corsodyl

Eilen illalla purskutin suussani ainetta, en käyttänyt hammastahnaa illalla ollenkaan, kuten ohjeessa neuvotiin. Aamulla kun heräsin etuhampaiden välissä ja taoisen etuhampaan päällä oli valkoiset viivat. Mitä tässä tapahtui? värjäsikö se hampaitani mutta ei vain joka kohtaan ottanut? Lähteekö pois ajan mittaan? hammaslääkärille ei viitsisi tuon takia mennä.
4236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ohjeissa taidettiin kehoittaa pesemään aamulla normaalilla hammastahnalla.
Tämä voi estää värjäytymien jäämistä hampaisin.

Kumma että ovat raidalliset. Ehkä hampaisiin on jäänyt ennen corsodyliä näkyjämättömät likaraidat, jotka corsodyl on värjännyt näkyviksi.


Itse pesin hampaat kunnolla ennen corsodylin käyttöä hyvin.Sitten myös aamulla
Joskushan corsodyliä käytetään silloin kun ei voi pesta kunolla.
Minulla oli sellainen syy joka ei estänyt kunnollista pesemistä harjalla.hammastahnalla.
Värjäymää tuli mutta lähti. Käytin lyhyen aikaa.

Äänestä

Itse jouduin käyttämään Corsodyliä aika paljon kun poistettiin kolme viisaria väliajoin. Ohjeessa varoitettiin että värjää mutta ajattelin että eihän tässä nyt muutakaan voi kun on pakko käyttää. Ja kyllähän se värjäsi, varsinkin alarivin etummaiset hampaat värjäytyivät tosi rumasti, eikä tehnyt mieli enää edes hymyillä. Aiemmin olin ollut tosi tyytyväinen hampaisiini.

Hammastahnasta ei ollut apua, ei edes vaikka lisäsin sitä sidelappuun ja varovasti hankasin tummentumia. Viimein varasin ajan hammashygienistille ja tämä kävi hampaat läpi ultraäänellä. Se tepsi. Nyt on taas valkoiset hampaat ja kelpaa hymyillä.

Muistan käytöstä myös sen, että hampaitten pesun ja Corsodylin käytön välissä kannatti pitää pieni väli jottei Corsodyl tunnu niin polttavalta/jytäkältä suussa.

Äänestä
  • Tuleeko tuo puhdistus hammaskiven poiston yhteydessä vai pitääkö ostaa erikseen.

    Kiitos vinkeistä!

    Äänestä

  • 4+4 kirjoitti:

    Tuleeko tuo puhdistus hammaskiven poiston yhteydessä vai pitääkö ostaa erikseen.

    Kiitos vinkeistä!

    Ainakin minulla viime viikolla kunnallisessa hoitolassa hammaskiven poiston jälkeen hampaat puhdistettiin poraan liitetyllä kumitötsällä jossa käytettiin hankaavaa puhdistusainetta. Käsittelyn jälkeen ensimmäisen huuhtelunkin jälkeen tuntui koin olisi ollut hiekkaa suussa. Vasta useampi huuhtelu poisti aineen. En ole saanut vielä laskua veloitettiinko puhdistuksesta lisää, ennen ei ainakaan ole veloitettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


annimanni kirjoitti:

Eilen illalla purskutin suussani ainetta, en käyttänyt hammastahnaa illalla ollenkaan, kuten ohjeessa neuvotiin. Aamulla kun heräsin etuhampaiden välissä ja taoisen etuhampaan päällä oli valkoiset viivat. Mitä tässä tapahtui? värjäsikö se hampaitani mutta ei vain joka kohtaan ottanut? Lähteekö pois ajan mittaan? hammaslääkärille ei viitsisi tuon takia mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu