Jokaiselle löytyy oma seurakunta. Jumalan tahto on, että olisimme Kristuksen ruumiin jäseniä ja palvelisimme omissa paikallisseurakunnissa.
Meidän hyödyllistä ylläpitää yhteyksiä myös muihin seurakuntiin.
Ei seurakunnan yhteydessä toimiminen tarkoita, että olisi kaikessa samaa mieltä seurakunnan linjan kanssa. Paavali oli Galatan seurakuntaan yhteydessä, oliko hän tyytyväinen seurakunnan tilaan? Ei tainnut olla. Jumalan tahto oli silti, että Paavali kävi määräajoin vitsa kädessä ojentamassa rakkaita uskonveljiään.
Nykyisin monet jäävät kokonaan seurakunnan ulkopuolelle, koska jokin seurakunnan järjestyksessä tai opissa hiertää. En kehoita hakeutumaan harhaoppisten seuraan, mutta seurakunnassa voi monikin asia olla pielessä, ja silti se saattaa olla se paikka, jossa Jumala tahtoo sinun palvelevan. Saattaahan olla, että olet saanut muita enemmän hengellistä näkökykyä jakaaksesi muillekin Jumala saamaasi ilmestystä siitä, kuinka asioiden tulisi olla.
Meidän hyödyllistä ylläpitää yhteyksiä myös muihin seurakuntiin.
Ei seurakunnan yhteydessä toimiminen tarkoita, että olisi kaikessa samaa mieltä seurakunnan linjan kanssa. Paavali oli Galatan seurakuntaan yhteydessä, oliko hän tyytyväinen seurakunnan tilaan? Ei tainnut olla. Jumalan tahto oli silti, että Paavali kävi määräajoin vitsa kädessä ojentamassa rakkaita uskonveljiään.
Nykyisin monet jäävät kokonaan seurakunnan ulkopuolelle, koska jokin seurakunnan järjestyksessä tai opissa hiertää. En kehoita hakeutumaan harhaoppisten seuraan, mutta seurakunnassa voi monikin asia olla pielessä, ja silti se saattaa olla se paikka, jossa Jumala tahtoo sinun palvelevan. Saattaahan olla, että olet saanut muita enemmän hengellistä näkökykyä jakaaksesi muillekin Jumala saamaasi ilmestystä siitä, kuinka asioiden tulisi olla.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Jos saan sanoa näin avoimesti ja suoraan ilmaisten, niin sinulla on kokonaan kadoksissa ymmärrys, mikä on todellinen JUMALAN aivoittama paikallisseurakunta.
Ihmettelen, miksi tämä tärkeä asia ei ole valjennut, vaikka se tulee eteen ensimmä'iseksi kun ihminen Hengessä kastetaan tähän seurakuntaan.
Niin, ihmisen on mahdoton edes erota tästä seurakunnasta, jos on uskossa Jeesukseen.
Kerrotko ml käsityksesi paikallisseurakunnasta? Valtakunnansali? :D
Jumalan aivoittama paikallisseurakunta muodostuu kaikista niistä uskovista, joiden nimet on kirjoitetu Elämän Kirjaan ja jotka asuvat tietyllä maantieteellisellä alueella.
Tai saattaahan olla, että nykyään uskovien määrä on niin suuri, että saman kaupungin sisäpuolella voi Jumalankin silmissä kulkea useamman seurakunnan rajat. Vaikka näin olisikin, Jumalan tahto on, että olisimme veljiä myös muiden seurakuntien uskovien kanssa kuin vain oman seurakuntamme. Itse pidän yhteyttä muihinkin uskoviin kuin vain oman seurakuntani uskoviin.
Kuitenkin Jumala tahtoo, että olisimme mukana palvelemassa ja rakentamassa Hänen seurakuntaansa, emmekä jäisi kaiken ulkopuolelle vain arvostelemaan niitä, jotka sitoutuvat palvelemaan Kristuksen ruumista paikallisseurakunnan sisäpuolella.
Jumalan säätämä seurakuntajärjestys on hyvin selkeä:
1. Kor. 12
5 ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama;
6 ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
9 toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.
12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
14 Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
15 Jos jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
16 Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
17 Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
18 Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.
19 Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
20 Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.
21 Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä myöskään pää jaloille: "En tarvitse teitä".
22 Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä;
23 ja ne ruumiin jäsenet, jotka meistä ovat vähemmän kunniakkaita, me verhoamme sitä kunniallisemmin, ja niitä, joita häpeämme, me sitä häveliäämmin peitämme;
24 mutta ne, joita emme häpeä, eivät sitä tarvitse. Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian,
25 ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan.
26 Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.
27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
Efes. 5
29 Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa,
30 sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.
31 "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
32 Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
Hepr. 10:25 Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
Heprealaiskirjeessä ei sanota, että tutkikaa seurakunnan kaikki virheet ensin suurennuslasilla tarkkaan, kunnes huomaatte, ettei yksikään seurakunta tässä maailmassa kelpaa teille! Ei! Jos olet saanut viisautta, jota muilla ei ole, pyri koko seurakunnan parhaaksi opettamaan ilmestyksesi myös muille. Älä hautaa leivisköitäsi maahan!
Muuten hyvä viesti, mutta aivan liian lyhyt! Voisitko vähän laajentaa?
Eroavat ja erotetut
Ei Jumala ihmistä tahdottomaksi robotiksi luonut. Ihmisellä on vapaus valita ja hän on itse vastuullinen valinnoistaan.
Ihminen voi luopua elävästä Jumalasta ja joutua uskossaan haaksirikkoon.Ei Jumala väkisin ketään pidä yhteydessään sen todistaa Raaamatun ilmoitus.Luopumus tulee lopulta julki, ei sitä voi srk:n keskuudessa peitellä.
1.Tim."...säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet..."
Joh."..Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat...."
1.Kor."..Mutta jos kaikki profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi sisään, niin kaikki paljastaisivat hänet ja kaikki langettaisivat hänestä tuomion, hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä..."
Paikallis seurakunta yhteydestä voidaan erottaa. Suuri on vastuu niillä joille lauman kaitsenta on uskottu .
1.Kor."..Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."..."
Olipas mielenkiintoinen pointti tuo 1. Kor 5:11 "Poistakaa keskuudestanne se joka on paha"
11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
Näyttäisi siltä, että seurakunnalle tosiaankin on annettu valtavan suuri vastuu! Tämä vahvistaa sen, että jokaisen Jeesuksen oman pitää kuulua omaan paikallisseurakuntaansa.
Kun ihminen Hengessä kastetaan Kristuksen ruumiiseen, joka on siis paikallis seurakunta /uskovien joukko, niin tästä seurakunnasta kukaan toinen ihminen ei voi toista eroittaa.
Taas yhteydestään on mahdolista eroittaa ja jopa kehoitetaankin. Siis seurakuntaan kuuluminen on eri asia kuin seurakunta/uskovien yhteys.
Ei pidä sotkea "uskoa" ja "uskonkuuliaisuutta "
riivaajatkin "uskovat " Jaak."..Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat..."
Joh."..Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.".."
Room."..Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, ................Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,..."
1.Piet."..1Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, . vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä"..".
1.Piet."..Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi" ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin..."
Korjataan.
Ei pidä sotkea keskenään "uskoa" ja "uskonkuuliaisuutta "
riivaajatkin "uskovat " Jaak."..Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat..."
Joh."..Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.".."
Room."..Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, ................Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,..."
1.Piet."..Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, . vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä"..".
1.Piet."..Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi" ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin..."
Kaikenkaikkiaan hyvä kommentti, mutta tuohon viimeiseen kappaleeseen liittyen sanoisin, että siinä kaikkein keskeisin asia on Jeesuksen tunnustaminen Herraksi, vastaanottaminen syntien sovittajana. Usko Jeesukseen Lunastajana, syntien sovittajana, Pyhittäjänä, Viisautena, Paimenena ....
Jos kenelle riittää se kunkin oma seurakuntansa, mikäs siinä. Mutta sellaiset eivät ole Kristuksen Jeesuksen (yksi) pää paikkakunnallaan seurakuntia. Eivät voi olla Kristuksessa Jeesuksessa / Raamatun UT mukaisuudessa YHTÄ olevia eikä silloin myöskään kaikessa YHTÄ pitäviä, niitä Totuudessa YKSI mielisesti keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpitoyhteydessä eläviä ja toimivia / vaikuttavia, niitä kaikille hyväksi Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävien Kristuksen Jeesuksen apostolisten seurakuntien Hänessä yhtä olevana / YHTENÄ jäsenistönään YKSI mielisesti rakentajia...
Vaan sitä vähän jotenkin nimeksi krist. yhteyttä hajaannuksessa pitävää, Hänessä Kristuksessa Jeesuksessa / (krist. vaihtoehdossa) = Jumalan valtakunta yhteyttä / yhtenäisyyteen pyrkimystäkin vastustavia, siinä pettävässä / eksyttävässä eri seurat ja lahkot, = kunkin muista ja muusta niin väliä itsekkäästi elävissä, toimivissa ja vaikuttavissa, kunkin omapuolue uskonnollisuuksissaan.
Kristuksen Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsutun palvelijansa. Hänen kanssaan Hänessä yhdeksi, YHTÄ oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, Hänen, kaikille hyväksi apostolista "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävää seurakuntaansa ja seurakuntiaan Rakkaudessa rakentaviksi, kokoamassa olevan.
Mistä sen seurakuntayhteyden voi löytää ja miten?
Rukoile ja etsi.
Kruksesta Jeesuksesta, = Raamatun UT mukaisuudesta, lähtee vain sille kaikille hyväksi Jumalan VALTAKUNTAA ja Hänen vanhurskautta esivälle / oikein elämisen ja toimimisen / vaikuttmisen, kaikessa Kristuksen Jeesuksen omina täydellisyyteen pyrkimisentielle ja yhtyä sille tielle lähteviin, n iitä kyllä tulee eteen / vastaan kun tälle Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa viitoittamalle tielle lähtee. Jolla tiellä itsekin jo olen. Sen, Hänen seurakuntaa ja seurakuntiaan rakentavan / krist. vaihtoehdon puolesta ns. "ääntäpitäen" Totuutta valkeudeksi julkituoden eläen ja toimien.
Kristuksen Jeesuksen nimessä, vähäinen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsuttu palvelijansa. Hänen kanssaan Hänessä yhdeksi, YHTÄ oleviksi ja kaiessa YHTÄ pitäviksi, Hänen, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävää seurakuntaansa rakentaviksi kokoamassa oleva.
Lässynlässyn lää.
Tuolla asenteella Jumala ei johdata sinua pyhien yhteyteen.
Vastaukseni oli vilpitön. Jumala on oikeasti olemassa ja palkitsee ne jotka Häntä etsivät. Kun kerran Hän on olemassa, Hän opastaa meidät oikealle tielle.
Kokeile itse. Tee parannus synneistäsi Jeesuksen nimessä pyytämällä syntisi anteeksi Jeesuksen sovintoveren kautta. Rukoile Jumalalta johdatusta, niin saat sen.
Muistatko kehoituksen, ettemme tuomitsisi toisiamme.
Olen aika väsynyt ja kyllästynyt rutiininomaisiin fraasivastauksiin, joita kristittyinä itseään pitävät heittelevät repliikkeinä. Tyhjään sanahelinään, missä keskustelu puuttuu, koska oman oikeassa olemisen tarkoitus on ainoa replikoinnin motiivi.
Mitä se olikaan se hengellinen väkivalta: "Uskonnollista väkivaltaa voi olla myös toisen muistuttaminen siitä, että todellisen uskovaisen on sopeuduttava kaikenlaisen kohteluun, " kantaa ristinsä", olla nöyrä ja kestää se osa, jonka Jumala on antanut."
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Hengellinen_väkivalta
"Hengellinen väkivalta on henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide.
Terve uskonnollisuus tukee ihmisen hyvinvointia ja antaa elämäniloa, epäterve uskonnollisuus toimii päinvastaisesti. Epäterve uskonnollisuus saattaa aiheuttaa muun muassa mielenterveysongelmia, koska uskonnolla on yhteyttä ihmisen syvimpiin arvoihin ja identiteetin rakennusaineksiin."
"Hengellistä väkivaltaa voi ilmetä niin vanhoissa uskonnoissa, perinteisten kirkkokuntien sisällä kuin uusissa uskonnollisissa liikkeissäkin. Riski joutua hengellisen väkivallan uhriksi on yleensä suurempi esimerkiksi fundamentalistisissa lahkoissa, joissa on voimakas karismaattinen johtaja. Hengellinen väkivalta voi olla osa uskonnollisen liikkeen toimintakulttuuria tai se voi ilmetä vain yksittäistapauksina.
Hengellistä väkivaltaa voi olla myös perheissä. Vanhemmat saattavat estää lasten terveen uskonnollisen kehityksen ahdasmielisellä kasvatuksella, jolloin lapsen kyky saada aikuisena uskonnosta tukea elämälleen voi heikentyä."
"Uskontojen uhrien tuki UUT ry
Helsingin vertaistukipuhelin: 0400 466 990. Parhaiten tavoitettavissa arkisin päiväsaikaan.
Turun vertaistukipuhelin: 050 55 88 318. Varmimmin tavoitettavissa arkisin klo 17-19.
Puhelut maksavat normaalin puhelinmaksun. Puhelimiin vastaajat tekevät vapaaehtoistyötä ja heitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Heillä on henkilökohtaisia kokemuksia uskonyhteisöjen toiminnasta. UUT:ssa tekemässään vapaaehtoistyössä he ovat kohdanneet monia ihmisiä, jotka ovat kokeneet hengellistä tai muuta väkivaltaa useiden eri yhteisöjen taholta.
Voit soittaa näihin puhelimiin riippumatta siitä missä itse asut. Jos toinen numeroista ei vastaa, voit soittaa rinnakkaisnumeroon. "
Vastauksesi kertoo paljon siitä, millä asenteella olet liikkeellä. Kerroin sinulle totuuden ja pysyn kannassani.
Missä kohdassa olen tuominnut sinua ruokasi tähden?
Jumala on olemassa ja Hän palkitsee ne jotka tekevät parannuksen synneistään ja etsivät Häntä. Hän johdattaa omiaan. Tämä sama koskee meitä kaikkia, sillä jokainen on tehnyt syntiä, mutta saavat lahjaksi vanhurskauden uskomalla Jeesukseen Kristukseen, joka puhdistaa kaikista synneistä.
Hyvinpä olet perillä uskontojen tuki ry:stä. Täysin spontaani ei vastauksesi ole. Kenties harkittu mainoskampanja?
Tarkennus. Kun kehoitin tekemään parannuksen synneistäsi, en sanonut sitä ylhäältä vaan viereltä. Itse teen parannusta joka päivä. Tänään viimeksi ehtoolliskokouksessa sain tehdä parannuksen synneistäni. Sydämessäni oli anteeksiantamattomuutta, enkä uskaltanut ottaa osaa ehtoolliseen ennen kuin pyysin syntejäni anteeksi ja annoin sydämestäni anteeksi minua vastaan rikkoneille.
Parannuksen teko synneistä ei ole paha asia, eikä pidä loukkaantua, jos joku kehoittaa tekemään parannuksen. Enhän minä voi mitenkään tietää juuri sinun syntejäsi, mutta sen tiedän, että Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset kaikkialle tekevät parannuksen.
Ap. t. 17:30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Tämä kommenttisi kertoo sinusta itsestäsi erittäin paljon:
"Vastauksesi kertoo paljon siitä, millä asenteella olet liikkeellä. Kerroin sinulle totuuden ja pysyn kannassani."
Sinulla op:ko on oikea totuus hallussasi? Ja meidän muiden täällä pitäisi kiltisti totella sinua, sitäkö odotat?
Mitäköhän tarkoitat tällä kommentilla: "Missä kohdassa olen tuominnut sinua ruokasi tähden?" - Ruokasi tähden? Mitä ihmettä sinä äijä selität?
Ruuasta emme ole kirjoittaneet täällä mitään,
mutta jos tämä ei ole tuomitsevaa, vaan totuus:
OP "Tuolla asenteella Jumala ei johdata sinua pyhien yhteyteen."
niin millä lihaksilla sinä väität näin?
>Jumalan aivoittama paikallisseurakunta muodostuu kaikista niistä uskovista, joiden nimet on kirjoitetu Elämän Kirjaan ja jotka asuvat tietyllä maantieteellisellä alueella.<
>Jokaiselle löytyy oma seurakunta. Jumalan tahto on, että olisimme Kristuksen ruumiin jäseniä ja palvelisimme omissa paikallisseurakunnissa.
Meidän hyödyllistä ylläpitää yhteyksiä myös muihin seurakuntiin.<
Huomaatko aloittaja suuren ristiriitaisuuden kirjoituksissasi?Nuo molemmat kopiot ovat sinun mielikuvia seurakunnasta.
Muilla seurakunnilla tarkoitan tietysti muita paikallisseurakuntia. Pilkun viilauksesi on kovin tarkoitushakuista ja ilkeämielistä.
Mutta, joka paikkakunnalla on vain yksi seurakunta/Kristuksen ruumis. Ei ole muita paikallisseurakuntia. Taas nämä uskonnolliset,- erinimiset puolueet on jo eri asia.Näistä Raamattu ei puhu mitään, vaan on ihmistekoisia "seurakuntia",
Ml213 tunnustaa vain universaalin seurakunnan.
Hän on paikallisseurakunnan vastustaja. Hän
on Jumalan seurakunnan ja raamatullisen
uskovien yhteyden ja kokoontumisen vastustaja.
Mikähän tässäkin apostolien opettaman seurakunnan ymmärtämisessä on niiiiiiiiiiiiin vaikeaa.
Siis seurakunta on Kristuksen ruumis, johon jokainen JUMALASTA syntynyt paikkakuintalainen Hengessä kastetaan. Esim. jos Savukoskella olisi 5 JUMALASTA syntynyttä ihmistä, niin jo tämä on seurakunta. Vuosien saatossa muutkin Savukoskella JUMALASTA syntyneet automaattisesti Hengessä kastaen ovat tämän saman Savukosken paikallis seurakunnan jäseniä.
Asiaa ei muuta edes se, jos helluntalaiset perustaisivat puolueensa Savukoselle.Ainut ero, miten helluntaipuolueesen voi liittyä kuka tahansa, vaikkei olisi JUMALASTA syntynytkään.
YMMÄRRÄRKÖ?
Kuten Raamatussa on, niin seurakunnan nimeä ilmensi paikkakunta. Korintto, Laudekia, Efeso jne....
Saar repullisen euroja, jos löydät apostolien opettaneen ja toimineen siten kuin nykyään eli joka kylään kyhätään näitä puolueita, joita seurakunniksi kutsutaan. Voi mitä Kristuksen ruumiin halventamista.
Tosiasia nyt kuitenkin on, että meillä on useita paikallisseurakuntia saman kaupungin alueella. Jossakinhan meidän Kristuksen ruumista palveltava!
Raamatussa kehoitetaan orjia olemaan isännilleen alamaisia! Haluaako Jumala, että osa meistä olisi orjia? Ei halua! Uskon, että Jumalan silmissä nämä meidän ulkoiset olosuhteemme ja puitteemme eivät merkitse yhtään mitään. Olimmepa orjia tai vapaita, ainoa asia, joka voi määrätä asioiden kulun, on suhteemme kaikkivaltiaaseen Jumalaan.
Olimmepa mukana täydellisessä tai epätäydellisessä paikallisseurakunnassa, ainoa asia, joka voi määrätä asioiden kulun, on suhteemme kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Rukoile Jumalalta johdatusta omalle palveluspaikallesi. Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän.
Kerro minulle, missä kaupungissa on nykyisin vain yksi paikallisseurakunta. Kuinka voit parhaiten palvella paikallisseurakuntaasi? Kannattaa lähteä mukaan toimintaan.
JOKA PAIKKAKUNNALLA JA KAUPUNGISSA , JOSSA ON JUMALASTA SYNTYNEITÄ SISARIA JA VELJIÄ - ON VAIN YKSI JUMALAN AIVOITTAMA PAIKALLIS SEURAKUNTA.
Näin on aina ollut ja tulee myös olemaan.
Ongelma on juuri siinä, ettet näe tätä seurakuntaa. Näet ja koet vain puolueiden johtajien mielenohjauksen eli he ovat ohjanneet sinun näkemään puolueen seurakunnaksi.
Mitä toimintaan liittyy, niin vaimot seurakunnassa,- jopa sanoittakin evankelioivat paikkkakuntaansa. Niin, seurakunta ei ole rakennus tai seurakunnan kokoontumiset eivät tarkoita rakennuksissa kokoontumista.
Taas ihmisen kyhäämien puolueiden toimintaan liittyy tarkat ajat ja tarkka koontuminen ja kokoontumis paikka,.- koska KAIKKI toiminta perustuu hallimntaan ja hallitsemiseen.
Heille/teille on kauhistus, miten vain ja ainoastaan Pyhä Henki ohjaa paikkakunnan sisaria ja veljiä eli heidän hallitsevuus komotaan koko todellisessa JUMALAN seurakunnassa.
No missä te kokoonnutte virkistäytymään yhteisestä uskosta?
Kovasti olet eri mieltä useimpien keskustelijoiden kanssa. Sanot itse näkeväsi ja muiden olevan sokeita. Mene Jumalan eteen, tee parannus synneistäsi, ja rukoile johdatusta. Lue Raamattua.
(Itseäni koskee samat ohjeet, en ole sinua parempi)
"Yhteyteen" -nimimerkille.
Raamatussa seurakuntaa kutsutaan Jeesuksen ruumiiksi, ja sen jäseniä ovat kaikki Jeesukseen uskovat henkilöt. Olet siis osa tätä maailmanlaajuista uskovien yhteyttä. Sinulla on, tai pitäisi olla, rakkaudellinen yhteys kaikkiin veljiin ja sisariin. Ellei ole rakkaudeellista yhteyttä, niin jotain on pielessä. Valitettavasti tuntumani on se, että nykyään elämme aikamoista luopumuksen aikaan ja yksi sen ilmentymä on uskovien välillä vallitseva näkyvä vihanpito. Se on äärettömän surullista. Joskus saamma kokea suunnatonta iloa ja todellista yhteyttä johonkin uskovaan, johon törmäämme esim työelämässämme, harrastuksissa tai matkustaessamme ulkomailla.
Tarkoitat varmasti kuitenkin näkyvän, paikallisseurakunna löytämistä. Ajattelen, että kotiseurakunnaksemme tulee sellainen seurakunta, jossa saamme runsaasti nauttia evankeliumista, ukovien keskinäisestä rakkaudesta, tuesta sekä rohkaisusta seurata arjessa Jeesusta totuudessa ja jossa voimme toimia sen armolahjan mukaan, minkä Jumala on meille antanut. Kaikki ovat syntisi ja armahdettu, vajavaisia, mutta samalle heillä on halua ojentautua elämässään Raamatun Sanan mukaan ja pysyä Elämän tiellä - vaikka lankeilemme, teemme parannusta ja jatkamme matkaamme jäämärrä uudelleen rypemään synneissä.
Voit käydä eri seurakuntien kokouksissa ja toivon mukaan tutustua seurakuntalaisiin. Hyvä merkki on, jos saat olla oma itsesi, koet olosi vapaaksi ja saat kuulla, että Jeesus antaa syntisi anteeksi ja olet Jumalan rakas lapsi. Sinne on hyvä mennä, koska sinut otetaan vastaan ja tilaisuudesta on hyvä lähteä kotiin, kun omatunto on puhdas ja Jumalan rakkaus on sinua koskettanut. Joudut kenties etsimään kauankin, mutta se kannattaa.
Jos tilaisuus avautuu, voit tarjoutua johonkin palvelutehtään ja sitä kautta saada johdatusta myös siihen nimenomaiseen tehtävään, johon sinun armolahjasi viittaavat ja jossa koet olevasi sillä omalla paikallasi. Voit osallistua seurakunna järjestämiin muihinkin tilaisuuksiin kuin pääjumalanpalvelukseen. Näin seurakunnassa käyminen ei ole vain yhtä kaavaa, vaan monipuolisista yhdessä rakentumista.
Mene käymään pienpiirissä, kotipiirissä tai jossain seurakuntasalin kokoustilassa tapahtuvassa Raamattu-piirissä. Siellä saatat kokea avoimuutta: omista vaikeuksista uskalletaan puhua, saat kuunnella ja myötäelää ja saat myös tilanteen mukaan avautua iloistasi ja murheistasi. Puolestasi rukoillaan ja tunnet, ettet ole yksin.
Kotiseurakunnan löytäminen ei valitettavasti ole aina helppoa. Näillä palstoilla on kerrottu paljon niitäkin esimerkkijä, että henkilö on lähtenyt seurakunnastaan pois ja jäänyt ulkopuoliseksi. Syitä on hyvin monia. Jos et koe rakkautta, et oman persoonasi kunnioittamista, et saa vastakaikua jakaessasi ajatuksia Raamatusta tai jos huomaat ahdistuvasi siitä, että sinua pakotetaan johonkin muotiin, jatka etsintääsi jostain muualta. Älä jää sellaisenkaan yhteisöön, jossa surutta eletään kuin maailmassa ilman parannusta ja halua elää puhdasta elämää. Älä kuitenkaan vaadi täydellisyyttä, äläkä etsi täysin risitiriidatonta yhteyttä - sellaista ei ole olemassa, voi ainoastaan odotaa, että seurakuntalaiset antavat toisilleen anteeksi ja rakkaus säilyy vaikeuksienkin keskellä.
Siunausta etsintääsi! Minun on valitettavasti tunnustetta, että minulla ei tällä hetkellä ole kotiseurakuntaa.
Ja mitenköhän tämä toteutuu. Uskovat ovat niin itsekkäitä, että eivät kyllä vaivaudu auttamaan seurakuntaan sellaisia jotka sinne eivät ilman apua pääse. Esimerkkinä vaikka omaishoitajat, sairaatliikuntarajoitteiset vanhukset etäällä seurakunnista asuvat, ja pienten lasten väsyneet yksinhuoltajat joilla ei ole lastenhoitajaa.
Kun joku yksinäinen seurakuntaan tulee saa rauhassa olla yksinään.
Ainoa syy miksi en taivaaseen haluaisi on se, että joudu siellä näkemään nämä samaiseta itserakkaat ihmiset jotka eivät piitaa lähimmäisistä muuta kuin pätemisen välineenä.
Ei kuule sellaisia taivaassa näe. Sillä näkee vain niitä kaikille hyväksi Kristukselle Jeesukselle uskollisesti ja kuuliaisesti = Raamatun UT, Hänen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten opetusten ja ohjeiden mukaisesti eläneitä ja sellaiseksi. ns. nyt vielä "hyvän sään aikana" tulevia.
Suurimmalle osalle käy vanhanaikaisesti, samoin kuin niille Nooan aikaisille, jotka heräsivät ja kiinnostuvat siitä pelastukseksi vahtoehdosta, Nooan arkin (vaihtoehdon) rakenatmisesta ja siihen mukaan pääsemisestä liian myöhään!!
Herran Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsutun palvelijansa. Hänen kansaan Hänessä yhdeksi, YHTÄ oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, apostolista seurakuntaansa ja seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi kokoamassa olevan.
Ja jos ei löydy itselleen sopivaa eriseurakuntaa, niin aina voi perustaa uuden erinimisen, oman seurakunnan. Niihän se on mennyt kun ei olla pitäydyyty Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetutsen ja ohjeiden mukaisesti elämiseen ja toimimiseen. Krisytuksessa Jeesuksessa / Raamatun UT mukaisuudessa YHTÄ olemiseen ja kaikessa YHTÄ pitämiseen, Hännen, Kristuksen Jeesuksen "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävän apostolisen seurakuntansa ja seurakuntiensa yhteydessä, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä Rakkaudessa ja huolenpitoyhteydessä elävästi ja toimivasti Rakkaudessa, Raamatun UT mukaisesti Rakentamiseen.
Kyllä se on köyhää kuunnella vuodesta toiseen samojen saarnaajien ja itseään opettajina pitävien tulkintoja hengellisyydestä. Kaiken lisäksi, kun mitään eriäviä mielipiteitä ei kuunnella, koska joka srk:ssa on joku ihme valtaa pitävä poppoo, joka kuvittelee olevansa niin oikeassa joka asiassa, niin eihän sitä fiksuihminen, joka ei suostu alistettavaksi jaksa kovin kauan, vaan lähtee haukkaamaan raitista ilmaa.
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että jokaiselle löytyy kyllä hengellinen koti ja jokaiselle tulee löytyä hengellinen koti, joka toimii ikäänkuin majatalona matkamme varrella.
Meidän tulee toki ymmärtää ja tiedostaa, mikä on universaalinen Jumalan seurakunta ja mikä taas paikallisseurakunta, mutta muistaa, ettei kumpikaan sulje pois toinen toistaan.
On hyvä lukea mm. Ilmestyskirjaa, kun haluaa lukea, mitä Raam. puhuu paikallisseurakunnista.
Jo Ilm.1 luvussa Johannes selittää lampunjalan tarkoittavan 7 paikalliseurakuntaa ja lampunjalkain keskellä käyskentelevän Ihmisen Pojan muotisen.
Ilm. 1:11 ja 13
Mutta, se perusongelma on juuri siinä,- ettei JUMALA /JUMALAN ilmoitus tunne näitä "hengellisiä koteja" = uskonnollisia puolueita.
Jos innostuisit itsenäisesti tutkimaan apostolien toimintaa, niin koskaa he eivät perustaneet puolueita tai monia seurakuntia paikkakunnalle. Oli yksi uskovien joukko ja tähän joukkoon liittyi myöhemmin JUMALASTA syntyneet ihmiset ja niin tämä SEURAKUNTA kasvoi.
Niin, mikä ihmeen vimma on mitätöidä JUMALAN aivoittamaa seurakuntaa ja sen toimintaa, jonka esimerkin antoivat apostolit.
YMMÄRRÄTKÖ, miten naurettavaa on edes ajatella, että jollakin paikkakunnalla olisi useimpia seurakuntia? Seurakunta on Kristuksen ruumis ja on vain yksi Kristus.
Nykyään voisi kysyä, että missä enää toteutetaan JUMALAN tahtoa. Lähes kaikki on hylätty ja muutettu ihmisten tekemiksi opeiksi.Todella löytäneeköhän uskoa/uskollisuutta.
No, ei toisaalla uutta, koska jo Jeesus rukoili, että he yhtä olisivat, niin kuin hän on yhtä Isänsä JUMALAN kanssa.
Niin, yhtä olemisen esteenä on juuri kaltaisesi ihmiset, jotka eivät usko JUMALAN aivoittamaan paikallis seurakuntaan.Siis puhtaasta epäuskosta JUMALAA kohtaan, niin tästä on kysymys.
1.
Oletko nyt sitten sitä mieltä, että se yksi joukko on juuri se, mihin Sinä kuulut?
Kyllä vai ei?
2.
Vai oletko sitä mieltä, että ei tule olla ollenkaan paikallisseurakuntaa?
Kyllä vai ei?
3.
Kuka määrää sen, että juuri se Sinun valitsemasi paikallisseurakunta olisi se ainut oikea? Sinä vai joku toinen, kuka?
Te tuotte esille tätä samaa - puolue - ajattelua, mutta ette koskaan vastaa yksinkertaisesti ja selkeästi näihin kysymyksiin.
4.
Puhutte vain yhdestä paikallisseurakunnasta, että sellainen tulee olla,
mutta ette kerro, mikä se teidän mielestänne on?
5.
Huomaatko, että myöskin sinun tekstisi pitää sisällään - vain yhden oikean paikallisseurakunnan ja puolueen - ?
Kirjoitat:
>>
"Nykyään voisi kysyä, että missä enää toteutetaan JUMALAN tahtoa. Lähes kaikki on hylätty ja muutettu ihmisten tekemiksi opeiksi.Todella löytäneeköhän uskoa/uskollisuutta."
>>
"No, ei toisaalla uutta, koska jo Jeesus rukoili, että he yhtä olisivat, niin kuin hän on yhtä Isänsä JUMALAN kanssa."
>
"Niin, yhtä olemisen esteenä on juuri kaltaisesi ihmiset, jotka eivät usko JUMALAN aivoittamaan paikallis seurakuntaan.Siis puhtaasta epäuskosta JUMALAA kohtaan, niin tästä on kysymys."
Tämän vielä korjaan, eli piti olla:
1.
Oletko nyt sitten sitä mieltä, että se yksi OIKEA joukko on juuri se, mihin Sinä kuulut?
Kyllä vai ei?
Etkö todella ymmärrä asiaa, vai mistä on kysymys. YMMÄRRÄTKÖ, miten jokainen iikka, joka on JUMALASTA syntynyt, niin kuuluu AINA paikallis seurakuntaan. AINA. Itse kuulun juuri tähän joukkoon /Kristuksen ruumiiseen ja samoin myös KAIKKI sisaret ja veljet, jotka ovat JUMALASTA syntyneet.
Aivan sama mielikuva romaanisuvusta. Jos Kuopiossa asuu nyt 500 romani ihmistä, niin jokainen lapsi, joka Kuopiossa syntyy romaniperheisiin, niin luonnollisesti syntyy tähän sukuun. Kukaan romani mies/nainen ei ole hullu ja sano, lapselle, ettet kuulu sukuumme. KAIKKI jo ymmärtävät ja näkevät, miten uusi tulokas on suvun jäsen.
Ilman erikseen kysymykisiisi vastaamista kerron lyhyesti. Kuulun paikkakuntani paikallis seurakuntaan ja tämä on juuri se oikea JUMALAN aivoittama. Tähän samaan seurakuntaan siis on liittyneet KAIKKI Hengessä kastetut sisaret ja veljet. Jäsenmäärää en tiedä, ja ei ole edes tärkeää tietää.Seurakunta, jota ei voi edes hajoittaa ja poistaa paikkakunnalta ja sen toiminta jatkuu vuosituhensien ajan, koska purressa ohjaajana ja opettajana on Pyhä Henki.
Käytkö kokouksissa? Palveletko muita lahjoillasi?
Lisäys edelliseen viestiini.
Arjen tasolla ajateltuna ja nähtynä. Jos paikkakunnalla on esim. Hellunta, Luterilainen, Babtisti, Ortodoksi, Vapaasrk, Jehovan todistaja jne..... puolueet, niin nämä puolueet eivät ole seurakuntia tai muodosta seurakuntaa. näillä puolueilla ei ole mitään tekemistä JUMALAN seurakunnan kanssa. Todellisen JUMALAN aivoittaman paikallis seurakunnan muodostavat näissä puolueissa olevat ihmiset tai puolueettomat, JOTKA ovat JUMALASTA syntyneitä ja siten Hengessä kastettu (ei siis vesikaste) tähän Kristuksen ruumiiseen = paikallis seurakunta.
Puolueiden jäseniksi pääsee kuka tahansa ihminen, mutta JUMALAN seurakuntaan taas ei, vaan ainoastaan JUMALASTA syntyneet ihmiset.
Niin, Jeesus juuri rukoili, että nämä JUMALASTA syntyneet ihmiset olisivat yhtä, niin kuin hän on yhtä Isänsä JUMALAN kanssa. Jeesus ei siis rukoillut, että puolueet olisivat yhtä, vaan puoluiden sisällä olevat JUMALASTA syntyneet ihmiset. Eli vain he mahdollistuvat kokemaan ja elämään saman seurakunnan sisällä.
Yleensä, jos mahdollista, käyn kokouksissa puolueesta riippuen. Tosin erittäin harvoin, koska tiedän jo etukäteen mikä kokouks on Pyhän Hengen ohjaama ja mikä ei. Erikoisesti innoistaa, jos puhuja puhuu ja opettaa syvällisiä asioita,- ei samoista asioista vuodesta toiseen.
Ymmärrän ja uskon, miten JOKAINEN JUMALASTA syntynyt ihminenb palvelee lahjoillaan eläessään arkeaan todeksi /JUMALAN tahdossa. Uskon ehdoitta, miten JUMALA on aivoittanut tien tapahtumineen ihmiselle, joka on JUMALAN ennalta määräämä ja ennalta valitsema ja juuri nämä muodostavatkin todellisen seurakunnan /Kristuksen ruunmiin eli toteutuu Jeesuksen sanat; Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin tedät eli Jeesus toteutti juuri JUMALAN aivoittaman valitsemis menetelmän.
Sanot käyväsi kokouksissa erittäin harvoin. Paavalin mukaan pitäisi käydä aktiivisesti. Tiedät varmasti raamatunkohdan.
Puhut eri puolueista. Paavali käski käymään kokouksissa puolueista huolimatta. Tiedät varmasti raamatunkohdan.
Koko Raamattu ei edes tunne näitä puolueita, joita "seurakunniksi" nimitetään eli eivät ole apostolien opettamia.
Alkuperäinen ilmoitus opettaa , ettei tule heittää tai kaihtaa keskinöistä yhteyttä, joka luonnollisesti rakentuu JUMALASTA syntyneitten ihmisten välille. Juuri tuohon vääristyneeseen käännökseen vetoaa jokaisen puolueen johtajat ja siten hallitsevat jäseniään. Itse suosittelen eroamaan ja jättämään jokaisen ihmisen puolueensa kokoontumiset ja siteet. Olipa kyseessä Luterilainen tai helluntalainen tai Jehovan todistaja ja elämään Pyhän Hengen,- ei ihmisten,- ohjaamana.
Niin, minulle on yks hailee minkä puolueen jäsen on ihminen, joka tuo jonkuin asian esille opetuksen kautta. Punainen lanka on mitä ja miten hän opettaa.
Hyvin kirjoitit .. Muuten aloittaja vois miettiä uudestaan sanonta minun seurakunta. Sellainen seurakunta on kyllä sinun, mutta oikea Seurakunta on Jeesus ja Kristuxessa olevat Uudestisyntyneet kaikkiaalla maailmassa jotka eivät ole maailmasta mutta ovat maailmassa kuitenkin,
Uskoville yhteisöille kuten maailmallekkin on n.s "epäihmisiä" joiden tilanne ei kuulu kenellekkään. Enkä puhu alkoholisteista jotka monesti eivät juomistaan halua lopettaa vaan ihan niitä jotka haluaisivat käydä seurakunnissa, mutta eivät pääse.
Aivan varmasti todella monet mieluummin tulisivat seurakuntiin, mutta eivät pääse.
" Etsivä löytää" lause varmasti pätee Jumalaan, mutta seurakuntaan ei. Se on helppo slogan heittää ihmisille jotka eivät pysty tuleman seurakuntaan. Jos Jumalan seurakunta huolehtisi toisistaa kuten alkuseurakunta huolehdittaisiin siitä,e ttä joakisella on mahdóllsiuus pääsät seurakuntiin. Nyt koska uskovat itse haluavat mieluummin mukavauutta kun tehdä itselleen epäkiitollista auttamista, saavat ulkoistetut uskovat ihan rauhassa kärisä osattomuudesta seurakuntaelämään.
käyn kokouksissa, lahjoitan kaiken , ainakin melkein kaiken minkä olen viikolla varastanut ja vilpillä hankkinut, sillä saan anteeksi synnit, joskus vanhemmat seurakunnassa panee käsiäkin päälle
Kuvitteletko, ettei paikallisseurakuntien välillä tapahdu yhteistyötä?
Ja voisitko lakata rinnastamasta Jehovan todistajia kristillisiin seurakuntiin.
Ongelmana oman seurakunnan löytämisessä on se, että kristillisissä seurakunnissa käyvät ihmiset ovat erittäin sisäänpäinlämpiävää joukkoa, eivätkä todellakaan helposti hyväksy uusia ihmisiä mukaan toimintaan tai edes puhu uusille ihmisille.
Pitää olla todella sitkeä ihminen, että jaksaa viisi vuotta käydä istumassa yksin penkissä, ja kuunnella saarnoja keskinäisestä rakkaudesta, mikä ei yhdessäkään aktiiviseurakuntalaisessa ilmene.
lahkoon liittymisestä jeesus varoitti, että älä ala eksyttään ihmisiä. raamatussa mainitaan myös eksyttjät
Suomessa karu totuus on, että löytääkseen seurakunnan, johon liittyä ja jossa palvella (toisin kuin ml jaksaa seurakunnasta opettaa rinnastaen paikallisseurakunnan suoraan universaaliin seurakuntaan) täytyy tehdä kompromissi joko epäraittiin kaste-opin osalta tai epäraittiin opin Pyhästä Hengestä osalta.
Useimmiten näin.
Paavali kierteli sellaisissa seurakunnissa, jonne tämän päivän uskovat eivät olisi jalallaan astuneet.
Menisitkö seurakuntaan, jossa hyväksyttäisiin jäsen, joka pitää isänsä vaimoa?
1.Kor. 5
1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
4 -sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen-
5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
6 Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.
9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
Paavali oli valmis menemään sitten vaikka vitsa kädessä jos muu ei auta:
1.Kor 4
19 Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo, ja silloin minä otan selon, en noiden pöyhkeiden sanoista, vaan voimasta.
20 Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.
21 Kummanko tahdotte? Tulenko luoksenne vitsa kädessä vaiko rakkaudessa ja sävyisyyden hengessä?
Muuten olen siis samaa mieltä, että paljon harhaa ja eksytystä on nykyäänkin vallannut seurakuntia.
Umpimähkään ei tokikaan seurakuntaa (pienellä alkukirjaimella, ml:lle tiedoksi) kannata valita, vaan rukoilla Jumalan johdatusta. Jos Hänen tahtonsa on, että uskovilla olisi seurakuntayhteys, Hän voi sen jokaiselle myös osoittaa.
