Kovaa on palstan alamäki. Kovinkaan suurta älyllistä

kommentointia ei näköjään ole.
Lähes pelkästään sensaatiojuoruista kehitettyä tarinaa ja keskinäistä löylyn heittoa joka muutaman kommentoinnin jälkeen muuttuu pelkäksi sonnan heitoksi perussuomalaisten niskaan.

Aiheellista ja asiallista olisi ylläpidon ottaa tilanne hallintaan, sillä tekstit alkavat olla jo sitä luokkaa, että koska kirjoittajat eivät näköjään vaan ymmärrä rajoittaa vuodatustaan, olisi siihen jonkun puututtava. Mikäli tällaisen palstan suomi24 haluaa edes jossain muodossa jostain syystä säilyttää.

Nythän tämä on lähinnä suuri vitsi ja kaatopaikka, johan voi kirjoittaa aivan mitä tahansa, asiaa ei ole ollut enää vuosiin, joten ihmetyttää miksi tälläistä ylläpidetään.

Mikäli olisin mainostaja, en taatusti haluaisi mainokseni näkyvän tällaisella sivustolla, jossa koko pelin henki on sikailu, huonokäytös ja osan Suomen kansalaisten mollaaminen.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

..muita mollata kuin persupaskiaisia? Niitä pitääkin mollata - ovat jo vuosia kaivaneet öyhötyksellä verta nenästään.

Heh-heh, kyllä joskus saa nauraa...on täällä lahjakasta mustaa huumoria. Persujen sekopäiset toilaukset tuottavat matskua alkusytykkeeksi aivan kiitettävästi. Persujen esittäminen naurettavina pelleinä johtuu kyllä persuista itsestään. Heitä on aivan mahdoton ottaa vakavasti. Absurdeinta tilannekomiikkaa syntyy silloin kun persu yrittää esittää jotain vakavissaan. Sellaista ei voi seurata tyrskimättä naurusta. Avauskin on siinä mielessä erittäin huvittava.

Äänestä
  • "Eihän täällä" Halvat ovat sinulla huvit!

    Äänestä

Palstan 2-3 päivystävää soiniWätystä ovat pitäneet jo vuosikausia huolta tämän palstan alasajosta. Lähes kaikki asiakeskustelut he ovat sensuroineet pikavauhtia, koska muuten heidän omilla nolla-avauksillaan ei olisi yhtään lukijaa.

Palstan tilasta voi kiittää 100% soiniWätyksiä, ei ketään muuta.

Äänestä
  • Sulla ei turhassa elämässäsi ole varmaan muuta tekemistä,kuin roikkua täällä jatkuvasti,eli toisin sanoen sulla ei ole elämää.Sinä olet pelkkä häirikkö,turha kiistää.

    Eikä tämä palsta kiinnosta kuin muutamaa henkilöä,tämän voisikin hyvin sulkea.

    Äänestä

  • pelkkä vasuri kirjoitti:

    Sulla ei turhassa elämässäsi ole varmaan muuta tekemistä,kuin roikkua täällä jatkuvasti,eli toisin sanoen sulla ei ole elämää.Sinä olet pelkkä häirikkö,turha kiistää.

    Eikä tämä palsta kiinnosta kuin muutamaa henkilöä,tämän voisikin hyvin sulkea.

    Miksi humalaisille persuille pitäisi kirjoittaa muka jotain järkevää?

    Äänestä

Suomi24-palstoja sanotaan muualla "vessanseinäksi",ja sitähän nämä ovat,sillä Suomi24 kerää kaikki häiriköt ja häiriintyneet sivuilleen.Ei varmaan ole sellaista Suomi24-palstaa,jossa ei ainakaan yhtä häirikköä olisi.

Pressa-palsta muuten hyvä esimerkki,siellä yksi häirikkö vasemmistolainen pitää ylhäällä jopa pari vuotta vanhoja avauksia koko ajan,aivan järjetöntä.Mutta näin juuri toimii häirikkö,eli yrittää pitää jotain tiettyä aloitusta kärjessä,kirjoittamalla aina muutaman sanan sinne viestiketjun jatkoksi pelkkää potaskaa.

Äänestä

Persujen ainoat vasta-argumentit kritiikkiä kohdatessa on juuri tämä, että kritiikki on epäasiallista ja perusteetonta. Kuitenkin lähes aina taustalla on persujen hölmöilyt ja möläytykset, jotka todellakin ansaitsevat tulla käsiteltäväksi.

Jos persut eivät itse pysty kontrolloimaan käytöstään ja toimimaan muiden puolueiden edustajien tavoin asiallisesti toisia kunnioittaen, kritiikki tulee varmasti jatkumaan. Joskus tapahtuu tietenkin ylilyöntejä, mutta palstalla on myös todella nerokkaita oivalluksia persujen "toiminnasta".

Äänestä
  • Pehmeäpäädemu aukas kitansa..

    Äänestä

  • Kuinka monta vuotta, kuinka monta kertaa ketjussa, kuinka monta kertaa palstalla, ansaitsevat tulla käsitellyksi mm. Soinin paino ja ulkonäkö? Tuo vain yksi esimerkki asioista joita tungette kaikkiin keskusteluihin.
    Keskusteluissa joissa Soinia ei ole alunperin mainittu lainkaan, ja vastaavaa löytyy satoja täältä palstalta. Noista on kysymys, ja se muuten on jo täälläkin selitetty niin moneen kertaan, että kyllä sun se pitäisi tietää varsin hyvin. Kyse ei ole asiallisen kritiikin esittämisestä persuja kohtaan, vaan juuri sellaisista mitenkään asiaan liittymättömien kommenttien tuuppaamisesta joka väliin.

    Äänestä

  • "Hauska Palsta" harvassa on sulla huvit!
    Suuremmaksi osaksi otetaan jostain Klikki joka ei liity mitenkään liity ps:iin. Tulee jatkoksi lisää näitä surkeita jatkumoja. Kerropa joskus mikä näissä älyttömyyksissä viehättää? Ja lisäksi onko muita kuin Hakkarainen, joka ps:ssä törmäilee, ei ole mutta hauskahan teillä on.
    Jospa jokainen törkykirjoittaja liittää oman puolueensa nimen, jonka puolesta kirjoittaa, niin ei syytettäisi viattomia. Takaan, että kukaan "kukonpoika" ei uskalla puoluettansa julkistaa.

    Äänestä

Tosissaan krapulaisin , tutisevin nakkisormin hakkaa puolueen läppärillä typeriä avauksia tänne..

Äänestä

Näin lyhyessä ketjussa tulikin aloitus osoitettu todeksi.

Selityksenä; emmää mutku muut ja persut ite on ruvennu ... . .. . . . persut on ansainnu tällase kun ne on ....

Asia ei muutu siitä yhtään paremmaksi, eikä kommentit älykkäämmiksi.

Äänestä
  • aina kun itse kirjoitat jotakin. Tosi tylsää tekstiä - gramohvoonin neula jurraa samassa urassa.

    Äänestä

  • Taso romahtaa kirjoitti:

    aina kun itse kirjoitat jotakin. Tosi tylsää tekstiä - gramohvoonin neula jurraa samassa urassa.

    Tiedät siis nyt tunteen :)

    Äänestä

Häiriköt voivat yrittää päteä nimettöminä netissä kuten täällä,todellisessa elämässä he eivät pärjää.Todennäköisesti nämä häiriköt ovat olleet koulukiusattuja aiemmin.

Äänestä

Puppelsoneita vaan vituttaa kun isä Soini on lukenut tarkasti ettei puppelsonit pääse taivaaseen.

Äänestä

Meinaatteko elostella isä-Timo gummiebarbaran kanssa viikonloppuna? Itse ajattelin pukea isä-Timon kotiapulaiseksi....

Äänestä
  • Niin helposti vaan antipersulla keskittymiskyky herpaantuu, ja alkaa ne normaalit puppelsson leikit kiinnostaa.

    Äänestä

  • Demuhomopelle..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mukabe kirjoitti:

kommentointia ei näköjään ole.
Lähes pelkästään sensaatiojuoruista kehitettyä tarinaa ja keskinäistä löylyn heittoa joka muutaman kommentoinnin jälkeen muuttuu pelkäksi sonnan heitoksi perussuomalaisten niskaan.

Aiheellista ja asiallista olisi ylläpidon ottaa tilanne hallintaan, sillä tekstit alkavat olla jo sitä luokkaa, että koska kirjoittajat eivät näköjään vaan ymmärrä rajoittaa vuodatustaan, olisi siihen jonkun puututtava. Mikäli tällaisen palstan suomi24 haluaa edes jossain muodossa jostain syystä säilyttää.

Nythän tämä on lähinnä suuri vitsi ja kaatopaikka, johan voi kirjoittaa aivan mitä tahansa, asiaa ei ole ollut enää vuosiin, joten ihmetyttää miksi tälläistä ylläpidetään.

Mikäli olisin mainostaja, en taatusti haluaisi mainokseni näkyvän tällaisella sivustolla, jossa koko pelin henki on sikailu, huonokäytös ja osan Suomen kansalaisten mollaaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu