EK:n/Hallituksen takuumiäs

Suomessa on menossa suuri puhallus, joka tapahtuu kilpailukyvyn nimissä (kataisen hokema), nollatupoa tarjolla ja kiireellä. Haisee pahalle eilen tuli Tv1 MOT(21.10) josta kävi selväksi että kilpailukyky on suomessa hyvä, vain kataiselle sopivaan graaffiin uskotaan kuin pyhään sanaan !
Miksi SAK:sta on tullut eliitin takuumiäs, eikö pitäisi puolustaa jäsenistön kapenevia "etuja".
Irtisanomisturvan parantaminen on unohdettu kokonaan, ja työttömiä tulee viikottain satoja lisää.Metso on ilmoittanut tällä viikolla lopettavansa satoja työpaikkoja, ja lisää tulee.Kukaan ei eväänsä väräytä.
Työttömiä jäseniä on kymmeniä tuhansia jotka maksavat pienistä korvauksistaan kuitenkin jäsenmaksut.Miksi työttömien asioihin ei kiinnitetä huomiota,unohdetaan kortistoon.Ja typerille kursseille missä ilmaistyötä(ns työharjoittelu)on kolmannes,eikä kuitenkaan mitään töitä järjesty.
Olen 5vuotta ollut työtömänä ja ansiosidonnaisenion pudonnut puoleen alkuperäisestä.Kiitos pätkätöiden joista maksetaan huonoa palkkaa, olen jatkopäivillä hamaan tulevaisuuteen.Joudun kitkuttamaan köyhyysrajan alapuolella
eli elämä on rajoittunut perustarpeisiin.Ei varaa harrastuksiin saati vaatteisiin elän vain päivän kerrallaan.Pahinta on kun julkisuudessa EK ja Hallitus on kokoajan tuomassa huononnuksia työttömille, eikö muutenkin ole ankeaa !
Nollatupot ovat käytännössä negatiivisia tupoja kun inflaatio laukkaa vauhdilla.
Mistä maksan jäsenyydessäni, pitkistä nollatupoista ja työttömien unohtamisestako?
560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kokoomuksen ajatuspajatuotantoa koko himmeli: puhutaan "kestävyysvajeesta" valtion kirstun tyhjentäjänä. Soopaa. Oikea osoite on Kataisen hallitus, joka hyväuskoisesti lainaa miljarditolkulla rahaa kriisimaille.

Toisessa huoneessa puhutaan huonosta kilpailukyvystä. Mistähän sekin lopulta johtunee; ettei ihan pääoman ahneudesta? Vertailuissa se lienee kuintenkin liki samaa luokkaa kuin läntisellä naapurimaallamme.

Katsokaa vaan Ruotsia! Siellä ei ole kestävyysvajeista eikä kilpailukyvystä haittaa hyvinvointivaltiolle! Mutta Ruotsihan ei ole joutunut lähettämään hukan suuhun miljardeja kriistukena!

Odotan kuin kuuta nousevaa aikaa, jolloin kriismaat maksavat Suomelle velkansa korkojenn kera! Silloin meikin voimme lopettaa kestävyysvajeista pälpättämisen! Kannattaisiko hiukka odotella niiden älyttömien, hyvinvointia alentavien supistusten kaa, Katainen. Ottakaamme mieluummin lainaa oman maan hyvinvoinnin tilapäiseen takaamiseen kuin velkaa kriisimaiden pankkipiirien epämääräiseen paapomisen? Onko valinta mielestsäsi vaikea?

Äänestä

SAK on tullut hampaattomaksi, ikävä tulee 70lukua kun , saatiin aktiivisuudella niin palkankorotuksia kuin laadullisia parannuksia !
Nyt ollaan kuin orpopoika nurkassa hiljaa kun Ek (isäntä) uhoaa huononnuksiaan.
Minua ihmetyttää ja hävettää olla jäsenä liitossa jossa ei ajeta jäsenistön etuja.
Johtajiston tulot ovat 10 kertaistuneet muutaman vuoden sisään, kun työläisille on tarjottu vain malttia ja nollatupoja !
Kova hinta demarien hallituksessa ("vastuunkannosta") ainoa mistä vastuunkantavat on Eu:n konkurssimaiden pankinomistajien etujen turvaaminen kymmenien miljardien tukipaketeilla.
Esim Kreikassa miljadöörit laivanvarustajat maksa euroakaan veroja, no onhan se ihanaa olla maksumiehenä heille.
Rahathan pakenevat avitettuina veroparatiiseihin piiloon, eihän sitä yhteiskunnan ylläpitoon kannata haaskata.
Samankaltaista menoa on rikkailla suomessakin havaittavissa, viimeksihän ilmaantui Pauligin suvun edustajan veroparatiisi tilit.
SAK on korkea aika nostaa profiiliaan ja alkaa toimimaan, eikö olla vain yhteiskunnan takuumiehenä kirjoittamassa "vekseliin"nimeä.
Suomessa elinkustannukset nousevat kokoajan toisin kuin palkat /korvaukset.

Äänestä

Vaativat vihreät aikoinaan , mihin on tavoite unohdettu !
SAK ottakaa automaation verotus listalle, sen kautta saadaan veroja yhteiskuntaamme.Nyt ne jäävät pelkästään osakkeen omistajan pulleaa taskua lämmittämään.
Automaatioon vienyt huomattavan määrän töitä suomesta, verotus sille on oikea toimenpide.

Äänestä

Valtakunnan suurin bluffi tämä "vakauttava tupo", työnantajat eivät ole koskaan selvinneet näin halvalla ja vielä kolmeksi vuodeksi !
Työnantajat ostivat työrauhan joka EK nokka oli mielissään,Urpilainenkin kehui kuinka
työntekijät ovat kivoja(hölmöjä lampaita).
Muka lisää työpaikkoja ja vakautta, aivan irtisanomiset jatkuvat pörssiyhtiöissä.
Miksi ei vakautettu irtisanomis kierrettä, ja herrojen ylimääräisiä lisäpalkkioita !
Eikö olisi hyvä myös työnantajakin saada ruotuun, miksi työntekijä puoli on se joka aina sitoutetaan?
Ostovoimasta turha puhuakkaan,alv ja kuntien verojen korotukset syövät sen hetkessä !
Olisi edes sidottu indeksiin, miten tämä tupo teattteri alkaa olemaan työntekijöiden kusetusta.
Pidättekö suomalaisia työntekijöitä niin heikkoina, että tämmöiset ällö tupot menevät läpi.Mahtoi EK:ssa vuorineuvoksilla olla hauskaa kun sai nimet paperiin näinkin halvalla.Vakautta tuli vain rikkaiden kassavirtaan, jonka duunari maksaa.
ps. mitä muuten saivat pitkäaikaistyöttömät ?

Äänestä

Pahin moka, yhteisöveroale!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SAK miksi ? kirjoitti:

Suomessa on menossa suuri puhallus, joka tapahtuu kilpailukyvyn nimissä (kataisen hokema), nollatupoa tarjolla ja kiireellä. Haisee pahalle eilen tuli Tv1 MOT(21.10) josta kävi selväksi että kilpailukyky on suomessa hyvä, vain kataiselle sopivaan graaffiin uskotaan kuin pyhään sanaan !
Miksi SAK:sta on tullut eliitin takuumiäs, eikö pitäisi puolustaa jäsenistön kapenevia "etuja".
Irtisanomisturvan parantaminen on unohdettu kokonaan, ja työttömiä tulee viikottain satoja lisää.Metso on ilmoittanut tällä viikolla lopettavansa satoja työpaikkoja, ja lisää tulee.Kukaan ei eväänsä väräytä.
Työttömiä jäseniä on kymmeniä tuhansia jotka maksavat pienistä korvauksistaan kuitenkin jäsenmaksut.Miksi työttömien asioihin ei kiinnitetä huomiota,unohdetaan kortistoon.Ja typerille kursseille missä ilmaistyötä(ns työharjoittelu)on kolmannes,eikä kuitenkaan mitään töitä järjesty.
Olen 5vuotta ollut työtömänä ja ansiosidonnaisenion pudonnut puoleen alkuperäisestä.Kiitos pätkätöiden joista maksetaan huonoa palkkaa, olen jatkopäivillä hamaan tulevaisuuteen.Joudun kitkuttamaan köyhyysrajan alapuolella
eli elämä on rajoittunut perustarpeisiin.Ei varaa harrastuksiin saati vaatteisiin elän vain päivän kerrallaan.Pahinta on kun julkisuudessa EK ja Hallitus on kokoajan tuomassa huononnuksia työttömille, eikö muutenkin ole ankeaa !
Nollatupot ovat käytännössä negatiivisia tupoja kun inflaatio laukkaa vauhdilla.
Mistä maksan jäsenyydessäni, pitkistä nollatupoista ja työttömien unohtamisestako?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu