Heippa kaikki ! Olen 18 vuotias ammattikoulua käyvä nuori nainen ja suunnitelmissani olisi hankkia oma hevonen noin vuoden päästä. Koen itse olevani valmis huolehtimaan omasta hevosesta, mutta haluan kuitenkin keskustella asiasta teidän kanssa, (kyllä, täysin minulle vieraiden ihmisten kanssa), koska haluan tietää millaisen kuvan minulle tuntemattomat ihmiset minusta saavat ja kuulla muiden ihmisten kokemuksia ja ajatuksia ensimmäisen oman hevosen ostosta ja sen kanssa ns. alkuun pääsemisestä. :)
Eli olen tosiaan 18 vuotias nainen ja opiskelen parhaillaan toista vuotta ammattikoulussa. Olen harrastanut hevosia lapsuudestani lähtien ja kokemusta on kertynyt monenlaisista hevosista ja poneista.
Voisi sanoa, että olen tavoitteellinen ratsastaja, vaikka minua ei ole ikinä kiinnostanut hevosen kanssa kilpaileminen millään tasolla. En ole osallistunut yksiinkään kisoihin hevosen kanssa, ja en aijo tulevaisuudessakaan osallistua. Minua kiinnostaa hevosen kanssa yhdessä tekeminen ja harjoittelu. Haluan, että molemmilla, hevosella ja minulla on mukava harjoitella ja rentoutua yhdessä. Pidän vauhdikkaista maastolenkeistä, kouluratsastuksen treenailusta, esteiden hyppelystä ja rauhallisista, pitkistä maastoretkistä hevosen kanssa. Haluan, että hevonen saa monipuolista liikuntaa ja sen keho ja mieli pysyy hyvänä. Pyrin ratsastamaan mahdollisimman pehmeitä ja vähäisiä apuja käyttäen ja haluan, että hevosella on yhtä mukavaa työskennellä, kuin minulla.
Olen hoitanut hevosia ehkä enemmän kuin ratsastanut. Tämä on sinäänsä vain eduksi, kun mietitään oman hevosen hankintaa. Olen lukenut paljon hevosten sairauksiin ja ruokintaan liittyviä kirjoja, käynyt kursseilla, käytännön kautta olen kuitenkin oppinut ja saanut tietoa ehkä eniten. Minulle ei ole samantekevää miten hevonen liikutetaan ja hoidetaan päivittäin. Olen huolellinen ja haluan aina hoitaa hevosen hyvin joka päivä kiirehtimättä minnekkään.
Hevoseen menee paljon rahaa, sen tiedän. Asun tällähetkellä vielä vanhempieni luona, eli asunnon vuokramaksuista minun ei ainakaan toistaiseksi tarvitsisi huolehtia. Vaikka opiskelen ja olen vasta juuri täyttänyt 18, haluan elättää hevoseni kokonaan omin voimin ja omilla rahoillani. Käyn tällä hetkellä töissä, ja saan kuukaudessa työnantajaltani sellaisen summan, että laskelmieni mukaan pystyisin itse, omilla rahoillani hevosen kulut ja omat kuluni maksamaan, lukuunottamatta asunnon missä asua, sähkön, ruuan ja veden, jotka vanhempani minulle maksavat.
Kun muutan omaan asuntoon ja joudun maksamaan kaiken, mitä vanhempani mulle tällä hetkellä maksavat, minun pitää tehdä vain rutkasti enemmän töitä, pystyn kuitenkin hevoseni ja itseni silloinkin omin avuin elättämään.
Minulla on teille vähän kysymyksiä, joihin toivoisin saavani vastauksia ja haluaisin että kertoisitte minulle hieman omista kokemuksistanne oman ensimmäisen hevosen hankinnasta ja sen kanssa elämisestä. :)
1. Ajattelin majoittaa hevoseni puolihoitotallille. En halua maksaa 50 euroa enemmän siitä, että tallihenkilökunta siivoaa hevoseni karsinan, hoidan sen mielummin itse. Haluan muutenkin tehdä mahdollisimman paljon itse, mitä vain opiskelujeni rinnalla voin. Millaiselle tallille sinun mielestä ensimmäinen oma hevonen kannattaisi majoittaa ihan yleisesti ja millaisia kompromissejä voisi tallinpitäjälle ehdottaa, että saisi mahdollisimman paljon tehdä itse, mutta kuitenkin opiskelijan kiirellisyys huomioonottaen ?
2. Kun hevosen majottaa tallille, suunnitellaanko tallinpitäjän kanssa hevosen ruokinta yhdessä, vai päättääkö tallinpitäjä hevosen ruokinnasta ?
3. Mitä varusteita mielestäsi olisi hevoselle hyvä hankkia, ainakin aluksi ja mitkä varusteet kannattaa/ehtii hankkia myöhemmin ?
4. Rungottoman satulan hankkiminen hevoselle kiinnostaa minua, tietääkö joku niistä, voiko rungottomalla satulalla hypätä esteitä tai treenata koulua vai ovatko ne vain maastossa humputtelua varten suunniteltu ?
5. Kun alkaa etsimään omaa hevosta ja menee ns. hevosehdokkaita katsomaan ja kokeilemaan, mistä tietää että hevonen on juuri sinulle se oikeia ?
6. Kun olet ostanut hevosen ja hevonen muuttaa tallille, minne sen aijiot majoittaa, mitä lähteä ensimmäiseksi hevosen kanssa työstämään ? Mitä ensimmäisten kuukausin aikana hevosen kanssa olisi hyvä tehdä ja touhuilla ?
Asiallista ja rakentavaa palautetta kiitos ! :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
1. Puolihoito on hyvä vaihtoehto. Ekan oman hevosen kanssa on ehdottoman tärkeää että tallilla on ammattimaisia ja kokeneita hevosihmisiä, joten siksi oma talli tai joku pieni pihatto naapurin pihan perällä ei ole hyvä vaihtoehto.
Huomaa, että aika harva talli tarjoaa puolihoitomahdollisuutta. Sen sijaan lähes kaikilla talleilla (joita itselle on vastaan tullut) pystyy tekemään tallivuoroja ja näin alentaa tallivuokraa.
Tallivuoroista kannattaa kysyä tallipaikka etsiessä. Toki huomaa että sinun tulee myös ehtiä käydä muissa töissä ja opiskella.
2. Hevosen omistaja päättää ja suunnittelee oman hevosensa ruokinnan. Kannattaa kysyä edellieltä omistajalta mitä hevonen on syönyt, ruokintamuutokset pitää tehdä hitaasti. Toki tallinpitäjältä voi pyytää apua.
3. Riippuu aika pitkälti hevosesta. utta siis perusvarusteet: satula, jalustimet, satulahuopa, suitset, kuolaimet, mahdolliset suojat, tarvittavat loimet, muutama harja, kaviokoukku, pari ämpäriä, jotain ensiaputarvikkeita (haavaspray, betadine yms.), riimu naru jne... Toki jos hevosen viet isommalle tallille, saa tavaroita yleensä aika kivasti lainaan alkuun. Ei kannata hankkia liikaa tavaraa, vaan ostaa niitä sitä mukaa kun tarvetta tulee.
5. Hevonen on oikea, kun se vastaa vaatimuksia (esim. iän ja koulutustason suhteen), sopii budjettiin ja on miellyttävä ratsastaa. Ei sitä voi varmasti tietää missään vaiheessa, mutta selästä käsin kyllä huomaat, onko hevonen sellainen että haluat sillä ratsastaa päivittäin.
6. Tärkeää on jatkaa mahdollisimman samanlaista liikuntaa mitä hevosella on ollut. Mitään lomia ei kannata pitää, koska yleensä tauot saa hevosen vaan keräämään turhaa energiaa.
Itse olen lähtenyt ihan perustyöskentelyllä. Eli perustyöskentelyä niin maasta kuin selästä käsin. Yleensä on ihan hyvä idea ottaa heti alkuun vaikka useampi valmennustunti, jos kokee että opettajan silmän alla saa paremmin vinkkejä miten toimia.
Opiskelijan on muuten lähes mahdoton elättää hevosta omilla rahoilla, etenkin jos asuu omillaan. Ellei sitten roiku vanhempien lompakolla jatkuvasti...
Katso kelan sivuilta laskurilla miten paljon saisit opintotukea.
Jos aiot töissä käydä, mieti miten ehdit hoitaa hevosen siinä ohessa.
Mieti myös mitä teet jos et saakaan töitä tai menetät nkyisen työn. Tai entä jos hevonen sairastuu ja pitää maksaa vaikkapa se 2000€ ähkyleikkaus, millä rahalla nämä kustannetaan?