"Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin"!

Perussuomalaisten tekemiset ovat täällä tarkassa syynissä. unohtaen, että nämä samat fraasit sisältyvät jokaisen puolueen tekoihin.
Lapsellista esimerkiksi on tuo säätiö juttu. Siitä saatiin selvä näyttä väärinkäytöstä ei ps. puolueelta, vaan nyt nousukiidossa olevalta Kepu nuoriso säätiöltä, joka täytti rikoksen merkit ja tuli tuomio. Tästähän täällä ps. puolueenpalstalla ei hiiskuttu sanaakaan.

Kestään muuta puoluejohtajasta ei ole käytetty yhtä rasistista kieltä, kuin ps. puolueen johtajasta, kuin Timo Soinista. Kuitenkin, kellään nykypuolueen ei historiastakaan löydy yhtä pätevää johtajaa, joka saa puolelleen niin valtavan ihmisjoukon. Kuin 560 000 kansalaista.

Mistä tämä kertoo? Se yksinkertaisesti kertoo sen, että Timo Soini ymmärsi tämä Eurooppa hässäkän todelliset kasvot, ne olivat vieraat kasvot Suomen kansalle. Nythän ne kasvot ollaan nähty.

Suomi on vastuussa n. 50mrd (Miljardin) edestä vakuutuksienmuodossa. (HS) Suomi "lahjoitti" Kreikalle reilun miljoona euroa. Tämä sana "lahjoitti" sitaateissa, koska on varma, että ne rahat on menetetty.
Tällä miljoonalla olisimme saaneet lastensairaalan, jota niin monet ovat toivoneet. Tällä rahalla olisi paikattu monta kohtaa, mutta Jutta ja Jyrki, he pistivät ne menemään, jotta varakkaat sijoitus yhtiöt, saksassa ja ranskassa, eivät menettäisivät rahojaan. Siis vieras suu oli lähinnä.

Nyt joku hihkaisee! "Ei ole Kreikka kaatunut"! olette oikeassa. Kreikka pyristelee kuolin kourissaan EU:n ja kansainvälisen rahastojen takia vielä pystyssä. Ne rahat loppuvat joskus tai joku antaa myöden, se on varmaa.

Suomalaisten veronmaksajien turvin. ovat hallituspuolueiden johtajat saaneet mässäillä mielin määrin. Himanen on siitä hyvä esimerkki. Kuka on sellainen kuru joka pystyy sanelemaan, missä ollaan viiden, viiva kymmenen vuoden päästä? Sitä ei voida tietää, mutta joku voi sen ennustaa ja mikä tämän tutkimuksen lopullinen tarkoitus oli, sitäkään kukaan ei taida saada selville.

On paljon sellaisia asioita, jotka Suomi on tyhmyydessään tehnyt. se, että Soini puuttuu näihin, on kuin kaataisi bensaa tuleen. Miksi Soini nämä asiat sitten tietää, no ne asiat kun ovat niin yksinkertaisen helposti ymmärrettäviä. Kuten Kreikankin kohdalla, jos osaa laskutikkua käyttää, niin ne asiat selviävät hyvin yksinkertaisella tavalla.

Kreikka: Kun kreikan velat nousivat lähes 200 %/bruttokansantuote, se merkitsi sitä, että paljon ennen tämä prosentti määrää, Kreikan olisi pitänyt tajuta, että nyt on "pirumerrassa"! Kreikassa verojen kanto oli se, joka polisi pitänyt pistää uusiksi. Rikkaat eivät maksaneet veroja, vaan köyhät. tätä systeemiä jatkettiin surutta. Saksan ja Ranskan sijoittajat sysäsivät rahaa Kreikkaan suorastaan "lapioimalla" sitä.
Lopulta näiden kahdenmaan sijoittajat pyysivät EU:ta apuun saadakseen turvan sijoituksilleen. Nyt astuu kuvaan myös Suomi. Suomi lahjoitti alkuunsa, ennen kuin m edes EU tai kansainvälinen rahasto, oli päätynyt Kreikkaa auttamaan. yli miljardin ns. omakohtaista lainaa.
Suomi on ollut alkuunsa vastaan tätä kreikan tukemista, kuten tällä palstalla joku oli sen videon avulla todistanut. Miksi heidän päänsä on kääntynyt?
Kun velkojen summa nousee yli sen määrän, mitä pystytään tuottamaan, niin velat kasvavat eivät vähene. Koettakaapa lukijat elää yli varojenne, niin pian huomaatte, että olette yksinkertaisesti "konkassa". Nyt Kreikalle syötetyt rahat menevät sijoittajille korkojen maksuihin, ne eivät vähennä, vaan kasvattavat velkaa, koska korotkin ovat saatavia. Nykyään ei saa enää tietoa siitä paljon ko. maan velka korkoineen on ja miten nopeasti Kreikka pääsee jaloilleen. Hyvät lukijat, tämä ei ole vitsi vaan totuus, jonka Soini on tuonut esille. Jos Soini olisi väärässä asian suhteen, niin kertokaa se luvuilla ei poskea soittamalla, sen te kyllä osaatte, sitä en epäile.
762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

niin että sinusta siis suomelle, euroopalle ja maailmalle olisi ollut perampi asia eträ euroopan keskeiset rahoituslaitokset olisi ajettu kaaokseen? sen jälkeen ei lainaa olisi saanut yhtään mistään ja seurauksena olisi ollut lama, jonka rinnalla 90-luvun suomilama olisi ollut lasten leikkiä.

nyt nämä nykyiset lainan takuut eivät koske pätkääkään suomen köyhiä. mutta auta armias jos euroopan sisältä liikkeellle lähtenyt finassikriisi olisi todellistunut, niin sen olisivat maksaneet juuri tämän maan köyhät. silloin olisi leikattu juuri sieltä joka ei tuota yhtään mitään muuta kuin menoja.

ps. kerro myös miksi ihmeessä kiina muuten auttaa kreikkaa? onko kiinalla käytössä euro? onko kiina eu:n jäsen? vai miksi ihmeessä kiina auttaa kreikkaa...

Äänestä

Maksaako persupuolue nämä valehtelijat tänne palstalle. Nimimerkki muuttuu mutta juttu on aina sama? 50 miljardia? höh? Lasketaanpa jos suomen osuus on se vajaa 2 prossaa, niin kreikka vakuudet on yhteenä 2500 MILJARDIA!!!
Aikamoisia tuhlareita nuo kreikkalaiset?
Ulrich, äijä, marco polo alias tai ei mutta älyllistä epärehellisyytä ei pidä hyväksyä.
Vai onko teillä tieto että persuäänestäjät nielee mitä tahansa?

Äänestä
  • höö.... kuule kun nämä perSSut eivät osaa laskea, lukea, kirjoittaa joten tässä tapauksessa tuollainen "pilkkuvirhe" on ihan luonnolista. kiva kun saadaan vain pelotella ihmisiä.

    Äänestä

  • Onhan tuossa Margo Polon tekstissä epätarkkuuksia, ja virheellisyyksiä vähän lukujen kanssa ajatus kyllä ihan kohdillaan.
    Tuollaista luokkaa se alkaa kai olemaan, se Suomen veronmaksajien pakkositoutuminen vastuineen ja takauksineen tähän EU-talouskriisin hoitoon.
    (SP;n vastuut, Suomen osuudet ja vastuut väliaikaisen- ja pysyvien vakausrahastojen suhteen jne. jne)

    Miljoonallahan ei lastensariaalaa olisi saatu, mutta eteenpäin sillä olisi päästy ja enemmän hyötyä siitä olisi ollut, jopa kreikkalaisille kuin tuosta lahjoituksesta Kreikalle :)

    Ei se sitten ihan putkeen menyyt sullakaan, ei tuossa MP mielestäni puhunut pelkistä Kreikan vakuuksista, joskin epäselvästi (vakuuksienmuodosta).

    Kreikkalaiset politikot kavereineen on todella kovia tuhlareita.

    Käytetään tuota toisen nikkisi kysyjä. tapaa tähän lopuksi.
    Voisitko kertoa mitä epärehellisyyttä, tähän MG;n kirjoitukseen, tai tähän vetämiesi nikkien ulrich, äijän kirjoituksissa. Kertoisitko.

    Ymmärrän kyllä katkeruutesi kysyjä. takkulainen,
    ulrich on "paketoinut" aina nämä raivokkaat ja virheelliset räyhäkirjoituksesi, vienyt pointsit 10-0 sattuuhan sellainen - näköjään.

    Äänestä

50 miljardia vastuita 5 miljjardia maksettu VALE!
Kreikan miljardit pelkästään rikkaitten auheuttamia VALE
Persupuolue haluaa pois eu;sta VALE
Persupuolue haluaa pois eurosta VALE
Persut pystyy tekemään muutoksen eu-politiikassa VALE
Tukipaketit on menneet täysin hukkaan VALE
Lastensairaala ja tukipaketit kumoaa toisensa EMÄVALE

Puolitotuuksia;
Sijoittajat= tavallisia pankkisäästäjiä MYÖS persuja halutaanko säästöt tuhota?
Eu on epäonnistunut; tosi lamaikana, oppia on otettava
Tukipaketti systeemi on epäonnistunut, tosi kreikan kohdalla, Irlanti, Espanja, Portugali on onnistunut.
Riittääkö nämä valeet nyt ensialuksi?
PS. kyllä kysyjä on eri kuin allekirjoittanut, usko tai älä.

Äänestä

Oho mikä raivo, ja teksti sen mukaista -päätöntä!

Niinhän ne takkulaisella/kysyjä. yleensäkin :)

Äänestä

Professori: EU-päättäjiltä on taloustiede hukassa
EPA PHOTO BELGA /OLIVIER HOSLET
Professori: EU-päättäjiltä on taloustiede hukassa
EU-komissio hallinnoi eurokriisiä poliittisin perustein, ei taloustieteiden avulla, arvelee kansantalousprofessori.
Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen syyttää EU-komissiota taloustieteen unohtamisesta eurokriisin hoidossa. Jos euro hajoaa, kriisistä ei hänen mielestään pidä syyttää markkinoita vaan itse tehtyjä vääriä EU-päätöksiä

Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen moittii kovin sanoin EU-päättäjiä taloustieteen lainalaisuuksien unohtamisesta.

Helsingin Sanomiin lähettämässään kirjoituksessa Kanniainen ihmettelee, miksi EU-komissio ei koskaan selitä päätöksiään taloustieteellisesti kestävin perustein.


– Ko­mis­sion suo­si­tuk­sia sen enem­pää kuin huip­pu­ko­kous­ten pää­tök­siä­kään ei kos­kaan pe­rus­tel­la ta­lous­tie­teel­li­ses­ti, vaan on ta­pa­na luo­da sar­ja eh­do­tuk­sia, jot­ka ta­lous­his­to­rian­kin va­los­sa ovat vir­heel­li­siä.

Myös komissaari Olli Rehnin julkisuudessa esittämät näkemykset kriisin syistä ja seurauksista saavat Kanniaiselta kritiikkiä.

– Ol­li Rehn kir­joit­taa mark­ki­noi­den va­kaut­ta­mi­ses­ta, kun epä­va­kaus on krii­sin seu­raus, ei syy. Hän kir­joit­taa eu­ro­bon­deis­ta, joi­den oi­keu­tus­ta hän ei pe­rus­te­le. Vir­heel­li­siä aja­tuk­sia ovat myös trans­ak­tio­ve­ro ja yh­tei­nen tal­le­tus­suo­ja, Kanniainen suomii.

Esimerkiksi tällä hetkellä EU maksaa koko ajan kovenevaa hintaa siitä, että Kreikka on päätetty poliittisin perustein pitää väkisin kiinni eurossa.
∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Professorin mielestä EU-komissio ja EU-päättäjät saavat syyttää eurojärjestelmän kaaoksesta vain itseään.

– Jos eu­ro ha­joaa, se joh­tuu sii­tä, et­tä krii­sin hal­lin­nas­sa on va­lit­tu vää­rät lääk­keet. Pank­ki­tu­kea kos­ke­vis­sa rat­kai­suis­sa ol­laan si­vuut­ta­mas­sa mo­nen maan, ku­ten Ruot­sin, Nor­jan, Yh­dys­val­tain ja Is­lan­nin, toi­mi­vat rat­kai­sut.

Vesa Kanniaisen mukaan on tus­kal­lis­ta, et­tä "muu­ta­mien vir­heel­li­set rat­kai­sut tuo­vat niin pal­jon kär­si­mys­tä niin mo­nel­le".
tuolta taloussanomista löytyy paljon juttuja tästä EU hörhöilystä. http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/07/15/professori-eu-paattajilta-on-taloustiede-hukassa/201233567/12

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Margo Polo kirjoitti:

Perussuomalaisten tekemiset ovat täällä tarkassa syynissä. unohtaen, että nämä samat fraasit sisältyvät jokaisen puolueen tekoihin.
Lapsellista esimerkiksi on tuo säätiö juttu. Siitä saatiin selvä näyttä väärinkäytöstä ei ps. puolueelta, vaan nyt nousukiidossa olevalta Kepu nuoriso säätiöltä, joka täytti rikoksen merkit ja tuli tuomio. Tästähän täällä ps. puolueenpalstalla ei hiiskuttu sanaakaan.

Kestään muuta puoluejohtajasta ei ole käytetty yhtä rasistista kieltä, kuin ps. puolueen johtajasta, kuin Timo Soinista. Kuitenkin, kellään nykypuolueen ei historiastakaan löydy yhtä pätevää johtajaa, joka saa puolelleen niin valtavan ihmisjoukon. Kuin 560 000 kansalaista.

Mistä tämä kertoo? Se yksinkertaisesti kertoo sen, että Timo Soini ymmärsi tämä Eurooppa hässäkän todelliset kasvot, ne olivat vieraat kasvot Suomen kansalle. Nythän ne kasvot ollaan nähty.

Suomi on vastuussa n. 50mrd (Miljardin) edestä vakuutuksienmuodossa. (HS) Suomi "lahjoitti" Kreikalle reilun miljoona euroa. Tämä sana "lahjoitti" sitaateissa, koska on varma, että ne rahat on menetetty.
Tällä miljoonalla olisimme saaneet lastensairaalan, jota niin monet ovat toivoneet. Tällä rahalla olisi paikattu monta kohtaa, mutta Jutta ja Jyrki, he pistivät ne menemään, jotta varakkaat sijoitus yhtiöt, saksassa ja ranskassa, eivät menettäisivät rahojaan. Siis vieras suu oli lähinnä.

Nyt joku hihkaisee! "Ei ole Kreikka kaatunut"! olette oikeassa. Kreikka pyristelee kuolin kourissaan EU:n ja kansainvälisen rahastojen takia vielä pystyssä. Ne rahat loppuvat joskus tai joku antaa myöden, se on varmaa.

Suomalaisten veronmaksajien turvin. ovat hallituspuolueiden johtajat saaneet mässäillä mielin määrin. Himanen on siitä hyvä esimerkki. Kuka on sellainen kuru joka pystyy sanelemaan, missä ollaan viiden, viiva kymmenen vuoden päästä? Sitä ei voida tietää, mutta joku voi sen ennustaa ja mikä tämän tutkimuksen lopullinen tarkoitus oli, sitäkään kukaan ei taida saada selville.

On paljon sellaisia asioita, jotka Suomi on tyhmyydessään tehnyt. se, että Soini puuttuu näihin, on kuin kaataisi bensaa tuleen. Miksi Soini nämä asiat sitten tietää, no ne asiat kun ovat niin yksinkertaisen helposti ymmärrettäviä. Kuten Kreikankin kohdalla, jos osaa laskutikkua käyttää, niin ne asiat selviävät hyvin yksinkertaisella tavalla.

Kreikka: Kun kreikan velat nousivat lähes 200 %/bruttokansantuote, se merkitsi sitä, että paljon ennen tämä prosentti määrää, Kreikan olisi pitänyt tajuta, että nyt on "pirumerrassa"! Kreikassa verojen kanto oli se, joka polisi pitänyt pistää uusiksi. Rikkaat eivät maksaneet veroja, vaan köyhät. tätä systeemiä jatkettiin surutta. Saksan ja Ranskan sijoittajat sysäsivät rahaa Kreikkaan suorastaan "lapioimalla" sitä.
Lopulta näiden kahdenmaan sijoittajat pyysivät EU:ta apuun saadakseen turvan sijoituksilleen. Nyt astuu kuvaan myös Suomi. Suomi lahjoitti alkuunsa, ennen kuin m edes EU tai kansainvälinen rahasto, oli päätynyt Kreikkaa auttamaan. yli miljardin ns. omakohtaista lainaa.
Suomi on ollut alkuunsa vastaan tätä kreikan tukemista, kuten tällä palstalla joku oli sen videon avulla todistanut. Miksi heidän päänsä on kääntynyt?
Kun velkojen summa nousee yli sen määrän, mitä pystytään tuottamaan, niin velat kasvavat eivät vähene. Koettakaapa lukijat elää yli varojenne, niin pian huomaatte, että olette yksinkertaisesti "konkassa". Nyt Kreikalle syötetyt rahat menevät sijoittajille korkojen maksuihin, ne eivät vähennä, vaan kasvattavat velkaa, koska korotkin ovat saatavia. Nykyään ei saa enää tietoa siitä paljon ko. maan velka korkoineen on ja miten nopeasti Kreikka pääsee jaloilleen. Hyvät lukijat, tämä ei ole vitsi vaan totuus, jonka Soini on tuonut esille. Jos Soini olisi väärässä asian suhteen, niin kertokaa se luvuilla ei poskea soittamalla, sen te kyllä osaatte, sitä en epäile.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu