Sivarista enemmän hyötyä

1+19

Sivarin kuukauden koulutuskaudella saat halutessasi järjestyksenvalvojakortin, alkusammutuskurssin ja EA- kortin. Sen lisäksi saat 10 kuukautta työkokemusta, esimerkiksi valtion hommissa virkamiehenä. Sanoisin, että sivari on paljon arvokkaampi, kuin puolen vuoden intti, jossa vain vitutuksen sietokyky kasvaa.

Mitäs sanotte? Ja ei taas niitä "sivarit on homoja höhöö" armeijaintoilijoita, vaan kunnon argumentteja, kiitos.

5

310

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+13

      Järjesteyksenvalvojakurssin ja EA-kurssin kesto 2 päviää, alkusammutuskurssi taitaa olla yhden päivän. Sivarin kesto 11kk? Hyöty ei siis tosiaan ole merkittävä. Tietysti saat myös 10kk työkokemusta sivarista, mutta siitäkään ei ole hyötyä ellet jatkossa ajatellut työllystyä vastaavalle ajalle.

      Armeija lasketaan myös yleiseksi työkokemukseksi esim. kouluun haettaessa. Armeijasta on mahdollista saada lisäksi todellisia pätevyyksiä, mm. panostajan lupakirja tai CE-ajokortti, jotka siviilissä vaatisivat aikaa ja rahaa paljon. Lisäksi armeijassa toimiminen vaikkapa mekaanikkona tai sähkömiehenä lasketaan nimenomaan kyseisten alojen työkokemukseksi.

      Lisäsi puolustusvoimien johtajakoulutusta todella arvostetaan, tykkäsi siitä tai ei. Ei sotilaallisen puolen takia, vaan koska kyseessä on ihmisten johtaminen samalla tapaa kuin työelämässäkin.

      Tiedätkö muuten edes mitä valtion virkamies tarkoittaa? Sivariilipalvelusmiestä ei todellakaan lasketa valtion virkamieheksi missään tapauksessa.

      • tsiisus

        "Armeija lasketaan myös yleiseksi työkokemukseksi"

        Anna mun kaikki kestää. Ei sitä lasketa yleiseksi työkokemukseksi. Jos kerran about 90% miehistä käy armeijan, en usko, että kukaan katsoo armeijaa työkokemukseksi.


    • AloitusPost

      Hei,

      Itsellä kesti päälle 20 päivää JV-kurssi (tais olla 36 tuntia yht.), muita en muista tasan tarkkaa. Kaikki nuo kurssit ovat aivan yhtä pitkiä, kuin muuallakin Suomessa virallisesti suoritettuina. On se hyöty merkittävämpi, kuin puoli vuotta armeijassa.

      Voin vaikka vannoa, että työkokemuksesta on hyötyä aina, vaikkei jatkossa menisi samalle alalle. Kumman itse ottaisit, Penan, jolla ei ole yhtään työkokemusta, vai Matin, jolla on paljon työkokemusta, vaikka ei olisikaan samanlaista työtä.

      Olen samaa mieltä, että johtajakoulutuksesta on hyötyä, mutta suurin osa ei kuitenkaan sinne pääse.

      En ole kuullut, että kenestäkään armeijan käyneestä, että siitä (lukuunottamatta johtaja-ja kuljettajakoulutusta) olisi ollut myöhemmin hyötyä työelämässä, paitsi ehkä juuri nuo ammattiopistossa koulutettavat työt, JOS sattuisi pääsemään haluamalleen koulutukselle intissä.

      Ehkä liioittelin hieman sivareita virkamiehinä, mutta lähes samat edut koskevat niitä, kuin muitakin virkamiehiä, joten voisin pitää niitä lähes samana.

    • reservinkieltäytyjä82

      Armeijasta oli se hyöty että ilman armeijaa en olisi ymmärtänyt laajoja totuuksia. Jo alokasaika riitti kokemukseksi ymmärtämään miten surkeasti johdettu organisaatio oli kyseessä. Armeijassa tuli pohdittua myös nykymaailman uhkakuvia ja armeijan tarpeellisuutta sekä roolia. Ymmärsin nopeasti lopullisesti esim.venäjä vs suomi voimasuhteet ym asiat.

      Kävin 6kk intin loppuun vaikka pidin sitä pellepaikkana. 9 vuotta jälkeen kertuasharjoituksiin joista ei pahaa sanaa mutta maailmankuvani voimistuessa sain idean pyrkiä reservistä eroon. 12 vuotta myöhemmin sitten irtisanouduin eli kieltäydyin reservistä. Täydennyskoulutus lapinjärvellä oli hieno kokemus! Meitä oli paljon ja suurinosa miehekkäitä suomalaisia miehiä. Kaikkia ygdisti samat asiat ja yksi tärkeimmistä kyky ajatella itse.

    • lupahärnätäköon

      Naapurustossamme työmarkkinatuilla piinaavat Jehovan Todistajat eivät käy
      edes sivaria koska siinä on jotain pahaa?
      Lisäksi rehellisiä kunnon jäseniä vainotaan kuten uutisotsikoista voi lukea jos he eivät jaksa tukea lahkon vanhoja pomoja!
      Pomoilla on oikeus nipottaa ketä hyvänsä arvostellen ja tunkea kotirauhaa uhmaten häirköimään.
      Kiusatuille on jopa oma järjestö sitä varten kun elämä on kaatunut!
      Lahkossa kasvaneiden on vaikea soputua normaaliin yhteiskuntaan, siirtäen
      sairasta ylimielisen röyhkeää ajattelutapaa selkärangassaan. On lupa tuomita
      kaikki muut ihmiset, ryhmät ja aatteet paskaläjäksi! Kun eletään suljetussa
      yhteisössä ja neljän seinän sisällä salaillen pihapiirissä olevansa työtön uskonjohtaja.
      Helsingin jäähallin konventin järjestysmiehet joilla ei ole minkään valtakunnan
      pätevyyttä yhä edelleen. Useiden hihhulien laumoina riivaavat kutsuttuja kansalaisia jos he erottuvat yksipuolisesta mustien hautauspukujen massasta!
      Pimeät lahkosta erotetut jatkavat toimintaa omin avuin kun eivät pääse irti perkeleestä ei sitten millään ilveellä edes poppamiehen avulla.

      Aikuiseen ikään tai hautaan asti joloansa vatkanneet lahkolaiset ovat seksuaalisesti kieroutuneita. Pedofiiluutisia on. Häiriintynyt lahkopersoona
      etsii ihmisistä vikoja sosiopaatin etuoikeudella joita sitten juoruilee ympäri.
      Omistuista että peruskoululaiset voivat säätää sadankin ihmisen asioita ilman
      luottamuksellista vaitiolovelvoitetta! Maallinen Finlex on perseen pyyhintään.

      Tämä video vosi kuvastaa laillisetetun maanpetturin ja yhteisöhäirikön loppuelämää kyseisessä valtiossa?

      Lahkon pikkupomot sanovat että kun sodan aikana he eivät tee siviileille
      määrättyjä velvollisuuksia niin ei sitten tehdä niitä rauhankaan aikana!

      https://www.youtube.com/watch?v=K0-iU-LaQd0

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe