Hitler oli käyttänyt viisi vuotta ja Stalin lähes kaksikymmentä ilmavoimien rakentamiseen. Miten ihmeessä Englanti sai poikia paremmat ilmavoimat aikaan vain kolmessa vuodessa. Britanniaa riivasi työttömyys ja muut sosiaaliset ongelmat. Stalinin ja Hitlerin valtakunnissa kaikilla oli leipää ja töitä. Luftwaffella ei ollut enää vuonna 1942 mitään mahdollisuutta saada ilmaherruutta lännessä.
Miten ihmeessä
jäljessäkö?
24148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Few
"Miten ihmeessä Englanti sai poikia paremmat ilmavoimat aikaan vain kolmessa vuodessa."
Kyllä Englannilla oli ilamvpoimat vuodesta 1914 lähtien.
Ajanhmukaisia Spitfire ja Hurricane havittäjiä ryhdyttiin kehittämään 1935.
Niitä saatiin valmistettua muutama sat kumpiakinjuurioikeaan aikaan eli kesäksi -40.
Lufwaffe oli laadullisesti täysin samalla tasolla, ellei tktisesti parempikin. Brittien valtti oli hyvin johdettu ilmapuolustus.
Britit oli täysin altavastaajia sodan alussa, mutta liittolaisten pääasiassa USA:n tuella ja omien rajattomien resurssien ansiosta, se sai lopulta ilmaherruuden omalla alueellaan.
Lentäjistä ei ollut pulaa missään vaiheessa, alussa vaan kalusto tahtoi tuhoutua jo kentällä, kun Saksa jyräsi voimallaan ja tuhosi koneet kentille ennen kuin niitä saatiin edes ilmaan.
Onneksi Hitler puuttui asiaan ja mahti-käskyllään päätti pommittaa brittien kaupungit maan tasalle.
Alussa pommitukset oli keskitetty kentille, tutka-asemille ja teolliseen infasfuktuuriin, mitä ilmapuolustukseen liittyi.
Kun voimat jaettiin tällä tavalla, niin britit sai hengähdysaikaa ja ilmapuolutsuken kuntoon, ensin pistettiin kuntoon tutkaverkosto, senjälkeen kun tutkat oli kunnossa, niin saatiin ajoissa koneet ilmaan, niin ettei saksa kyennyt niitä enää tuhoamaan kentille, kun koneet saatiin ajoissa ilmaan, niin sitten alkoi hiljalleen tulla myös podotuksia ja saksan ilmaherruus alkoi rapistua.
Yhdysvalloilla ei ollut mitään tekemistä kesän 1940 voiton kanssa.
Saahan sitä ilmavoimat olla muta kato eri asia on paljonko siellä on töissä, mitkä on sille asetetut tavoitteet ja mitä sille on suunniteltu. Ei Stalin ja Hitler asevoimia rakentaneet ylläpitääkseen rauhaa Euroopassa.
"Britit oli täysin altavastaajia sodan alussa, mutta liittolaisten pääasiassa USA:n tuella ja omien rajattomien resurssien ansiosta, se sai lopulta ilmaherruuden omalla alueellaan."
Ihan pötyä. Britit olivat hyvin valmistautuneita ja ilmapuolustus toimi hyvin. Hävittäjätaktiikka oli vanhentunutta, mutta pätevät alemmat komentajat kehittivät sitä oma-aloitteisesti.
USA:n tuki ilmasodassa oli aluksi vähäinen. Eihän se ollut sodassa mukanakaan. Se ryhtyi 1942 keväästä siirtämään ilmavoimiaan Eurooppaan.
Brittien resurssit olivat hyvinkin rajalliset, mutta lentokoneita kyettiin jo 1941 valmistamaan enemmän kuin Saksa. Niitä tarvittiin myös Kauko-Itään.
Montako härveliä oli teetä litkivällä engelsmannilla Singaporessa.
Koneet ( 400 Hurricanea) oli toimitettu NL:lle hätäavuksi.
Ilman Neuvostoliiton mahtavaa lentokoneraudan tuotantoa olisi Saksa pistänyt pitkällä tähtäimellä britit sileäksi.
Tähänastiset vastaukset menee vähän sivuun aloittajan hyvästä kysymyksestä. Luftwaffe ja RAF olivat sodan alussa materiaalimielessä aika tasaväkiset, mutta vaaka kallistui briteille ajan mittaan useista syistä.
Luftwaffella oli sodan alkuvaiheessa tosiaankin paljon enemmän kokeneita lentäjiä kuin RAF:llä, kiitos pitkän koulutusohjelman, Espanjan sisällissodan ja Puolan (jossa tosin tuli myös paljon tappioita). Sotaa edeltävä RAF oli säästösyistä ja rauhanpolitiikasta johtuen pieni, mutta vaatimatonta vakinaista hävittäjälennostoa täydensivät "viikonloppulentäjien" vapaaehtoisorganisaatiot Auxiliary Air Force (AAF) ja Volunteer Reserve (RAFVR). Näistä saatiin ammattilaisten rinnalle paljon valmiiksi taitavia ja motivoituneita lentäjiä.
Toinen syy tasoeroon sodan edetessä oli Saksan tarve vastata tappioihin ja vastustajien lisääntyneeseen määrään lyhentämällä hävittäjälentäjien koulutusta lähes minimiin. Samoin kävi muuten japanilaisille. RAF sitävastoin antoi kaikille hävittäjäohjaajilleen aina perusteellisen koulutuksen vanhojen mestarien opastamana.
Kolmas ja mielestäni tärkeä syy oli Luftwaffen vaalima tähtikultti. Parhaat pilotit saivat tililleen uskomattoman määrän pudotuksia ja hirveästi palstatilaa 'Signaalin' kaltaisissa keltaisissa lehdissä. Kultti kääntyi itseään vastaan: kun joku Hartmann (352 ilmavoittoa) tai Galland (201) lisäsivät upeita pudotustilejään (enimmäkseen punalentäjien kustannuksella), oli laivueen muiden pilottien tehtävä useimmiten vain toimia sankarijohtajan siipimiehinä. Se ei välttämättä kehittänyt omia lentäjäntaitoja.
Pierre Clostermann, J.E. Johnson ja monet muut ovat muistelmissaan maininneet, että noin 10 - 15 prosenttia saksalaisista hävittäjälentäjistä kehittyi todellisen ässähain tasolle. Muista tuli paremminkin tykinruokaa. RAF ei vaalinut tähtikulttia vaan edellytti, että taktisen muodostelman (12 koneen laivueen=Squadron tai noin 36 koneen lentorykmentin =Wing) johtajan tuli manööverata muodostelmaansa ilmassa niin, että parhaimmillaan jokainen muodostelman jäsen pääsisi ampumaan. Tällaista doktriinia toteutti henkeen ja vereen mm. mainittu Johnson, joka itse ylsi lopulta "vain" 38 ilmavoittoon. Sitä vastoin hänen lentorykmentissään palveli useita ja koko RAF:ssa satoja lentäjiä, jotka saivat tililleen ainakin muutaman pudotuksen. Uhreina olivat useimmiten ne Luftwaffen lampaat, jotka eivät koskaan saaneet toteuttaa taistelijanvaistojaan tai omaa taktista osaamistaan: he vain lensivät ässähain perässä.
...Taistelu Englannista ei sinänsä anna vielä tarkkaa kuvaa näiden kahden maan lentäjien keskinäisestä paremmuudesta. RAF pudotti omiin menetyksiinsä nähden lähes kaksinkertaisen määrän saksalaiskoneita, mutta hävittäjä vs. hävittäjä -taisteluissa Luftwaffe voitti noin kolmen suhteessa kahteen. Saksalaisilla oli tunnetut syynsä tappioon, tärkeimpinä Britannian silloin aliarvioitu tutkavaroitusjärjestelmä sekä Messerschmittien lyhyt toiminta-aika Englannin ilmatilassa. Toisaalta saksalaisilla oli puolellaan lähes aina korkeusetu sekä paikallinen ylivoima: britit pääsivät kerrallaan ehkä 12 tai 24 koneella iskemään saksalaismuodostelmaan, jossa oli ehkä sata pommikonetta ja 200 saattohävittäjää. Tähän nähden RAF pärjäsi jopa hämmästyttävän hyvin. Itse olisin heidän sijassaan, noissa olosuhteissa, luultavasti paskonut housuihini.
Luftwaffe menestyi brittejä vastaan hyvin myös sodan reuna-alueilla, jonne RAF ei Saksan maihinnousun pelossa ennen vuotta 1942 suostunut lähettämään parhaita lentokoneitaan tai lentäjiään. Komennus Afrikkaan, Maltalle tai Kaakkois-Aasiaan oli pitkään lähinnä rangaistus, ja kalustona oli - jos hyvin kävi - kupansyömä Hurricane Mk I. Esimerkiksi J. Münchebergin komentama JG 52 kehui oman Maltan-komennuksensa aikana ampuneensa alas kymmeniä brittikoneita samalla kun omat taistelutappiot olivat nolla (näin väitetään). Kun Maltalle viimein sitten saatiin reilut 70 kpl uusimpia Spitfire-koneita (tuolloin Mk V), pulahti Välimereen toukokuussa 1942 kahdessa viikossa n. 200 Luftwaffen ja Regia Aeronautican konetta, ja Malta pelastui.
Ylipäänsä näyttää siltä, että vuodesta 1942 tai viimeistään 1943 keskiverto RAF-pilotti oli saksalaista kilpakumppaniaan parempi. Syitä on lueteltu yllä. Luoteis-Euroopan yllä tuli tosin edelleen silloin tällöin tilanteita, joissa Luftwaffe veti pitemmän korren. Tähän on kaksi syytä: saksalaiset pitivät lännessä lähinnä vain parhaita laivueitaan/lentäjiään (N-liittoa vastaan riitti huonompikin) ja pyrkimys paikalliseen ylivoimaan. Aivan sodan lopullakaan ei ollut tavatonta, että kahdeksan brittikonetta kohtasi yli 50 koneen saksalaismuodostelman. Tällöinkin tappiot menivät useimmiten tasan. Jos nämä ehdot eivät täyttyneet, Luftwaffe useimmiten vältti taistelua. Se on jo tappio sinänsä. Tästä syntyi Wehrmachtin mosureille Normadiassa tunnettu sanalasku: "Jos taivaalla näkyy hopeanvärisiä lentokoneita, ne ovat amerikkalaisia. Jos harmaanvihreitä, ne ovat englantilaisia. Jos ei näy ollenkaan lentokoneita, ne ovat saksalaisia".
Onhan se noinkin, mutta se että pudotuksia ei Briteille tullut ton enempää johtuu toisestakin asiasta.
Nimittäin Brittien ja jenkkien ilmavoimat laajenivat koko sodan ajan, eli koneiden lentäjien määrä kasvoi koko sodan ajan.
Tästä seurasi se, että kun osa hyvistä lentäjistä aina menetetään, niin ne jäljelle jäävät ylenevät uusiin tehtäviin, kouluttajiksi ja yksiköiden komentajiksi, koska yksikköjä tulee kokoajan lisää, niin kouluttajia ja esimiehiä myös tarvitaan lisää ja niihin tehtäviin halutaan aina parhaat miehet, mitä olemassa olevista yksiköistä löytyy.
Saksalla ei näin ollut, koneita menetettiin taisteluissa enempi tai sama määrä, mitä uusia saatiin tilalle tehtaista, tuotannon kapasiteetti ei pystynyt vastaamaan kulutukseen, eli lentoyksiköitä ja niiden määrää ei pystytty kasvattamaan, päinvastoin kuin oli liittoutuneilla, joilla oli käytössä myös jenkkien valtava tuotantokapasiteetti.
Saksa ei alunperinkään satsannut määrään vaan laatuun, koneet oli sodan alussa vähintäänkin yhtä hyviä kuin oli vastustajilla, moni on sitä mieltä että ne olivat parempia ja sama juttu oli lentäjienkin kanssa, koulutus oli alussa pitkä ja hyvä.
No kun yksiköitä ei tullut lisää, eikä koneidenkaan määrä kasvanut, niin hyvätkään lentäjät ei ylenneet uusiin tehtäviin, vaikka sotilas-arvot nousivatkin, ei ollut näitä johtajien ja koulttajien vakansseja mihin niitä olisi voitu siirtää, tästä johtuu että moni niistä oli lentäjänä koko sodan ajan ja parhaat niistä myös saivat huiman määrän pudotuksia.
Tuossakin on paljon totta. Ylipäätään asiaa auttoi se, ettei saksalaisilla ässälentäjillä ollut koko sodan aikana puutetta maaleista eikä niin ollen paljon hengähdystaukojakaan.
Britit oli alivoimaisia Luftwaffea vastaan kanaalilla.
Ei se brittien vika ole jos halusivat rajallisella määrällä kalustoa ja lentäjiä hallita koko Eurooppaa.
"Kultti kääntyi itseään vastaan: kun joku Hartmann (352 ilmavoittoa) tai Galland (201) lisäsivät upeita pudotustilejään (enimmäkseen punalentäjien kustannuksella), oli laivueen muiden pilottien tehtävä useimmiten vain toimia sankarijohtajan siipimiehinä."
Pakko puuttua virheisiin! Adolf Gallandilla oli 'vain' 103 ilmavoittoa ja ne kaikki tuli lännessä. Saksalaiset lensivät aina pareina, joissa siipimies suojasi johtajaa. Niinpä Gallandilla (tai Hartmannilla) oli kerrallaan vain yksi siipimies eikä koko laivuetta, kuten annat ymmärtää.
Britit sai turpaansa Luftwaffelta Balkanilla, Ranskassa ja Norjassa. Malta oli tasapeli tai pattitilanne. Kotikentällä toki voittivat, mutta kyllä ilma-ase oli Euroopan selvä ykkönen vielä 1940.
Kyllä: Balkanilla, Norjassa, Maltalla aluksi ja ehkä Ranskassakin 1940. Mutta ne olivat taas ne Gladiatorit ja Hurricane ykköset vastaan uusimmat Mersut (ks. pitkä viesti yllä). Tasavertaisella kalustolla RAF-pilotti pärjäsi aina Luftwaffen kollegaansa vastaan.
Malta ei tietenkään loppupeleissä ollut mikään tasapeli tai pattitilanne vaan RAF:n selvä selkävoitto. Kaksi voiton selkeää tunnusmerkkiä: vastustaja joutuu lopettamaan oman offensiivinsa kestämättömien tappioiden takia. Näin kävi Luftwaffelle Maltan yllä toukokuussa ja uudestaan marraskuussa 1942.
(Upea kirja aiheesta ilman blatanttia kotiinpäinvetoa: James Holland - Fortress Malta.)
Toinen tunnusmerkki: ilmasodan toinen osapuoli siirtää taistelun vastustajan ilmatilaan. Maltan tilanteen vakauduttua RAF kävi napsimassa Mersuja alas Sisilian yllä hyvin tuloksin.
(Hyvä kirja - osittain - aiheesta: W.G.G. Duncan-Smith: Spitfire Into Battle).
So there.
Saksalla oli useita rintamia Maltan jatkuessa. Kysehän oli lopulta italialaisten pelkuruudesta jälleen. Makarooni maakarit olisivat pystyneet valtaamaan Maltan kesällä 1940. Oikeastaan koko Välimeren ja Skandinavian reissut oli Luftwaffelle äärimmäisen kuluttavia. Hitlerin tärkeimmät viholliset oli Englanti, Ranska, Puola ja Neuvostoliitto. Skandinaviasta saadut tukikohdat eivät vahingoittaneet hänen majesteettiaan merkittävästi.
Toisessa maailmansodassa ei vielä sotia voitettu ilmavoimilla, mikäli Japania vastaan käytyjä meritaisteluja ei näiksi lueta, niissä oli ilmavoimien merkitys ratkaiseva.
Saksa oli alakynnessä kun sota pitkittyi, se pitkittyi kun Hitler sekaantui sen johtamiseen, Brittien asevoimat oliis pitänyt tuhota silloin, kun siihen oli tilaisuus, niin Britannian olisi ollut pakko tehdä rauha.
Tämä tilaisuus oli dungerguessa.
Miksi se Stalin sitten piti IL-2:sta leipääkin tärkeämpänä härvelinä. Ja tuskinpa tuosta Rudelistakaan ruplia oltaisi luvattu mikäli ilmavoimat täysin mitätön kapistus kapine olisi ollut.
Ilmavoimat oli kuten suomella, maavoimia tukeva aselaji.
Jenkeillä on nykyään toisinpäin, ilmavoimat on pääaselaji, jota maavoimat tukee.
Pieniltä mailta ja Englannilta puuttui tietääkseni syöksypommittajat ja maataistelukoneet. Pienillä mailla ei oikein Boforsin IT-tykkejä lukuunottamatta ollut mitään millä haastaa Stalinin ja Hitlerin ilma-aseet.
Pienten maiden strategia oli vähän erillainen, se että myös Briteiltä nämä puuttuivat johtuu varmaan perinteistä, laivastoa pääaselajina pitävä kansakunta taisi jäädä kehityksen kelkasta tässä asiassa.