Tapiolan tärkeät: Stocka, Alko ja metro

Tapiolan asukkaiden tiedetään olevan persoja sekä alkoholin että myös alueella yleisten, illegaalien opiaattien perään.
Alueen asukkaat sanovat että tällainen ei pidä paikkaansa. Kyseessä olisi vain naapurin, Leppävaaran asukkaiden heistä levittämä parjaus.

Kuitenkin kun tätä samansuuntaista asiaa sanotaan myös tuoreen Länsiväylä-lehden etusivulla.

"Tapiolaan nousee muutaman lähivuoden aikana noin tuhat
uutta kerrostaloasuntoa. Halutuimpia ovat ylimpien kerrosten
huoneistotm joissa neliöhinta kipuaa jopa yli kymppitonnin.
Kiinteistövälittäjä arvioi Tapiolan suosion salaisuudeksi
jatkossa kolmiyhteyttä Stocka, Alko ja metro."
http://aijaa.com/e8OofC

Lehden mukaan keskeinen Tapiolan vetovoimatekijä tosiaankin on vastikään uudistunut ja laajennettu Alko.
Metron tultua Tapiola edelleen vahvistaa asemaansa Espoon huumaavien aineiden jakelukeskuksena.
2121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aika hupaisa yksityiskohta Tapiolasta :--) Maksetaan tosiaan neliöhintoja 10.000€/m² siitä että päästään eläkkeellä asumaan mahdollisimman lähelle hyvin varusteltua Alkon myymälää.

Äänestä
  • Lehdissä on kerrottu että vanhemman väen ja etenkin eläkeläisten alkoholinkulutus on lisääntynyt jyrkästi. Lähimmän Alkon sijainti alkaa oikeasti olla merkittävä asia.

    Väkevät viinit ja kirkkaat maittavat nykyään myös vanhemmille naisille. Litteämallinen 0.5 L muovinen vodka- tai kossupullo kulkee hienostorouvan mukana huomaamatta vaikka käsilaukussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Länsiväylän mukaan kirjoitti:

Tapiolan asukkaiden tiedetään olevan persoja sekä alkoholin että myös alueella yleisten, illegaalien opiaattien perään.
Alueen asukkaat sanovat että tällainen ei pidä paikkaansa. Kyseessä olisi vain naapurin, Leppävaaran asukkaiden heistä levittämä parjaus.

Kuitenkin kun tätä samansuuntaista asiaa sanotaan myös tuoreen Länsiväylä-lehden etusivulla.

"Tapiolaan nousee muutaman lähivuoden aikana noin tuhat
uutta kerrostaloasuntoa. Halutuimpia ovat ylimpien kerrosten
huoneistotm joissa neliöhinta kipuaa jopa yli kymppitonnin.
Kiinteistövälittäjä arvioi Tapiolan suosion salaisuudeksi
jatkossa kolmiyhteyttä Stocka, Alko ja metro."
http://aijaa.com/e8OofC

Lehden mukaan keskeinen Tapiolan vetovoimatekijä tosiaankin on vastikään uudistunut ja laajennettu Alko.
Metron tultua Tapiola edelleen vahvistaa asemaansa Espoon huumaavien aineiden jakelukeskuksena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu