Hyväksytäänkö toisemme?

laitankin tähän vain linkin, koska läsnä olo on anonyyminä

http://lasnaolontaito.fi/3

Kiitos, hyvä linkki tuo onkin! Ja mikä parasta, uskaltaa olla iloinen ja onnellinenkin.

Kauheaa kun mulla on sellainen sukuvika, että alkaa naurattamaan, eikä aina uskalla kertoakaan mikä.

Jos nyt teen poikkeuksen,...jäin koukkuun Kaunareissa ja nyt Steffin kohtalo alkaa olla vaakalaudalla, ja Eerikki vedetään huntutelttaan, jännittää ihan miten kaikki sumplaantuu kun menopaussista huolimatta tullaan raskaaksikin, ihan kuin Römpsämperällä! Naurattaa niin vietävästi, enkä tiedä pitäiskö itkeä Steffin kohtaloa, mä meen nyt,.. ennenkuin teen molempia yhtaikaa, terve

Onneksi Eric on rehti ja kunnon mies!

On tää kanssa, päänvaihtoako haikaillaan,...noo etapeissa kai sekin on tehtävä, jos nyt alkuun päästiin, vai mitä sanoo sairaanhoitaja? Katselin tuossa Kaunareiden Eric'iä, kyllä on ollutkin komea nuorena. Minä kun en katsellut sitä alussa ollenkaan ja nytkin kausittain.

Naisten Paratiisiin kiiruhdan nyt, kiirettä pitää, että kaiken ehtii,..

Pää tuli vetävän käteen.

Tuhrasin aikaani runsaat pari tuntia Himasen tutkimukseen tutustuen. Keskenhän se tietenkin jäi - ehkä jatkan. En tuntenut läsnäoloani läheiseksi tämän tutkimuksen kanssa. Olisikohan minulla sitä "henkistä kestävyysvajetta", joka ko.on tutkimuksessa on eräs johtoajatuksista. Vai pitäisikö päätäni vaihtaa?
Joo, huumoriksihan Ruuneperin heiton käsitin. Siksipä ilkikurisesti vastasinkin. Onhan R. usein esittänyt, että asia pitää perustella. Taisipa hiukan perusteita puuttua.

Mitä avaukseen tulee, luin myös jälkeen tulleen linkin sisällön. Kyllähän läsnäoloa siinäkin suorastaan jankutettiin. Eipä minua sytyttänyt, köykäiseksi sisällön tunsin. Tämä nyt on mielipiteeni, ei sen enempää.

Yritin minäkin katsastaa tuota Himasen & co selontekoa. Jäihän siinä mieleen tuo henkisen kestävyyden idea suomalaisille, mutta median vaikutus on mahtava,sääteleehän se tyylillään kansankin mielipiteitä.
Jokamiehen/naisen oikeus sanoa mielipiteensä lehtien palstoilla muuttuu myös vallitsevaksi tyyliksi. Samoin näillä forumeilla. Meidän pienet myrskyt vesilasissa on pientä sen rinnalla mitä joskus lukee mediassa.

Ei yhtään palstaa ole löytynyt suomi24 sivustoilla, joissa ei samat ongelmat ja väliinhuudot ole vallalla.

Saattaa olla Kahvipirtti poikkeus, sen henki on saanut pysyä lähes poikkeuksetta hyvänä.

Mutta elämää tämäkin palstamme on, ainakaan se ei lieveilmiöineen ole henkistä kestävyyttäni murentanut,...

Olla läsnä omana itsenään...kyllä minusta tuntuu, että omana itsenäni aina kirjoitan. Mutta onhan aivan eri asia olla ´läsnä´ täällä täysillä kuin ihmisten kanssa kasvotusten.
Useasti puhuin aikaisemmin luovasta intohimosta, tai yleensä intohimosta, olen ( ollutko?) sellainen ihminen, joka ryhtyy kaikkeen, mitä tekee, intohimoisesti. Vähän naureskeltiin täällä, kun sanoin leikillisesti, että vaikkapa pullaa leivon intohimoisesti, sehän tarkoittaa vain sitä, että asian kuin asian tekee tosissaan.

Nyt ei ole paras aika tähän sinisirkun aloittamaan asiaan perehtyä, ajatukseni hyppelehtivät liikaa sinne tänne. Yleensä ei viitsi tänne edes kirjoittaakaan, jos ei edes jonkinlaista inspistä, innoitusta ole.
Vilkaisin tuota linkkiä, minulle olleet jo vuosia sitten tuttuja asioita, muunmuassa olen nimenoman painottanut tätä hengitystekniikan tärkeyttä ym.

Itsensä kasvattamisen, kehittämisen ´aate´ alkoi minulla silloin, kun itseeni unien kautta tutustuin, siitähän alkoi vähän kerrassaan vaistomaisen itsensä tuntemisen lisääntyminen, jatkuneeko vieläkin hamaan kuolemaan. Mutta pitkällä ollaan jo. Levollisuutta levottomaan sieluun, kun itse aina yrittää itseänsä ´parantaa´, ei koskaan voi syytellä muita, jos huonommin menee.
Se itsensä hyväksyminen puutteineenkin (nimenomaan), edesauttaa ymmärtämään muitakin, jopa ´hyväksymään´ kaikki, no ei todellakaan kaikkia ja kaikkea voi hyväksyä.
On aika levollista olla jo, kun tietää olevansa omana itsenään. Ja mitä enemmän ihmisellä on ollut kompasteltavaa elämänsä aikana, sitä enemmän hän pystyy ymmärtämään muitakin. Ja suvaitsemaan, tää Hervantahan on siihen erinomainen opettaja ja esimerkki.

Mutta tällainen palstakirjoittelu, eihän tämä vastaa tosielämän tilanteita. Mutta se kans, että on taaksepäin lyhyt muisti tyhjänpäiväisissä ´kalisteluissa´ , eilisen kalisteluita en enää muista, joka aamu kun uudella mielellä herään.
Mutta suvaitaan toki toisiamme, sitäpaitsi onhan luonnollista, että jopa täälläkin, kemialla toiseen ihmiseen on suuri merkitys. Itse ainakin olen aika ehdoton mielentunnoissani, epärehelliseksi kokemani kanssa en ole missään tekemissä. Mutta jos hän itse oppii tunnistamaan ja tunnustamaan oman itsensä, asiat ovat tietysti eri tavalla.

Muistakaapa luova intohimo !!! Ainoot sanat olivat nuokin Himasen puheessa, kun sen verran vain häntä satuin vilkaisemaan.

Himanen ei ole erityisen luovaa intohimoa itse osoittanut tässä "tulevaisuustutkimuksessaan", toistelee kylläkin ihan käyttökelpoisia vanhoja totuuksia. Mahtaako olla hintansa väärtti.

Intohimo, sydämen asia, jonka puolesta on valmis vaikka kärsimään, onhan yksi synonyymi passion. Näin vanhemmiten, kun on aikaa itselle, olen opetellut keskittymisen taitoa, nauttimaan siitä mitä teen, koska eläkkeellä saan puuhailla paljon sellaista mistä todella pidän. Nuoruudenaikaisia intohimojakin on nyt sopiva aika viritellä liekkiin. Tanssimista en jätä, vaikka pyörätuolitanssia lopuksi harrastan. Leipomisesta minäkin pidän, vaikka ei ihan intohimoa siihen ole. Kerään tarvikkeet ensin esille kauniisti... voi miten täydellinen on kanamunan muoto ja miten pehmeä voi hyväilee käsiä ja kardemumma tuoksuu. Valokuvaus luonnossa on opettanut rajaamaan, kohdistamaan aistit intensiivisesti mielenkiintoiseen ja sen yksityiskohtiin. Joskus tausta häivytetään, joskus koko panoraama on upea ja täydellinen . Laulaminen on opettanut hengittämään oikein ja hyvää ryhtiä jo kotona ruokapöydässä istuenkin vaadittiin, kirja pään päällä harjoiteltiin ryhdikästä kävelyä. Enää en kehuskele sillä, miten joskus katsoin telkkaria, silmäilin sanomalehteä, neuloin sukkaa ja puhuin puhelimeen , välillä vilkaisin keittokattilaa ja komensin lapsia. .

Minua on palstailussa auttanut viihtymään se, että kun suljen koneen, en näitä märehdi tai murehdi. Ehdottomasti ajattelen teitä kanssakirjoittajia kuitenkin kuten muitakin tapaamiani ihmisiä, samoin perustein. Vaikka asia on tärkein, on merkitystä sillä, miten sen sanoo, ja joka viestillä on lähettäjänsä, ihminen. Oma yhteisönsä on tämäkin, muutama jo yli kymmenen vuotta täällä tiiviistikin aikaa viettänyt ja antanut paljon itsestään. Taustoilla on merkitystä,mutta irti päästäminen on hyvä taito, varsinkin kun se on painolastina itselle ja siitä heijastuu muihin. Kaikkein ihanimmista ja rakkaimmistakin täytyy joskus päästää irti.

Tulipahan minäminäjuttua, mutta luen mielelläni muitten tekemisistä ja aatoksista myös.

Enpä tiedä, miten määrittelisin tai rajoittaisin sanan intohimo.
Ehkä sellaista paneutumista olen joskus pätkittäin konenutkin.

Paremmin tunnen pyrkimykseni rationaalisen määritelmästä. Sekin vain kykyjeni puitteissa tapahtuvaa ratinalisointia. Toleranssi, suvaitsevaisuus, että ei kovin railakkaasti puutu toisten mielipiteisiin, vaikka ne asiat eivät menisikään "oman makuni mukaan". Se ei estä kyllä keskustelua, mutta hillitsee kuitenkin kärjekkäitä äänenpainoja. Eritonen silloin, kun en edes ole kunnolla jyvällä koko asiasta.

Siksipä luin Himasen ja kumppaneiden tutkimuksen, että jos jotain satun siitä pölisemään, olen edes jossain määrin tietoinen sisällöstä. En kuitenkaan nyt tässä lukukokemustani laajemmin kuvaile. Itseasiassa, olen väsähtänyt ja ne kokemukset ja asiat pitäisi vielä koota johonkin järkevään muotoon. Muistiinpanojakin tein.

Olen Ramoonan kanssa samaa mieltä, kuten oli viestin ensimmäisessä kappaleessasi. En tiedä miten lyhyhyesti sanoisin. Ehkä asian olisi tuosta tutkimukseta voinut tiivistää korkeintaan kymmeneen sivuun. Joku viisas on sanonut, että jos haluat sotkea asian kunnolla, palkkaa filosovi pyörittelemään homma parhain päin. Ei se auta, mutta tuleehan se arvokkaan näköiseksi, jota sisältöä eivät kaikki ymmärrä. Myy ne kiemuraiset mielikuvatkin.

Ja nyt tauolle, olenhan tässä jo "töitäkin paiskinut." Kyllähän tutkimukset ovat vakavasti otettavia asioita hinnastakin päätellen. Jospa otankin vaihteeksi kevyemmin ja vaikkapa viihteen puolelle. Niin...pitäähän kehollenikin vauhtia antaa.

Niin...tuo hyväksyminen - käsite jäi kai jotenkin jonnekin kaivertamaan, tiedänhän jo sinisirkun hyvää tarkoittavan ajatuksillaan ja kirjoituksillaan. Hyväksyäkö kaikki, sehän on tietysti mahdoton ajatus, mutta ethän sinä sitä tietysti tarkoittanutkaan. Tavallaan voi luulla, että minäkin hyväksyisin kaikki ihmiset, olenhan kertonut noista ihmisen jos minkinlaisen kanssa juttelemisista päivittäisillä reissuillani.
Tuntematon ihminen on helppo ´hyväksyä´ siltään, mutta tutummaksi tullessa alkavat tippua akanat jyvistä, muodostuu eittämättä erilaisia käsityksiä,tuntemuksia ihmisistä. Edelleen voi jutella kenen kanssa tahansa, ulkonäköön tai ´säätyyn´ katsomatta, mutta pakostakin niistä tutummaksi tulleista alkaa erottua niitä ihmisiä, joitten kanssa on jo ihan luontevampaa morjestella ja jutella enemmänkin.
Mutta ystävä on eri juttu ja meistä jokaisella on erilaiset tunteet, kriteeritkin olla ystävä toisen ihmisen kanssa. Ystävät ovat tosi harvassa, tuttavia voi olla mielinmäärin.

Luin tuon linkin nyt paremmin, onhan tuo ihan hyvä juju ihmisen itseään etsiessä ja kasvattaessa. Lieneekö siinä kuvassa Taavi Kassila.
Ittelleni kun tuo intohimo ( elämän eri asioihin) on tuttu juttu, mutta kun moni varmaan sitä kummastelee, niin hoksasin, että juuri läsnäoloahan se tarkoittaa. Olla läsnä, ottaa tosissaan sen, mitä tekee ja kokee.
Kuin se Jevtusenkon runo ´Ei puolikasta´ ilmaisee.

Ei, minä en tarvitse puolikasta!
Anna minulle kokonainen maa ja taivas!
Meret ja joet, vuorten harjanteet -
minun! En suostu jakamaan!

Ei, elämä, minua ei puolikkaalla helli.
Kaikki kokonaan! Minä jaksan!
En minä halua onnen puolikasta
enkä tahdo myöskään murheen puolikasta!

Haluan puolet vain tyynystä jolla
hellävaroen poskeasi vasten
avuttomana tähtenä putoavana tähtenä
sormus hohtaa kädessäsi.

-Jevgeni Jevtušenko-


Eipä ole ensimmäinen kerta, kun tämän runon tänne palstalle kopsaan, muistelen Ullamirjamin tätä kerran kehuneen myös. Tässä on sitä nuoruuden ehdottomuutta, jota soisi vielä tälläkin iällä löytyvän.

Olen minäkin Himasen kirjaa vähän lueskellut netistä, ja minusta siinä on paljon vanhan kunnon sosiaalidemokratian aatteita. Hyvän kehästä hän puhuu, täytyyhän hyvä laittaa kiertämään. Jossain näin hänelle uuden lempinimen : Himastoteles.

Sus'in pohdintaan vielä.

Tuo hyväksyvä läsnäolo, niinkuin sen koen, on olla ennakkoluuloista riippumaton, ja avoin kanssaihmisiä kohtaan.

Se sopii ryhmätyöskentelyyn ja ihmisten kuuntelemiseen, ei suinkaan kaiken nielemiseen. Toimiihan oma mielemme valikoivana, mitä voimme hyväksyä ja --- vastaavasti hyljätä.

Usein samanhenkiset löytävät otollisen maaperän toistensa ajatuksista, sinänsä ilahduttavaa, mutta suuremmissa ryhmissä on annettava tilaa myös "toisinajatteleville" mikä sitten lähtökohta kullakin onkaan.

Ramonan* tuoma upea runo kertoo tuon minämme ehdottomuuden, halun saada/ottaa kokemastamme lähentymisesta kaiken!

Niitä tähtihetkiäkin syntyy silloin tällöin keskusteluissakin, ne jäävät muistoihin hohtavina helminä.

Kyllä Himas- kirjasta hyvääkin pätkittäin löytyy, johan toki 383 sivun pyörittelystä.

Hyvästä esimerkki siv. 92,osiosta Hyvinvointivaltion periaatteet. "Hyvinvointivaltion päämäärä on kaikkien ottaminen mukaan yhteisön jäsenenä hyötymään sen kehityksestä. Näin toimitaan, koska se on oikeudenmukaista".
Mielelläni olen tästä samaa mieltä.

Manuel Castelles, Himasen kumppani kirjasouvissa ihan hikeentyi puolustellessaan Himasta. Hän leimasi joko joukon suomalaisia professoreja kateellisiksi, jne. koska he arvioivat teosta aika rankasti. Joku lehtimies ihmetteli, että oliko juuri syytäkin arvosteluun, kun niin jämerästi otti nokkiinsa. Jos sen kritiikin olisi tehnyt kadunmies, hän ei olisi lotkauttanut korvaansakaan.

Minähän olen kadunmies, jos kirja olisi painettuna, voisin ottaa liimapullon ja leikellä sivuja mieleni mukaan ja liimata uudeksi vihkoksi. Käyttökelpoista tulisi ehkä muutamasivu, ei kymmentä enempää. Paljon pyöritystä, saman toistoa, tuttuja juttuja ja mielestäni pieleen vinksahtanutta aatosta, silppua menisi roskakoriin, suurin osa. Joistakin "helmistä" saisin ehkä leikeltyä humoristisen kirjoitelman. Perussuomalaisten osuuden, sivut 107-108 sovittelisin siihen välipaloiksi.

Kaliforniassahan, Piilaakson aitausten takanahan kirja on tehty ja siitä luutornista katsottuna. Niin täälläkin pohdittu läheisyys ja läsnä olon maku asioista on tipahtanut pois.