O.P oikeasti,aivan varmasti nämä lukemattomat seurakuntiin pettyneet ihmiset ovat rukoilleet ja rukoilleet itselleen seurakuntaa.
Uskonnollisen liikkeen arviointi
Mitä useampi seuraavista kohdista pitää paikkansa, sitä varmemmin on kyseessä jokin vahingollisen uskonnollisuuden muoto. Seuraavien uskonnollisuuden piirteiden tulisi hälyttää tarkkailijansa myös, mikäli niitä havaitsee kristinuskon ja/tai evankelis-luterilaisen kirkkomme sisältä.
Ryhmän johdolla on ehdoton ja johtajalla ylin valta. Hän saattaa jakaa valtaa valitsemilleen alemmille johtajille varmistaaksensa jäsenten lojaalisuuden itselleen. Jäsenet eivät voi vedota valtarakenteen ulkopuolisiin puuttuakseen havaitsemiinsa epäkohtiin; järjestelmä on suljettu.
Jäsenten kunnioitus ja palvonta suuntautuu karismaattiseen ja dominoivaan johtajaan. Johtajat ovat itse asettaneet itsensä asemaansa. He ovat messiaanisia henkilöitä, jotka väittävät toteuttavansa tiettyä jumalallista tehtävää. Kristillisten kirkkojen pappien, juutalaisten rabbien ja islamin, yleensä lähimmäisrakkautta korostavien liikkeiden johtajien ja opettajien tarkoitus on keskittää jäsenten huomio Jumalaan, liikkeen yleisiin periaatteisiin ja ryhmän yleisiin päämääriin.
Epäterveessä uskonnollisuudessa läsnäoleva, lihaa ja verta oleva normaali, mutta itsensä korottanut johtaja on seuraajiensa rakkauden, palvonnan, kuuliaisuuden ja tarkkaavaisuuden kohteena.
Jäsenten tulee jättää perheensä, työnsä, uransa ja ystävänsä. Ryhmä ottaa hallintaansa seuraajiensa omaisuuden ja elämän. Johtajat ja yhteisö valvovat jäsentensä elämää tarkasti. Ryhmän jäsenyys edellyttää ruokaa, pukeutumista, työpaikkoja, unta, peseytymistä, uskonsisältöä, puhetta ja ajattelua koskevien sääntöjen kuuliaista noudattamista.
Ryhmän sisällä tulee olla ehdottoman rehellinen ja avoin erityisesti johtajille. Sen sijaan ulkopuolisia kohtaan vastaava avoimuus ja läpinäkyvyys on kiellettyä, vaikka yleinen uskonnollinen ja inhimillinen ihanne on avoimuus ja rehellisyys kaikkia kohtaan.
Toimintatavoitteita on vain kaksi: saada uusia jäseniä ja lisätä rahallista kannatusta. Tai sitten tavoite voidaan kuvata yhdeksi: valta johtajalle. Maailmanuskonnot ja palvelevat järjestöt tarvitsevat kaikki varoja toimintansa menojen kattamiseksi. Näiden perustavoite ei kuitenkaan ole itseriittoinen oman ryhmän kasvu, vaan kohottaa kaikkien ihmisten, elinympäristön ja siinä ohessa myös jäsentensä elämänlaatua yleensä.
Kyseenalaisetkin uskonnolliset ryhmät saattavat väittää tekevänsä sosiaalista työtä, mutta tämä toiminta jää usein pelkäksi väitteeksi tai merkityksettömäksi eleeksi. Tavoitteeksi jää taloudellisen kannatuksen ja jäsenmäärän kasvattaminen sekä uskonnollisen johtajan vallan pönkittäminen.
Ryhmä näyttää uudistusvoimaiselta ja eksklusiiviselta. Johtaja väittää rikkovansa jäykistyneitä traditioita, tarjoavansa jotakin uutta: parhaan järjestelmän nykyisen vinoutuneen elämänmenon korjaamiseksi ja maailman ongelmien ratkaisemiseksi. Samalla kun näin puhutaan, jäsenet tulevat psykologisesti sidotuiksi ryhmään. Heitä estetään arvioimasta kriittisesti liikkeen omia väitteitä ja keinoja.
Teksti mukailee FACTNetin sähköisen kirjaston artikkelia.
Voi kun helluntaiseurakuntaan hyväksyttäiskin vaikkei ois kastettu.
Se ois heittiillekki parasta.
Mut jos ei hyväksytä, niin parempi onkin eittei sellaiseen juttuun puutu.
mikä siinä kasteessa on niin kauheata, jos srk jäsenyys kuitenkin kelpaa?
kiitos mielenkiintoisesta ja erityisesti näinä aikoina tärkeästä aihealueenvalinnnasta. Olen sitä mieltä, että oppi pikallisseurakunnattomasta uskovasta on suuri eksytys.
Ihmetellä täytyy, että joku "löytää" UT:sta kastamattoman ja seurakunnattoman uskovan. Uusi testamenttihan on Jeesuksen testamentti seurakunnalle, ei niinkään yksilöuskovalle.
Sen tiedämme, ettei kaste ketään pelasta, vielä vähemmän pelastaa seurakunnan jäsenyys, mutta silti paikallisseurakuntaa vastaan taisteleva uskova on valinnut merkillisen tien, johon Raamattu ei meitä kehoita astuaan.
Olen huomannut seuraavaa, että vaikka oliskin niin, että jossakin seurakunnassa on ihan "tervepäisiä" johtohahmoja niin osa seurakuntalaisista korottaa epäterveesti jonkun johtajan jalustalle ja vaatii toisia seurakuntalaisia tähän henkilöpalvontaan.
Elikkä vaikka saarnaaja ei itse sitä haluaisi niin seurakunnassa voidaan joidenkin henkilöiden taholta painostaa henkilpalvontaan jäseniä.
Johtohenkilöt voivat menä imartelun ansaan ja antaan paapoa itseään ja sulkea silmänsä, että joku valehtee heille.