En usko näitä suomipalstan asiantuntijoita jotka kertoo aina päivämäärä vaihtuen koska autovero poistuu.
Luulen että näillä ns. asiantuntijoilla ei ole ikinä varaa uuteen autoon, ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Luulen että näillä ns. asiantuntijoilla ei ole ikinä varaa uuteen autoon, ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voipi olla juuri niin, että näillä autoveronpoistajilla ei oikeesti ole varaa uuteen autoon.
Mutta oliko sulla? Oikeesti, vai tuliko vaan vedettyä nimi velkapaperiin..
Nimi tuli tosiaan laitettua paperiin ja kun auto tulee toimitukseen niin pitää tililtä ottaa rahat tuohon. Velkaa en ole ottanut muuhun kuin asuntolainaan aikoinaan. Aivan typerää ottaa autoon velkaa.
Kyllä olisi varaa uuteen, mutta en maksa tyhjästä veroa. Siksi minulla ehkä olisikin varaa. Ja minulla on varaa odotella veron poistoa.
Viimeisin väliaikatieto veromuutokseen, ei siis poistoon vaan muutokseen.
Kabinetista kuultua:
Armon vuonna 2029 veroa hieman rukataan; uusissa joitain %-yksikköjä alaspäin, vanhempien tuontia rajoitetaan samalla, nostaen samassa suhteessa niiden %-yksiköitä ylöspäin.
Veron poiston odottelussa eli vanhalla katiskalla ajamiseen ei tarvita muuta varallisuutta kuin rempparahaa. Purkamolta hankittuihin osiin riittää vaikka pullonkeruurahat.
Varallisuutta tarvitaan siihen, että vaihtaa auton uuteen säännöllisesti eikä mieti mitään kymmenien vuosien päästä tulevia mahdollisia veronalennuksia, jotka maksetaan kuitenkin auton käytössä takaisin..
Itse en vaivalla kerättyä varallisuuttani halua hukata jatkuvalla autonvaihdolla. Sikäli tämä säästäminen on minulle helppoa, koska olen jotenkin kyllästynyt autoiluun. Koko autoilu on muuttunut minulle vain tavaksi siirtyä paikasta toiseen.
Keskituloisessa perheessä itse kasvaneena haluan käyttää ylimääräisen mieluummin lasten hyväksi kuin uusiin autoihin.
Mukava on antaa lapsille hieman starttirahaa elämään, ettei tarvitse ihan nollapisteestä lähteä niinkuin itse.
Eivät autot ole turhia.
Ilman autoa meidän lapset joutuisivat rämpimään sateessa ja tuiskussa ympäri kaupunkia kouluun, harrastuksiin ja kavereiden luo. Vaihtoehtona on kulkea narkkareiden ja pultsareiden kanssa julkisilla, jos aikataulut sopivat. Polkupyörällä kun ei voi koko vuotta ajaa.
Talvirengas vaikeuksia? Kun ne vielä löyttyy, luovuttavat auton!