Viljakkalalainen Paavo Mäntyniemi kirjoittaa UutisOivassa (31.10.) mm. näin: "Viljakkalan koululla piti roska-astiat siirtää eri paikkaan. Tämä ei kuulunut talonmiehen tehtäviin, vaan Siivikkalasta tuli kaksi kiinteistömiestä siirtämään roskasäiliön, johon kului aikaa kaksi minuuttia". Niin ikään "Ylöjärveltä tulevat talonmiehet tulevat Karhen koululle monta kertaa päivän aikana".
Ei ihme, että on veroäyrissä korotuspainetta, kun kaikenmaailman poliitisin perustein palkatut joutomiehetkin pitää elättää.
Kunnon irtisanomisaalto vaan Ylöjärvellekin, niin kaupungin talous kohonee!
Ei ihme, että on veroäyrissä korotuspainetta, kun kaikenmaailman poliitisin perustein palkatut joutomiehetkin pitää elättää.
Kunnon irtisanomisaalto vaan Ylöjärvellekin, niin kaupungin talous kohonee!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Viljakkalan kunnan kepulaiset luottamushenkilöt saivat pikkukunnan asiat niin sekaisin, että kuntaliitos oli aino mahdollisuus. Ylöjärven kaupunki on joutunut hakkaamaan miljoonia euroja Viljakkalaan mm. Karhen koulun korjaamiseen, kirjaston uudistamiseen, Elokaaren korjauksiin jne., jne. Olisipa Ylöjärven päättäjät olleet viisaampia ja jättäneet kuntaliitoksen tekemättä, niin olisi nämäkin eurot säästyneet oman kaupungin hyväksi.
Viljakkalan entinen kunnanhallituksen puheenjohtaja kertoo lehdessä kuinka erinomaisesti asiat kunnassa olivat ennen kuntaliitosta. Jos näin oli, niin miksei silloin pitäydytty omassa kunnassa?
"Ylöjärven kaupunki on joutunut hakkaamaan miljoonia euroja Viljakkalaan mm."
Höpö höpö. Mistä tuollaisia keksit? Vai että oikein hakkaamalla tuhlailtu. Kerro toki edes jonkun kalliin remontin hintalappu. Ja jos edes jonkun hintalapun löydät, niin mikä olisi ollut vaihtoehto?
"Viljakkalan entinen kunnanhallituksen puheenjohtaja kertoo lehdessä kuinka erinomaisesti asiat kunnassa olivat ennen kuntaliitosta. Jos näin oli, niin miksei silloin pitäydytty omassa kunnassa? "
Niin, et siis ymmärtänyt... Vaikka asiat olivat näennäisen huonosti jo silloin, niin ei se tarkoita että ne olisivat siitä liitoksella parantuneet. Tarkoittaa sitä että ilman liitosta Ylöjärven kanssa olisi veroja toki jouduttu maksamaan kuten nytkin, mutta olisipa edes jotkin palvelut säilyneet omassa kunnassa. Ja sitten joskus kun liitoksia oltaisiin tehty, niin ne olisivat voineet olla eri suuntaan ja hieman järkevämmät kuntalaisten kannalta.
Kyllä se nyt vaan on niin että Ylöjärven keskus on voittanut rahassa nettomääräisesti mitattuna. Viljakkala siis toki hävinnyt.
Kuntaliitos tehtiin Ylöjärven ja Viljakkalan kunnan työntekijöiden irtisanomissuojan vuoksi. Kaikki muu on päätöksen todellisen syyn päälle keksittyjä perusteluja, koska oikea syytä tuskin uskaltaa myöntää edes itselle saatikka kenelläkään muulle.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin turha kaupungin työntekijä. Mutta 20 prosenttia pihalle heti ja johtajista vähintään puolet. Sillä tavalla jäljelle jäävien työteho nousee niin, että veroäyriä voidaan tiputtaa vanhojen hyvien aikojen tasolle.
Kunhan "turhista" kaupungin palkollisista laitetaan pihalle ne joutilaat ja jätetään ne jotka nytkin ne työt tekevät.
Ei mene noin. Pihalle on laitettava niitä, joitten tekemättömäksi jäävät työt näkyvät. Voidaan sitten osoittaa, että on oikeasti tehty jotain ja että oli väärin laittaa pihalle henkilöitä.
Uskomattomia ovat virkamiesten teot.
Juuri näin. Kun on säästetty ja ajettu palvelut alas potkimalla hyödyllistä työtä tekevät pihalle, järjestään johtajille muhkeat palkankorotukset.
Ylöjärven kunta on tullut tiensä päähän, mutta niin sitä on tullut moni muukin tuhat vuotinen valtakunta.
Keskustelu on pahasti hakoteillä. Ongelma on se, että lakisääteisten tehtävien lisäksi kunnat ovat ottaneet huolehtiakseen suuresta joukosta ei-lakisääteisiä tehtäviä.
Kunnallistieteellisessä kirjallisuudessa katsotaan yleisesti, että kunnan harjoittama elinkeinopolitiikka on kuntien vapaaehtoisen toiminnan merkittävin osa-alue. Tämä osa Ylöjärven kaupungin toiminnasta on hyvä veli kerhojen temmellyskentää, jota ei tarvitse verorahoilla kustantaa.
Muita rahanreikiä ovat löytyy helposti. Kaupungin työntekijöiden työterveyshuollon palvelut ovat työterveyslainsäädännön määräyksiä paremmat. Rahaa syydetään miljoonia mm. jäähalliin, keilailuun ja muuhun vastaavaan turhuuteen. Yksityistieavustukset, kaiken maailman energianeuvonnat ja muut vastaavat valtion rahan lypsämiseen tarkoitetut ei-lakisääteiset tehtävät ja tekijät ovat myös sellaisia, joita ei oikeasti tarvita.
Niin mihin me oikeastaan kuntia tarvitsemme ollenkaan. Onhan meillä rahaa maksaa niille, joiden palveluja me tarvitsemme. Vielä kun palautetaan maa-alueet aatelistolle, niin he voivat teettää tiet, sillat ja vesihuollon sinne minne huvittaa. Kunnalliset koulut, päiväkodit, terveyskeskukset, vanhainkodit ym. ovat aivan turhia rahanreikiä meille, jotka pärjäämme omillamme.
Eiköhän lakisääteiset tehtävät hoideta kuten koulut ja arvauskeskukset kuin ennenkin verorahoilla. Ne on niitä järkeviä hommia. Mutta tuo elinkeinopolitiikan esille nostaminen herättää ajatusta. Taitaa olla kallista nollasummapeliä, jota ei ole laissa kunnan kontolle määrätty.
Jaa'a, etteikö muka kunnan ns. "työn"tekijöissä olisi maalaislittolaisia
ja aivan tarpeeksi