Nyt tuntuu, että Sipilä on melkein Jumalasta seuraava politiikkomme, kun lukee noita Sipilästä Kertovia Ylistyslauluja. Sanoisin vain, että kyllä "Piplian" voimalla on ennenkin Kansoja hallittu, mutta nyt ajankohta on aivan toinen kuin aika Tuhansia vuosia sitten.
Nyt nämä kepun vanhat "Ketut" Pikku- Mauri,ja Iso Seppo, katselevat altakulmainsa, ja ovat pääasiassa "Hiljaista poikaa". Kuitenkin siellä pinnanalla kytee hiljainen palo, ja kun se palo saa taas jossainvaiheessa vetoa, niin takuuvarmasti se roihahtaa liekkeihin, ja silloin tämä Kepun kova kaksikko marssii Tulta päin, Tulta päin, säilät säihkyen.
Sipilä on siltikin aloitteleva politiikko, nämä vanhat Jermut eivät tule koskaan hyväksymään, että täältä Pohjan perukoilta tulee mies, joka uskaltaa heidät vanhat konkarit, edes haastaa poliittiseen kilpaan.
Nyt haetaan vain hyvää syytä, millä voidaan antaa Sipilälle "Kuolinisku", koska uskalsi tulla haastamaan heidät politiikan konkarit, ja myskin tuottamaan heille häpeällisen tappion. Jopa heidän varämin valttinsa Komeryhtinen Puumalakin oli "kevyttä" kauraa Sipilän käsittelyssä.
Nyt nämä kepun vanhat "Ketut" Pikku- Mauri,ja Iso Seppo, katselevat altakulmainsa, ja ovat pääasiassa "Hiljaista poikaa". Kuitenkin siellä pinnanalla kytee hiljainen palo, ja kun se palo saa taas jossainvaiheessa vetoa, niin takuuvarmasti se roihahtaa liekkeihin, ja silloin tämä Kepun kova kaksikko marssii Tulta päin, Tulta päin, säilät säihkyen.
Sipilä on siltikin aloitteleva politiikko, nämä vanhat Jermut eivät tule koskaan hyväksymään, että täältä Pohjan perukoilta tulee mies, joka uskaltaa heidät vanhat konkarit, edes haastaa poliittiseen kilpaan.
Nyt haetaan vain hyvää syytä, millä voidaan antaa Sipilälle "Kuolinisku", koska uskalsi tulla haastamaan heidät politiikan konkarit, ja myskin tuottamaan heille häpeällisen tappion. Jopa heidän varämin valttinsa Komeryhtinen Puumalakin oli "kevyttä" kauraa Sipilän käsittelyssä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
että Sipilä on Jumalasta seuraava on sinä. Kukaan muu ei ole täällä eikä muualla esittänyt sellaista.
Esität taas kerran vain ja ainoastaan oman pääsi tuotoksia, jotka joutavaksi kaunaamiseksi laajasti tiedetään.
Eiköhän olisi viisainta sinunkin keskittyä miettimään sitä tulevaisuuttasi kylmän pierun jälkeen? On meinaan jo kovasti lähellä.
Empä malttanut olla vastaamatta "Vuodatukseesi, arvoisa Kepulireppana. Tuo sinun katkeroitunut "mielenosoitus", minulle sisältää kaikki vihan elementit. Kuulehan "Poikaseni" kun vähän vanhempi sua neuvoo. Ei tuo Sipilä todellakaan ole mikään Kepun "Autuaaksitekevä" voima, onpahan vain tuollainen yksinkertaisen "Tasainen" puurtaja, joka onnistui tuossa ihan minun lähelläni sijaitsevassA TEOLLISUUSHALLISSA kEHITTÄMÄÄN "kOMPOTIITTEJÄ"
vielä hönömpi kuin luulin :)
Ymmärrän toki, että kateus syö kaltaistasi punikkiruunaa rotan lailla mutta äärettömän kateutesi tunnustaminen on harvinaisen typerää.
Omalla työllään elävät puurtajat ovat tämän maan selkäranka. Hehän ovat elättäneet sinuakin loista vuosikymmeniä suoraan kotio?
Sipilä on oululaiseksi harvinaisen asiallinen mies ja on toistaiseksi onnistunut politiikankin puolella erinomaisesti. Sehän on peruskateellisille oululaisille ankara paikka, sillä kaikillahan pitäisi mennä yhtä heikosti kuin Matti Ahteella.
Puhut varmaan tulevasta pääministeristä.
Suomalaiset lienee kanssasi ihan erimieltä.
Kun aatteesi kommunismi lienee loppu kohta.
Saathan tietenkin aatteestasi paasata.
Mutta teitä enään niin vähän.
Toistahan oli Neuvostoliiton aikaan.-
Jatka vain !
Sulla oikeus siihen.
Mutta älä kovin valehtele.
Mitä siitä kommunismistä enään saa irti ?
Hassi ja Halonen ..Tuomiojakin pärjänneet siinä kyllä.
Mutta onko uusia nousevia enään.
Suksi kuule Ukki vttuun nimittelyinesi.
Hyi miten kepuli vastaus avaajalle, joka sentään on sivistynyt ihminen.
Kyllä ovat vitun ääliöitä nuo Ukki ja Kapi kun eivät tuohon ikään ole edes sen vertaa hyviä tapoja oppineet, että osaisivat olla nimittelemättä.
Munuaiset toimivat molemmilla väärinpäin.
Vanha opettavainen tarina siitä kaikkien vihaamasta sudesta maaseudulla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Susi_lampaan_vaatteissa
Aatteen miehet hupenee kuin ennen raatteen tiellä, nyt omaan mahdottomuuteensa.
Yksi asia mika vasemmistolaisuudessa on huomioitu ympäri läntisen maailman on se, että kaikkiin vasemmistolaisiin suhtaudutaan epäluotettavina valehtelijoina.
Luulen ettei seepra ole päässyt vielä raidoistaan.
Sinulle pitää ukkeli nyt sanoa aivan Lipposen sanoin, niinkuin hän sanoi persuille, että siivotkaa ensin oma pesänne.
Kyllähän se on ukkipolo niin, että demareilla ja kaikilla muilla puolueilla on suurempi huoli ja murhe Sipilästä, kuin Keskustalla.
Sipilä tulee olamaan seuraava pääministerimme, vaikka demarit yrittäisivät kuinka sontia hänen päällensä.
Joten sinäkin voisit siirtyä demarina, ja Ahteen vankkumatomana ihailijana siivoamaan vain omaa demaripesäänne, ettei sieltä valuisi jatkuvasti kaikenmaailman paskaa kansan niskaan.
Tuskin missään muussa puolueessa on niin häikäilemättömiä selkäänpuukottajia, kuin demareissa on.
Paras demariministeri Gustaffson, HUOM. siis demariministeri, koska ei siellä ole hääppönen tuo repertuaari, siirrettiin syrjään, kun se meinas saada jotain hyvääkin aikaan.
Demarit on binboämmien puolue, johon ei normaali työläinen edes vilaisekkaan.
Keskustassa valitaan paras mahdolinen, eikä minkään sen mukaan, kuinka kauan hän on ollut tyrkyllä.
Urpilainenkin nostettiin pystymetsästä, ja sinähän olet suorastaan lääpällään hänen hyvyydestään, vaikka ämmä on ollut täysi valehteleva fiasko.
Demareille olisi sopivin johtaja Liisa Jaakonsaaressa, siinä on jotain sellaista aitoa demarimaista sönkkötyperyyttäkin riittävästi. Niin ja ainoa "mies" koko puolueessa.
Tuskinpa Sipilä on sen uskovaisempi kuin sinäkään. Itsehän täällä palstallakin olet virsiä viljellyt. Tosin hyvinkin asiallisia demari/kokoomuspoliitiikan saralta. Kun vääryys, vilppi vallansaapi.....
Tuo sinun vastauksesi on juuri tyyppillistä keskusta oikeistolaista propagandaa, sano nyt vielä suoraan että köyhät kyykkyyn.
elämässä niin varmaa kuin epävarmaa.
Ei Me luotetakaan kuin ainoastaan riittäväsi.
Muutkin on alkaneet luottamaan Sipilään. Sitä kertoo kannnatksen nous.
" Äärellisen olemassaolon mitättömyys paljastuu ajan muodossa.
Menneisyys ja tulevaisuus eivät ole muuta kuin mitättömiä unia:
menneisyys ei enää ole olemassa ja tulevaisuutta ei vielä ole.
Nykyisyys, ainoa todella oleva, ei tarkkaan ottaen ole muuta kuin
menneisyyden ja tulevaisuuden välissä oleva ulottuvaisuutta vailla oleva raja,
sillä se mikä juuri oli nykyisyyttä, on heti jo mennyttä."
Schopenhauer.
Sain idean soittaessani kapin hanuria. Uskokaan vain oli hyvä konsertti.
No johan nyt on markkinat, kun esitin vaatimattoman ja myöskin Puolueettoman arvion , naapuristani (melkein), niin heti tämä "Raivosta tihkuva", kepulilauma hyökkää kimppuuni kuin nälkäiset jalopeurat, haluten niellä pohjan pojan tuosta vaan.
Minähän vain yritin sanoa, että riittääkö Sipilän Poliittinen kokemus, näitten Kepulaisten vanhojen politiikkojen painostuksessa, nythän on niin, että myöskin "Valtataistelu on jatkuvasti menossa kaikkien puolueiden kesken. Vaimo huusi syömään, täytyy lopettaa.???????
Muistappa otta ennen syöntiä tekarit vesilasista, se helpottaa nassutusta...
ukki oikeassa, mutta suunta on väärä.
Sipilä on Jumalasta seuraava, mutta ylöspäin.
Kaikesta huolimata, hyvää isäinpäivää sinullekin! Ota koknakki
sen kunniaksi.
Onko siellä Sipilän tukan alla mitään?
yhden nimen Merja Ailus? Mitäpä olet misukasta mieltä?