Muslimeista uutisoiminen valtamediassa

Oletteko huomanneet, että kaikessa negatiivisessa julkisuudessa tuodaan korostuneesti - mikäli mahdollista - esiin se seikka että tekijänä on muslimi vaikka tekijänä on kuitenkin ihmisyksilö - oli hän sitten todellisuudessa muslimi tai ei. Tämä on mielestäni vihapuhetta sekä ihmisryhmää vastaan kiihottamista ja joka ohjaa mielialat tuomitsemaan kokonaisen uskontokunnan sen sijaan että keskityttäsiin yksilön tekemään rikokseen joka olisi tässä yhteydessä relevantimpaa. simerkiksi suomalaisten yksilöiden tekemien rikosten yhteydessä harvemmin mainitaan kannattamaansa uskoa joka useimmiten lienee ev. lut. kristitty.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sionistijuutalainen. kirjoitti:

Oletteko huomanneet, että kaikessa negatiivisessa julkisuudessa tuodaan korostuneesti - mikäli mahdollista - esiin se seikka että tekijänä on muslimi vaikka tekijänä on kuitenkin ihmisyksilö - oli hän sitten todellisuudessa muslimi tai ei. Tämä on mielestäni vihapuhetta sekä ihmisryhmää vastaan kiihottamista ja joka ohjaa mielialat tuomitsemaan kokonaisen uskontokunnan sen sijaan että keskityttäsiin yksilön tekemään rikokseen joka olisi tässä yhteydessä relevantimpaa. simerkiksi suomalaisten yksilöiden tekemien rikosten yhteydessä harvemmin mainitaan kannattamaansa uskoa joka useimmiten lienee ev. lut. kristitty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu