Niin väsynyt kaikkeen

Pitääkin suhtautua positiivisesti, se on ainoa asia mitä monilla meistä on jäljellä. Sen kun vie pois, jäljelle ei jää mitään. Tänne on kiva anonyymisti kirjoitella, joskus voi joku trolli käydä moikkaamassa, mutta ainakin elämäsi ei ole yhtä säälittävä, kuin heidän. Joten tervetuloa foorumeille, ehkä tämä oli ainoa postisi, ehkä ei, itsellä ainakin tulee parempi olo, kun tietää, että saa jakaa omia vaikeuksia. Oli se terapeutille, tai kirjoitettuna nettiin.

Hei "mutta en luovuta"! Olen käynyt samoja asioita läpi elämässäni kuin sinä. Olen aina koettanut löytää sen positiivisemman ja paremman tien kohti tulevaisuutta, mutta nyt minun täytyy tunnustaa eksyväni tieltä.

Tällä hetkellä suurin murheeni on yksinäisyys. Kavereita ja "ystäviä" on, mutta silti olen yksinäinen. Tuntuu, ettei kukaan halua olla kanssani/tietää kuulumisiani, jos en itse ensin aloita keskustelua. Ja vaikka aloittaisin, ei silloinkaan kaikki vastaa.
Täytyy tunnustaa, että on aika raskasta taivaltaa yksinäisenä tätä elämää.
Toivon sydämeni pohjasta pääseväni tästä asiasta "yli" (unohtaa/keksiä jotain muuta?) nopeasti, koska tämä on häirinnyt normaalia arkeani jo pidempään ja saanut aikaan harmia.

Sinä olet varmaan introvertti. Kannattaa etsiä samanhenkisiä ystäviä. Voit oma-alotteisesti yrittää tutustua ihmisiin, ettet ihan jää sivulle kytäilemään. Joku voi luulla ettei sinua kiinnosta ihmiset.
On olemassa ilkeitä ihmisiä jotka tahallaan syrjii jotakuta vaikka tämä yrittäisi tehdä tuttavuutta. Monilla "apinoilla" on iso apinalauma ympärillä. Tuskin siellä hirveen hyvä ilmapiiri on vaan lähinnä se on "kaverin" muiluttamista.

Sanoit yhden kohdan hyvin ... nämä kiusauksen ja muut jäljet voit parantaa ja tulla
entiseksi jokainen meistä kyllä tekee virheitä ja paljon et ole ainut!

Moi!
Kirjoituksesi oli niin kuin omasta elämästäni.Minua on potkittu päähän monesta eri elämän kantilta eli elämä ei ole tosiaankaan ollut helppoa koskaan. Vaikka olenkin naimisissa niin omia kavereita ei paljon ole kuin yksi kotipuolessa ja sinne matkaa. Monista luulin että he olisivat ystäviä toisin kävi. Kai olen niin vitun tylsä ihminen..
Joskus haluaisi mennä johonkin ystävän kanssa vaikka laivalle mutta niitä ei ole. Paljon liikun netissä päivisin. Muutin tänne kaupunkiin miehen työn takia ja itselläni ei juuri nyt töitä ole.
Joskus mietin mitä teen täällä??
Mittani alkaa olla täynnä kaikkea sontaa ihmisten suunnalta n. 150 %.

Hei.
Jäsentelet hienosti omaa elämänhistoriaasi ja omaa tunneherkkyyttäsi. Vastaat mielestäni itse, mitä sinun pitäisi tehdä, ja kuinka sinun pitäisi suhtautua omiin ajatuksiisi itsestäsi.
Onnellisuus ei mielestäni löydy suurista tavoitteista tai monista ystävistä.
Eikä varmaankaan siitä, kuinka kirjoitit pelkääväsi, että sama jatkuu.
Yksi voimavarasi on mielestäni kykysi jäsennellä omia tunteitasi itseksesi ja halusi suhtautua yksinäisyyden tunteesta huolimatta positiivisesti tulevaisuuteen.
Keskityt tämänhetkisessä elämäntilanteessasi mielestäni liikaa miettimään, miksi minusta ei pidetä. Se on subjektiivinen tunne sisälläsi.
Varmasti sinusta pidetään, kun löydät vaikka jonkin itseäsi kiinnostavan järjestötoiminnan kautta samanhenkisiä ihmisiä ja sitä kautta hyviä ystäviä.
Kun kirjoitit, ettet tiedä miksi kirjoitit tälle areenalle, vastaan että siksi, koska sinulla on hyvä itsekunnioitus ja tarvitset vähän potkua mennä ihmisten pariin.
Varmasti löytyy ihmisiä, jotka pitävät seurastasi.
Ja ei kannata olla loputtoman itsekriittinen, meillä muillakin on se ongelma, että emme ole täydellisiä.

Kirjoitan anonyymisti koska en taaskaan pystynyt kirjautumaan,no se siitä. Olet mielestäni aivan oikeassa kun kerrot asiostasi jotka lähes samanlaisena vaivaavat tuhansia suomalaisia,joten myös minun asiani ovat vähän saman tapaisia,mutta esim, ihmisten mielipiteistä kuinka jonkun kuuluisi olla ja elää niin empä juuri välitä ja koska en todellakaan ole ujo tuon mielipiteeni kuuluville vaikka kaupan kassa jonossa mikäli joku vinoilee ylläni olevista vaatteista suhteessa ikääni tai jotain samankaltaisia kommentteja milloin missäkin. Joten älä missään nimessä anna muitten määrätä sanomisillaan sinun käytökseen sillä usko pois kun kerran sanot ajatuksesi julki tulee paljon parempi olo kuin että jäät vatvomaan asiaa loppu elämäsi ajaksi.Lopulta huomaat miten helppoa pieni ääneen purkautuminen on ja saat varmaan monelta ihmiseltä sympatiat vaikka eivät tulisikaan olalle taputtamaan,koeta pärjätä ja muista että sinä olet sinä ja muut on mitä on.

Kiitos kaikille viesteistä! Päässä pyörii monenlaisia ajatuksia ja välillä tuntuu olevan niin hukassa.On niin paljon kysymyksiä ilman vastauksia. Välillä elän "menneessä" ja sorrun jossittelemaan milloin mitäkin. Sitten on taas niitä hyviä kausia, mutta jonkun ikävän tapahtuman johdosta voi taas epävarmuus tulla takaisin. Haluaisin tavata sellaisia ihmisiä, joilla on samanlaisia kokemuksia. He ymmärtävät parhaiten.

Vanhempiin on aina ollut ihan hyvät välit. Ehkä vähän kylmät kuitenkin. Mistään vaikeasta asiasta ei ole ollut helppo puhua ja en ole heiltä saanut riittävää tukea.

Jos joskus pääsisi yli tästä kaikesta.Olisi ne pari ihmistä siinä ympärillä ja häpeä menneisyydestä olisi myös poissa.

Olipa hyviä kirjoituksia tässä ketjussa, erityisesti ap:llä. Ihana (?) lukea etten ole sentään ainut jonka elämä on ollut täynnä vastoinkäymisiä ja rämpimistä. Niin tuttuja ovat nämä ajatukset ja kokemukset, joita tässä on esille nostettu.

Kiinnostaisi tietää mitä ikäluokkaa suunnilleen olette? Olen itse nainen 31-vuotias. Jos olisin 10 v nuorempi, ottaisin suunnat ja tekisin valinnat elämässäni ihan toisin. Olisipa minulla ollut tuolloin parempi itsetuntemus ja edes muutama huono kokemus vähemmän. Ehkäpä elämäni olisi mennyt eri tavalla.

George Sanderskin tappoi itsensä 65-vuotiaana ja totesi viimeisessä viestissään, jotta elämä on tylsää. Se siitä.

Eipä niitä kamalia kokemuksia unohda ennen kuin dementtia iskee. Pitää vaan kasvaa sen verran henkisesti vahvaksi, että niitä jaksaa kantaa. Luulenpa, että sinä aloittaja selviät tai toivomme tietysti niin.
Mainitsit sanan häpeä. Ihmismieli on kummallinen. Sitä tuntee häpeää, vaikkei siihen olisi tippaakaan aihetta, näinhän sen järkeilee päässään. Silti häpeää.

Olen yrittänyt ajatella tällaisina hetkinä, kun tekisi mieli luovuttaa, että mitä positiivista kaikella kokemallani on ollut, niillä musertavimmillakin asioilla. En niitä tässä rupea selostamaan, mutta koulukiusatuksi tuleminen on yksi niistä. Uskon, että moni kiusatuksi tullut on saanut empatiakykyä ja viisautta mitä niiltä kiusaajilta saattaa puuttua vielä pitkälti aikuisenakin. Me ainakin puolustetaan kohtalotovereitamme. Eräs tuttavani kehuskeli hiukan tässä jokunen vuosi sitten kuinka oli joskus nuorempana kiusannut jotain tyttöä kenestä ei pitänyt. En voinut kuin ällistellä kuulemaani ja sanoa, että eikö tajua tehneensä väärin!

Nyt vanhempana minulle tuli mahdollisuus antaa eräälle entiselle kiusaajalleni asiallisesti palautetta. Uskokaa tai älkää, en kuullut edes anteeksipyyntöä!! Vaikka niistä tuskallisista opiskeluajoista on jo vuosia, saan vieläkin joskus ahdistuskohtauksia, joissa palaan ajatuksissani välitunnille, koulunvessaan, siellä vapisen ja itken. Usein toivon kunpa olisin kuollut sinne valkoiseen koppiin, meni ehkä liian kauan ennen kuin selvisin…… tai itse asiassa osa minusta kuolikin sinne luokkahuoneeseen, käytäville, se iloinen, opiskelua rakastava ihminen katosi. No, anteeksipyyntöä en kuullut, mutta sainpahan sanottua sanottavani. Ai hitsi miten tuntui hyvälle! Tänä päivänä taatusti uskallan sanoa takaisin jos tulee aihetta. Herkkä olen vieläkin, mutta sain ääneni takaisin. Itsevarmuus sai kuitenkin aika ison kolhun, että paikkailen sitä lopunikääni....

Hienoja ajatuksia ketjuun osallistuneilla! Toivottavasti aloittaja löydät sellaisia ihmisiä joita kaipailet! Sanoit tulleesi hiljaisemmaksi. Hei, kyllä säkin voit vielä saada äänesi takaisin! Rohkea olet jo nyt, hiljaisempanakin.

Kiitos viesteistä! Ne merkitsevät minulle todella paljon.

Minulle nyt vaan sattui tälläinen tie kuljettavaksi ja onhan se kasvattanut. Ja tuon häpeämisen täytyy nyt loppua, olette oikeassa. Kyllä varmasti vielä "löydän" itseni uudelleen, vaikka jäähän niistä kokemuksista aina jälkiä. Ääneni "menetin" vuosiksi ja yritän nyt saada suuni auki eri tilanteissa, vaikka se on välillä vaikeaa.

Ja näissä keskusteluissa on muka kamalia ihmisiä? Minusta todella mukavia :)

Juu, samaa mieltä, et kyllä palstalla on mukaviakin ihmisiä. Kiva, että täällä on luotsikin nykyään. :)

Itse kirjoittelen, koska olen pitkään miettinyt, että tahtoisi jollain tapaa auttaa muita. Ei vain ole tällä hetkellä oikein voimia tehdä sitä tuolla irl, joten käytänpä nyt sitten nettiä. Eihän toki tietokoneen ruudulla olevat sanat oikeita ihmiskontakteja, ystäviä korvaa/päihitä, mutta itseä ainakin hiukan helpottaa tieto siitä, että on olemassa ymmärtäväisiäkin ihmisiä, ne täytyy vaan sitten uskaltaa etsiä.

Hienoa, että oot päättänyt, ettet luovuta. Kyllä se sitkeys, periksiantamattomuus lopulta palkitaan! :)

Hei !

Miksi tehdä muista ihmisistä tärkeämpiä kuin sinä itse olet ?

Tee asioita, jotka ilahduttavat sinua, toteuta pieniä ja isompia toiveitasi.

Kirjavinkki: Wayne Dyer Hyväksy itsesi, uskalla elää :)

Aloittajalle : Kuin luin teksiä se oli ihan kuin olisi lukenut omasta elämästä... Itse olen ollut ja olen täysin samanlaisessa tilanteessa. Tällä hetkellä on vähän positiivisempi fiilis mutta silti pelko takaraivossa että yksin tässä jäädän loppu elämäksi....

Olen vieläkin vähän hämillään kuinka samalta tuo kirjoitus tunui kun omat kokemukset... näköjään meidän laisia ihmisiä on paljon enemmän mitä luulin ja se ei tietysti kovin hyvä asia ole mutta antaa hieman toivoa paremmasta ja valoisammasta tulevaisuudesta.... tällä hetkellä tämä oma elämä on vaan niin harmaata ja masentavaa se tuntuu välillä ylivoimaiselta esteeltä..

Itselläkään ei ole kavereita eikä oikeestaan mitään, aika tyhjä elämä ja sellanen outo tilanne että halua olis ns. normaaliin elämään muttei henkiset varat kuitenkaan riitä ja väsyn ihmisiin alta aikayksikön. Tavallaan yksinolo ahdistaa mutta vielä enemmän alkaa ahdistamaan jos on ihmisten kanssa tekemisissä, katsoo miten kaikki ympärillä pariutuu ja lisääntyy ja alkaa vaan ahdistamaan se mistä itse jää paitsi. Poissa silmistä, poissa mielestä varmaankin sitten.

Olin aikoinaan kaveri piireissä suosittu, siksi kun olin se joka auttoi, tuki, oli valmis mihin tahansa. Sitten tajusin, että suosioni syy oli '' liian kiltti sanomaan ei' Kun opettelin sanomaan EI niin kappas kaverit/ystävät hävisi. Mulla erittäin paljon kokemuksia ihmis-suhteiden osalta, jotka ovat radikaalisesti päättyneet vaikuttaen itseluottamukseeni itseäni kohtaan ja kaikkia ihmisiä kohtaa. En luota muihin ja se estännyt minua kasvamasta ihmisenä, kunnes aloin ottamaan itsestäni vastuuta ja opettelemaan rakastamaan itseäni ja se ei ole itserakkautta, että kulkisin nokka pystyssä ohi, vaan että osaan kuunnella omaa intuutiotani ja sanoa niiden halujen perusteella käykö vaiko eikö käy! Tässä suorituspainotteisessa maailmassa on vaikea pysyä mukana, jos tunteilee liikaa. Itse en suostu hävittämään omaa humorista persoonaani tässä kylmässä rakkaudettomassa maailmassa vaan jaan hyvää oloa edelleen ja otan kaiken ihmis suhde sopat henkisenä kasvuna ja oppina itseäni kohtaan. Joku kirjoittikin ettei huonoja asioita muista kun tulee dementia :) Näin hoitajan alan paikoissa työtä tehneenä, voin kertoa että ne tunteet tulee korostumaan juurikin dementia vaiheessa... tulet käymään ne sisäiset tuskat läpi, mitä ette terveenä uskaltautunut näyttämään. Joten ne eletään uudestaan :) Monta hyvää miestä ja naista on nykyäään valinneet yksinäisyyden, kun eivät uskalla rakastua ja luottaa itseen harmi! Rakkautta, iloa ja valoa enemmän tähän kylmään maailmaan

tiiätkös.. kun luin tuota tekstiä niin tuntui aivan kuin olisit saanut mun ajatukset sanoiksi. Minulla on aivan samanlainen tilanne, mutta tuntuu ettei tästä vaa enää nousta..

Mikä vetää niin alas??

Miten aloittajalla menee nykyään? Onko elämä muuttunut valoisammaksi? Yksinäisyyteen turtuu, uppoaa, kenellekään ei kehtaa kertoa, miten yksin on.