Kreikan tilanne on kriisiytymässä uudelleen

Pikku firmatkin ovat ajautumassa täysin toivottomaan tilanteeseen, missä kreikan valtio on ollut jo pitkään. Kysymys vain kuuluu kuinka pitkään kulisseja pidetään pystyssä?

http://www.talouselama.fi/uutiset/mita ihmetta kreikassa tapahtuu yritysten veroongelma yhdessa kuukaudessa 188/a2213583
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Varsinkin se että "ketkä" niitä kulisseja pitävät yllä?

Arvatkaa jos ette tiedä...

Nimittäin, Kreikalla on paljon maakaasu- öljy- ja kultavarantoja maaperässään.

Nämä ovat ensisijainen syy miksi Goldman Sachs- pankki lakeijoineen hyökkäsivät Kreikan kimppuun ja saivat tämän ylivelkaantumaan holtittomasti.

Tämä on eräänlaista finanssi-kaivostoimintaa. Valtiot täytetään ilmalla, eli tyhjästä luotua korkovelkaa, ja kun korkovelan määrä paisuu niin että syntyy valtavia taloudellisia paineita, lähtee reaaliomaisuus liikkeelle, eli Kreikan tärkeitä yhtiöitäkin, kuten vesihuoltoa ja aseteollisuutta, on jo siirtynyt Sionisti-klaanille näiden finanssi-kaivos -operaatioiden "ansiosta".

Koko EU on kansainvälisen finanssimafian "kaivostoimintaa", ei sen kummempaa. Todistakaa vääräksi, vaan tiedän että ette pysty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esirippu nousee kirjoitti:

Pikku firmatkin ovat ajautumassa täysin toivottomaan tilanteeseen, missä kreikan valtio on ollut jo pitkään. Kysymys vain kuuluu kuinka pitkään kulisseja pidetään pystyssä?

http://www.talouselama.fi/uutiset/mita ihmetta kreikassa tapahtuu yritysten veroongelma yhdessa kuukaudessa 188/a2213583

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu