Sara

Kiteen tytöltä odotin vähän enemmän "revittelyä" lavalla.

Jäi vähän pliisuksi koko esiintyminen, sen sijaan huuteli buuaksia mikkiin, kun Jone arvosteli kuulemaansa.

Artistin pitää olla nöyrä ja kuunnella mitä kokeneet sanoo.

Voi pudota ensi kerralla.
19554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Nää on näitä 16v Saroja, jotka tulee lavalle laulamaan jotain kivaa ja näyttämään nätiltä. Ei kyllä mitään valmista artistiainesta tosiaan, mut saas nähä kehittyykö.

Äänestä

ääni aivan o.k, silikoonit vain ja lyhyempi hame päälle.
mutta näitä on vain liikaa.
jos ei ole lavakarismaa niin ei vain ole.
ei riitä että on muutaman vuoden päästä pantavan näköinen, pitää olla kaikki palaset kohdallaan.

Äänestä

Uskon ja toivon, että Sara vielä parantaa tästä. Ei ollut kovin vahva esitys vielä, en tiedä menikö jännityksen piikkiin, mutta tuntui kuin ei olisi ollut ihan kotonaan siinä tilanteessa. Saralle ei ehkä sovi vielä sellainen aggressiivinen lavan haltuunotto, eikä vahvat meikit, vaan herkempi hillitympi tunnelmointi. Lookki saisi myös olla hieman viattomampi ja raikkaampi, kuitenkin vasta 16 vuotias tyttö.

Äänestä

Sara ei putoa. Sara on paras!! Sara voittaa koko Idolsin!

Äänestä

taitaa ensi kerralla tulla lähtö, ei pärjää enää muille jotka valovuosia edellä lauluäänessä.
sympaattisuudella ei laulukilpailua voiteta, poikkeus oli ilkka jääskeläinen joka sai äänestäjiä ties mistä ...

Äänestä
  • Tytöt ja tätit Ilkkaa äänesti. Selvähän se. Tänä vuonna sama Joosepin kohdalla. Veikkaa myös, että ensi viikolla tippuu Sara, sitten Noni/Jooseppi/Katharina jossakin järjestyksessä ja lopppumittelöissä ovat Alma ja Mitra...

    Äänestä

Eihän tuolla idolsissa ole ainuttakaan edes karaoke tason laulajaa.. eikä musiikillista ymmärrystäkään vaikuta löytyvän muilta kuin Jonelta joka istuu tuomaristossa.

Äänestä

Sara osaa kyllä laulaa, hänellä on ääntä ja tekniikka hyväsesti hallussa. Mutta tunnetta esityksissä ei vain tunnu olevan ollenkaan. Ei riitä, että välillä hymyilee tai sulkee silmät tai nyrpistää nenää, vaan silmistä pitäisi nähdä, että todella tarkoittaa sitä, mitä laulaa. Saran katse on kuitenkin koko ajan (siis myös silloin kun hän ei laula) samanlainen kuin sen säikähtäneen peuran siellä ajovaloissa. Mitään muuta tunnetta häneltä ei ole nähty kuin tuo pelokkuus.
Saran esitykset ovat olleetkin lähinnä vain karaokemaista läpilaulantaa, jota on tylsä seurata. Ainoastaan parin viikon takainen Run on ollut ihan siedettävää kuunneltavaa, ja sekin vain äänen takia.
Sara on siis lähinnä suloinen tyttö, joka osaa laulaa puhtaasti, mutta ei juuri muuta. Toivon, ettei enää kovin pitkään olisi kisassa mukana.

Äänestä
  • Juu. Samaa mieltä olen, että tippuu pian. Ihan yksinkertaisesti sen takia, että Sara ei ole vielä "valmis", liian nuori, kokematon tulkitsemaan. Eri asia on taas sitten, jos Suomeen haetaan lisää purkkapopin esittäjiä a la Tuuli, Robin ja Isac, joiden rallatuksissa ei tulkita tarvitsekaan osata kunhan ääni on kohdallaan, sävellys hyvä ja eteen päin mennään "minttu sekä ville" poppiskoneella :)

    Äänestä

http://www.youtube.com/watch?v=F1oNUT4_Vhs

Yllä olevasta videosta kuulee/näkee, että Sara laulaa ihan ok, mutta esiintyy myös kotiyleisön edessä ihan samalla tavalla säikysti kuin nyt Idols-kisassa... vihree on vielä.
Samassa nightwish-skabassa oli muitakin hyviä laulajia, joten pelkkä ok ääni ei kuitenkaan ihan riitä mikäli muu laahaa. Vrt. esim. suomalainen Oona http://www.youtube.com/watch?v=6jWnPO6WODA ja puhumattakaan skabaan osallistuneista ulkomaalaisista.

Äänestä
  • Tässä linkittämässäsi esityksessä tämä "Oona" laulaa mielestäni erittäin persoonallisesti, hänenlaisiaan olisi tarvittu idols kilpailuun. Sara ei valitettavasti ole millään lailla persoonallinen menestyäkseen. Hyvä laulaja hän toki on.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tässä linkittämässäsi esityksessä tämä "Oona" laulaa mielestäni erittäin persoonallisesti, hänenlaisiaan olisi tarvittu idols kilpailuun. Sara ei valitettavasti ole millään lailla persoonallinen menestyäkseen. Hyvä laulaja hän toki on.

    Olen samaa mietlä. Ja minusta tuon Oonan äänen sävy on miellytävämpi korvaani kuin Saralla.

    Äänestä

Haloo ! Sara 16v ! Vetää PAREMMIN kuin miss Celin Dion ! TÄYDELLISTÄ !

Äänestä
  • No joo, en nyt ihan sanoisi. Semihyvää laulelua.

    Äänestä

Sara on selkeesti kisan musta hevonen, veikkaisin jopa että yltää Mitran kanssa finaaliin

Äänestä
  • Sara on liian kokematon. Kun ikää tulee ja esiitymiskokemus kasvaa niin puhutaan sitte. Nyt vielä liian arka esiintyjä.

    Äänestä

Jotta pärjäisi ja menestyisi, tarvitaan persoonaa. Tätä valitettavasti ei löydy Saralta ja Nomilta. He eivät erotu joukosta millään tavalla. Molemmat osaavat laulaa kauniisti, sitä ei käy kieltäminen, mutta tarvitaan jotain muutakin. Tätä muuta löytyy Mitralta ja Josephilta ja olisi löytynyt monelta muulta pudonneelta. Kyllä nyt mentiin metsään, kun nämä seinäruusut jatkoon pistettiin, ei millään pahalla. Tämä on hyvin ennustettavissa. Kuka voi kuvitella Nomin tai Sarahin vetämässä keikkoja ympäri suomea... Tai maailmaa.. Ei tule onnistumaan, ei löydy karismaa eikä persoonaa sen vertaa valitettavasti. Idols floppaa vuosi vuodelta pahemmin.. Kaivataan Anna abreun, Antti Tuiskun, Hanna Pakarisen jne. tyylistä menestyvää, persoonallista ja erottuvaa laulajaa, ei tusinatavara naapurintyttöjä..

Äänestä

Sara kehittyy tuosta ja tämä idols on hyvä "kurkistus" alalle, vaikka ei voittoa nyt vielä tulisikaan.

Ikää ei ole paljon jos vaan neiti jaksaa tehdä töitä musiikkialalla, niin varmasti kuullaan vielä.

Tuo äänestys pitäisi uusia kokonaan. Nyt ääniä antaa tutut, kaverit, sukulaiset ja kumminkaimat, vaikka ne ei itse musiikista ymmärtäisi yhtään mitään.

En tarkoita tällä Saraa, vaan ihan kaikkia muitakin kilpailijoita.

Äänestä
  • Kun noi Idolssit nyt pyörii ympäri maailmaa anivei, niin eikös äänestys voitaisi tehdä euroviisutyyliin eli jonkun toisen maan kansalaiset äänestävät toistensa Idolssia kun kerran tuomaritkin/artistit vierailevat, niin miksi eivät äänestäjätkin *lol*. Silloin ainakin nurkkakuntaisuus häviäisi... Randomarvonnalla vaan valittaisiin joku Euroopan maa äänestämään toista :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


art kirjoitti:

Kiteen tytöltä odotin vähän enemmän "revittelyä" lavalla.

Jäi vähän pliisuksi koko esiintyminen, sen sijaan huuteli buuaksia mikkiin, kun Jone arvosteli kuulemaansa.

Artistin pitää olla nöyrä ja kuunnella mitä kokeneet sanoo.

Voi pudota ensi kerralla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu