Saksassa on tutkittu, että asfalttia kuluttaa raskas liikenne. Henkilöautojen alla asfaltti kestäisi yli 50v, mutta rekat hajoittaa sen muutamassa vuodessa.
Nastat ei kuluta tienpintaa juuri ollenkaan, että unohtakaa kukkahattujen syöttämä nastapöly! Se kuulostaakin naurettavalta...
Nastat ei kuluta tienpintaa juuri ollenkaan, että unohtakaa kukkahattujen syöttämä nastapöly! Se kuulostaakin naurettavalta...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Onko pelle käynyt saksassa ???
Ensinnäkin siellä ei ajeta NASTARENKAILLA, vaan KITKOILLA.
Toisekseen siellä käytetään erityyppistä asfalttia kuin kotoisessa suomenmaassa mm. routimisesta johtuen sekä siellä on paljon myös betonista tehtyjä moottoriteitä.
Voit tunkea siis tuon tutkimuksen takaisin sinne mistä se on tullutkin. Suomessa pitäisi tehdä oma tutkimus ja tutkia muita nastarenkaiden aiheuttamia haittoja kuten nastapöly ja siitä aiheutuvat sairaudet ja ympäristöhaitat.
Tiedoksi sinulle pelle, nastat ei pölise, vaan lepuuttajien hieroma hiekka pölisee.
Yritä jo vihdoin tajuta.
Juuri näin. Suolamönjä ja hiekoitussepeli sen pölyn saa aikaiseksi.
Suolaus pitäisi lailla kieltää. Jos ei osata ajaa talvioloshteissa, tulee siirtyä bussikyytiin.
Rekat ei kuluta teitä. Urat ei sovi rekkojen mitoille, mutta henkilöautojen raideleveys on sama kuin on urien. Eli nastat tekevät urat ja siksi ne on kiellettävä ja asetettava kova nastavero 2000€ vuosi
Juuri näin. 90% Saksalaisistakin pitäisi sitten jättää ne meset ja bemut ostamatta kun taito ei kutienkaan riitä.
Saksassa suolataan paljon enemmän kuin meillä.
Juuri siksi rekkojen ja bussien tekemät urat aiheuttaa onnettomuuksia koska ne ovat liian leveitä pikkuautoille, suurimmat henkilöautot sopii paremmin rekkojen tekemiin uriin, mutta suurin osa henkilöautoista yrittää ajaakin urien ulkopuolella, rekat ja bussit syventää uria painamalla ja kuluttamalla. Tehokkaat ja painavat sähköautot tosin nykyään kuluttaa myös ilman nastojakin.
Eli sähköautot tekevät urat ja siksi ne on kiellettävä tai asetettava kova sähköautovero 2000€ vuosi, raskaalle liikenteelle 20 000€/vuosi.
Suomessa on tutkittu että työt kuluvat jos käytetään työaikaa työntekoon. Tämän vuoksi ihmisiä irtisanotaan ja lomautetaan nyt sekä samaan aikaan vaaditaan pidempiä työuria ja pidempää työpäivääkin pitäisi tehdä ilman palkkaa.
Mitenkäs on teidän kulumisen laita?
On Se vaikeaa ihmisillä, kun eivät pärjää ilman nastoja ja kiukuttelevat muille kun ajotaito ei riitä.
Et voi ajaa kitkoilla ilman nastarenkailla ajavia autoilijoita.
Että miksikö, minäpä kerron kun et itse ole asiaa ymmärtänyt.
Lämpötila on ulkona useita viikkoja alle -10°C. Oulu/Kajaani-linjan yläpuolella normaali talvitilanne.
Jos kaikki ajaisivat kitkoilla, mitä tapahtuisi? Vilkkaasti ajetut väylät kiillottuisivat peilinkirkkaaksi. Sepeli ei peilillä pysy, joten hiekoitus olisi turhaa. Suola ei sulata alle -4°C. Väylillä ei voi ajaa kuin nastarenkailla joissa teräsnasta ottaa otteen jäästä. Ja kun nasta puree jäähän, se tekee reiän siihen. Ja kun usea nasta tekee reiän jäähän, näin karhennetulla jäällä voi kitkarenkaallakin ajaa.
Nastarenkaan käyttö on vain järkiratkaisu jota kitkakuskit käyttävät hyväkseen. Olkaapas hyvä.
Olisi mielenkiintoista todeta kitkakuskin ajotaito peilijäällä.
"Pölyn muodostumisen kannalta nastarengas on kitkarengasta huonompi vaihtoehto. Sehän kuluttaa asfaltin pinnasta materiaalia pois."
"Katupölyllä on suuret haitalliset terveysvaikutukset. Lisäksi katujen päällysteiden kuluminen aiheuttaa paljon kuluja, laskee Isoniemi."
"Ruotsissa ja Norjassa nastarenkaiden käyttörajoitukset ovat tehonneet ja katupölyongelma on lieventynyt. Norjassa on käytössä nastarenkaiden haittamaksu joillakin alueilla."
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/nastarenkaiden-kayttorajoitus-parantaisi-ilmanlaatua/2012/04/1523356
"Norjan neljässä suurimmassa kaupungissa (Oslo, Bergen, Trondheim ja Stavanger) kitkarenkaiden osuus talvirenkaista 1990-luvun aikana nousi voimakkaasti (alle viidenneksestä 70 prosenttiin), ei henkilövahinkoihin johtaneiden liikenneonnettomuuksien havaittu kaiken kaikkiaan lisääntyneen"
http://files.kotisivukone.com/nasta.palvelee.fi/tiedostot/NASTA-LR/nasta-loppuraportti_2013_verkko.simppeli.pdf
Onko tutkija Isoniemi huomioinut Suomen olosuhteissa lisääntyvän hiekoitustarpeen aiheuttamaa katupölyä? Mainituista Norjan kaupungeista pohjoisin on Trondheim, sekin Vaasan korkeudella. Onko sekään verrattavissa Vaasaan, Tronheim on vuonon välityksellä atlantin rannikkokaupunki.
Onko selvitetty maanteiden suolauksen autoille, luonnolle ja varsinkin pohjavedelle aiheutunut haitta?
Kiemurteleeko jyrsijä epätoivoissaan? Esson baarin "faktat" kumotaan yksi toisensa jälkeen. Tutustu noihin Nastaa -tutkimusohjelman raportteihin, jotka edustavat tuoreinta ja perusteellisinta tutkimustietoa maassamme. Ja "yllättäen" ovat linjassa muuallakin saatujen havaintojen kanssa. Normaalisti tiestön kuluminen riippuu raskaan liikenteen määrästä - henkilöautojen vaikutus on rikka rokassa - mutta jyrsimien tuhovoima on niin suuri, että tilanne kääntyy päälaelleen.
"Hauskaa" on myös ollut vertailtaessa autoile kellotettuja jarrutusmatkoja. Auto, jolle kotimaiset lehdet kellottavat 42 m jarrutustmatkan satasen vauhdista, lyökin muiden lehtien testeissä pöytään 27-28 m lukemat. Eli jarrutusmatkat *kesärenkain* ovat 15 % pitemmät, kiitos jyrsimillä karkeaksi rouhitun asvaltin!
Ja sadekelillä pitäisi ottaa vielä huomioon jyrsityissä urissa seisova vesi ... että tälläviisiin jyrsijät parantavat turvallisuutta. Mutta eihän jyrsimistä mitään haittaa ole, eihän?
> Onko selvitetty maanteiden suolauksen autoille, luonnolle ja varsinkin pohjavedelle aiheutunut haitta?
Suolaa tarvitaan raskaan liikenteen vuoksi. Ja kädettömien jyrsijöiden vuoksi. Nastaa -tutkimushankkeessa selvisi, että jyrsijöiden tyypillisin onnettomuus on peräänajo. Niin päin, että jyrsijä törmää toiseen autoon. Mutta haastattelujen mukaan syynä ei tällöin ollut väärä tilannenopeus, puuttuva kyky "lukea keliä" tai liian pieni turvaväli, vaan pääongelma oli kolaroineiden jyrsijöiden mukaan tienpidossa. Eli lisää suolaa & ainainen kesäkeli, jotta kädettömät jyrsijätkin pärjää.
Yritin lukea tuon linkitetyn ilmanlaaturaportin. Siitä muutama huomio.
-Julkaisija on Helsingin kaupungin rakennusvirasto.
Julkaisu on tehty Helsingin kaupungin, jos ei tilauksesta, näkökulmasta ainakin. Ja näinhän esipuheessa mainitaan.
Lukemiseni loppui sivulle 7. Siinä todettiin:
• Suomessa talvirenkaita on tutkittu enemmänkin renkaiden pito-kuin lmanlaatu kysymyksenä.
No on parkeleen yllättävää että talvirenkailta halutaan pitoa. Kaikki renkaanostajat ei ole helsinkiläisiä, muut haluavat ostaa pitävät renkaat.
• Kitkarenkaallisten autojen osuudenhuomattava kasvu pääkaupunkiseudulla vähentäisi katupölyä ja parantaisi kaupunki-ilmanlaatua merkittävästi.
Miten käy Rovaiemen, Kuopion, Kajaanin, Lahden, Oulun, Kuusamon, Kemijärven ja muiden kaupunkien ilmanlaadulle?
• Talvirengasvalintaa tärkeämpi turvallisuustekijä on ajonopeus.
Juu, 40 km/h on varmasti turvallinen ajonopeus, eikä tietkään kulu.
En viitsi kommentoida ja lukea mokomaa soopaa enempää.
Ihan turha yritys nastapelleltä. Ei kovin kummonen järjen jättiläinen tarvi olla, kun huomaa, miten nimenomaan nastat asfalttia kuluttaa. Monesta paikasta, missä raskas liikenne on hyvin vähäistä, huomaa aina talven jälkeen, miten tien pinta on kulunut juuri henkilöauton raidevälin kohdalta syville urille.
Omassa taajamassakin monin paikoin päällimmäinen asfalttikerros puhki ja kohta alempikin. Pakko tähdätä siihen 20 sentin väliin reunaviivan ja tuon kanjonin väliiin.
Nastapöly on tosiasia. Vuosikausia sitä sa@tanan pölyä aina keväisin nielin, kun koiran kanssa oli pakko kuljeskella pitkin pikkukaupungin laitakatuja, ei tuntunut yhtään naurettavalta. Yksi suuri syy muiden joukossa, miksi muutin maaseudulle.
Kuitenkin itsekkin vielä asfalttia kulutan enemmän, kuin olisi tarpeellista. Sen verran kuitenkin kitkoistakin kokemusta, että tuleva talvi on viimeinen rouhimistalvi, kun nykyiset nastalliset on tiensä päässä.
Kaupungissa se pöly tulee hiekoituksesta, tai sepelistä, joka jauhautuu autojen alla. Keväisin hirvittävä pöly luonnokivetyllä kadullakin, joka ei käytännössä kulu kaupunkinopeuksilla edes nastoilla.
Kerroppas sitten ihan omin sanoin, että miten se pöly tulee autojen alla jauhautuvasta hiekoituksesta tai sepelistä runsasliikenteisellä läpiajokadulla, jolla hiekoituksesta tai sepelistä ei ole ollut tietoakaan koko talven aikana.
Asuin aiemmin vuosia tuollaisen kadun varrella ja joka kevät kärsin hillittömästä katupölystä, joka ei taatusti johtunut kadun hiekoituksesta koska katua ei koskaan hiekoitettu.
Kiitos tämän harrastelijapalstan, vastaukset menee niin helposti alkuperäisen aloituksen alle, vaikka muualle tarkoitettu. Edellinen oli siis vastaus nimimerkille "kuvittelet vaan".
Saksassa ei ajetakaan nastarenkailla, d…a .
T . ork
Tuolla on 2km päässä asfaltoitu tie ja jos laittaa pitkän laudan poikittain tielle että peittää kaistan niin 2,5cm on kahden noin 30 leveyisen uran keskellä verrattuna tien keskikohtaan. Se oli pinnoitettu 15 vuotta sitten ja todella vähän liikennettä. Tiestä on lähtenyt yli 20mm pinnoitetta missä renkaat kulkeneet.
Poistuu kokoajan nastareilla materiaalia ja se ohjenee, tulee ajourat. Vesi imeityy ja jää pinnalle, murentaa tietä = tulee reikiä helpommin ja tien alle pääsee vettä, patteja.
Nastan kovapala on samaa materiaalia kuin poravasaran kiviporan / betoniporan kärki. Jokainen kontakti irroittaa pinnoitetta.
Suomessa on jo tiet pilattu, jokaiseen paikkaan ja kuntien väliin vedettiin asfaltti 60-80 luvun aikana. Kukaan ei tainnut valtiolla ajatella että pinnoitteella on kestoikä ja nastarenkas hajoittaa tietä, kun tie on huono niin sitä ei enää voi käyttää.
Jos ajelee yhden maakunnan kaikkien taajamien ja kaupunkien väliset tiet jotka on asfaltoitu niin huomaa että Suomalaiset on kusessa näiden teiden kanssa. Aikamoista kehitystä
1979 oli sileä uusi montuton tiet kahden kunnan välissä 50km ja vuonna 2022 tietä pitää välttää koska liian isoja patteja ja reikiä paljon ja ollut 25 vuotta.
Kumminkin joka vuosia on kerätty polttoaineista aivan valtavia veroja esim 1970 luvulta alkaen ja uusien autojen myynnneistä. yli 5 miljardia euroa ollut joka 12kk varmaan kymmeniä vuosia.
Tiet on annettu mennnä pilalle.
Naurettavaa touhua suomessa, pilataan liikkumisen mahdollisuus ja lisätään kuluja
Siinä sen eron näkee, henkilöautoilla pinta kestää 15 vuotta, täällä kaupungissa ja vilkkailla pääteillä rekat ja bussit kuluttaa ja painaa pinnan parissa vuodessa pahoille urille, nyt vielä sähköautotkin pahentaa tilannetta. Maaseudulla tietenkin myös tukijullit koko ajan yhä suuremmilla ja raskaammilla koneillaan.
Kevyet auto polttomoottorilla ei kuluta paljon mitään ja nastarenkailla kukaan ei sudita. Kitkarenkailla sudittavat ja kuluttavat asfaltin nopeasti, niistä irtoaa myös eniten haitallista kumipölyä, samoin raskaan liikenteen renkaista.
Vain tavalliset henkilöautokuskit maksa veroja teiden ylläpidosta, raskasta liikennettä, tukijulleja ja sähköautoilijoita tuetaan valtavilla summilla.
Tiet on annettu mennnä pilalle.
Naurettavaa touhua suomessa, pilataan liikkumisen mahdollisuus ja lisätään kuluja niille jotka vähiten teitä kuluttaa.