Elinkeinotukien poistaminen saa helposti aikaan vastakaikua vasemmistossa. Miksi pitäisi tukea "riistoporvareita" tai "kaikkien pitäisi pärjätä omillaan".
Samantyyppisellä vasemmistologiikalla pääkaupunkiseudun asuntopulaan ei ole saatavissa mitään helpotusta. Asuntoa tarvitseville ei tule asuntoja, kun sosiaalisen asuntotuotannon ehtoja ei helpoteta. Vasemmistologiikan mukaan asuntotuotannon ehtojen helpottaminen tarkoittaisi rahaa porvarien taskuun ja sehän ei käy, joten asuntopula on ja pysyy. Yksi keskeinen ongelma on ollut asuntojen 30 vuoden myyntirajoitus. Jotain kuitenkin tapahtuu tälläkin rintamalla.
Jos tavoitteena on maksimoida Suomen valtion saamat verotulot, elinkeinotukia pitää ehdottomasti käyttää, mutta tietenkin hyvällä harkinnalla. Supercell on hyvä esimerkki siitä, kuinka annettu elinkeinotuki tulee moni-monikertaisena takaisin. Supercelliä ei olisi syntynyt ilman Tekesiä ja NYI-ohjelmaa. Näin on todennut mm. Supercellin toimitusjohtaja Paananen. Supercell sai aikoinaan Tekesiltä muutaman sadan tuhannen euron lainan ja NYI-ohjelman miljoonan.
Tänä vuonna Suomen valtio saa verotuloja Supercellin osakkeiden myynnin ansiosta n. 260 miljoonaa euroa. Viime vuonna TEKES antoi kaikille yrityksille ja tutkimuslaitoksille 453 miljoonaa.
Poistetaan elinkeinotuet - eikun ei
15
109
Vastaukset
- Keskusettaaporvari
jyväjemmereille annetaan vastikkeetonta rahaa 8 miljardia egee vuodessa eli jos poistettais se eka, niin saatais asuntotuotantoon huomattavasti lisää rahaa!
Tyhmän kansan vaalitäky. Tuo viljelijöiden tukien poistaminen on tyhmän kansan vaalitäky. Kuulostaa hyvältä, mutta mitä tulisi tilalle.
SDP:n puoluekoneisto nostaa tätä aihetta aina esiin ennen vaaleja, mutta ei tee asialle mitään ollessaan vallassa - miksi. Lue ensimmäinen kappale uudestaan.
Mihin perustuu väitteesi 8 miljarrdin euron tuista?
Koko EU perustuu maataloustuetteiden tukemiseen. Tuilla ruoan hinta saadaan pysymään "kohtuullisella tasolla". Jos tuet lopetettaisiin kaikkialta, oma elintarviketuotanto Suomesta loppuisi pääosin ja saisimme kaikki syödä pääosin missä lie vinkuIntiasa tuotettuja "turvallisia" tuotteita, jotka olisivat kuitenkin selkeästi nykyistä kalliimpia.
***** Todella hyvä ehdotus. Kaikkihan me haluammekin syödä mieluummin tuntemattoman valmistajan, tuntemattomissa olosuhteissa ja tuntemattomilla lisäravinteilla ruokittua possua ja eineksiä.
Lisää tällaista superajattelua Suomeen, niin saadaa Suomi nou... jyrkkään laskuun.
Sellaisten elinkeinotukien jakaminen, mikä johtaa tai voi hyvin perustein johtaa kannattavaan elinkeinotoimintaan, on perusteltua. Supercell on tästä onnistunut esimerkki. Tuen jakamisen kriteerinä pitäisi olla selkeä polku kohden markkinataloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa. Elinkeinotuet sopivat siinä mielessä hyvin vientiin tähtääville start up-yrityksille ja uusille toimialavaltauksille (seim. cleantech).
Sen sijaan elinkeinotukikriteereistä pitäisi poistaa kaikki muut kriteerit ja varsinkin ne, joissa haiskahtaa poliittiset tarkoitusperät. Elinkeinotuki ei saisi olla sellainen, joka vääristää kilpialua ja asettaa yrittäjät eriarvoiseen asemaan. Aika huon peruste elinkeinotuelle on sellainen, että ilman sitä koko toimiala häviäisi muuten Suomesta. Jos tuen tavoitteena on tällainen selkeästi sosialistinen tavoite, valtion tulisi silloin itse alkaa harjoittaa kyseistä toimialaa. Tyypillisiä tällaisia kannattamattomia toimialija ovat telakkateollisuus ja maatalous, jotka eivät tunnu millään olevan markkinataloudellisesti kannattavia. Näissä olisi siis parasta, että toiminta olisi täysin valtion hallussa olevan yrityksen hallussa, jolloin valtio kykenisi kontrolloimaan sitä, mitä markkinoille tuotetaan, jos kerran omavaraisuus- tai työllisyyssyistä halutaan jokin elinkeinoala säilyttää.Maataloustuotantoa ei voi samassa kappaleessa käsitellä, koska maataloustuotantoa tuetaan kaikkialla. Telakkateollisuuden tukeminen on ihan eri asia, koska kaikkialla pidetään pahana valtion puuttumista yksityiseen elinkeinotoimintaan.
- Vanha demari
Oikein MPP !! Ei suomessa kannata omavaraisuus tai työllisyyssyistä säilyttää mitään elinkeinoja!
Wencheremos! - Epäsuoraa...
Tärkeämpää kuin suorien tukien lopettaminen olisi erilaisten välillisten tukien perkaaminen. Merkittävimpiä välillisiä tukia ovat erilaiset verohelpotukset ja muut yhteiskuntavastuiden kohdistamiset.
Energiaverotus on yksi hullunkurimista verotuksen keinoin ohjatusta sektorista, jossa EU:päästökauppa on vielä lisänä sotkemassa soppaa. Halutun tavoitteen sijaan on syntynyt tilanne, jossa edullisin yhdistetyn sähkön/lämmöntuotannon energiälähde on hiili, joka CHP:lle myönnetyn puolitetun hiilidioksidiveron tukemana jyrää uusiutuvien esiinmarssia ja estää Suomen cleantech alan kehityksen. Vihreiden ajamat ja muiden puolueiden omaksumat energian veromallit ovatkin saaneet aikaan ennennäkemättömän hiilen polton lisäntymisen niin Suomessa kuin esim Saksassa.
Elinkeinoelämässä verotukia ovat mm. irtaimen käyttöomaisuuden normia
korkeammat poistomahdollisuus ja pörssiosakkeiden varainsiirtoverovapaus.
Yksittäiselle palkansaajalle merkittävimpiä ovat työtulo- ja ansiotulovähennys, työmarkkinajärjestöjen maksujen verovähennysoikeus, lapsilisien verovapaus jne.
Suorat tuet ovat siinä mielessä reiluja, että ne voidaan lukea valtion tulo- ja menoarviosta. Välillisten tukien osuutta voi vain arvailla, mutta niiden suuruusluokka kaikki yhteenlaskettuna on 20 miljardia vuodessa. Perkaamista siis olisi - Nöäin oN
Jos sinä tuntisit edes pikkuisen yritystukien lainsäädäntöä et sinä tuollaista potaskaa kirjoittaisi.
" Elinkeinotuki ei saisi olla sellainen, joka vääristää kilpialua ja asettaa yrittäjät eriarvoiseen asemaan. "
Vasemmisto ja Keskustapuolue molemmat kannattavat elinkeinotukia, tämän havaitsemiseen ei tarvitse kuin hieman seurata yhteiskunnallista keskustelua. Keskustan ja vasemmiston preferenssit ovat erilaiset, kuitenkin elinkeinotukia vaaditaan molempien taholta. Suomessa kepu on selkeästi kapitalistinen puolue, näin ideologiaan kuuluu omaisuuden keskittäminen ja aluepolitiikka. Vasemmisto haluaa ideologisella tasolla valtion määräysvallan kasvua ja omaisuuden keskittymistä politiikkojen valvontaan.
