Haloselle ei kerrottu mitään vakoilusta

Miksi edes kertoa, olihan Halosella tärkeämpääkin tekemistä, nimittäin homojen etujen ajaminen.

ex Presidentti Halonen sai vakoilutiedon mediasta

ex Presidentti Tarja Halonen kertoo Ylelle saaneensa tiedot ulkoministeriön vakoilusta mediasta.

Halosen mukaan häneen ei oltu missään yhteydessä vakoilusta.

- Minä sain tämän koko asian tietooni median välityksellä, Halonen sanoo Ylelle.

Ylen mukaan Halonen pitää presidentin sivuuttamista ihmeellisenä.

Halosen mukaan jo hänen kaudellaan keskusteltiin runsaasti tietoverkkojen turvallisuudesta. Halonen sanoo Ylelle ajatelleensa nyt, että "jaaha, näin siinä sitten kävi".

Ulkoministeriön urkinta alkoi jo Halosen presidenttikaudella. Ministeriötä vakoiltiin arviolta 3–4 vuotta.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ex-presidentillekö tässä olis pitänny löperrellä

Lisäksi toinen kanditaatti valkoilijaksi on Venäjä, jonne Halosella tiedetään olevan hyvät suhteet. Kauanko räpätäti olisi pitänyt tiedon itsellään?

Äänestä
  • .

    DDR-Stasi tunnustelijalle tarvitse kertoa yhtikäs mitään

    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi olisi pitänyt kirjoitti:

Miksi edes kertoa, olihan Halosella tärkeämpääkin tekemistä, nimittäin homojen etujen ajaminen.

ex Presidentti Halonen sai vakoilutiedon mediasta

ex Presidentti Tarja Halonen kertoo Ylelle saaneensa tiedot ulkoministeriön vakoilusta mediasta.

Halosen mukaan häneen ei oltu missään yhteydessä vakoilusta.

- Minä sain tämän koko asian tietooni median välityksellä, Halonen sanoo Ylelle.

Ylen mukaan Halonen pitää presidentin sivuuttamista ihmeellisenä.

Halosen mukaan jo hänen kaudellaan keskusteltiin runsaasti tietoverkkojen turvallisuudesta. Halonen sanoo Ylelle ajatelleensa nyt, että "jaaha, näin siinä sitten kävi".

Ulkoministeriön urkinta alkoi jo Halosen presidenttikaudella. Ministeriötä vakoiltiin arviolta 3–4 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu