Salatiedettä

Minä en tiedä maailmassa yhtään niin selkeää asiaa kuin on vakuutusmatematiikka.

Esmes pakollisen liikennevakuutuksen osalta se on riskin jakamista liikenteessä toimijoiden kesken niin, että toimijat jaetaan ryhmiin, ja näiden aiheuttamien kolarien perusteella lasketaan kullekin suurinpiirtein oikeudenmukainen vakuutusmaksu.

Bonusjärjestelmässä tämä on toteutettu myös yksittäisten vakuutettujen välillä: ilman kolareita selvinnyt saa alennuksia.

Muistan vielä ajan jolloin vakutuusyhtiöt julkistivat näihin periaatteisinperustuvat tiedot, ja kaikkien saatavilla oli tiedot jopa automerkken ja -mallien vaikutuksesta vakuutusmaksuihin.

Muita maksuihin vaikuttavia muuttujia ovat tietysti omistajan kotipaikka, liikennevälineen vuosimalli, omistajan ikä (vielä aivan äsken myös sukupuoli, mikä EU-direktiivillä poistettiin, hyi hyi EU ) ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan; jokatapauksessa kaikki sellaisia, joiden suhdetta kolareihin on vuosikymmeniä tilastoitu, joten yhdenkään asiallisuutta ei voida kiistää.

Mutta miksi tämä yksinkertainen asia on muutettu pikkuhiljaa täydelliseksi salatieteeksi?

Vielä muutama vuosi sitten pystyi sentään kokeilemalla netistä löytyvillä eri yhtiöiden "vakuutuslaskureilla" urkkimaan, mitä esmes. oma ikä tai asuinpaikka t. auton vuosimalli vaikutti vakuutuksen hintaan. Siis tämä selvisi syöttämällä eri vaihtoehtoja.

Mutta eipä onnistu enää; nykyisin nämä laskurit vaativat konkreettisen ajoneuvon (rekisteritunnus) ja konkreettisen vakuutuksenottajan (sosiaaliturvatunnus) ennenkuin suostuvat tietoja luovuttamaan. Hintatieto on sitten kyllä absoluuttisen tarkka ja lopullinen.

Minä olen sitä mieltä, että tämä on asiakkaiden huijaamista. Kun kyse on pakollisesta vakuutuksesta, niin kyllä hinnan määräytymisen perusteet pitäisi olla selvästi esillä.

Ei pitäisi olla mitään esteitä julkaista listaa siitä millä painoarvolla kukin muuttuja vaikuttaa lopulliseen vakuutukseen, perusteluineen.


Mielestäni tämä on kuluttaja-asiamiehelle vietävä juttu, mutta kyselen tässä nyt että lieneekö sitä tehty aikaisemmin, ja jos on niin minkälaisia vastauksia on tullut?

Vai onko joku muu viranomainen jonka toimialaan tämä voisi kuulua ?

Jään odottelemaan ennenkuin ryntään itse tekemään valitusta...
361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vanha jenkkiohje kuuluu: Seuraa rahaa.
Voisi soveltaa vaikka näin: Millä menettelyllä vakuutusyhtiö saa suurimmat tuotot. Tämä on sitä vakuutusmatematiikkaa. Suuret tuotot pitää myös saada ohjattua vakuutusyhtiöitten pomojen tileille varoparatiiseihin.

Näin se menee. Kaikki muu on pelkkää hasbaraa hyväuskoisten hölmöjen harhauttamiseksi ja unien jatkamiseksi.

Äänestä
  • >Vanha jenkkiohje kuuluu: Seuraa rahaa.
    >Voisi soveltaa vaikka näin: Millä menettelyllä vakuutusyhtiö saa suurimmat tuotot.

    Siis tämä on kyllä tiedossa.

    Pointtini onkin siinä, että kun pakollinen liikennevakuutus on niskaamme pantu lainsäätäjän toimiesta, niin onko meillä mitään mahiksia saada tätä tahoa hoitamaan tehtäväänsä loppuun saakka, elikkä vähintäänkin velvoittamaan yhtiöt pitämään laskuperusteet avoimesti esillä, jos ei nyt ihan hintasäännöstelyyn suostuisikaan.

    Äänestä

Saahan nettiautosta helposti rekisteritunnuksia ennen ostopäätöstä.

Itse kokeilin paljonko 2,0 litrainen automaatti (Touran-tyyppinen perheauto) olisi maksanut peruskustannuksiltaan, ja totesin että vakuutusyhtiön mielestä sillä ajamisesta seuraa minulle todennäköisesti kolarisyyllisyys ja kalliit vahingot. Vuosiverokin (CO2) oli kova kun oletettu kulutus on korkea.

Päädyin sitten uudempaan pienempään autoon jossa on bensaturbo, sillä ei hinnan perusteellla aiheuteta vakavia vahinkoja ja syyllisyys kolariin lienee harvinaisempi.

Sama henkilötunnus vaikuttaa olemattoman vähän siihen miten vaarallinen AUTO on toisille tielläliikkujille, tai oman auton kuljettajalle & matkustajille syyllisessä tapauksessa.

Jos tulee syyttömänä osapuolena päälleajetuksi maksaa se törmääjä, eli silloin ei tarvitse edes kaskoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Läpinäkyvyysasiamies kirjoitti:

Minä en tiedä maailmassa yhtään niin selkeää asiaa kuin on vakuutusmatematiikka.

Esmes pakollisen liikennevakuutuksen osalta se on riskin jakamista liikenteessä toimijoiden kesken niin, että toimijat jaetaan ryhmiin, ja näiden aiheuttamien kolarien perusteella lasketaan kullekin suurinpiirtein oikeudenmukainen vakuutusmaksu.

Bonusjärjestelmässä tämä on toteutettu myös yksittäisten vakuutettujen välillä: ilman kolareita selvinnyt saa alennuksia.

Muistan vielä ajan jolloin vakutuusyhtiöt julkistivat näihin periaatteisinperustuvat tiedot, ja kaikkien saatavilla oli tiedot jopa automerkken ja -mallien vaikutuksesta vakuutusmaksuihin.

Muita maksuihin vaikuttavia muuttujia ovat tietysti omistajan kotipaikka, liikennevälineen vuosimalli, omistajan ikä (vielä aivan äsken myös sukupuoli, mikä EU-direktiivillä poistettiin, hyi hyi EU ) ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan; jokatapauksessa kaikki sellaisia, joiden suhdetta kolareihin on vuosikymmeniä tilastoitu, joten yhdenkään asiallisuutta ei voida kiistää.

Mutta miksi tämä yksinkertainen asia on muutettu pikkuhiljaa täydelliseksi salatieteeksi?

Vielä muutama vuosi sitten pystyi sentään kokeilemalla netistä löytyvillä eri yhtiöiden "vakuutuslaskureilla" urkkimaan, mitä esmes. oma ikä tai asuinpaikka t. auton vuosimalli vaikutti vakuutuksen hintaan. Siis tämä selvisi syöttämällä eri vaihtoehtoja.

Mutta eipä onnistu enää; nykyisin nämä laskurit vaativat konkreettisen ajoneuvon (rekisteritunnus) ja konkreettisen vakuutuksenottajan (sosiaaliturvatunnus) ennenkuin suostuvat tietoja luovuttamaan. Hintatieto on sitten kyllä absoluuttisen tarkka ja lopullinen.

Minä olen sitä mieltä, että tämä on asiakkaiden huijaamista. Kun kyse on pakollisesta vakuutuksesta, niin kyllä hinnan määräytymisen perusteet pitäisi olla selvästi esillä.

Ei pitäisi olla mitään esteitä julkaista listaa siitä millä painoarvolla kukin muuttuja vaikuttaa lopulliseen vakuutukseen, perusteluineen.


Mielestäni tämä on kuluttaja-asiamiehelle vietävä juttu, mutta kyselen tässä nyt että lieneekö sitä tehty aikaisemmin, ja jos on niin minkälaisia vastauksia on tullut?

Vai onko joku muu viranomainen jonka toimialaan tämä voisi kuulua ?

Jään odottelemaan ennenkuin ryntään itse tekemään valitusta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu