Tänään Ruotsista tulleen uutisen mukaan Ruotsin luterilainen kirkko järjestää raamattukokkoja.
Seurakunnalliset tahot ilmoittivat kansalle, että koska alueen kodeissa ilmeisestikin on hyllyissä ja ullakoilla vuoden 1917 käännöstä olevia vaikkapa konfirmaatio- tai vihkiraamattuja, eikä niitten käyttämistä enää sen enempää suositella kuin pidetä tarpeellisenakaan, Karlskronan yleiskristillinen neuvosto (siis kirkkojen ja herätysliikkeitten alueellinen ekumeeninen yhteisjärjestö) hoitaa näitten käännösten keräämisen ja tuhoamisen.
Ekumeenikot tekivät tuhoamispäätöksensä yksimielisesti. Keskustelua käytiin kuitenkin pitkään siitä muodosta, jolla Raamatut tuhottaisiin.
Aluksi oltiin sitä mieltä, että tuhoaminen tapahtuu polttamalla. Sitten huomattiin ajatella fasistien kirjarovioita 1930 luvulla ja peruutettiin ulos polttotuhosta.
Nyt on päädytty sittenkin polttamiseen, mutta erityisen arvokkaasti ja hurskaasti.
Suomen ruotsinkeliset kristityt ovat reagoineet ja pyytäneet saada maahamme kaikki polttamisuhan alaiset kirjat.
Turhaan. Raamatut hävitetään.
http://www.patmos.fi/leo_meller_blogi/?entityId=227
Yllä otteita Mellerin pitkästä kirjoituksesta, linkissä koko teksti. Tähän on Ruotsin kirkossa tultu, että liian konservatiivinen ja sanatarkka vanha raamatunkäännös pitää hävittää, jotta uusi ja liberaalimpi saisi lisää elintilaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
oikeassa. Kuten yleensäkin.