Kreationismi = Uskonnollinen näkemys, jonka mukaan jumala loi Raamatun mukaisesti maailmankaikkeuden, eläimet ja kasvit kuudessa päivässä, noin 6000-10000 vuotta sitten.
Tieteellinen kreationismi / Intelligent Design = Näkemys, joka eroaa tavallisesta kreationismista siinä, että jumalan sijaan puhutaan "älykkäästä suunnittelijasta". Niin sanottu tieteellinen kreationismi/ID luotiin alunperin poliittisista syistä USA:ssa. USA:n perustuslaki kieltää uskonnon opettamisen kouluissa ja kreationistit halusivat, että kouluissa opetettaisiin evoluution rinnalla tai sen tilalla kreationismia. Koska kreationismi perustuu vain uskontoon, eikä sen todenperäisyydestä ole mitään näyttöä, piti uskonto saada näyttämään ei-uskonnolliselta tieteeltä lain pykälien täyttämiseksi. USA:n korkein oikeus kuitenkin totesi päätöksessään, että ei näe mitään todellista eroa ID:n ja kreationismin välillä, joten kreationistien haave päästä kouluihin vaikeutui.
Ketjun otsikko kuuluu: "Tieteellistä kreationismia ei ole olemassa". Tämä johtuu siitä, että kreationismi ei ole missään muodossaan tiedettä. Kun tutkijat katsovat mikroskooppeihinsa, kaivavat maasta fossiileja tai kartoittavat eri lajien geenit, he eivät näe merkkejä siitä että eläimet ja kasvit olisivat ilmestyneet kuudessa päivässä tai kuudessa ajanjaksossa, kuten kreationistit väittävät, vaan he näkevät asteittaisen kehittymisen, lajien sukulaisuuden ja miten muuttuvat luonnonolot ovat saaneet eläin- ja kasvilajit muuttumaan mukana - aivan kuten evoluutioteoria olettaakin. Koska luonnosta tehtävät havainnot - paljon laajemmin kuin mitä tässä esimerkissä kerroin - sopivat aina juuri evoluutionteorian olettamuksiin, ovat ammattilaiset varmistuneet aikaa myöten siitä, että juuri evoluutioteoria osaa kuvailla sen mekanismin, jolla lajit ovat kehittyneet. Sen sijaan kreationismille ei ole mitään tukea.
Fossiililöydöt eivät tue lajien syntymistä valmiina. DNA ei kerro valmiiksi luoduista lajeista tai kreationistien keksimistä baramineistä, vaan yhteisestä kantalajista. Samaan suuntaan osoittavat myös vastustuskyvystä havaittavat piirteet, solujen sisäiset mekanismit ja toiminnot, sekä monet muut tekijät.
Koska maailma ei näytä kuudessa päivässä tai ajanjaksossa luodulta, eikä eläimissä tai kasveissa näy tietoista suunnittelua, ei kreationismia voida mitenkään pitää todenmukaisena tai tieteellisenä vaihtoehtona evoluutiolle. On jumalaa olemassa tai ei, lajit näyttävät kaikkien havaintojen perusteella kehittyneen sattuman ja ympäristönmukaisen valikoitumisen mukaisesti.
Tieteellinen kreationismi / Intelligent Design = Näkemys, joka eroaa tavallisesta kreationismista siinä, että jumalan sijaan puhutaan "älykkäästä suunnittelijasta". Niin sanottu tieteellinen kreationismi/ID luotiin alunperin poliittisista syistä USA:ssa. USA:n perustuslaki kieltää uskonnon opettamisen kouluissa ja kreationistit halusivat, että kouluissa opetettaisiin evoluution rinnalla tai sen tilalla kreationismia. Koska kreationismi perustuu vain uskontoon, eikä sen todenperäisyydestä ole mitään näyttöä, piti uskonto saada näyttämään ei-uskonnolliselta tieteeltä lain pykälien täyttämiseksi. USA:n korkein oikeus kuitenkin totesi päätöksessään, että ei näe mitään todellista eroa ID:n ja kreationismin välillä, joten kreationistien haave päästä kouluihin vaikeutui.
Ketjun otsikko kuuluu: "Tieteellistä kreationismia ei ole olemassa". Tämä johtuu siitä, että kreationismi ei ole missään muodossaan tiedettä. Kun tutkijat katsovat mikroskooppeihinsa, kaivavat maasta fossiileja tai kartoittavat eri lajien geenit, he eivät näe merkkejä siitä että eläimet ja kasvit olisivat ilmestyneet kuudessa päivässä tai kuudessa ajanjaksossa, kuten kreationistit väittävät, vaan he näkevät asteittaisen kehittymisen, lajien sukulaisuuden ja miten muuttuvat luonnonolot ovat saaneet eläin- ja kasvilajit muuttumaan mukana - aivan kuten evoluutioteoria olettaakin. Koska luonnosta tehtävät havainnot - paljon laajemmin kuin mitä tässä esimerkissä kerroin - sopivat aina juuri evoluutionteorian olettamuksiin, ovat ammattilaiset varmistuneet aikaa myöten siitä, että juuri evoluutioteoria osaa kuvailla sen mekanismin, jolla lajit ovat kehittyneet. Sen sijaan kreationismille ei ole mitään tukea.
Fossiililöydöt eivät tue lajien syntymistä valmiina. DNA ei kerro valmiiksi luoduista lajeista tai kreationistien keksimistä baramineistä, vaan yhteisestä kantalajista. Samaan suuntaan osoittavat myös vastustuskyvystä havaittavat piirteet, solujen sisäiset mekanismit ja toiminnot, sekä monet muut tekijät.
Koska maailma ei näytä kuudessa päivässä tai ajanjaksossa luodulta, eikä eläimissä tai kasveissa näy tietoista suunnittelua, ei kreationismia voida mitenkään pitää todenmukaisena tai tieteellisenä vaihtoehtona evoluutiolle. On jumalaa olemassa tai ei, lajit näyttävät kaikkien havaintojen perusteella kehittyneen sattuman ja ympäristönmukaisen valikoitumisen mukaisesti.
Vastaukset 23
Vanhimmat
ID:stä näyttäisi olevan toinenkin versio, jossa hyväksytään eliöiden synty evoluutiolla ja muutkin tieteen merkittävät tulokset. Lisäksi väitetään elämän mutkikkuudella perustellen "älykkään suunittelijan" ohjanneen joitakin evoluution kriittisiä kohtia, ja tätä pidetään Jumalan olemassaolon perusteluna.
Tämä variantti esiintyy ainakin Puolimatkan tieteenfilosofisissa kirjoissa evoluutiosta.
Miten tämä ID:n sivuhaara selittää huonon suunnittelun tai jäänteet, kuten häntäluun, umpisuolen tai vastaavat? Entä mihin tämä suuntaus perustuu? Uskovat tieteeseen, mutta eivät usko? Hyväksyvät tieteen, paitsi niiltä kohdin kuin se risteää oman Raamatun tulkinnan kanssa? Olennaista on kysyä, onko tällä ID:n sivuhaaralla sitten jotain näyttöä siitä, että heidän näkemykselleen on perusteita? Jos he voivat kontribuoida tieteen havaintoihin, sehän olisi varsin tervetullutta, mutta jotenkin epäilen, että kyseessä on vain pienen uskottavuutensa ylläpitämiseksi tosiasioita myöntävän, mutta uskonnon rippeitä kannattelevien tahojen pyrkimys säilyttää aatteensa hengissä. Eli edelleen aate, joka elää evoluution aukoissa, jotka käyvät yhä ahtaammiksi tutkimuksellisen tiedon edetessä.
En osaa tuotakaan ID-versiota selittää tai puolustella sen enempää. On silti hyvä aina välillä muistuttaa siitä niille, jotka ID-argumentein perustelevat vaikkapa nuoren maan kreationismia. Itse en sitä käyttööni tarvitse.
xxxx Miten tämä ID:n sivuhaara selittää huonon suunnittelun tai jäänteet, kuten häntäluun, umpisuolen tai vastaavat? xxxxx
Kysymys ei ole mistään huonosta, vaan hyvästä suunnittelusta. Tiede on jo aikoja sitten kumonnut evolutionistien opit ns. surkastumisista.
Ihmisen "häntäluu" on harhauttava nimitys, koska sitä ei ole koskaan suunniteltukaan häntää varten. Se on välttämätön lantionpohjan ja lonkkanivelien eri lihasten kiinnittämiseksi. Nämä lihakset puolestaan kannattavat pikkulantion sisäelimiä ja takaavat vakaan pystykäynnin.
Umpilisäkkeellä on infektiotaudeissa torjuntatehtävä. Se osallistuu myös umpisuolen bakteeriflooran säätelyyn. Erityisesti lapsen ensimmäisten elinvuosien aikana on umpilisäke tärkeä taudintprjuntaelin.
Evolutionistit ovat tieteellisesti ajastaan jäljessä. Tiede on on kumonnut kaikki oleellisimmat evoluutioväittämät ja tullut yhä lähemmäksi Raamatun näkemyksiä.
Miksi ihmeessä ilman umpilisäkettä elävät eivät kuole kuin kärpäset? Suomessakin tehdään vuodessa n. 10 000 umpilisäkkeen poistoa.
Minulle on ainakin yhdentekevää mitä "tiede" sanoo. Tiede on vain ihmisten tekemä selitys jollekin todistettavalle havainnolle. Ei se evoluutio siitä todeksi muutu, vaikka kuinka monet ihmiset uskoisivat siihen, koska todisteet näet puhuvat ihan muuta, nimittäin maailmanlaajuisen tulvakatastrofin puolesta.
Äläpä sitten linkkaile enää tiedejuttuhin hömppäpuheittesi tueksi.
"Minulle on ainakin yhdentekevää mitä "tiede" sanoo."
Tämä oli rehellistä puhetta. Tunnustat, että lähtökohtasi on uskosi ja tiede on vain keppihevonen, jota käytät, kun jotain uskosi tueksi sovitettavissa olevaa sattuu jostain löytymään.
"Tiede on vain ihmisten tekemä selitys jollekin todistettavalle havainnolle."
Tämä taas on fundamentalisteille tyypillistä Jumala-harhaa, jossa kuvittelet omia "musta-tuntuu" johtopäätöksiä erehtymättömän Jumalan lausumiksi totuuksiksi. Sinun kannattaisi muistaa, että sinäkin olet "vain ihminen" ja siksi käsityksiäsi ei voi eikä pidä arvioida kuin perustuen siihen argumentaatioon, jonka niiden tueksi annat. Jos annat mitään argumentaatiota.
Raamattua pitää Jumalan sanana vain joukko erehtyväisiä ihmisiä. Siksi "Raamatulliset totuudetkin" pitäisi pystyä argumentoimaan Raamatun ulkopuolisin argumentein.
Kiva että haastoit minut.
Olen Suomen ainoa todellisen uskonnottoman tieteellisen kreationismin edustaja.
Joten katsellaan piakkoin että miten tässä meidänkeskeisessä mittelössä käy.
Vedonlyönti alkakoon.
Tapelkaa pojat, saatte tupakkia. Ja voittaja saa piipun.
Jotain edistystä on sentään tapahtunut kun olet luopunut uskonnoista.
xxxxx. Koska luonnosta tehtävät havainnot - paljon laajemmin kuin mitä tässä esimerkissä kerroin - sopivat aina juuri evoluutionteorian olettamuksiin, ovat ammattilaiset varmistuneet aikaa myöten siitä, että juuri evoluutioteoria osaa kuvailla sen mekanismin, jolla lajit ovat kehittyneet. Sen sijaan kreationismille ei ole mitään tukea. xxxxxxxx
Luonnossa tehdyt havainnot eivät todista evoluutiosta, eikä evoluutiolla ole mitään mekanismia selittää, kunka joku laji voisi kehittyä kokonaan toseksi.
Väitettyjä mekanismeja ovat olleet sattuma, luonnonlait ja mutaatiot, mutta ne on kaikki todistettu epäpäteviksi todisteiksi evoluutiosta.
xxxxxx Fossiililöydöt eivät tue lajien syntymistä valmiina. DNA ei kerro valmiiksi luoduista lajeista tai kreationistien keksimistä baramineistä, vaan yhteisestä kantalajista. xxxxxxxx
kaikki löydetyt fossiilit ovat olleet valmiiksi luotuja ja lopullisessa muodossaan. Siksi ne eivät todista evoluutiosta vaan nimenomaan luomisesta. Ilman Jumalaa ei myöskään olisi mitään DNA:ta.
Sitäpaitsi solu ei voi toimia ilman DNA:ssa olevaa geneettistä koodistoa ja tämä koodisto ei voi toimia ilman jo olemassaolevaa solua ja DNA:ta. Siksi se ei voi kehittyä asteettain evoluutiomenetelmällä, vaan edellyttää Jumalaa luomaan koko järjestelmän kerralla. Sekin kumoaa jo evoluutioteorian heti kättelyssä.
xxxx Samaan suuntaan osoittavat myös vastustuskyvystä havaittavat piirteet, solujen sisäiset mekanismit ja toiminnot, sekä monet muut tekijät. xxxxxx
Solun erittäin monimutkainen rakenne todistaa nimenomaan, että se on Jumalan suunnittelema, kuten edellä kerroin. Evoluutio ei ole perasoona, eikä sillä siksi ole mitään tietoisuutta, älyä, viisautta eikä suunnittelukykyä ensimmäisenkään solun luomiseksi eikä sen toimintojen aikaansaamiseksi..
xxxxxxKoska maailma ei näytä kuudessa päivässä tai ajanjaksossa luodulta, eikä eläimissä tai kasveissa näy tietoista suunnittelua, ei kreationismia voida mitenkään pitää todenmukaisena tai tieteellisenä vaihtoehtona evoluutiolle. xxxxxxx
Maailmassa ei ole mitään, mikä olisi ristiriidassa kuuden päivän luomisen kanssa ja kaikki eläimet ja kasvit ovat selvästi älykkään suunnittelun tulos ja siten ne ovat täysin sopusoinnussa Raamatun luomiskertomuksen kanssa.
xxxxOn jumalaa olemassa tai ei, lajit näyttävät kaikkien havaintojen perusteella kehittyneen sattuman ja ympäristönmukaisen valikoitumisen mukaisesti.xxxxxx
Kaikkien havaintojen perusteella lajit näyttävät luoduilta Raamatun mukaisesti.
Maailmankaikkeus ei voi luoda itse itseään olemattuumesta ja tyhjyydestä. Sama koskee luonnonlakeja, materiaa ja elämää.
Evoluutiolla ei ole mitään mekanismia kehittää yhtään mitään. Evoluutiosta ei myöskään ole minkäänlaista todistetta missään muodossa.
"Kysymys ei ole mistään huonosta, vaan hyvästä suunnittelusta. Tiede on jo aikoja sitten kumonnut evolutionistien opit ns. surkastumisista. "
Näin ei kyllä ole. Se tässä väittelyssä on jossain määrin turhauttavaa, että teikäläiset lyövät kerta toisensa jälkeen vyön alle esittämällä epätosia väitteitä. Esimerkiksi häntäluun alueelle kyllä kiinnittyy lihaksia, mutta häntäluu voidaan vaikka katkaistä synnyttäviltä naisilta jos siitä nähdään olevan haittaa, eikä häntäluulla ole merkitystä pystyssä pysymisessä. Samaan ryhmään kuuluvat esimerkiksi korvia heiluttavat lihakset, joita jotkut kykenevät vielä hallitsemaan, mutta useimmat eivät. Sitten on umpisuoli, jolle ei ole mitään käyttöä nykyihmiselle, mutta jolla historiassa on ollut merkitys erittävänävä elimenä.
"Umpilisäkkeellä on infektiotaudeissa torjuntatehtävä. Se osallistuu myös umpisuolen bakteeriflooran säätelyyn. Erityisesti lapsen ensimmäisten elinvuosien aikana on umpilisäke tärkeä taudintprjuntaelin."
Päinvastoin on olemassa ihmisiä, joilla ei enää ollenkaan syntymästäänkään saakka ole tätä surkastumaa, eikä sen puutteella ole havaittu olevan mitään vaikutusta henkilön elämään tai vastustuskykyyn.
" Ei se evoluutio siitä todeksi muutu, vaikka kuinka monet ihmiset uskoisivat siihen, koska todisteet näet puhuvat ihan muuta, nimittäin maailmanlaajuisen tulvakatastrofin puolesta. "
Mitään näyttöä maailmanlaajuisesta tulvasta ei ole, vaikka niin toivoisit. Jos olisi, niin ei olisi mitään syytä kieltää sitä.
"Joten katsellaan piakkoin että miten tässä meidänkeskeisessä mittelössä käy."
Jos perustelusi ovat niitä, mitä ne ovat tähänkin asti olleet, niin häviät. Tosin en aio odottaa joka sekuntia palstalla voidakseni vastata sinulle, joten olisi voinut tarjota vasta-argumenttisi jo tähän ketjuun ja tarkemmin sanoen, vastaukseesi.
"Luonnossa tehdyt havainnot eivät todista evoluutiosta, eikä evoluutiola ole mitään mekanismia selittää, kunka joku laji voisi kehittyä kokonaan toseksi."
Niin että se mikä nähdään ja voidaan mitata, ei todista mitään? Te kretsut ette ymmärrä ajan merkitystä, ettekä sitä ettei evoluutio väitä niitä asioita, joita te esitätte sen väittävän. Jos te ymmärtäisitte evoluutioteoriaa edes kaltaiseni maallikon tavoin, te ymmärtäisitte asian paremmin.
Mutta niin. Jaakob on fanaatikko, enkä jaksa väitellä häntä vastaan. Onko jotain oikeaa näyttöä tiedossa? No ei tietenkään. Olen palstoja niin kauan seurannut, että joka kerta kreationistien väitteet on havaittu joko valheeksi, väärinymmärrykseksi tai joksikin muuksi, ei tokeksi.
Totuudentorvettaja!
"Häntäluuta" ja umpilisäkettä koskevat näkemykseni eivät ole kreationistien keksimiä, vaan maallisten tiedemiesten tutkimusten tuloksia. Sinun näkemyksesi ovat siten tieteellisten tutkimusten vastaisia. Sama koskee ns. korvan heiluttajalihaksia.
Korvan heiluttelu ei ole tämän lihaksen tarkoitus, vaan sen toimintoihin kuuluu mm. korvan verenkierron säätely. Tiede on siten tässäkin kumonnut evolutionistien uskomukset.
xxxxxx Mitään näyttöä maailmanlaajuisesta tulvasta ei ole, vaikka niin toivoisit. Jos olisi, niin ei olisi mitään syytä kieltää sitä. xxxxxx
Selvä näyttö vedenpaisumuksesta on Raamatussa, joka on Jumalan sana ja totuus.
Pelkästään se riittää jo kumoamaan evolutionistien väitteet tältä osin, mutta se ei ole ainoa todiste vedenpaisumuksesta.
Vuonna 1918 sir James Frazer julkaisi tutkimuksen "Folklore in the Old Testament", jossa on selvitetty 138 eri puolilla maailmaa olevan alkuperäisväestön perimätietoa.
Kaikilla näillä kulttuureilla oli esivanhempina kahdeksan ihmistä, jotka selviytyivät koko silloista maailmaa kohdanneesta tuhotulvasta. Sittemmin samaa perimätietoa on löytynyt jo yli 200 kansan kulttuurista.
Nämä perimätiedot pitävät yhtä Raamatun kanssa, jonka mukaan Nooan arkissa pelastui juuri kahdeksan ihmistä.
Mielenkiintoinen on myös havainto, että Kiinan kirjoitusmerkeissä laivaa tarkoittava sana koostuu merkeistä: Alus 8 suu (ihminen)
Tiettävästi minkään kansan perimätiedoista ei löydy kertomusta, jonka mukaan heidän esivanhempansa olisivat kiipeilleet puissa kuten apinat.
Ainoa paikka, josta löysin maininnan korvalehtien liikuttajalihasten verenkierron säätelyyn vaikuttamisesta, oli kp-artin sivusto, joka on perinteisesti tunnettu huuhaa-sivustona. Korvalehtien liikuttajalihakset ovat siis edelleenkin surkastuma. Vaikka lihakset verenkierron säätelyyn jotenkin vaikuttaisivatkin, olisi kyseessä silti surkastuma, koska liikutteluun tarkoitetut lihakset eivät kykene korvia kääntelemään.
Monet ihmiset syntyvät ilman umpisuolta, eikä tästä ole heille mitään haittaa. Monilla ihmisen etäisillä sukulaisilla on samassa kohtaa muistaakseni ruoansulatusentyymejä erittävä elin, joka lienee se mistä umpisuoli on surkastuma.
Viisaudenhampaat unohtui listaltani, ne ovat myös surkastuma ja niiden takia monet joutuvat käymään hammaslääkärissä kiskottavana sekä taloudellisesti, että fyysisesti.
Häntäluu on selvästi häntäluu, josta erottuu 3-5 erillistä nikamaa kuten selkärangan tai kaulan nikamat. Nämä nikamat ovat aikoinaan mahdollistaneet hännän heiluttamisen. Nykyään nämä nikamat ovat kuitenkin luutuneet yhteen. Se että niihin liittyy edelleen joitakin lihaksia, ei muuta sitä, että häntäluu on surkastuma.
Jaakob. Kun sinä puhut tieteestä, muista ettei kannata vedota mihinkään 1800-luvun tutkijaan. Heidän tietonsa oli aika rajallista monessa asiassa. Henkilö kp-artin takana taas on liikkeellä puhtaasti uskonnollisesta näkökulmasta.
"Mielenkiintoinen on myös havainto, että Kiinan kirjoitusmerkeissä laivaa tarkoittava sana koostuu merkeistä: Alus 8 suu (ihminen) "
Taas meni pieleen...
http://creation.com/cmi-misrepresents-ancient-chinese-language
http://rationalwiki.org/wiki/Hanzi_of_Genesis
Älykkään suunnittelun juuret johtavat antiikin Kreikkaan.
Johan oli tyhjäpäinen avaus.
Avaaja ei edes tiedä mitä tieteellinen kreationismi pitää sisällään.
Näytä tanan torvelo että miten fossiilisto todistaa evoluution niin saat Nobelin palkinnon.
"Avaaja ei edes tiedä mitä tieteellinen kreationismi pitää sisällään. "
Pyrkimyksiä osoittaa jokin asia, joka olisi kyseisen tutkijan mielestä evoluutiolle mahdoton saavutus. Näitä on ollut aiemminkin ja kerta toisensa jälkeen evoluutioteoriasta on löytynyt vastaus. Edelleenkin kreationismi elää evoluution aukoissa, mutta mitä pidemmälle oikea tiede menee, sitä pienemmiksi nuo aukot käyvät. Tuollainen todistelu on aika turhaa, koska vaikka joku löytäisikin jonkin asian, johon evoluutioteorialla ei ole vastausta, on paljon todennäköisempää että se johtuu siitä ettei tiede ole vielä riittävän pitkällä, kuin siitä että kyseessä todella olisi jokin teorian kumoava väite. Jotenkin kreationistien pitäisi myös kyetä tarjoamaan jokin syy, miksi kaikki tähän mennessä löydetty kuitenkin tukee juuri evoluution tapahtumista.
"Näytä tanan torvelo että miten fossiilisto todistaa evoluution niin saat Nobelin palkinnon. "
Fossiiliaineisto ja siitä tehdyt havainnot tukevat evoluutioteoriaa, koska fossiililöytöjen sijainti maantieteellisesti, sijainti maaperän kerroksissa ajallisesti ja kehitysasteellisesti oikein ovat kohdallaan, sekä näiden lisäksi fossiiliaineistosta löytyvät merkit lajien kehityksestä yhdestä lajista toiseksi, ovat tiedossa ja dokumentoitu. Fossiililöydöistä tehdyt havainnot nivoutuvat yhteen iänmääritysmenetelmien kanssa, nykylajeista tehtävien fyysisiä ominaisuuksia koskevien havaintojen kanssa, alkionkehityksessä nähtävien havaintojen kanssa (enkä puhu nyt niistä biologian oppikirjaan piirretyistä havaintokuvista, jotka oli tehty opetusmielessä maallikoille, ei kertomaan todellisesta kehityksellisestä yhdenmukaisuudesta), dna-aineiston kanssa ja sen kanssa mitä olemassaolevien lajien muuntumisesta on havaittu.
Kreationismi ei ole tiedettä, vaan evoluutiodenialismia
Helsingin, Turun ja Jyväskylän yliopistoissa on evoluutiobiologian laitokset, samoin _jokaisessa_ biologiaa opettavassa yliopistossa ja korkeakoulussa kaikkialla maailmassa.
Kuinka monessa akkreditoidussa yliopistossa tai korkeakoulussa on tieteellisen kreationismin laitos?
Vastaus: Ei ainoassakaan.
Olet ja pysyt täydellisenä mitättömyytenä, eikä patologinen valehteleisesi auta sinua lainkaan.
Nimimerkki "*JC" kiteytti tieteellisen kreationismin suhteen havaintoihin ylittämättömällä tavalla:
"Nykyiset lokkilajit saatavat olla lokkibaramiinin jälkeläisiä, tai sitten useamman lokkibaramiinin jälkeläisiä. Ne voivat olla myös kukin lajinsa mukaan jo alunperin luotuja."
Kreationistit ovat ilmeisesti lanseeraamassa uutta eksytystä nimeltään mielikuvitus makroevoluutio (myöh. MM). MM on täysin oikeasta makroevoluutiosta poikkeava malli, joka kreationistit käyttävät harhauttaakseen lukijoita. MM:n periaatteisiin kuuluu muun muassa kreationistinen ajatus, jossa hevonen voi synnyttää porkkanan tai porkkana hevosen. Mielikuvitusmakroevoluutiolla ei ole mitään tekemistä ammattilaisten tutkiman evoluutioteorian, eikä siihen ymmärrettävänä osana kuuluvan makroevoluution kanssa.