Elinkeinotukia vastustavat markkinataloutta kannattavat ja syykin on selkeä, tuet vääristävät kilpailua, vähentävät innovaatisuutta, estävät uusien yritysten muodostumista. Tukia vastustavat myös kansantaloudesta huolestuneet, vuonna 2011 valmistuneessa tutkimuksessa noin puolesta annetuista tuista oli toimimattomia. Osa tuista oli haitallisia infrastruktuurin kannalta. Lähinnä vasemmiston kannattamat työllisyystuet ja keskustan aluetuet olivat huonoja investointeja.
Suomalainen asuntotuotanto on kapitalisoitunut, ts kilpailua ei ole. Ala on muutaman johtavan rakennusliikkeen hallinnassa ja tämä merkitsee kallistuneita asuntomarkkinoita ja asuntopulaa alueittain. Kapitalisoitumiseen on johtanut järjeton tukipolitiikka, joka on annettu lähinnä kaavoituksen muodossa. Suomen ollessa lamassa asuntotuotanto käytännössä loppuu, vaikka työvoimaa olisi saatavilla ja rakennuskustannukset pysyisivät kurissa. Tuotantoa ei kuitenkaa ole, koska keskittymisen seurauksena on mahdollista ilman kilpailua mahdollisimman suuren voiton tavoitteluun.
Sosiaalisesta asuntotuotannosta sen verran, ettei markkinoiden vapauttaminen lisää asuntojen määrää, se ainoastaan lisäisi hintaa osaan omistusasuntoja. Yhä useammalla karkaisi mahdollisuus omistaa asuntonsa. Valtion ei tätä kehitystä kannata taloudellisesti tukea.Kasvuyritykset tarvitsevat lainoja ja pääomia alkuun pääsemiseksi. Yrittäminen ja työllistäminen Suomessa on vaikeaa. On koko yhteiskunnan edun mukaista tukea jollain tavalla kasvuyrityksiä ja tutkimus- ja kehitystoimintaa. Microcelliä ei olisi tullut ilman lainoja ja tukia ja moni muukin asia olisi jäänyt toteutumatta. Microcelliin tehty panostus maksoi itsensä takaisin monisatakertaisena. Kaikki eivät onnistu, mutta ilman riskinottoa mitään ei synny.
Oletko sitä mieltä, että Suomi voisi yksin lopettaa maataloustuotannon tukemisen? Mitä luulet tapahtuvan, jos päästäisiin kuvitteelliseen tilanteeseen, jossa yksikään maa ei tukisi maataloustuotantoa? Tiedät kai, että maataloustukien tarkoitus on pitää ruoan hinta kuluttajalle sopivana. Olisitko sinä ensimäisenä barrikadeilla tyynnyttämässä vihaisia ja nälkäisiä kuluttajia - epäilen.
Täydellinen markkinalineralismi ilman minkäänlaista sääntelyä tai vain yliolkainen sääntely. Sekö olisi mielestäsi paras ratkaisu - kenelle? Kannatatko myös sosiaalitukien poistamista. Samaa periaatetta noudattaen yksilöt itse kantaisivat vastuun omasta toimeentulostaan - täydellistä libertarismia, jossa valtion rooli olisi minimaallinen.
Jos ongelma on se, että pääkaupunkiseudulla ei ole riittävästi edullisia ARA-asuntoja pienituloisille ja tämä johtuu kahtalaisesta sääntelystä: pienille rakentajille pääomavaatimus ja isoille rakentajille 30 vuoden määräaika. Miten perustelet sen, että vaikka määräajan laskeminen 25 vuoteen tai 20 vuoteen ei lisäisi asuntojen määrää, kun se tekisi kannattavammaksi rakentaa näitä asuntoja ja asuntoja tulisi enemmän tarjolle. Pienituloiset saisivat asuntoja ja vanhemmasta päästä asuntoja voitaisiin vapauttaa vähän aikaisemmin sääntelyn piiristä. Sääntelyn vapauttaminen kuitenkin lisäisi sekä ARA-asuntojen määrää että vapailla markkinoilla olevien asuntojen määrää, mikä vaikuttaa hintoja alentavasti.
Ehdottomasti olen siitä asiasta samaa mieltä kanssasi, että valtio ei saisi käyttäää elinkeinotukia yritystoiminnassa poliittisin perustein. Elinkeinotukien jakaminen pitäisi suunnata taloudellisista, tutkimus- ja kehitystoiminnan periaatteista. Maataloutta tähän ei voi edellä mainituista syistä johtuen lukea mukaan.pundit kirjoitti:
Kasvuyritykset tarvitsevat lainoja ja pääomia alkuun pääsemiseksi. Yrittäminen ja työllistäminen Suomessa on vaikeaa. On koko yhteiskunnan edun mukaista tukea jollain tavalla kasvuyrityksiä ja tutkimus- ja kehitystoimintaa. Microcelliä ei olisi tullut ilman lainoja ja tukia ja moni muukin asia olisi jäänyt toteutumatta. Microcelliin tehty panostus maksoi itsensä takaisin monisatakertaisena. Kaikki eivät onnistu, mutta ilman riskinottoa mitään ei synny.
Oletko sitä mieltä, että Suomi voisi yksin lopettaa maataloustuotannon tukemisen? Mitä luulet tapahtuvan, jos päästäisiin kuvitteelliseen tilanteeseen, jossa yksikään maa ei tukisi maataloustuotantoa? Tiedät kai, että maataloustukien tarkoitus on pitää ruoan hinta kuluttajalle sopivana. Olisitko sinä ensimäisenä barrikadeilla tyynnyttämässä vihaisia ja nälkäisiä kuluttajia - epäilen.
Täydellinen markkinalineralismi ilman minkäänlaista sääntelyä tai vain yliolkainen sääntely. Sekö olisi mielestäsi paras ratkaisu - kenelle? Kannatatko myös sosiaalitukien poistamista. Samaa periaatetta noudattaen yksilöt itse kantaisivat vastuun omasta toimeentulostaan - täydellistä libertarismia, jossa valtion rooli olisi minimaallinen.
Jos ongelma on se, että pääkaupunkiseudulla ei ole riittävästi edullisia ARA-asuntoja pienituloisille ja tämä johtuu kahtalaisesta sääntelystä: pienille rakentajille pääomavaatimus ja isoille rakentajille 30 vuoden määräaika. Miten perustelet sen, että vaikka määräajan laskeminen 25 vuoteen tai 20 vuoteen ei lisäisi asuntojen määrää, kun se tekisi kannattavammaksi rakentaa näitä asuntoja ja asuntoja tulisi enemmän tarjolle. Pienituloiset saisivat asuntoja ja vanhemmasta päästä asuntoja voitaisiin vapauttaa vähän aikaisemmin sääntelyn piiristä. Sääntelyn vapauttaminen kuitenkin lisäisi sekä ARA-asuntojen määrää että vapailla markkinoilla olevien asuntojen määrää, mikä vaikuttaa hintoja alentavasti.
Ehdottomasti olen siitä asiasta samaa mieltä kanssasi, että valtio ei saisi käyttäää elinkeinotukia yritystoiminnassa poliittisin perustein. Elinkeinotukien jakaminen pitäisi suunnata taloudellisista, tutkimus- ja kehitystoiminnan periaatteista. Maataloutta tähän ei voi edellä mainituista syistä johtuen lukea mukaan.Parasta yritystukea olisi yrittämisen esteiden purku, näin yrittäminen ja työllistäminen ei niin vaikeaa olisi. Osa yritystuista on ollut tarpeen, ei kuitenkaan kannata yksittäistapauksen vuoksi koko tukikenttää glorioida.
Suomessa maataloustuki on vääristynyt, tämä johtuu MTK:sta ja sen sisäisestä vallanjaon vääristymästä. Tuetaan alueita joissa tuotantoa ei markkinahinnoin ole mahdollista tuottaa, samalla paremmin viljelykseen sopivat alueet jäävät tuetta ja koska hinnat ovat keinotekoisesti (tukien avulla) saatu alas, kannattamattomaksi. Touhu on järjetöntä. Maataloustukia ei kaikkialla maailmassa makseta, vain kehittyneissä maissa näin tehdään. Kehitysmaiden viljelijät ovat vailla tukia ja varsin epäreilussa kilpailutilanteessa. Kehitysmaiden viljelijöiden puolesta parikaaleille voisin noustakin. Maataloustuet ovat siirtomaavallan jatke.
Asuntotuotantoa tuetaan monin tavoin, vuokra-asunnot saavat rakentamisvaiheessa tukea ja myös asumistuen muodossa, varsin merkillistä olisi vielä pääomatuki joka tulisi rakennuttajille kun/jos sosiaalisen asuntotuotannon rajoitukset vapautettaisiin. Jos asunnontarvitsijoiden määrä lisääntyy tai pysyy ennallaan ja vain asuntojen omistusjärjestelyjä muutetaan, silloin ei olemassa oleva asuntopula vähene. Vuokra-asuntoja on jo nykyisin muutettu omistusasunnoiksi ja alueilla jossa näin on tehty, asuntopula on jatkunut -merkillistä eikö totta.niinpa.niin kirjoitti:
Parasta yritystukea olisi yrittämisen esteiden purku, näin yrittäminen ja työllistäminen ei niin vaikeaa olisi. Osa yritystuista on ollut tarpeen, ei kuitenkaan kannata yksittäistapauksen vuoksi koko tukikenttää glorioida.
Suomessa maataloustuki on vääristynyt, tämä johtuu MTK:sta ja sen sisäisestä vallanjaon vääristymästä. Tuetaan alueita joissa tuotantoa ei markkinahinnoin ole mahdollista tuottaa, samalla paremmin viljelykseen sopivat alueet jäävät tuetta ja koska hinnat ovat keinotekoisesti (tukien avulla) saatu alas, kannattamattomaksi. Touhu on järjetöntä. Maataloustukia ei kaikkialla maailmassa makseta, vain kehittyneissä maissa näin tehdään. Kehitysmaiden viljelijät ovat vailla tukia ja varsin epäreilussa kilpailutilanteessa. Kehitysmaiden viljelijöiden puolesta parikaaleille voisin noustakin. Maataloustuet ovat siirtomaavallan jatke.
Asuntotuotantoa tuetaan monin tavoin, vuokra-asunnot saavat rakentamisvaiheessa tukea ja myös asumistuen muodossa, varsin merkillistä olisi vielä pääomatuki joka tulisi rakennuttajille kun/jos sosiaalisen asuntotuotannon rajoitukset vapautettaisiin. Jos asunnontarvitsijoiden määrä lisääntyy tai pysyy ennallaan ja vain asuntojen omistusjärjestelyjä muutetaan, silloin ei olemassa oleva asuntopula vähene. Vuokra-asuntoja on jo nykyisin muutettu omistusasunnoiksi ja alueilla jossa näin on tehty, asuntopula on jatkunut -merkillistä eikö totta.Elinkeinotuissa olisi varmasti myös karsimisen varaa, sitä en ole väittänyt. Suomi kuitenkin kilpailee muiden maiden kanssa pääomavirroista, investoinneista ja työpaikoista ja siinä kilpailussa elinkeinotuetkin ovat merkittävä asia.
Maataloustuki on vääristynyt koko EU:n alueella ja kuten sanoit, kehittyneissä maissa maataloutta tuetaan. Etkö myönnä sitä ilmiselvää asiaa, että maataloustukien poistaminen tarkoittaisi elintarvikkeiden hinnannousua. Sama juttu kuin ruoan arvonlisäverossa. Ruoan arvonlisäveron pitäminen alhaisella tasolla hyödyttää eniten pienituloisia. Elintarvikkeiden hintoja säännöstellään maataloustukien vastineeksi.
Et taida tuntea ARA-rakentamista ja sitä koskevaa säännöstelyä lainkaan. Jopa SAK:sta on alkanut kuulua äänenpainoja, joissa myönnetään sama asia kuin mitä minä kirjoitin. Ideologisiin kantoihin ei pitäisi olla varaa, jos tarkoitus on asunnotttomuuden vähentäminen ja asuntojen saatavuuden parantaminen.pundit kirjoitti:
Elinkeinotuissa olisi varmasti myös karsimisen varaa, sitä en ole väittänyt. Suomi kuitenkin kilpailee muiden maiden kanssa pääomavirroista, investoinneista ja työpaikoista ja siinä kilpailussa elinkeinotuetkin ovat merkittävä asia.
Maataloustuki on vääristynyt koko EU:n alueella ja kuten sanoit, kehittyneissä maissa maataloutta tuetaan. Etkö myönnä sitä ilmiselvää asiaa, että maataloustukien poistaminen tarkoittaisi elintarvikkeiden hinnannousua. Sama juttu kuin ruoan arvonlisäverossa. Ruoan arvonlisäveron pitäminen alhaisella tasolla hyödyttää eniten pienituloisia. Elintarvikkeiden hintoja säännöstellään maataloustukien vastineeksi.
Et taida tuntea ARA-rakentamista ja sitä koskevaa säännöstelyä lainkaan. Jopa SAK:sta on alkanut kuulua äänenpainoja, joissa myönnetään sama asia kuin mitä minä kirjoitin. Ideologisiin kantoihin ei pitäisi olla varaa, jos tarkoitus on asunnotttomuuden vähentäminen ja asuntojen saatavuuden parantaminen.Sosiaalinen asuntotuotanto on monin tavoin tuettua rakentamista. Asuntotuotantoa tuetaan kaavoituksen keinoin, näin ehkäistään segregaatiota kalliille asuinalueille saadaan monimuotoista väkeä. Tuotantoa tuetaan myös korkotuilla. Asumisvaiheessa julkista rahaa käytetään asumistukien muodossa, joista hyötyy omistajatahot, näin vuokrien hinnoilla ei tarvitse kilpailla. Sosiaalisen asuntotuotannon tarkoitus on, taata myös heikompituloisille kohtalaiset laatukriteerit täyttäviä koteja. Mikäli säätely purettaisiin, silloin tuottajat saisivat nykyisen kohtalaisen vakaan pääomatuoton lisäksi myös reilun pääomavoiton. Tukien tarkoitus ei voi olla voiton maksimointi, etenkin jos noin vahvasta yhteiskunnallisesta panostuksesta on kyse. Edelleenkin meillä asuntotuotanto ja omistuspohja ovat varsin huonosti kilpailtuja nimenomaan tukijärjestelmämme vuoksi. Tuetaan siis kapitalisoitumista, ei vapaata markkinataloutta.
Viro aikoinaan lopetti maataloustukien maksun, seurauksena oli maanhinnan lasku, tuotannon tehostuminen ja kilpailukyvyn parantuminen. Hintojen nousu oli vähäistä, koska ulkomaan tuonti vapautettiin samalla. Viron liittyessä EU:n maataloustuet palasivat ja seurauksena oli hintojen nousu.
- elämä on
Jännä juttu että Saksassa maataloustuet ovat kymmenen kertaa pienemmät kuin Suomessa ja silti ruoka on siellä puolta halvempaa.
Sitten joku "pundit" tulee haukkumaan vähä-älyiseksi ja vetää jonkun demari kortin aina esille, kun tämän totuuden tuo esille!!
Suomessa on ollut vuosikymmeniä kaksi pyhää ja koskematonta asiaa eli kirkko ja maataloustuet. Nyt on kirkko myllerryksessä ja joutuu tulemaan sieltä pimeydestä 2010-luvulle.. Koskas nämä Suomen poskettomat maataloustuet saadaan loppumaan?
Nyt joutuu verolle osuuskunta toiminnot eli valio, atria..Saksassa asiat ovat muutenkin eri tavalla kuin Suomessa. Saksassa markkinoita ei ole jaettu kahdelle suurelle jätille, joiden syyksi suurin osa ruoan hinnan korkeudesta voidaan laittaa.
Keski-Euroopassa maataloustuotannolle on suotuisammat edellytykset. Pidempi viljelyskausi ja pienemmät energiakustannukset.
Onko tuo väite kymmenkertaisista maataloustuista heitto, vai tietoa? Jos se perustuu tietoon, voisitko ystävällisesti linkittää tiedon tähän. Olitko se sinä, joka tuossa aikaisemmin myös tunnuit suurentelevan maataloustukien määrää?
Olen pahoillani, jos kommenttini tyhmän kansan vaalitäkystä loukkasi sinua. Ei tätä keskustelua ja aiheen esiintuomista vaalipropagandana ja vaihtoehdottomuutena voi muuten selittää. Jos jotain ehdotetaan, pitää myös selvittää mihin tilanne johtaa. Se että ei kerrota mitään muuta kuin suurin agressio ja siihen se sitten jääkin. Asiasta siis jätetään tahallisesti kertomatta jotain, eli mitä tapahtuu jos näin tehtäisiin - se vain on yksinkertaisesti tyhmää.
Kannatatko sinä suomalaisen maataloustuotannon alasajoa. Jos Suomi yksin luopuisi maataloustukien maksamisesta, näin kävisi. Kyllä minä ostan joka joulu ehdottomasti suomalaisen viljalla ruokitun laatukinkun joulupöytääni kuin tanskalaisen harmaasuolatun mitä lie syöneen possun. Myös lähiruoka on ekologisesti hyvä asia ja kuluttajallekin paras. Ruotsalaisen maidonkin hinta nousisi varmasti, jos suomalainen tuotanto ensin ajettaisiin alas.
Kaikkien yhteiskunnan maksamien tukien perusteellisuutta ja määrää pitäisi tarkastella ei vain elinkeinotukien.
- OnTotuudenAika
Se on muuten niin että "suomalainen possu" jota kohta taas niin kovin markkinoidaan, syö ihan sitä samaa soija-maissi-ties-mitä-rehua, jota Brasiliasta rahdataan Suomeen. Ihan samalla tavlla se suomalainen possu harmaasuolataan!
"Lähiruoka" kaupoissa on todella fantastinen asia.. Mutta todellisuudessa kaikki s-ryhmän tuotteet kierrätetään Espoon ja jatkossa tulevan Sipoon logistiikkakeskusen kautta.
Eli 10km päässä kasvanut possu lähtee ensin parin sadan kilometrin matkalle
Atrian teurastamolle nurmoon. Sieltä kun se saadaan kinkuksi ja makkaraksi se lähtee Espoon (tulevan Sipoon) logistiikkakeskukseen. Josta sitten kinkun matka jatkaa takaisin kotiseudulle. Tämän saman kokee kaikki sipulit salaatit ym.
Ainoa lähiruoka on omassa puutarhassa kasvatteua.
Tästä totuudesta on vaalipropaganda kaukana ja en ole henkilö joka elän vaaleista vaaleihin, enkä kähminnästä kähmintää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti36637818Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s896496Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315410Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös213898Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta663032Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi532730Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D612151En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122134Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182061Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4921979