaan sitten enää mukavaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu