Politiikkaa seuranneelle ei liene yllätys se, miksi Suomessa ei ole sivistyneistöä. Sivistynyt ihminen ei suinkaan ole tai toimi niin kuin koulukiusaaja. Sen sijaan politiikka näyttää olevan, ei niinkään yhteisten asioiden hoitamista, vaan instituutio, jonka avulla ihmiset pääsevät laillisin keinoin toistensa kimppuun. Yleensä hakkaamaan porukalla heikompiaan. Näinhän on asian laita erityisesti juuri eläkkeelle pääsyn myöhentämispyrkimyksissä kuin myös pyrkimyksissä tehdä sosiaaliset tulonsiirrot vastikkeellisiksi.
Siksi on suorastaan mieltä kääntävää, että Keskustakin on alkanut leimautua näiksi "köyhien hakkaajiksi". Esimerkiksi eilinen (24.10.2013) A -talk oli tästä surkea osoitus. Tässä A -talkissahan keskusteltiin siitä, pitäisikö toimeentulotuki poistaa nuoremmilta kansalaisilta. Mukana asiaa selittelemässä olivat entinen työministeri, jokunen outo tutkija (yksi kappale), yksi nuori ja yksi Keskustan johdon edustaja. Keskustelua käytiin melko suppeasta näkökulmasta ja oleelliset asiat unohtaen tai peräti salaten, kuten tapana tämäntyyppisissä asioissa usein on. Meillähän salataan paljon muitakin asioita kuin vain Kreikka -papereita.
Erityisesti tutkijalta olisi odottanut jäsentyneempää näkemystä siitä, miksi toimeentulotuki pitäisi nuorilta poistaa. Ei nuoren asema siitä juuri kohene, vaikka hänet siirrettäisiin yhdestä kyttäysjärjestelmästä toiseen, kuten mainitussa tapauksessa nuoren siirtäminen toimeentulotuen piiristä työmarkkinatuen piiriin. Myöskään mitään ratkaisua muutoksen tuomiin ongelmiin tutkija ei löytänyt, tai ei ainakaan pukahtanut, kun ongelmat keskustelussa esiin nousivat.
Keskustan edustaja yritti puolestaan lisätä nuorten "paapomista". Tai tarkasti sanottuna Keskustan edustaja yritti kätkeä vastikkeellisuusvaatimuksen "paapomisen" kaapuun, jotta tuen vastikkeellistaminen saataisiin näyttämään oikeutetulta. Erilaisten virkailijoiden, sosiaalitätien ja asiantuntijoiden määrää pitäisi lisätä siinä määrin, että toimeentulotukea saavasta nuoresta saataisiin normaali suomalainen. Siis ilmeisesti keskustalainen.
Ongelma tässä on enää se, miten nuori, jolta on viety toimeentulo, enää yleensä äänestää heitä, jotka ovat hänet ryöstäneet ja ajaneet itsenäisestä elämästä laitosmaisen kyttäämisen alaiseksi. Sama pätee tietysti eläkkeisiin sitten aikanaan, kun ikääntynyt ihminen huomaa, että häneltä on viety rahat ja toimeentulo eikä työtä ole tarjolla.
Siitä ei sitten keskusteltu, miksi tämä sosiaaliturvan vastikkeellistamisvaatimus on noussut esille. Tosin entinen työministeri sen näkyi oivaltaneen, mutta ei sitä sitten jostakin syystä nostanut enempää esille. Kysymyshän on yrityksistä luoda Suomeen ilmaisen työn markkinat. Perinteisesti ilmaistuna kysymys on orjatyön palauttamisyrityksestä.
Tämä orjatyön pukinsorkka kävi ilmi keskustelusta ikään kuin vahingossa. Nimittäin kun haastateltiin erästä peltimaakariyrittäjää, joka totesi, että sosiaaliavun varassa elävillä ei juuri ole motivaatiota eikä sellaisessa työvoimassa ole juuri kehumista kuin poikkeustapauksissa, niin ratkaisuksi löytyi ikään kuin vahingossa se, että pannaanpa tällaiselle työvoimalla vuoden koeaika, jotta hidasjärkinenkin yrittäjä vuoden kuluessa havaitsee, pysyykö työntekijän motivaatio sataprosenttisena ympäri vuoden vai tapahtuuko vuoden kuluessa motivaation lasku, jotta kokeilu voidaan sitten päättää niille sijoilleen.
Työkokeilussahan ei kokeilijalle makseta palkkaa, vaan tämä "kokeilu" nimenomaan on sitä vastiketta, jota sosiaalisesta tulonsiirrosta pitää maksaa. Näin kaikki suomalaiset firmat ja "peltimaakariyrittäjät" voivat sitten käyttää tätä ilmaista työvoimaa oman mielensä (sikäli kuin sitä nyt ylipäänsä on) mukaan ja leimata julkisuudessa tällainen työvoima ihan miksi haluavat ilman että edes mikään vihapuhe-, rasismi- syrjintä- tai mikään muukaan normi tällaista meuhkaamista kieltäisi. Ja mediakin pikemminkin vetää luukkuja leveämmälle kuin yrittää estää moista mustamaalausta.
Siksi on suorastaan mieltä kääntävää, että Keskustakin on alkanut leimautua näiksi "köyhien hakkaajiksi". Esimerkiksi eilinen (24.10.2013) A -talk oli tästä surkea osoitus. Tässä A -talkissahan keskusteltiin siitä, pitäisikö toimeentulotuki poistaa nuoremmilta kansalaisilta. Mukana asiaa selittelemässä olivat entinen työministeri, jokunen outo tutkija (yksi kappale), yksi nuori ja yksi Keskustan johdon edustaja. Keskustelua käytiin melko suppeasta näkökulmasta ja oleelliset asiat unohtaen tai peräti salaten, kuten tapana tämäntyyppisissä asioissa usein on. Meillähän salataan paljon muitakin asioita kuin vain Kreikka -papereita.
Erityisesti tutkijalta olisi odottanut jäsentyneempää näkemystä siitä, miksi toimeentulotuki pitäisi nuorilta poistaa. Ei nuoren asema siitä juuri kohene, vaikka hänet siirrettäisiin yhdestä kyttäysjärjestelmästä toiseen, kuten mainitussa tapauksessa nuoren siirtäminen toimeentulotuen piiristä työmarkkinatuen piiriin. Myöskään mitään ratkaisua muutoksen tuomiin ongelmiin tutkija ei löytänyt, tai ei ainakaan pukahtanut, kun ongelmat keskustelussa esiin nousivat.
Keskustan edustaja yritti puolestaan lisätä nuorten "paapomista". Tai tarkasti sanottuna Keskustan edustaja yritti kätkeä vastikkeellisuusvaatimuksen "paapomisen" kaapuun, jotta tuen vastikkeellistaminen saataisiin näyttämään oikeutetulta. Erilaisten virkailijoiden, sosiaalitätien ja asiantuntijoiden määrää pitäisi lisätä siinä määrin, että toimeentulotukea saavasta nuoresta saataisiin normaali suomalainen. Siis ilmeisesti keskustalainen.
Ongelma tässä on enää se, miten nuori, jolta on viety toimeentulo, enää yleensä äänestää heitä, jotka ovat hänet ryöstäneet ja ajaneet itsenäisestä elämästä laitosmaisen kyttäämisen alaiseksi. Sama pätee tietysti eläkkeisiin sitten aikanaan, kun ikääntynyt ihminen huomaa, että häneltä on viety rahat ja toimeentulo eikä työtä ole tarjolla.
Siitä ei sitten keskusteltu, miksi tämä sosiaaliturvan vastikkeellistamisvaatimus on noussut esille. Tosin entinen työministeri sen näkyi oivaltaneen, mutta ei sitä sitten jostakin syystä nostanut enempää esille. Kysymyshän on yrityksistä luoda Suomeen ilmaisen työn markkinat. Perinteisesti ilmaistuna kysymys on orjatyön palauttamisyrityksestä.
Tämä orjatyön pukinsorkka kävi ilmi keskustelusta ikään kuin vahingossa. Nimittäin kun haastateltiin erästä peltimaakariyrittäjää, joka totesi, että sosiaaliavun varassa elävillä ei juuri ole motivaatiota eikä sellaisessa työvoimassa ole juuri kehumista kuin poikkeustapauksissa, niin ratkaisuksi löytyi ikään kuin vahingossa se, että pannaanpa tällaiselle työvoimalla vuoden koeaika, jotta hidasjärkinenkin yrittäjä vuoden kuluessa havaitsee, pysyykö työntekijän motivaatio sataprosenttisena ympäri vuoden vai tapahtuuko vuoden kuluessa motivaation lasku, jotta kokeilu voidaan sitten päättää niille sijoilleen.
Työkokeilussahan ei kokeilijalle makseta palkkaa, vaan tämä "kokeilu" nimenomaan on sitä vastiketta, jota sosiaalisesta tulonsiirrosta pitää maksaa. Näin kaikki suomalaiset firmat ja "peltimaakariyrittäjät" voivat sitten käyttää tätä ilmaista työvoimaa oman mielensä (sikäli kuin sitä nyt ylipäänsä on) mukaan ja leimata julkisuudessa tällainen työvoima ihan miksi haluavat ilman että edes mikään vihapuhe-, rasismi- syrjintä- tai mikään muukaan normi tällaista meuhkaamista kieltäisi. Ja mediakin pikemminkin vetää luukkuja leveämmälle kuin yrittää estää moista mustamaalausta.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Rauhotu punikki. Turhaan täällä mekkaloit, mene venäjälle opettamaan...
Niin, sehän täällä Suomessa on ongelma, että porukka on kuin suoraan puusta pudonnutta.
Allekirjoitan täysin tuon luonnehdinnan. Toki harvalukuiset poikkeukset vahvistavat säännön.
Eikö venäjällä vallitse nykyisin kepukratia tai jotain sellaista?
http://www.youtube.com/watch?v=UEnrRvLr0Is
Ajattelu kannattaa aina.
Sinä et ole ym,ärt'änyt kuulemaasi:D
"Siksi on suorastaan mieltä kääntävää, että Keskustakin on alkanut leimautua näiksi "köyhien hakkaajiksi". Esimerkiksi eilinen (24.10.2013) A -talk oli tästä surkea osoitus. Tässä A -talkissahan keskusteltiin siitä, pitäisikö toimeentulotuki poistaa nuoremmilta kansalaisilta. Mukana asiaa selittelemässä olivat entinen työministeri, jokunen outo tutkija (yksi kappale), yksi nuori ja yksi Keskustan johdon edustaja. Keskustelua käytiin melko suppeasta näkök"
Siis Minäpä Suomennan!!!
Keskustan esitys on että NUORET Palkataan työhön. Onko tämä paha juttu? Toimeentulotuki on noin 800 euroa kuukausi. Tuolla voisi palkata vaikka kahdeksi viikoksi työhön.
Ei siis niin kuin hallituksen esitys,.Määrätä ihmiset TYÖHÖN TOImeentulotuella ja työrrömyyspäivärahalla. Varsinkiin työmarkinatuella,..
Silloinhan se 800 euroa muuttuu vastikkeelliseksi eli kysymyksessä on suomeksi sanottuna pakkotyö.
Näinhän olisi hyvä. Nuoret töihin ja maksaisivat hieman verojakin. Totuus on toisenlainen. Kunnat ulkoistavat töitä "yhdenmiehenyrityksille", jotka eivät maksa mitään veroja ja "omistaja" vain valtionveron, jos ottaa tulonsa pääomatulona. Aina pitäisi muistaa, että pääomatulosta ei peritä kunnallisveroa. Esim. se rikas metsänomistaja siellä kunnanvaltuustossa ei välttämättä maksa kunnallisveroa laisinkaan.
Älä höpötä.
Keroppa se kikka jolla yhden miehen firma voi tuon "palkan" voi ottaa Pääomatulona:D?
Pääomatulosta kunta saa osansa:D
Pääomatulosta ei yksinkertaisesti vaan peritä kunnallisveroa, ei ole koskaan peritty? Pitäisi kylläkin. Tietenkin yhden miehen firman mies voi olla firmansa ainoa verokirjapalkansaaja. Onko se järkevää kuitenkaan?
Ei peritä mutta pääomatuloverosta valtio jakaa kunnille osuutensa:D
Et vastannut millä taikatempulla yhden miehen firma pystyy maksamaan "palkan" pääomatulona?
minua kiinnostaa, koska jos tuohon on temppu olemassa teen sen itsekin. Itse en tiedä yhtään keinoa jolla tuo onnistusi.
Sinähän oivalsit. Ihan just noin. tap tap tap
Juuripa niinkin palkkatyö. Tätä Keskusta esittää.
MInäpä kerron sinulle salaisuuden..
Ammatinharjoittajan palkka jaetaan verottajan toimesta palkka-ja pääoma tuloon.
Jios vuosipalkkaa jää vaikka 25 000 euroa. Se jaetaan niin 1/3 on pääomatuloa 2/3 palkkatuloa. eli 8333 euroa pääomatuloa ja 16666 palkkatuloa.
Yrittäjäpalkansaajaa verotetaan näin.
16666 vero on 10% eli vero 1666 euro. Pääomatulo 8333 vero on 24% eli vero 1999 euroa.
Veroa yhteensä 1666+1999=3665 euroa. Kokonaisveroprosentti
Vuoden vaihteessa pääomavero nousee 28%:ttiin. eli ensi vuonna pääomveron osuus tuosta 2400 euroa. eli yhteensä vero tulee olemaan 4066 euroa.
Jos tuo verotettaisi palkkatulona vero olisi 3500 euroa. Niin olisi myös ensi vuonna.
Pakko työ PALKALLA, Riippuu siitä haluaako tuen saaja ottaa työn vastaan vai ei.
Ylleensä tavallisella järjellä varustettu ihminen OTTAA työn vastaan Ilomielin, jos sitä tarjotaan. Mileuummin kuin on kotona ja saa vasttikkeetoman rahan.
Jos tuossa tilanteessa työ tuntuu pakolta kyseessä on loinen joka pitääkin pakotttaa työhön.
Palkkana tuolla rahalla on muutakin arvoa pekkä tienaus. Pääseee kerryttämään ansiosidonnaista päivärahaa. kaksi viikkoa kuukaudessa kerryttää ansiosidonnaisen 28 kk:ssa. Kertynyt työttömyyskorvaus on korkeampi kuin sosiaalituki. Lisäksi eläke kertyy. Lisäksi on edes jotakin tekemistä tuona aikana. Lisäski ihminen aktivoituu. Lisäksi kun on töissä, edes pätkätöissä, työllistymisen mahdollisuus paranee.
Sosiaaliturvalla elävän työllisrtyminen on todella vaikeaa. Ei ole näyttöä että pystyy työhön. Siitä on miljoona esimerkkiä olemassa.
Sinä olet kumma kommari kun olet vastaan kaikkea työn tekemistä. Ei Sosialistrivaltiokaan pysy pystyssä jos ei tehdä työtä. Neukkula on siitä hyvä esimerkki. Ei pekstään varastamalla mikään valtio poysy pystyssä.
Kuulit taas väärin:D
"Työkokeilussahan ei kokeilijalle makseta palkkaa, vaan tämä "kokeilu" nimenomaan on sitä vastiketta, jota sosiaalisesta tulonsiirrosta pitää maksaa. Näin kaikki suomalaiset firmat ja "peltimaakariyr"
Siids KOEAIKA, on ihan eri asia kuin työkokeilu.
Sinun kannattaisi puhistaa ne korvat että kuulet mitää sanotaan.
Nimittäin ...Et Ole Ainoa joka noita ohjöemia seuraa:D Sinä ihan turhaa tulet tänne vääristelemään noita asioita.
Arveletko, että työnantaja palkkaa epäkelpona pitämänsä tulonsiirtojen saajan esimerkiksi vuodeksi maksamalla palkkaa? Ei, kun puhe on sosiaalisten tulonsiirtojen teosta vastikkeelliseksi, niin tämä vuosi, koeaika, rahoitetaan mitä ilmeisimmin juuri näillä tulonsiirroilla.
Sitä paitsi suomen kieli tuntee termin synonyymi. Näin käyttämäni termit "koeaika" ja "työkokeilu" kuvaavat tilannetta täsmälleen kuten olen kirjoittanutkin. Koeaikahan on juuri kokeilua, josko työn tekemisestä jotakin tulisi niin että työnantajan armo riittäisi työsopimuksen tekemiseen asti.
"Arveletko, että työnantaja palkkaa epäkelpona pitämänsä tulonsiirtojen saajan esimerkiksi vuodeksi maksamalla palkkaa? "
Sinä et osaa kuunnella! Se sinun ongelmasi on.
'
Sinä päättelet.
Tuo on ihan sinun omaa päättelyäsi, vastoin keskustelun kulun.
Sekin työnantaja joka tuon esityksen teki sanoi että on Hänellä ollut nuoria palkattuna mutta se 3 kuukauden koeaika on liian lyhyt että tietää millä asenteella nuori on töissä. Se kolme kuukautta voi karpata ja näytellä ahkeraa. Jos koeaika olisi vuosi, kukaan ei jaksa NIIN KAUAN NÄYTELLÄ.
Se työnanatja puhui KOEAJASTA. KOEAIKA on normaali työaikaa normaalilla palkalla, mutta ilman irtisanomisaikaa. Nyklyinen koeaika on kolme kuukautta.
Lain mukaan nuo termit jaetaan tarkoituksiinsa. Laissa puhutaan työkokeilusta. Työkokeilu on työmarkkinatuella, kuntoutusrahalla tai eläkkeellä tehtävää koeluonteista työtä jota käytetään pääasiassa nuoren uravalinnan kokeiluna tai vajaakuntoisen työkunnon kokeiluun.
Toinen laki puhuu KOEAJASTA, joka tarkoitaa sitä ettäö kun työnantaja palkaa työntekijän, työnantajalla on mahdollisuus päästä työntekijästä eroon ilman lisäkustannuksia ja irtisanomisaikaa tietyn määtäajan.
Lakien termejä ai voi käyttää sysonyymeina. NE LUETAAN laista.
Älä itse valehtele. En ole puhunut lakitekstistä halkaistua sanaa. Looginen päättely on yksi tiedonhankkimistapa, jos et satu tietämään. Monet niin sanotut tieteelliset totuudetkin ovat saaneet alkunsa juuri nimenomaan päättelemällä. Välitön aistimus, kuten sinun näköhavaintosi, ovat yleensä erittäin harhaisia.
Sitä paitsi sanojen merkitykset saavat tarkoitetun merkityksensä ainoastaan siinä kontekstissa, jossa ne on esitetty.
Kun puhutaan LAKITERMEISTÄ silloin ei looginen ajattelu ole minkään arvoinen.
Keskusta ja siinä keskutelussa se Yrittäjä ja haastateltu nuori puhuiovat Koeajasta. Työsuhdelaki puhuu kioeajasta. Kun yritys palkaa työntekijän sopimuksessa on MAHDOLLISTA sopia koeajasta joka normaali työsuhde mutta molemmin puolin ilman IRTISANOMISAIKAA: Siulloin kumpi osapuoli tahansa voi purkaa työsuhteen milloin vain ilman irtisanomisaikaa.
Pitkäaikaisttyöttömille ja eläkkeellä oleville työhön takaisin haluaville, tai määrätyille ja pitkäaikaisella työvyttömyyspäivärahalla olevalle on olemassa TYÖKOKEILU: Jossa kyseisellä etuudella kokeillaan työkuntoa, kokeillaan eri aloja sopiiko se ja pystyykö jäljellä olevalla työkyvyllä jatkamaan jossakin muussa ammatissa.
Tuossa on niin selvät lait takana että siinä ei tarvita olettamista eikä loogista ajattelukykyä.
Se haastettelussa ollut nuorikin oli erittäin innostunut siitä että KOEAIKA olisi vuosi. Ensinnäkin se helpottaisi nuoren työhön pääsyä. Toisekseen vuodessa pystyy myös saamaan työnanatajan luonteen hyvin esiin. Työnantajakaan ei jaksa vuotta näytellä parempaa kuin on:D
Siis koeajalla on irtisanomissuoja poistettu kummaltakin puolelta.
"Väloiiutön aistimus"
Yksi välitön aistimus kuulokalusto jolla pitäisi kuunnella. Se on mitä välittömintä aistimista.
Kuulemansa perustella tehdään johtopäätöksiä, ei aistimuksia:D
Jos sanotaa "työkokeilu" se on välitön aistimus että sanotaan työkokeilu. Jos sanotaan "koeaika" se on välitön aistimus että sanotaa koeaika,.
Jos ymmärtää suomen kieltä, niin kuin voisi kuvitella Suomelaisen ymmärtävän, niin ei tuossa pitäisi olla mitään epäselvää mikä se välitön aistimus on!
Eli luulo mitä kuullaan, ja se mitä kuunnellaan on kaksi eri asiaa:D
Kirjoituksessani on asiakonteksti, jossa työkokeilulla ja koeajalla en katso olevan eroa, koska koeaikana nyt kokeillaan sitä, josko hommasta mitään tulisi.
Onko ymmärryksessäsi jokin vika?
En muista, että A -talkin keskustelussa olisi tullut ilmi, millä palkalla kyseinen nuori olisi halunnut vuoden koeajan. Mutta kun keskustelu käsitteli sosiaalietuuksien saattamista vastikkeelliseksi, niin on luontevaa olettaa, että palkka olisi ollut juuri tuon nuoren saaman tulonsiirron suuruinen.
Oikeustieteessä, jos missä, pitää ajatella loogisesti. Jos näin ei tehtäisi, niin eihän tuomarit ja muut leviitat osaisi antaa edes oikeaa tuomiota. Voisivat syyttää omenavarastakin vaikka merirosvouksesta.
Ohjelma löytyy Areenasta. Kuuntele se uudelleen ja lopeta tuo tinkaaminen.
Niin...mutta kun ne ....On ...Kaksi ....eri... Asiaaa....
Kunntele ohjelma uudelleen....ja.... Ihmettele...kuinka harhaisesti satuit sen ensimmäisellä kerralla kuuntelemaan....Löytyy Areenasta!
Sinä olet kunnellessa sekoittanut Hallituksen kannan ja ohjelmassa esillä olleen kannan. Olet sekoittanut ne yhdeksi ja samaksi. Kuitenkin asiassa kaksi Täysin Eri Kantaa...asiaan.
Hiilamo on Köyhyys Tutkija. Ja Kaikissa kannanotoissaa, Myös Lipposen hallituksen aikana on yrittänyt vaikuttaa siihen että KÖYHIEN kyykyttäminen loppuisi. Lipponen ei kuunnellut vaan vei omaa ideologiaansa jääräpäisesti eteenpäin.
Nyt tämän hallituksen aikana on vahvasti ottanut kantaa tämän hallituksen KÖYHYYTTÄ lisäävään politiikkaan.
Kyllä tällaisen tutkijan kanssa KÖYHÄN ja syrjäytymisvaarassa elävän on helppo olla samaa mieltä.
Se on ihan eri asia olla samaa mieltä' RIKKAAN SOSIALISTIN kanssa joka yrittää joka känteessä kyykyttää köyhää. Sosialistit kehuu omaa "perustulon" korotustaan:D Mitä korotus oli? Isoa työttömmyskorvausta saavat saivat 160 euroa kuukaudessa lisää. Mitä minimikorvaksella oleva?? 34 EUROA.
KYllä TE Sosialistit Olette niitä Pahimpia köyhän kyykyttäjiä.
Yksi politiikan tutkija sanoi "Vasemmisto ei haluakaan poistaa köyhyyttä. NE Tarvitsevat köyhänsä jokaisessa Vaalissa. Jos köyhyys loppuu, Vasemmiston kannatus myös loppuu"
Ei ohjelmassa mainitsemistasi asioista vängätä yhtään. Koeaika taidetaan mainita, mutta siinä kaikki.
En ole sekoittanut yhtään mitään. Olen vain esittänyt näkemykseni mainitusta ohjelmasta.
Näyttää aivan siltä kuin et ymmärtäisi mistä sosiaalisten tulonsiirtojen vastikkeelliseksi tekemisessä on kysymys. Ja juuri porvarithan ovat tätä esittäneet. Nyt sitten Keskustakin on rynnistänyt samoille vankkureille.
Niin että kyllä ne ovat porvareita, jotka tässä vastikkeellisuusasiassakin köyhää kyykyttävät. Tai ainakin sitä yrittävät.
Nimen omaan. Siitähän tämä keskustelu on ollut. Oliko kyseessä työkokeilu vai koeaika. Kysessä oli koeaika.
ÄLÄ VALEHTELE!!!
Kysymys mainitsemassani A -talk -ohjelmassa oli sosiaalietuuksien vastikkeellistamisesta. Ei siinä edes käyty terminologista väittelyä. Tutkija kylläkin oli muuttamassa toimeentulotuen työmarkkinatueksi. Nosta nyt tästäkin älämölö, koska toimeentulotuki ja työmarkkinatuki ovat kaksi aivan eri asiaa. Ilmeisesti tällä tutkijalla oli huono kuulo?
Niin mistä olen mukamas valehdellut? Avaa nyt vaikka ikkuna, jotta näkisit lukea. Tai suorita se peruskoulu loppuun jotta taitosi karttuisivat.
Kuten tuossa toinen jo totesikin, keskusta ei esitä vastikkeellisuutta, vaan että nuoret PALKATTAISIIN töihin edes osa-aikaisesti. Siinä on suuri ero kokoomuksen malliin. Tämän tuntuvat kaikki muut ymmärtävän päätellen siitä, ettei mikään media ole nostanut Sipilän ja sen professorin mallista vastaavaa kohua kuin Risikon ja Zyskowictsin mallista. Myös se A-Talkissa mukana ollut nuori kannatti keskustan esitystä ja Tarja Filatovkin (sdp) oli sille myötämielinen.
Kuka nuoret palkkaisi? kunnat? valtio? mitä tehtäisiin nille ketkä tekevät nämä samat työt tällä hetkellä. kortistoon? kuka määrittelee mitä töitä saa teettää orjatyövimalla? ja missä pitää maksaa työpanoksen mukaista palkkaa?
Seppo on kerrankin täysin oikeassa, kepu yrittää luoda orjatyövoimalle markkinoita.
Kunta maksaa toimeentulotuen. Kunta voi ottaa hyödyn maksamastaan rahasta ja työllistetty saa oikean palkan.
Saa myös tarkeää työkokemusta ja ennen kaikkea pääsee kerryttämään ansiosidonnaista päivärahaa.
Tällä systteemillä myös lopetetettaisi se takootyön teettäminen työttömillä.
Tätä ehdotusta olen odottanut jo 20 vuotta.
On kunnassa tekemätöntä työtä. Sellaita jolle ei ole tällä hetkellä tekijöitä.
Esimerkiksi kaluston ("rollaattori") huolto ym.... Se täysin retuperällä useissa kunnissa.
Palkkaus tapahtuisi yhteiskunnan tuella. Koska kohderyhmänä ovat alle 25-vuotiaat pitkälti ammattitaidottomat nuoret, ammattitaitoisia he eivät syrjäyttäisi kortistoon eikä keitään muitakaan, koska työmarkkinoilta puuttuu heidän kaltaisensa työvoima. Jos nyt pääsisivät tuota kautta työmarkkinoille, he olisivat ikään kuin sellaisena aputyövoimana, josta on kyllä jonkin verran hyötyä, mutta ei niin paljoa, että työnantajan kannattaisi heitä palkata, ellei saa yhteiskunnalta tukea.
Ei kukaan ennenkään valittanut orjatyövoimaksi joutumisesta, kun pääsi vaikkapa rakennuksille lautapojaksi tai muuhun "toisarvoiseen" tehtävään. Sellaisestakin on enemmän hyötyä myöhempää työuraa ajatellen kuin kotona olemisesta. Ei valittanut orjatyöstä se studiossa ollut nuorikaan, kun oli päässyt ylimääräiseksi työntekijäksi laminaattilevyn toiseen päähän ammattimiehen kaveriksi, kun niitä levyjä pistettiin lattiaan ja vaikka palkka oli varmasti tässäkin tapauksessa "työpanoksen mukainen".
Olennaista on nuoren itsetunnollekin, että saa pienen toimeentulon sijasta palkkaa, vaikka sekin olisi pieni.
eli kunnat voisivat alkaa palkkaamaan huolto- ja korjaustehtäviin orjatyövoimaa? Mihin muihin töihin? kunnissa on huolto- ja korjaustyöntekijöille korkeintaan 20 000 työpaikkaa, tosin näistä 95% on täytetty ihan täysipalkkaisilla. Eikö kunnan pitäsi palkata ihan oikeita työntekijöitä oikealla palkalla?
"Palkkaus tapahtuisi yhteiskunnan tuella. Koska kohderyhmänä ovat alle 25-vuotiaat pitkälti ammattitaidottomat nuoret, ammattitaitoisia he eivät syrjäyttäisi kortistoon eikä keitään muitakaan, koska työmarkkinoilta puuttuu heidän kaltaisensa työvoima."
Miten niin PUUTTUU HEIDÄN KALTAISENSA TYÖVOIMA, eihän silloin tarvita mitään toimenpiteitä, ongelmahan on päinvastainen eli sitä heidän kaltaista työvoimaa on liikaa.
"Ei kukaan ennenkään valittanut orjatyövoimaksi joutumisesta, kun pääsi vaikkapa rakennuksille lautapojaksi tai muuhun "toisarvoiseen" tehtävään. "
tätä ei makseteta verovaroista vaan "lautapojat" tekevät työtä josta työnantaja saa tuottoja ja maksaa "lautapojalle" TÄYDEN palkan. Lautapojan palkka on nykyään muuten noin 2500...3000 euroa kuussa mahdolliset urakkalisät, vai luuletko että rakennusliikkeet palkkaavat työvoimaa huvin vuoksi
Miten niin heidän kaltaistaan työvoimaa on liikaa? Nykyään työnantajat pyrkivät minimoimaan työvoimansa määrän, eikä kukaan palkkaa ammattimiehehelle apupoikaa, joka jouduttaa tämän työntekoa vaikkapa 10-20 prosentilla, kuten voisi kuvitella olevan vaikkapa tuossa laminointitehtävässä.
Ennen oli osittain toisin. Ainakin 1930-alun talouslaman aikana oli työnantajia, jotka silkasta sosiaalisesta mielestään palkkasivat aputehtäviin työntekijöitä, joiden työpanos ei kattanut edes heidän pientä palkkaansa. Jos se oli mielestäsi huvittavaa, niin omituinen on huumorintajusi. Mutta koska nykyään tuollaisia työnantajia ei juurikaan löydy, itse hyväksyn verovarojen käytön, jos se palkkaamiseen kannustaa.
Kysymys on markkinoiden toimimattomuudesta, jos kaikki tarpeellinen ei ole käytössä. Jos markkinat toimisivat optimaalisesti, kukaan ei olisi työtön. Siksi syyniin pitäisi laittaa markkinat eivätkä työttömät. Nyt markkinat vain jäävät monttu auki taivastelemaan, millaisilla lahjoilla julkinen valta ne tällä kertaa kestitsee.
Jos markkinat toimisivat optimaalisesti, ei noudatettaisi sata vuotta vanhaa päähänpistoa, että päivittäinen työaika on kaikissa olosuhteissa kahdeksan tuntia. Kysynnän pienentyessä lamakausien seurauksena ja työnteon tehostuessa työajan pitäisi joustaa alaspäin niin että ketään ei tarvitsisi irtisanoa. Toki palkatkin silloin pienenisivät, mutta samalla myös veroprogressio ja verot pienenisivät sitäkin kautta, ettei tarvitsisi maksaa työttömyyskorvauksia.
"Miten niin heidän kaltaistaan työvoimaa on liikaa?"
Jos nuorisotyötömyys on 25% luokkaa niin siinä on 25% liikaa työttömiä, siis eikö silloin heitä muka ole liikaa?
Taidat olla täysin pihalla työnteosta ja yritystoiminnasta, kyllä ammatimiehen apupojankin pitää työllään tuottaa niin paljon että hänelle voidaan maksaa elämiseen riittävää palkkaa, tähän perustuu koko yritystoiminta.
jos yritys palkkaa kannatamatonta työvoimaa kuten esität yrityksellä on edessä konkurssi. yrityksen kuluja ei kyllä ole järkevää maksaa yhteiskunnan veroilla kerätyistä varoistakaan (kuten muuten mm. kreikassa on tehty)
"Toki palkatkin silloin pienenisivät, mutta samalla myös veroprogressio ja verot pienenisivät sitäkin kautta, ettei tarvitsisi maksaa työttömyyskorvauksia."
Työttömyyskorvaukset ja muut työttömyyden hoitamisen kulut ovat noin 4% julkisen talouden menoista, jos palkat pienenevät 10% (Kokoneisveroaste noin 41%) ja saavutettaisiin sillä täystyöllisyys siten että kaikki uudet työpaikat olisivat ykstyisaloilla niin verot eivät muuttuisi. Tämä tosin on täyttä utopiaa, työpaikkoaj ei millään keinoilla pystytä luomaan ykstyisille aloille tuota määrää 10% palkanalennuksella, epäilen myös suostuvatko suomalaiset laskemaan tulotasoaan. Myös verotulot siis vähenevät jos palkat laskevat , ja verotusta pitää silloin kiristää...
On huomattavasti järkevämpää maksaa nuorille palkkaa veroilla kerätyistä varoista kuin toimeentulotukea samasta lähteestä. Näin erityisesti nuorten itsensä kannalta, mutta myös yhteiskunnan ja yksityisten työnantajien, sillä toivon mukaan jonain päivänä olemme sellaisen tilanteen edessä, että heidän työpanostaan ihan oikeasti tarvitaan.
Asia on nimittäin niin, että nelikymppinen, jolla ei ole päivänkään kokemusta työelämästä, ei tule siihen enää sopeutumaan ja on siksi kannattamaton työntekijä myös työnantajalleen. Me muut joudumme siis elättämään heidät kehdosta hautaan asti, ellemme anna heille mahdollisuuksia tutustua työelämään jo nyt.
Sitä paitsi yhteiskunnan verovaroistahan valtion ja kuntien virkamiestenkin palkat maksetaan, vaikka heidän työnsä tulokset ovat suureksi osaksi taloudellisesti kannattamattomia. Noiden toimeentulotukinuorten määrä on vain pieni osa virkamiehistä.
"On huomattavasti järkevämpää maksaa nuorille palkkaa veroilla kerätyistä varoista kuin toimeentulotukea samasta lähteestä."
Esität vain kahta vaihtoehtoa, jotka molemmat ovat huonoja. Muita vaihtoehtoja on lukuisia. Voidaan aivan hyvin poistaa nuorilta minimipalkka tai ainakin laskea sitä 25%, tällä ratkeaa koko ongelma lähes kerralla, tosin samasta työstä aletaan maksamaan erilaisia palkkoja tuottavuuden mukaan, mutta juuri se on oikeudenmukaista näille nuorille. Vähän tällaistahan Vihreistä ainakin Soininvaara on ehdottanut. Voidaan myös siirtyä monilla aloilla vielä enemmän tulospalkkaukseen, tämä on oikeudenmukaista myös työuran toisessa päässä. Muitakin järkeviä keinoja löytyy... niistä lisää myöhemmin.
"Sitä paitsi yhteiskunnan verovaroistahan valtion ja kuntien virkamiestenkin palkat maksetaan, vaikka heidän työnsä tulokset ovat suureksi osaksi taloudellisesti kannattamattomia."
Ei muuten ole (suureksi osaksi) taloudellisesti kannattamatonta, he tuottavat yhteiskunnalle työpanoksen, Ihan samalla lailla kuin yritystenkin johtajat ja esimeihet tuottavat yrityksille työpanoksensa. Itse asiassa valtiolla on kevyempi "hallintokoneisto" kuin vastaavan kokoisilla yrityksillä, kunnilla tosin on aivan ylimitoitettu hallintokoneisto.
Yleisen asenneilmapiirin, itsekkyyden ja epäluulon vuoksi esittämäni on todennäköisesti utopiaa, mutta taloudellisesti täysin mahdollinen. Samoilta ihmisiltä, jotka nyt saavat työttömyyskorvauksia, voidaan nimittäin periä nykyistä enemmän veroja (huolimatta siitä, että työttömyyskorvausten veroaste on noin 20 prosenttia ). Siirtyvät siis valtion näkökulmasta miinuspuolelta plussapuolelle niin, että paitsi tuo neljä prosenttia poistuu, tuloveron kokonaiskertymä kasvaa.
Lisäksi yhteiskunta säästäisi sekä työttömyydestä ja liiasta työnteosta aiheutuvista terveyshaitoista paljon rahaa. Verotusta ei näin ollen tarvitsisi välttämättä kiristää ollenkaan. Myös yleinen ilmapiiri erityisesti työpaikoilla kasvaisi ja näin kasvattaisi kansantalouden kakkua arvaamattomankin paljon.
Viisipäiväiseen työviikkoonkin siirtymistä vastustettiin aikoinaan vastaavilla argumenteilla, mutta eihän siitä mitään taloudellista vahinkoa syntynytkään.
Minimipalkan poistamisella tai laskemisella tämä nimenomainen ongelma ei ratkeaisi läheskään kerralla, sillä tässähän ei keskustella työttömistä ja kouluttamattomasta nuorista kokonaisuutena, vaan sellaisista, joita kohtaan työnantajat tuntevat epäluuloa ja joista monilla itselläänkin on kohennettavaa omissa asenteissaan. Tarvitaan siis yhteiskunnan ns. ohjaavaa kättä.
Silti hyväksyn myös sinun ehdotuksesi osaratkaisuksi. Siinähän on täysin päinvastainen ote kuin ilmeisesti toisen kommentoijan puheissa orjatyövoimaksi joutumisesta, josta kommentointini sai vauhtia.
Julkinen valtahan voi hyvin tehdä optimaalisen toiminnan mahdolliseksi. Mutta markkinoiden optimaaliseen toimintaan pakkotyö tuskin kumminkaan kuuluu?
Jos valtion koneistoon mennään siellä se raskas koneisto on. Koneisto poäättyy eduskuntaan jokaisella hallinnonalallla.
Isoilla kaupungeilla on raskas koineisto. Olikohan helsingillä esimerkiksi 12 hallintotasoa jokaista asiaa varten?
Pienillä kunnilla on kevyt. Työntekijä, esimies, lautakunta, kunnanhallitus, kunnanvaltuusto.
yriotyslainsäädäntö määrää yritysken hallinnon minimin. Minimissään yritysten hallinto yrityksen omistaja. Seuraava taso on yhtiön hallitus ja yhtiökokous. Sitten on niin kuyin kunnissakin. Mitä suurempi yksikkö sitä suurempi hallinto. Eli suuri kuluttaa paljon hallintoon.
Siis Keskustan esitys lähtee siitä että Palkataan...Eli maksetaan OIKEA palkka...lyhemmällä työajalla...
Jos tuolla ajatuksella kuin sinulla on asiaa ajatellaan kaikki työ on orjatyövoimaa.
Hallitus esitti ettää työ tetetään orjatyövpoimalla.
Hallituksen ja Keskustan esitylksellä on ero kuin yöllä ja päivällä.
Kunnathan joka tpauksessa maksavat työmarkkinatuen ja toimeentulotuen. Jos nuo etuudet maksettaisikin oikealla työpalkalla sellaisille joilla ei ole työtä.
Sosiaalitpoimistoista tehtäisi siis kunnallisia työvoimatoimistoja, jiotka rekrytoisi kunnalle työvoimaa tarveharkinnan mukaan. Nyt jaetaan pelkkää rahaa tarveharkinnan mukaan.
Työssä käyvät toimeentulotuen halkijat on eri asia. Niillä on jo työtä ja niiden osalta käytäntö ei muuttuisi.
Hallituksen esitys kyllä lähtee siitä että tuen vastikkeeksi työssä käyvänkin olisi osallistuttava "orjatyöhön".
Tiedätkö edes mitä palveluita valtio tuottaa?
Ei isoilla kaupungeilla ole yhtään raskaampi organisatio kuin pienilläkään, suhteessa kokoonsa. Luuletko tosian että isot organisaatiot toimisivat ilman johtajia, eli suoraan luottamushenkilöiden alla olsivat suorittavan tason esimiehet? Miksi muuten näin ei toimi yksikään yritys?
Yrityslainsäädännöstä et ainakaan tiedä yhtään mitään, se ei määrää yhtään mitään yritysten hallinnon tasoista. Esim. Nokia Oyj:llä oli pahimmillaan seitsemän portainen hallinto, missään valtion laitoksessa ei ole vastaavaa määrää hallintoportaita vaikka työntekijöitä on esimerkiksi opetustoimessa enemmän kuin Nokialla työntekijöitä.
Tosin olet ilmeisesti noin 10 vuotias lapsi joten annettakoon anteeksi tietämättömyytesi, muista sitten koulussa kysellä vaikka opettajilta näistä asioista.
ylivertaisena "kapitason" keskustelijana ruvetavittuilemaan :)))
Helsingissä terveydenhuollossa 7 eri porrasta. Elinkeinopuolella 9 porrasta. Sosiaalitoimessa 6 eri porrasta...rakennushallinossa 15 eri porrasta..
Kaupungin yleishallinossa leveyttä 20 eri hallinnonalaa, jokaisessa vähintään 10 eri hallintoporrasta. Kaupunginjohtaja, apulaiskaupunginjohtajia useita, hallintojohtajia, Osastonjohtajia...työnjohtajia...
Esimerkkinä kotikuntani. Rakentaminen. Kunnan rakennusmestari, tekninen lautakunta. Ne on siinä. Terveyskeskus. Johtava lääkäri. Johtavan Lääkärin laisuudessa johtava sairaanhoita, Johtava hammaslääkäri. Henkilöhallinto on kokonaisuudessan siinä.
On siinä semmoisen 10 kerroksen ero.
Kyllä Keskustakin sitä vastikkeellisuuden ruoskaa heiluttaa.
http://www.ruutu.fi/ohjelmat/nelosen-uutiset/keskustan-sipila-nuorten-tuet-vastikkeellisiksi
http://www.lansi-savo.fi/uutiset/kotimaa/sipilä-vastikkeellista-sosiaaliturvaa-alle-25-vuotiaille-76296
Kysymys tuossa lienee pelkästään STT:n toimittajan omista sanavalinnoista. STT:n kautta se on levinnyt kaikkiin medioihin. Tässä Sipilän esityksen pointti:
"Keskustajohtajan mielestä nuorille aikuisille pitäisi tarjota toimeentulotuen sijaan palkkatukea, jotta nämä pääsisivät kiinni työelämään.
- Toimeentulotukea myöntävät kunnat eivät saisi päästä itseään liian helpolla ja antaa nuorelle vain rahallista tukea, mutta ei paikkaa yhteiskunnassa ja työn tuomaa elämän merkityksellisyyttä, Sipilä sanoi."
Eli ei työtä toimeentulotuen vastineeksi, vaan työtä ja palkkaa toimeentulotuen sijasta.
Se on kaupungistuminen syypää työttömyyteen.
Ei kaupunki pysty järjestämään yhä kasvavalle joukolle työtä.
Oli yksityinen tai julkinen.
Kun väki hajautetaan se luo työpaikkoja.
"Myös yleinen ilmapiiri erityisesti työpaikoilla kasvaisi ja näin kasvattaisi kansantalouden kakkua arvaamattomankin paljon".
Saattaa olla ettei tienestit ole niin suuria kaikkille. Väki hakee silloin paljolti itse työnsä.
Jo nyt väkeä paljon, joka ei kykene tuottavaan työhön kaupungeissa.
Ja lisää virtaa, ulkomaita myöten kaupunkeihin.
Ei se voi näin jatkua. Velka kasvaa hurjaa vauhtia.
Valtiovelka yksin 10 miljardia vuodessa. Käytännössä ylikkin.
Nyt maanjohto pääkaupugissa enimmäkseen:
" mulle ensin..
eipäs ko mulle..
en tue kun ei me saatu ensin.."..jne..
Ministeri aines paljolti surkeaa.
Asioihin nähden.
On vihreää ja vasuria, sakkaa alapäästä.
Joille oikea asia vierasta.
Tämä hallitus ei kykene mihinkään oikeaan.
Velanotolla vain mennään päivästä toiseen.
Lihavina vuosina (Vanhanen, Kiviniemi) oppositio varoitteli murentamasta veropohjaa...turhaan. Nyt olisivt rahat tarpeen.
Nykyinen hallitus sitten meni alentamaan vielä vääriä veroja.
Vnahsen hallituksen veronalennus teki hyvää pieniutloisille. Se alennus olisi pitänyt aikaa sitten.
Lipposen jäljiltä pienin vero 15%. Vanhasen jäljiltä 9%.
Aikaisemmin veronalennukset ei koskeneet koskaan pienituloisia, siis sellaisia jotka maksoivat pelkkää kunnallisvertoa. Vanhasen hallitus oli ensimmäinen joka alensi myös kunnallisveroa maksavien tulon saajie verotusta.
Ainahan veronalennukset murentaa veropohjaa. Isotuloisten veronalennukset ei mene Suomaliseen kulutkseen, vaan ulkmaanmtakoihin, ulkomaisiin autoihin ja Pörssiin.
Pienituloisten veronalennus voi ola jopa loppulaskelmassa positiisia vaikutuksiltaa, kun sitä ei jätetä pelkästään kuntien harteille.
Keskittäminebn onb tuhlausta.
Valmiit rakenteet jäävät käyttämättä ja tilalalle pitää rakentaa uutta.
Kunkarttaharjoitus on tuhlausgeneraattori ilman säädintä. Mitä kovemmin pyörii sitä korkeammat kustannukset on.
Vanhasen ja Kiviniemen hallituksia yhdistää tuhlaus. Suomi ei olisi näin pahassa taantumassa, jos kepuhallitukset olisivat tajunneet tuhlaamisen sijasta säästää. Valtion johtoon olisi tuolloin tarvitu terveitä päitä.
Eli Suomennettuna.
Olisi pitänyt jatkaa Lipposen hallitusien köyhien kyykystyslinjaa.
Onneksi oli välillä muutkin hallituksessa kuin nuo kyykyttäjäpuolueet Demarit ja kokoomus. Mekin Lipposen köyhyyteen kuristamatkin pääsimme lopulta eroon 1990 luvun lamasta.
Suurin lasku tänäkin päivänä on lipposen hallituksien aiheuttama sosiaalikulujen suuri määrä. Vieläkin 200 000 ihmistä täytsinyhteiskunnan elätettävänä Lipposen "säästöhallitusien" seurauksena. maksamme vielä pitkään laskua joka on enemmän kuin Suomen velanhoitokulut. Olemnme jo maksaneet enemmän kuin Suomen valtiolla on tällä hetkellä velkaa.
Jos Lipposen hallituksia ei olisi ollut, Suomi nyt täysin velaton valtio!!!
http://www.city.fi/yhteiskunta/menestyjat sikailevat enemman/4989
Juuri näin. He opettavat kaiken myös lapsilleen. Olen aikoinaan omien lapsienikin silmistä nähnyt kysymysmerkin "parempien" lapsien röyhkeyttä katsoessaan. Toivottavasti piika/renki-maailmaan ei enää koskaan palata.
Suurin osa kansaa on piikoja ja renkejä tänäkin päivänä. Se että on kravatti kaulassa ei muuta asiantilaa miksikään.
Ylivoimaisesti suurin osa kansalaisista ei edes yritä mitään muuta kuin päästä pikkupiiaksi tai -rengiksi. No, tietenkin ovat ne pari miljoonaa, jotka elätetään kotiin.
Olisko edes puolta miljoonaa se joukko, joka oikeasti yrittää kohentaa omaa ja samalla maan taloutta?
Tuossapa se juuri on, kapitalismin perimmäinen dilemma. Yksilön pitäisi vastata niin itsensä kuin koko maailman menestyksestä. Eihän tuo tuommoinen voi olla realismia!