Apua

Minä itken elämääni.Sitä että kaikki on musertunut jalkoni alla.Ja olen yksin.
Erosin aviomiehestäni ja kahden lapseni isästä muutama kuukausi sitten.Minun mieli on ollut heikko ja sorruin pikavippeihin.Maksoin pikavipeille kalliin hinnan,ihmissuhteen jonka takia olisin ollut valmis kuolemaan. Elämä muuttui yhtä-äkkiä vaikeaksi, yhtä-äkkiä olin tuhonnut kaiken millä on ollut minulle merkitystä.
Minä toivon,että ihmiset pitäisi toisistaan huolta. Puhelu ja välillä kyselyt:Mitä kuuluu sinulle? Voi olla jollekkin pelastus.
Itse jouduin tekemään abortin 1 1/2 sitten, joka ajoi minut kierteeseen jota kadun loppuelämäni. Masennuin ja söin lääkkeitä jolla turrutin tunteeni. Ostin kaikkea krääsää ja vieraanuin miehestäni. Minun olisi pitänyt heti hakea apua,puhua tunteistani ja olla avoin,mutta minä surin hiljaa. Olin yksin ja hautaisin asiat mieleeni. Illalla vaivuin internetin maailmaan ja rupesin uhkapelaamaan yksin. Mieheni sai tietää asiasta keväällä kun kaikki oli jo liian myöhäistä. Olimme erkaantuneet tapahtumista toisistamme.Olin jo velkaa tuhansia euroja. Rakastan miestäni vieläkin..Minä menetin hänet tyhmyyttäni. En voi saada enää anteeksi.
Tähän saakka olen saanut laskuni maksettua.Elän lasteni kanssa kolmestaan. Mutta nyt sain ensimmäisen yhteyden oton perintätoimistolta ja luottotietoni ovat menossa. Olen pilannut lastenikin elämän. Ja häpeä on suuri. Toivoisin,että joku auttaisi minua.Minä pyydän. Olen velkaa eri paikkoihin kymmeniä tuhansia euroja (yhteensä 30000).Lyhennän niitä kuukausittain niin paljon,että käteeni ei jää mitään.Koska kukaan ei katso hyvällä velkaantumistani (ja tiedä tapahtumien kulkua) en saa lainaa mistään.Kaikki on yritetty.Haluaisin yhden suuren lainan lainaan jolla kuittaisin vanhat lainani ja lyhentäisin sitä yhtä lainaa 650 euroa/kk 5 vuoden laina-ajalla.Kun nyt maksan kaikkia pikkulainoja 1300 (1500 euron) palkasta. Pankki ei suostunut.Tämä peöastaisi minun elämäni..Ja sen että minä jaksaisin jälleen hymyillä ilman pelkoa huomisesta.
151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikö ole olemassa jotain velkasaneerausta. Silloin tehdään joku maksusuunnitelma ja sitten pääsee taas jaloilleen. Kylläs inun täytyy mennä juttelemaan jonkun asiantuntijan kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


syyskuu kirjoitti:

Minä itken elämääni.Sitä että kaikki on musertunut jalkoni alla.Ja olen yksin.
Erosin aviomiehestäni ja kahden lapseni isästä muutama kuukausi sitten.Minun mieli on ollut heikko ja sorruin pikavippeihin.Maksoin pikavipeille kalliin hinnan,ihmissuhteen jonka takia olisin ollut valmis kuolemaan. Elämä muuttui yhtä-äkkiä vaikeaksi, yhtä-äkkiä olin tuhonnut kaiken millä on ollut minulle merkitystä.
Minä toivon,että ihmiset pitäisi toisistaan huolta. Puhelu ja välillä kyselyt:Mitä kuuluu sinulle? Voi olla jollekkin pelastus.
Itse jouduin tekemään abortin 1 1/2 sitten, joka ajoi minut kierteeseen jota kadun loppuelämäni. Masennuin ja söin lääkkeitä jolla turrutin tunteeni. Ostin kaikkea krääsää ja vieraanuin miehestäni. Minun olisi pitänyt heti hakea apua,puhua tunteistani ja olla avoin,mutta minä surin hiljaa. Olin yksin ja hautaisin asiat mieleeni. Illalla vaivuin internetin maailmaan ja rupesin uhkapelaamaan yksin. Mieheni sai tietää asiasta keväällä kun kaikki oli jo liian myöhäistä. Olimme erkaantuneet tapahtumista toisistamme.Olin jo velkaa tuhansia euroja. Rakastan miestäni vieläkin..Minä menetin hänet tyhmyyttäni. En voi saada enää anteeksi.
Tähän saakka olen saanut laskuni maksettua.Elän lasteni kanssa kolmestaan. Mutta nyt sain ensimmäisen yhteyden oton perintätoimistolta ja luottotietoni ovat menossa. Olen pilannut lastenikin elämän. Ja häpeä on suuri. Toivoisin,että joku auttaisi minua.Minä pyydän. Olen velkaa eri paikkoihin kymmeniä tuhansia euroja (yhteensä 30000).Lyhennän niitä kuukausittain niin paljon,että käteeni ei jää mitään.Koska kukaan ei katso hyvällä velkaantumistani (ja tiedä tapahtumien kulkua) en saa lainaa mistään.Kaikki on yritetty.Haluaisin yhden suuren lainan lainaan jolla kuittaisin vanhat lainani ja lyhentäisin sitä yhtä lainaa 650 euroa/kk 5 vuoden laina-ajalla.Kun nyt maksan kaikkia pikkulainoja 1300 (1500 euron) palkasta. Pankki ei suostunut.Tämä peöastaisi minun elämäni..Ja sen että minä jaksaisin jälleen hymyillä ilman pelkoa huomisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu