Jahas, Lieksan fiksuin persu ajatteli ja toimi:
Iltalehden haastattelemien paikallaolijoiden mukaan Lieksan perussuomalaisten puheenjohtaja perusteli kokoustilan vaihdon tarvetta väittämällä, että somaleista tarttuu sairauksia.
Näkemyksiään somaleista esitti Lieksan perussuomalaisten puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Esko Saastamoinen. Kärkkäät kommentit saivat aikaan pienen välikohtauksen, kun toinen valtuutettu ryhtyi väittämään vastaan.
Valtuutetun mukaan Saastamoinen suorastaan "hyökkäsi" kaupunginsihteerin kimppuun vaatimaan perussuomalaiselle ryhmälle uusia kokoustiloja, koska aiemmin käytössä olleessa huoneessa oli
hiljattain pidetty paikallisen somaliasiain työryhmän tapaaminen.
Saastamoinen oli perustellut vaatimustaan sillä, että somalit ovat hänen mielestään saastuttaneet tilan.
- Kysyin häneltä, että oletko ihan tosissasi, paikalla ollut valtuutettu kertoo.
- Sain vastaukseksi, että olen, koska heillä on monenlaisia sairauksia. Kehotti minua ottamaan asiasta selvää, hän jatkaa.
Valtuutetun mukaan muut perussuomalaisen ryhmän edustajat seisoivat Saastamoisen vaatiessa hiljaa "tumput suorina", mutta he eivät väittäneet vastaankaan.
Perussuomalaiset keräsi viime kunnallisvaaleissa Lieksassa 22,5 prosenttia äänistä. Saastamoinen oli 459 äänellään alueensa ja puolueensa ääniharava.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013111217713987_uu.shtml

Vastaukset 16
Vanhimmat
Siinä olet oikeassa, kohuhan se on, vaikkakin ei sinällään persujen.
Mistä päättelet, että olisi Lieksan fiksuin persu, eikös se nyt ole selvästikin osoitettu käytöksellään, ettei taatusti ole.
Kuitenkaan tuo ei ole mikään persukohu, kyllä tuo on ihan henkilön, ja hänen tietämättömyytensä ja sivistymättömyytensä aiheuttama. Ei siis perussuomalaisuuden.
"Mistä päättelet, että olisi Lieksan fiksuin persu, eikös se nyt ole selvästikin osoitettu käytöksellään, ettei taatusti ole."
Ei tietenkään ole mitään esitetty. Mitä me tiedämme siitä miten inhottavia muut ovat? Ryhmäpomo hän ainakin on, joten jossakin muussa puolueessa hän olisi muita enemmän vastuussa sanomisistaan.
Eikö isopomo tuohonkaan puutu. Hän johtaa omalla esimerkillään joka tarkoittaa että pikkupomojenkaan ei tarvitse vastata mistään.
Lieksan ääniharava, -persuruýhmän puheenjohtaja eli Lieksan persujen pomo. Turha vähätellä, kyseessä persujen ykkösmies Lieksan kaupungissa.
Tarkoittaako mielestäsi, Lieksan ääniharava, persuryhmän pomo Lieksassa (äänimäärä kai ratkaisi), tai se, että on "persujen" ykkösmies Lieksassa.
Tekeekö se Lieksan fiksuimmaksi persuksi, olen sitä mieltä, että käytös osoitti, ettei ole.
Tuo ei ole hölmöä tuo on etupäässä äärettömän ilkeää! Ps on pahuuden puolue.
Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun kyseisen henkilön vähäjärkisiä julkilausumia lehdissä käsitellään. Jos ei olis persu, epäilisin henkilön omaa järkeä. Mutta kun on, niin epäilen vain puolueideologian vaikutusvaltaa heikkoon ihmiseen.
Aikuinen ihminen ei siis osaa käyttäytyä, osaa päättää mihin menee ja mitä tekee, ja silti pörrää politiikassa.
Ja vika onkin puolueessa, varmasti tarkemmin sen johdossa :) Voi luoja näitä antipersuja.
Lieksan persu ei aja pSS puolueen natsilinjaa sammutetuin lyhdyin, kuten monet muut persut. Tällaisesta läpinäkyvyydestä muut persut ovat pahoillaan tällä palstalla, sillä soinistinen natsivallankumoushan pitäisi tehdä mahdollisimman salaa ja kulisseissa, kuten vastaavassa tilanteessa toimittiin 1930 luvulla myös natsisaksassa.
Uhriutuminen ja pako tyypilliseen, soinistiseen tapaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288620042654.html
Veikkaanpa, että persupuolueessa on PALJON yhtä kovia natseja. He vain ajavat sammutetuin lyhdyin. Lieksan natsipersu vain hölötteli ääneen - ilmeisen rehellinen mies. Helsingin natsipersut (joukkoon kuuluvat melkein kaikki persupuolueen johtohenkilöt) kuiskailevat keskenään näitä rotujuttuja (valkoinen rotu parempi jne) ja julkisuudessa kieltävät ehdottomasti olevansa natseja. Näin muun muassa Soini ja Halla-aho ovat tehneet. Niin myös vpj. Jussi Niinistö joka on muuten aiemmin näkyvästi puuhaillut natsijuttujen kanssa. Nyt on laittanut pyöreäsankaiset tutkijan klasit päähän ja yrittää esittää viatonta yleisdemokraattia.
Uhriutujakin löysi taas "uhriutumisjyvän", miten tuo lnyt sitten on "uhriutumista". Onko sinusta kaikki uhriutumista, uhriutumisesta riippuvaan ja uhriutumiseen johtavaa. Omassa uhriutuvassa kirjoittelussa kyllä on.
Ehdottomasti suuri idiootti hän on, mutta niin olet sinäkin, uhriutumisesi kanssa.
Hirvisaari on ihan vaaraton tapaus. Lieksan tapauksen on kerrottu olevan selvää apartheidiä - rotuerottelua jossa valkoisille ja mustille on omat tilat.
Mistä näitä persuja oikein tulee??? No Sdp stä. Saastamoinen on loikkari. Demareista!!!!
Kyllä suomalaisella oikeus vaatia omassa maassaan mitä haluaa! tää ei ole mikä mamujen maa.Vaatiihan mamut omia uimahalli vuorojaan ym.eikä suomalaisia saa olla silloin paikalla! on perkele ettei suomalaisella saa olla edes mielipiteitään omassa maassa perkele.Kuinkahan moni noista kirjoittajista on pistänyt tikkua ristiin mamujen takia??! Suomi mies sanoo mielipiteensä asioista niin se natsi? ei näillä 20 v kakaroilla ei ole tietoa mistään.Kuinkahan moni noista mamujen hyysääjistä on valmis maksamaan niiten toimeentulon?? ettei meidän veronmaksaien niitä tarvi maksaa perkele!!! Suomeen pitäisi tehdä laki joka määrää jokaisen mamujen hyysääjän maksa niitten toimeentulon,se on tiukka paikka hamppupäille kun ite hakevat sossun luukulta, voisi vaikka tuo mieli muuttua niitten suhteen tai sitten poistaa suomalaisista kokonaan pois toimeentulotuki ja antaa nekin rahat mamuille tulisi,sen jälkeen varmaan ymmärtäisivät ettei niitä kannata hyysätä mamuja meinaan.
helpotti? Yhä pahempia natseja ryömii esiin persuloukoista. Mitenkähän Soinin ministerihaaveille käy?
Tämä sinulle joko natsi!! ensinkää en ole mikään persujen kannattaja,toiseksi olen suojeluskuntalainen enkä mikään natsi,tietätkö perkeleen hamppupä edes mikä on natsi!!Jos tykkäät nuolalla mamujen perseitä niin sitää vaan,tätä maata ei rakennettu milleen somaleille vaan meille suomalaisille hyvinvointi valtioksi.Kun noin hamuat noita mamuja niin voisi todellakin alkaa hoitaa niitten "hyvinvointia" maksamalle heidän toimeentulonsa ym.Helppo täällä kirjoitella kuinka olen ikuinen kafferi lovers.En todellakaan ole mikään soinin enkä myöskään minkää muun persuja kannattaja.Voit vetää sen suklaa systeemis päähäs!