EU ja euro - lyhyestäkö virsi kaunis

Eurovasemmisto ( huom. eurososiaalidemokraatit) uskoo että euroa voi muuttaa talouskurin eurosta sosiaaliseen euroon. Lordon pitää sitä mahdottomuutena.

Lordonin argumentit:
- Euron tavoite oli turvata pääomamarkkinoiden edut ja niiden hallitseva asema eurooppalaisessa talouspolitiikassa.
- Euron olennaisen sisällön muuttaminen vaatisi vallan riistämistä finanssimarkkinoilta ja kansainvälisten sijoittajien karkottamista julkisen politiikan kentältä.
- Markkinat eivät koskaan hyväksy kurinpitovallan viemistä niiltä (troika, IMF, Saksa ja Ranska eurohyötyjinä, suursijoittajat /s.p).
- Mikäli euron uudistuminen jotenkin lähtisi liikkeelle, pääomapiirit aloittaisivat hillittömän keinottelun ts. taloudellisen sodan eu-elimiä vastaan ja josta seurauksena olisi paluu kansallisiin valuuttoihin.

Eurososialidemokratia (korvaa sanaa eurovasemmisto, koska kommunisteilla ei juuri ole vaikutusvaltaa EU:ssa) turvautuu (ufoihin!) euro-oblikaatioihin, -bondeihin, talouden ohjaus ja hallintajärjestelmiin (viittaus kohdistunee Olli Rehnin tyhjiin sanoihin pankkien valvonnasta) tai uskoo "demokraattiseen harppaukseen"!!!

Lordon löi asettamukset pöytään, eivätkä ne varmaan kaukana todellisuudesta ole.
Lordon näkee senkin, että pääoma ei vapaaehtoisesti luovu eduistaan. Myöhemmin nähdään, että pääomilla on osittainen isänmaa kansallisten politiikkojen uskottavuudeen takia ja että pääomaryhmien välillä on ristiriitoja. Se on merkittävä oivallus.

Ranskalaisen eu-kritiikki lähtee täysin eri pohjalta kuin nationalistiselta Timo Soinilta.
Timo Soini liputtaa itsellisten peräkylien Eurooppaa eikä asetu puolustamaan minkään eu-maan palkkatyöläisten asemaa. Soini perustelee kriiskeskustelussa suomalaisen pääoman etuja muiden maiden pääomia vastaan ja politiikka on petollisen viehättävä mutta vaarallinen.
Pääoma on ollut jo yli 100 vuotta ylikansallisen isänmaaton eikä palaa enää koskaan kansallisten rajojen sisään. Työläisten kannalta suurten teollisuusyritysten korkea tekniikka ja tuottoisuus ei ole vihollinen. Se edellyttää maailmanlaajuisia yrityksiä. Tältä pohjalta tulisi miettiä, miten niiden tuoma hyöty jakaantuu mahdollisimman oikeudenmukaisesti maailman kansoille. Ensimmäinen tehtävä olisi saada ne veronmaksun piiriin.

Hitlerhän lähti opissaan työläisväkeä kosiskellessaan arvostelemaan petollisesti ylikansallista pääomaa marxilais-juutalaiseksi salaliitoksi ja nousi kuitenkin valtaan noiden pääomien miljoonilla markoilla ja jotka olivat natsien tukena sen maailmanvalloitushommassa.

Porvaripoltiikkojen oikeisto näkee itsemääräämisoikeuden kaventumisen demokratian kaventumisena ja saa sillä laajaa kannatusta. Mm. Ranskassa Le Penin oikeistopopulismni kerää 25 äänistä. Suomessa se saa lähelle 20 %. Oikeisto ei kyseenalaista demokratian kaventumista sillä, että päätösvalta liukuu kansallisvaltioissa että EU:ssa finanssiylimystölle.
Lordon hakee yhteyttä demokratiaan taloudesta. Päättääkö siitä parlamentit ja kuinka paljon vai tuleeko päätökset parlamenttien ulkopuolelta suoraan tai itsestäänselvyytenä, jota hallitukset toteuttavat ulospäin omana poltiikkana.

Päätöksenteossa syntyy paradokseja. Vapaan kapitalismin kannattajat, jotka ovat EU:ssa niskan päällä, laativat eu-perussäännökset ts. rajat joissa sääntely tapahtuu ja lukemattomasti muita sääntöjä suuryritysten talouden ja poliittisen vallan tukemiseksi. Toisaalta tiukat perussäännökset asettavat politiikan demokratialle ahtaat rajat vaikuttaa mm. suhdannevaihteluihin muutoin kuin leikkamaalla kansan etuisuuksia.
Liberaalien tiukalla säännöllä EU-keskuspankin riippumattomuudesta on luovutettu unionin mahdollisuudet säädellä budjettipolitiikkaa muutoin kuin leikkauttamalla kansallisvaltioissa kansan etuisuuksia. Miten voisi päättää velkojen leikkaamisesta kun lainata voi vain yksityiseltä sektorilta.
Mitä järkeä on kehittää talouden ohjausjärjestelmiä, kun johdettavaa ei ole ja tässä olen Lordonin kanssa samaa mieltä.

Muistamme kuinka Katainen ja Urpilainen heiluttelivat lippuja jokaisen tukipaketin jälkeen. Sitten lippuja pyöriteltiin eubondien ja EVM 600 mrd peruspääomasta ja kuinka EU:sta tulisi paratiisi.
Ensinnäkin EVM pääoma on kuvitteellinen. Reaalinen siten, että keskuspankin velkojen toteutuessa kulut otetaan kansallisvaltioilta. Toiseksi EVM ja keskuspankki palvelevat vahvan euron politiikkaa ja se on edullinen eniten Saksalle. Saksa on hyötynyt vahvasta eurosta eniten.
Euro ei ole yhtäläinen valuutta joka maalle. Se on kova ja hyvä kehittyneille ja epäsosiaalinen vähemmän kehittyneille euromaille. Siinä piileekin ristiriita ja jota ei julkisuudessa hehkuteta. Euron kovuutta voisi korvata tulonsiirroilla vähemmän kehittyneille maille mutta sitä taas uusliberaaliset perussopimukset eivät salli.

Saksan roolista.
Euroa ei olisi syntynyt ilman Saksaa. Saksa saneli itselleen edulliset ehdot. Se on kovan euron ehdot. Se sivuutti sosiaalisen euron.
- Saksa ei sitoutunut valtiontalouden yhteisvastuullisuuteen eli maksamaan automaattisesti jonkun osapuolen maksuja, ellei saanut komissiolle valtuutta valvontaan. (esimerkkinä Kreikka, troika, talouden yksityistäminen).
Tämä merkitsee EU:n poliittisen kriisin syvenemistä.
- Saksan kannalta se merkitsee yleistettyä itsemääräämisoikeudesta irtaantumista.
Saksalle kriisien sattuessa kukaan ei sanele mitään. Saksa sanelee muille.
Saksalle jäi suvereniteetti, joka on siirretty sellaisenaan Euroopan taloudellisiin ja rahapoliittisiin instituutioihin.
- Saksa suostui euroon vain ehdolla, että yhteisvaluutan institutionaalinen arkkitehtuuri kopioitiin Saksasta. (Eu-keskuspankki irti demokraattisesta valvonnasta ym:)
- Lordonin kysymys: Federalismi (liittovaltio!) ei onnistu, elleivät federalistit tiedä ja tutki mitä he ajavat takaa.
Mikäli Eu koneisto muutettaisiin demokraattiseksi parlamentiksi ja sen valitsemaksi hallitukseksi kansallisvaltioiden tapaan, Saksa ei tulisi alistumaan parlamenttienemmistön tahtoon. Saksa ei hyväksy keskuspankin valvontaa nyt eikä ehkä koskaan (mikäli pysytään porvarillisen demokratian parissa/s.p).
- Federalismin kannattajien, jotta aie toteutuisi, tulisi hyväksyä demokratia, jossa enemmistö päättää.
Ja tässä on EU: keskeinen ongelma. Tuleeko taloudesta päättäminen parlamentille vai päättääkö siitä kulisseissa suuryritysten lobbarit yhdessä epädemokraattisen komission kanssa.

Talous ja demokratia. Suuryritykset vai parlamentti. Tätä ongelmaa Lordon ratkoo mutta ratkoo sitä kapitalismin puitteissa ts. ei esitä sen rajojen ulkopuolelle suuntautuvaa pohdintaa. Mutta esittää kuitenkin eurosta uutta, jota mm. Suomen virallinen media eri suostu esittämään.

Kun Lordon päättää talouden ja demokratian suhteen, hän siirtyy yhteisvaluutan ongelmiin. Perusvastaus on selvä. Euro nykyisellään ei toimi. Kova euro on kehittyneemmän kapitalismin etu siinä kuin vapaakauppa sortaa kehitysmaita.
Entä Saksa, jolle nyk. euro on kultamunia muniva hanhi! Se jää sivuun.

Uuden euron suunnitelma. Esitys on ennenkuulumaton. Valtamedia on vaiennut keskustelunavauksesta tyystin.
- Euro säilytetään eikä säilytetä?
- Euroon liitetään takaliitteet. Europeseta, eurofrangi, euromarkka jne.
- Jokaisessa maassa eurolla olisi erilainen arvo mutta ne eivät olisi suoraan vaihdettavissa muhin valuuttoihin.
- Vaihto tapahtuisi eu-keskuspankin kautta ja josta tulisi valuutanvaihtokonttori. Keskuspankki menettäisi rahapoliittista valtaa valtioiden keskuspankeille. Looginen ajatus sinänsä. Euroa vaihdettaisiin ks-valuuttamarkkinoilla vaihtuvin kurssein. EU:n sisäinen vaihto tapahtuisi eu-keskuspankin kautta.
- Kansallisvaltiot voisivat devalvoida tai revalvoida oman euronsa. Se korjaisi sisäisiä markkinoita.
- Jos esim. espanjal. yritys ostaa Ranskasta, sen olisi ensin ostettava eu-keskuspankista eurofrangeja ja maksettava niillä.

Hätkähdyttävä ajatus. Lordon ei kerro, olisiko europeseta turistilla samanarvoinen eurofrangin kanssa mutta jätämme sen sivuun.
Eikö tämä olisi oleellisisilta osin paluuta kansallisiin valuuttoihin. Uusliberaali politiikka, joka on vallassa EU:ssa, ei tule hyväksymään ajatusta ja siksi valtamediat ovat vaienneet keskustelunavauksesta.
Euron statuksen muuttaminen edellyttäisi eu-perussännösten kumoamista ja uusien laatimista kuten artikkelin alussa on mainittu.
Tulisiko eurosta sosiaalisempi kapitalismin puitteissa Lordonin mallissa, en osaa heti sanoa. Kuitenkin kova euro johtaa työttömyyteen ja muihin sen aiheuttamiin kiroihin ja ne ovat nähtävissä. Miksi? Kova euro on uusliberaalisen politiikan perusta ja se johtaa palkkojen alentamisiin ja sosiaalipalveluiden leikkaamiseen.