Hei mulla on ollut vasemmassa olkavarressa lapaluun vieressä rasvapatti jo useita vuosia, no se patti siitä hiukan pieneni, ei kokonaan poistunut mutta nyt on viereen kasvanut toinen isompi? Patit muljuu eivätkä ole kipeitä. Näkyvät ihon alta, ei punoitusta ei ihomuutoksia. Voivatko ne olla rasvapatteja?
rasvapattejako?
mami62
142231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Voivat olla lipoomia (rasvarykelmä) tai ateroomia (karva-aiheen kysta). Aterooma voi joskus tulehtua ja vuotaa mädäntynyttä talia. Voi poistaa tk:ssa jos häiritsevät. Lääkärit tykkää toimenpiteistä, joten luulen et saat ajan melko helposti)
Eivät muuten tykkää tk:ssa. Minulla ollut yksi patti vuosikymmeniä, kertaalleen poistettu työterveyshuollon kautta, mutta tk:ssa ei meinannut saada aikaa millään.
Riippuu toki terkkarista. Kaikki joita tunnen poistattavat mielellään, samoin ite. Siihen tarttee vaan enempi aikaa, 30-40 min, siihen kuuluu valmistelut, pesut peittelyt, joten jos on kiireinen työpaikka niin ajan järjestely on hankalampaa. Ei nyt siitä johdu, ettei tykkäis tehdä.
Voi kuule, et sä ole poistanut mitään maitopurkkia ihmeempää kenenkään käsistä. Näistä sun kommenteista käy ilmi, että olet joku lähihoitaja tms. Kovin pintapuolista on tiedot. Täällä kun joku kuvailee oireita, selkeästi googlaat tietoja. Sieltä nuo kirjoittamsi sepustukset löytyy suoraan. Ja edelleen, turha odottaa maltillisuutta meiltä, kun itse näytät jatkuvasti tosi huonoa esimerkkiä.
Heh, ranking kasvaa koko ajan! Ensin hain tietoa vain netistä, sitten olin kiinnostunut lääketieteestä ja pyrkimässä alalle. Nyt olenkin jo alalla jopa lähihoitajana ja etsin pintapuolisia tietojani netistä) Tai ehkä joku on niin kateellinen, että on vaan helpompaa kieltää toisen olevan lääkäri loputtomiin.
Isonkin lipooman saa vaivatta poistettua tk:ssa jos on diatermi (poltto) käytössä ja voi varmistaa hemostaasin.
Aterooma voi vuotaa "mädäntynyttä" talia, älä nyt viitti.
Rupesko teiniä pelottamaan? Mädäntyminen on bakteerien kolonisaatio. Edelleen kehotan asiallisiin kommentteihin.
Voi taivas sentään. Ei tulehtuneesta kohdasta vuoda mitään mädäntynyttä rasvakudosta vaan tulehduseritettä jota muodostuu just sen tulehduksen takia. Koita selvittää itselles, mitä eroa on tulehduseritteellä ja kudosten mätänemisellä. Skarppaa ny vähä.
Tulehduserite on siis kuollutta kudossolukkoa (=kuolleita kudoksia), jota bakteeri käyttää ravintonaan ja leukosyyttimassaa. Skarppaa ite)
Itse tuolla väitit, että ihmisestä valuu mädäntynyttä rasvakudosta. Jos ihminen mätänee sisältä käsin, ei kyse ole tulehduseritteestä. Käytkö sä siivoamassa jossain lääkärin vastaanotolla ja toistat täällä kuulemiasi pätkiä keskusteluista?
Ja miksi tuolla väiti tekeväsi tyotäsi verotussyistä puolipäiväisenä? Oletko kenties osa-aikaisella eläkkeellä tai palaamassa töihin joltain pitkältä osastojaksolta?
Sori en kommentoi idioottiheittoja. Jos olet ikinä tulehtuneen aterooman nähnyt, siitä voi sormilla puristaa haisevaa eritettä, mikä on bakteerien kolonisoimaa talia. Olen pahoillani, että järkytyit sanasta "mädäntynyt", se on ehkä maallikolle liikaa.
En ymmärrä miten kateellinen täytyy olla, että jaksaa kirjoittaa näitä katkeria kommentteja.
En tee töitä puolipäiväisenä, vaan osa-aikaisesti, joitakin päiviä viikossa. Niin moni kolleega tekee, jollakin on perhe/harrastukset.
..moni kollega ei voi tehdä kokopäivätyötä harrastuksen vuoksi? Mikä se sellainen harrastus on, kenties ryyppääminen? Eiköhän vaan useimmat perheelliset ja paljonkin harrastavat ihmiset kykene kokopäivätyöhön..
Voi, muttei halua. Onhan elämässä muutakin kun työtä. Työmäärää voi säätää sen mukaan mitä haluaa tehdä, sinulla ei selvästi sitä mahdollisuutta ole. Mistä muuten johtuisi tämä kateellinen ja negatiivinen asennoituminen?