Adventismi kumottu yhdellä Raamatun jakeella.

2Kor.4:18 "meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia."

Eli siis sielut ovat iankaikkisia ja myös enkelit. Tuliseen järveen joutuvat syntisten sielut ja langenneet enkelit kärsivät siellä iankaikkisesti.
11105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jeesuksella oli ylösnoustessaan ylösnousemusruumis. Kaikki kuolleet nousevat tuomiolle ylösnousemusruumiissa.

Äänestä

Hei !

Millähän lailla "adventismin" saisi tuolla kumotuksi ?
"Adventus" = latinaa = "Jeesuksen tulon odotus.

Hyvin heikoltaja hankalalta näyttää Jeesuksen tulon odotuksen kumoaminen Raamatun jakeilla millään muullakaan.

Vertaat sieluja ja enkeleitä asiayhteydessä jakeen 2 Kor 4:18 "näkymättömiksi."
Toki ne ovat näkymättömiä, mutta olisikohan jakeessa nyt siitä kysymys?

Minun mielestäni jae vertaa maallisia ja taivaallisia keskenään.
Kaikki maallinen on katoavaista -presidentin linnan aarteetkin katoavaisia joita juuri kävin Kuntsin taidemuseossa katsomassa Vaasassa kun pressan linna on remontissa kaikki taide linnasta on retuutettu Vaasaan. Vaasa oli toki entinen pääkaupunki että ilman muuta ne kuuluu Vaasassa nähdä.
Maallisia ei pidä taivaallisia vasten katsella ja pitää muistaa että maalliset katoaa.

Usko on näkymätöntä. Usko ei ole aineellista. Kaikki taivaalliset olennot eivät ole aineellisia. Tähän pitää vaihteeksi ja aina koko ajan perustaa siihen mikä ei näy eikä katoa.

Ilm 20 luvussa on hyvin lyhyesti ja selvästi koko Kosmosta kohtaava loppuhuipennus jossa on mukana kaikkien aikojen luodut. >> Ilm 20 luku.
Sen kun lukee ymmärtää tarpeeksikin minne sielut vilahtavat kun kirstut kolahtavat. Lue Ilm 20 tarkasti. Room 3:20, Mal 3:19 lue myös.

Rangaistus on ikuinen ja lopullinen. Pitää mennä seuraavaksi kreikan kielen ainoonios sanaan josta ei ole suomenkielistä vastinetta olemassa.
"Ainoon" Ainoonios" tarkoittaaa etupäässä aikakautta, -ikää ja aikaa jonka asia tai esine on olemassa tai jonka jokin olevainen elää.

Aikakausista siellä Ilm 20 luvussa on kysymys.

Raamattua tutkittaessa on huomioitava mitä koko Raamattu sanoo jostakin samasta asiasta. Myös mistä asiayhteydessä on kyse jos jonkun jakeen irroittaa, eli lukea edestä ja takaakin. Tapahtumakulttuuri ja alkukieli lisäksi.

Kreikan- kuin englannin kielessä esim. monissa muissakin kielissä
yksi sana voi merkitä tusinaa erilaista asiaa riippuen siitä missä asiayhteydessä sanaa käytetään.

Jumalan siunausta
Jari Laurila

Äänestä

Johan olet tyhmä, jos kuvittelet tuon Raamatun tekstin sanovan, mitä väität sen sanovan. Vai provoiletko?

Äänestä

Adventismin kumoojalle:

Äläpäs höpötä joutavia ja puhu ohi Raamatun sanan. Kun Jumala loi ihmisen "Niin IHMISESTÄ tuli elävä sielu" ei siis ihmiseen, vaan ihminen on kokonaisuutena elävä sielu. Ihminen menetti kuolemattomuutensa syntiin lankeamuksessa. Jumalansana sanoo että :"Synnin palkka on KUOLEMA!"

Te tulkitsette väärin raamattua jos luulette olevanne itsessänne kuolemattomia. Raamattunsana sanoo myöskin että "H e l v e t t i on TOINEN KUOLEMA."Se on siis kuleman, eikä elämän paikka. Ei olisi mahdollistakaan, että kaikkivaltias Jumala sallisi luomansa vajavaisen ihmisen kitua iankaikkisesta, iankaikkiseen.

EI, vaan Jumala tekee LOPUN kaikesta pahasta.

S a a t a n a(käärmeessä) petti ihmisen, valehtelemalla, "ette te suinkaan kuole" ja nyt monet uskovat mieluusti tuon saatanan valheen. Mutta Raamattu kertoo lopunaikana tulevasta SUURESTA eksytyksestä.

Jos me uskomme hurmahenkisiä ihmisiä, ja jätämme tutkimatta Jumalan sanaa, me eksymme. Rukoillaan pelastusta Kristuksessa ja jätetään tuollaiset höpinät omaan arvoonsa. Siunausta!

Äänestä

Onko adventismi sinusta yhtä kuin yksi opinkohta helvetin olemuksesta? Onko helvetti sinulle tärkein uskonasia? Et varmaan tiedä mitään siitä rauhasta josta Jeesus puhui?

Äänestä
  • Olen Jumalan armosta uudestisyntynyt ja minulla ON rauha Kristuksessa. En siis pelkästään tiedä siitä rauhasta vaan elän siinä.

    Uudestisynnyin YLHÄÄLTÄ 28. 01. 2004.

    En oman ansioni tähden, vaan Jumalan armosta, sen uskon tähden jonka Hän minussa vaikutti Jeesuksen kautta. Joten minulla ei ole mitään kerskaamista itsessäni.

    Senjälkeen on Jumalan Pyhä Henki kirkastanut minulle Raamatun totuuden.

    Äänestä

  • Sirkka Iita kirjoitti:

    Olen Jumalan armosta uudestisyntynyt ja minulla ON rauha Kristuksessa. En siis pelkästään tiedä siitä rauhasta vaan elän siinä.

    Näin se menee!

    Ei riitä, että tiedämme, tai puhumme Kristuksen rauhasta, vaan ne jotka ovat uudestisyntyneet ELÄVÄT SIINÄ !

    Äänestä

  • Sirkka Iita kirjoitti:

    Olen Jumalan armosta uudestisyntynyt ja minulla ON rauha Kristuksessa. En siis pelkästään tiedä siitä rauhasta vaan elän siinä.

    Uudestisynnyin YLHÄÄLTÄ 28. 01. 2004.

    En oman ansioni tähden, vaan Jumalan armosta, sen uskon tähden jonka Hän minussa vaikutti Jeesuksen kautta. Joten minulla ei ole mitään kerskaamista itsessäni.

    Senjälkeen on Jumalan Pyhä Henki kirkastanut minulle Raamatun totuuden.

    Hei, aikaisempi viesti oli nimimerkille "Adventismi kumottu".
    Olen lukenut sinun kirjoituksiasi ja jos sanot eläväsi Kristuksessa en sitä epäile yhtään. Siunausta

    Äänestä

  • Sirkka Iita kirjoitti:

    Olen Jumalan armosta uudestisyntynyt ja minulla ON rauha Kristuksessa. En siis pelkästään tiedä siitä rauhasta vaan elän siinä.

    Uudestisynnyin YLHÄÄLTÄ 28. 01. 2004.

    En oman ansioni tähden, vaan Jumalan armosta, sen uskon tähden jonka Hän minussa vaikutti Jeesuksen kautta. Joten minulla ei ole mitään kerskaamista itsessäni.

    Senjälkeen on Jumalan Pyhä Henki kirkastanut minulle Raamatun totuuden.

    "Senjälkeen on Jumalan Pyhä Henki kirkastanut minulle Raamatun totuuden.!

    Jos kuulut adventtikirkkoon, niin voin harmiksessi todeta, että Pyhä Henki ei silloin ole vielä kirkastanut sinulle "Sirkka Iita" yhtikäs mitään. Todennäköisesti se sinun ns. kirkastumisesi lähde oli adventismin harhapoiluilla vaeltava adventtikirkon pastori, joka vakuutti sinulle, että USA:sta tuotettu uususkonnollinen potaska on jotain erinomaista ja sinun tulee "kumartaen" hyväksyä se ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi.

    Äänestä

  • se joka luulee... kirjoitti:

    Minä kuulun ihan luterilaiseen kirkkoon, en siis olen adventtikirkon jäsen, vaikka ei Jumala pelasta mihinkään kirkkoon tai seurakuntaan kuulumisen perusteella ketään.

    Minulla ei ole mitään adventti kirkkoa vastaan, yhtähyvin voisin kuulua adventisteihinkin, heillä ainakin on Raamatun sanan totuus opetuksessa ja Jumalan Pyhähenki tekee työtään kaikkialla, myöskin adventtikirkossa, nöyrissä uskovissa.

    Sillä ei Jumala katso paikkaa, vaan sydämen uskoa, tahtoa saada syntinsä anteeksi ja kuulua Hänelle Jeesuksen kautta. Jeesus on tullut meitä kaikkia varten, ei hän tuomitse, eikä katso kirkkokuntiin, vaan ihmiseen.

    "Kristitty olen, oi armo suuri,
    mun synnin orjan Hän pelasti.
    Ja opinkiistoista huolimatta
    on vapahdettu mun sieluni."

    Heng. laul. kirj. 353.

    Äänestä

Vastausta syyttäjähengen alaiselle kumoojalle:

Miten tuo lauseesi muka kumoaa adventismin, helluntalaisuuden, luterilaisuuden, reikkalaiskatollisuuden tai minkään muunkaan kristinuskon. Adventistit katselevat yhtälailla "Kristukseen," joka on näkymättömän Jumalan kuva, kun sinäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Adventismi kumottu kirjoitti:

2Kor.4:18 "meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia."

Eli siis sielut ovat iankaikkisia ja myös enkelit. Tuliseen järveen joutuvat syntisten sielut ja langenneet enkelit kärsivät siellä iankaikkisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu