Miksi ei yritetty pelastaa tuota lyhytjalkaista massamurhaajaa?
Miksi Stalin kuoli kusilammikkoonsa?
anteeksianto
143599
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 143
Vanhimmat
Stalinin oli diktaattorina ehdoton hallitsija! Hän työskenteli aina pitkälle yöhön ja muut tietenkin hänen mukanaan. Sitten hän meni huoneeseensa sohvalle (!) nukkumaan. Jooseppi ei todellakaan käyttänyt sänkyä! Aamulla hän yleensä heräsi omia aikojaan eikä häntä saanut herättää.
Kohtalokkaana yönä/aamuna miespalvelija uskaltautui vasta puolilta päivin huoneesdeen ja keksi tuolloin, että Jooseppi makasi sohvansa vieressä kusilammikossa henkitoreissaan!
Koska oma-aloitteisuutta pelättiin niin tästäkin eteenpäin kului useita tunteja ennen kuin saatiin paikan päälle lääkäri tutkimaan. Stalin ei tuosta enää toipunut!
Miksi kirjoitat Joosepista etkä oikealla nimellä Iosebista tai edes isovenäläistetyllä nimellä Iosifista?
Onko kuolleen leijonan päälle kiva kusta?
Jos ei muuta uskalla, voi tietysti taistella 60 vuoden takaisia hirmuhallitsijoita vastaan paatoksellisesti. Sellaiset ”taistelijat” alistuvat todellisuudessa ensimmäisen sellaisen vallantavoittelijan valtaan, joka murahtaa kunnolla.
Minä kirjoitan toveri kusimutterista niinkuin kirjoitan.
Ja todella, verisen diktaattorin ja historian hirviön niskaan on sopivaa ja mukavaa lirauttaa! Kokeile!
Minulla ei ole vastavuoroisesti yhtäkään historian idolia, joten et voi 'kostoksi' tehdä samaa:-D
Oliko Joosepilla viimeisinä vuosina vaippaa vai kävikö venäläiseen tapaan kyykyssä Kremlin ulkohuusissa. Kyllä Hrutsev, Stalin, Zdanov, Buharin, Molotov, Voroshilov ja kumppanit ilmentää hyvin venäjän kansaa. Lyhyitä, kieroja ja verenhimoisia.
Mannerheim käytti isoa anustappia kun harjoitukset Uralin perhosen kanssa oli vieneet ryppyreijän hallinnan. Voi sanoa että tämä on ruotsalaistaustaisten herrojen tyyppisairaus.
Kun stallarit eivät muuta keksi niin he ottavat oman suuntautuneisuutensa avuksi ja yrittävät muita tavallisia ihmisiä leimata homoiksi.
isoisäskin kuoli kuseen, on yleinen reaktio kuollessa.
Ole sitten tyytyväinen siihen, että Jooseppi oli niin 'tavallinen':-D
Ne kaikki pelkäsi sitä liian paljon. Hrutsev oli kyllä alimmista alin. Stalin tanssitutti mussikkaa sirkusapinan tavoin muiden edessä. Ei minkäänlaista omanarvontuntoa tuolla lättäjalalla.
Ja Stalin kuoli sydänkohtaukseen. Hän teki töitä öisin ja oli aamuäreä - siksi ovelle koetettiin koputtaa puoliltapäivin ensi kerran. Kolmelta sitten joku uskalsi mennä virallisissa asioissa katsomaan ja havaitsi tapahtuneen. Vieressä oli kaatunut vesilasi. Eli siinä tämäkin sensaatio.
” Vieressä oli kaatunut vesilasi. Eli siinä tämäkin sensaatio.”
Ei yksikään silminnäkijä puhunut vesilasista vaan kusilammikosta! Siitä kasvoi Tarkkispojalle henkilökohtainen trauma!
Koska palvelijat tekivät perusvirheen hälyttämällä hätiin suoranaiset seuraajaehdokkaat. Niinpä sitten kävi että he totesivat yksikantaan, aivohalvauspotilaan vuoteen ääressä, että Generalissimus nukkuu rauhallisesti. Tietenkin kova riskistrategia jos potilas olisikin vielä toipunut. Olisi kaulat venyneet.
Nuo lyhyet persjalat olivat idiootti myös palvelijoita. Ei kukaan nähnyt itseään minään "seuraajaehdokkaana".
Eipä aliarvioida. Puoli tusinaa politbyroon jäsentä Hrustsovista Kaganovitshiin oli jo pedannut itseään Generalissimuksen seuraajaksi. Avoimen arkun ääressä tuskin koskaan muulloin on nähty niin vuolasta virtaa krokotiilin kyyneleitä. Oscareita olisi voinut jakaa.
Kumpikin mainitsemistasi oli tunnollisia Joosepin palvelijoita jo pitkään. Jälkimäinen oli tuntenut Stalinin muistaakseni jo vuodesta 1918 lähtien. Hrutsev oli epäluotettava, mutta Kaganovitsin mukaan "tunnusti trotskilaiset haihattelunsa" ja ryhdistäytyi.
Mistä tiedät millaiseen lammikkoon itse tulet kuolemaan.
Kirjoituksistasi päätellen sinun loppu ei ainakaan tule olemaan ruusuinen.
Hanki vaipat.
En tarvitse sellaisia toisin kuin sinä.
Siis "miksi ei yritetty pelastaa tuota massamurhaajaa"?
Siks just.....massamurhaajaa.
Totta hyppivät riemusta paremminkin.
Pelolla pysyivät kaukana huoneesta. Uskon että ne tarinat suuresta väkijoukosta Joosepin viimeisen henkäyksen aikana tämän ympärillä on valehteluun tottuneen kansan satuja. Todennäköisempää on, että Berija meni muutama tunti kuoleman jälkeen parin lääkärin kanssa kokeilemaan elikö neuvostoyhteiskunnan arkkitehti.
Tuosta on hyvä filmipätkä olemassa kun Stalin kouristuksissaan puristaa Berijan kättä.Berija pelästyy että nyt se heräsi ja aloitti kovan nuolemisen.Kuitenkin Stalin kuolee ja samassa Berijan kelkka kääntyy sekä valtataistelu alkaa.Berija pääsee nauttimaan omista lääkkeistään.Kuka ampuikaan Berijalle niskalaukauksen KGB.n kellarissa?
Kuinka paha oli korina kusilammikossa?
On joskus jopa vihjattu, että Berija nopeutti tyynyllä Joosepin lähtöä!
Se "filmipätkä" on sinun herneaivojesi näkemä elokuva jossa Robert Duvall näytteli vielä typerämpää sankariasi.
Molotovin kaltaista valehtelijaa ei nyt usko edes sinun kaltainen pähkinäaivo. Georgialaiseen kulttuuriin ei myöskään kuulu puukottaa toista vallassa olevaa georgialaista selkään.
Filmi on amerikkalaisittain tehty, mutta poikkeuksellisen uskollinen tunnetulle historiankirjoitukselle. Ei Stalinista kertovan filmin tarvitse enää nykyään perustua Stalinin hyväksymiin itse itselleen tilaamiin propagandahistoriikkeihin.
Hienoa että täältä löytyy georgialaisen kulttuurin tuntijoita. Tätä minä arvostan.
Jenkkienkin filmi on paljon luotettavampaa kuin jonkun saastaisen stallarin myöhäisitkut.Pääasia oli että koko mätä kommarijärjestelmä kaatui ja stalinkin hirmuteot paljastui.
Kunniamurhat on etelänukoilla yleistä, vaikka ei kai ne paljoa veitsellä saksalaisia sivaltaneet. Kommunistisella roskasakilla Italiassa ei ollut kysymys Italian kansan kunnian puolustamisesta.
Jeltsin rahaplösöt sen kaatoi. Samat rahaplösöt on alkaneet Putinin käskystä sitä myös ylistämään.
Näyttää selvältä, että Stalinia ei todellakaan yritetty pelastaa. Monista lähteistä päätellen myös tarinat vaikeasta virtsankarkailusta olivat totta. Sielun poistuessa alaspäin aukeni tyrannin rakko kuin Ederin pato Dambusters-leffassa.
Ukon lähtö oli ilmeisestikin monelle helpotus. Paitsi tietenkin Lavrenti Berijalle, joka sai hetkeä myöhemmin isännättömän rakkikoiran kohtelun. Bravo Rossija.
Saattoi olla, että Stalinin virtsa karkaili jatkuvasti ennen korinaa kusilammikossa
Mussikka Hrutsev itki vedet silmissä Joosepin hautajaisissa. Vasta 1956 uskalsi röhkiä ja silloinkin yksittäin.
Mannergeim oli monta vuotta aina ripulipaskat vaipoissaan, eikö.
Stalin oli tosi sankari kun häviiti natzit ja natsien kätyrit kuten Suomalaiset rosvot jotka tunkeutuvat. Stalin otti karjalan sekä 300 milj Dollaria,olisi kannattanut vaihtaa Repolan ja Poraqjärven aleisiin,Kannaksella 30 km rajaa länteen ja 5 lokin paskaamaa saarta Karjalan metsään,olotiin niin Hitlerin lumoissa kuviteltiin että Saksa voittaa ja saadaan lisää elintilaa,ei tullut vaan meni,mihet ja karjala.
Natsit vihaavat Stalinia levittämällä kostoksi hirmu juttuja,ei ole Venäjällä ollut polttouuneja eikä ole löydetty joukko hautoja voitko kertoa missä näitä olisi,eläkä laula tuota Natsien itkuvirttä jolla yrität saada huomionm pois Natzien hirmu töistä.
Turha haave aika entinen ei palaa Stalin tekilopun Natzeista ja veti Hitlenin tuhkat WC-viemäriputkeen sieällä on paikka Nsatzien kätyreille mennä valittamaan kurjuutta,kun muuta ei voi hävitty mikä hävitty,
Menikö se 300 milliä kultaisiin vessanpönttöihin. Sinun paskasukusi ei siitä ainakaan nähnyt kopekan kopekkaa.
Ei, turhaan sepität...
Kuka nyt teettää kansan kassalla panssarivaunuja kymmenin tuhansin kun ei ole Neuvostoliittoa eikä Stalinia?
Ei kukaan. Maailma on eri ja mussikka pulleampi. Orjatyövoimaa saa korkeintaan Kirgisiasta. Nykyinen pyörylä ei muinaista menoa kestä. Automaatio on myös otettu tuossa takapajulassa käyttöön, vaikka sadisteista olisi varmasti taas mukava kiusata vanhoja esi-isiä uzbekkeja ja kirgiisejä.
Aloittaja hoi, laita vaipat niin et huku ainakaan kusilammikkoosi vaikka öisin kotiin mennessäsi kaatuiletkin ja kuset housuusi.
Olet vain kateellinen hyvästä aloituksesta
Miksi täällä ei ole valvontaa? Miksi kukaan ei poista tällaisten kusilammikko-aivojen kirjoituksia. Miksi?
Siksi koska sutkin tarkis pitäis potkaista muuten helvettiin täältä.
Kysy sitä miksi kapitalismin ja ry...ssävihan mallimaassa Suomessa niin moni yksinäinen vanhus saa sairauskohtauksen ja viruu päiväkaudet omassa kusilammikossaan ja lopulta kuolee siihen. Siinä sitä miettimistä piisaa.
Puhut ilmeisesti kokemuksesta.
Stalin seurasi johtajaansa Mannergeimia joka hiljattain oli kuollut tukentumalla omaan oksennukseensa, eikö. Kukaan ei pelastanut.
Kylläpäs nyt on pikku-Stali provosoitunut.
o-v yrittää kun jurppii se kusilammikko?
vaikka historiallisen henkilön korina kusilammikossa on tärkeä asia, se häiritsee joitain. Omituista
krrrrrr krrrr krrrr
Kekkonen kuoli kun nai atjutanttia perseeseen ja ministeri veteli samalla herraa ruoskalla selkään. Ei kestäny.
Urkilla muuttui suonet kalkiksi. Nelson Rockefeller se oli joka 1979 kuoli työhuoneessaan naidessa.
Tämä on selvästi kovapaikka palstan historian väärentäjälle joka suosii neuvostoliittoa.
Isäaurinkoinen pissi allensa varsin nolosti lopussa, melko säälittävää :)
-Kumminkin historian pahimpia murhaajia niin eipä haittaa vaikka vähän halventaa :)
Kaikista hauskinta on venäläiset lyhyet orjat jotka ei edes kusen hajun löyhkätessä uskaltaneet mennä kaikkein pyhimpään.
Mahtavaa!!
Historian tosiosaajia on kertynyt tällä palstalle varmaan monista maista. Muuten ei ole selitettävissä tällainen tieto ja tapahtumien tasapuolinen kommentointi. Näitä lisää. Kerrankin kirjoittelu ei ole yksipuolista. Hienoa.
Haluaisitko Putinin poliittisen historiasensuurielimen tarkistavan faktat?
Juu, vaktaa pukkaa. Minä vaan en o koskaan kussu tähän mennessä. Mannergeimin huhutaan kusseen.
Niin, tosin sinä huhuat sitä yksin! Pis pis...
Kusethan sinäkin housuusi joka päivä.
Sotket ne kirahousisi nyt toisten puhtaisiin housuihin. Kuinka pahalle muuten Hrutsevin alusvaatteet haisivat.
Krutsehvi kävi pitkälahkeiset alushousut jalassa Kekkosen kans saunassa.
Tultiin poikien kanssa just mummuja potkimasta. On taas mukava katella mitä veljet on saannu aikaan. Ei kai o näkyny tallaripunikkia hunni attilaa eikä kommari homoa peräreikä ulkona. Pannaan ne joskus nuolemaan meitin saappaat kiiltäviks, eiks juu. Jatketaan!
Taisit kuitenkin tulla tarkkispoika kapakasta.
Älä salttari uhoo, saat nähdä mistä kana kusee.
Kanojahan sinä säännöllisesti kiksautteletkin.
Hehe. Viimeiset 6-7 sanomaa todistaa sen, miksi historiapalstaa kannattaa lukea! Saa uusia näkökantoja ja oppii uusia sanoja?
no joo, onhan tämä mielenkiintoista. Kuinka on mahdollista , että hän kuoli lyhytjalkaisena , likaisena ja niljakkaana omaan kusilammikkoonsa valtavasti koristen eikä kukaan auttanut. Eikö sadat miljoonat pallopäät ihailletkaan hänen raakuuksia.
Hän oli julma diktaattori ja se osittain koitui hänen kohtalokseen, koska kukaan palvelijoista ei uskaltanut huoneeseen kurkata! Toisin sanoen hänen raakuutensa oli yksi kuoleman syy. Tosin ei aivohalvaustapauksissa aina selvitä vaikka apu tulisi aivan heti.
Mutta kepeät mullat hirviölle:-)
Sinä päädyt Kellokosken nurmikolle kompostiksi. Ei kirkko rienattuja hautaa.
Jokainen 'keskustelee' omalla tasollaan:-)
Pituuspoika kallon mittaaja aron poika esittelee omien korviensa väliä. Ei näytä olevan muuta kuin tamman kusta. Keltasta näkyy kun päätä kallistaa.
Totta. Minäkin olen luullut historiasta jotain muuta.
Joko tarkkiksen pallopäästä katkesi verisuoni. Jatka samaa rataa. Joskus se sitten onnistuu.
Avaaja hoi, oletko kokeillut Tena Ladya, moni tuttu nainen käyttää. Vois auttaa sullekin.
Jos ei itse asiasta osaa sanoa mitään niin sitten turvautuu alatyyliin? Stallarin tavaramerkki?
Tena ladyn sanotaan käyvän avaajan kaltaisille miehillekin eli niille joilla miehuuden merkit ovat kovin heikosti kehittyneet, jääneet pieniksi.
Jos sinua avaajan aloitus ärsyttää niin alatyyli on ainoa, mitä osaat?
Joosepin lähtö oli oikein sopiva massamurhaajalle:-)
Koeta sinäkin Tenaa jo märät housut ärsyttää.
Hehe. Olet itse jäänyt tena-tasolle tarkkis:-)
Tässä historian tietämys sen kuin vahvistuu.
Mitähän tämä porukka kirjoittaneekaan kun pääsee ala-asteelta korkeampiin opintoihin käsiksi ja jos mummojen potkimiselta aikaa jää. Ken elää se näkee.
Sinä pääsit hädin tuskin tarkkikselta.
Onko muuten tarkkispoika ottovaleella joku aivovamma.
Oli miten oli, mutta kyllä aihe on hyvin tärkeä. Kukaan ei halunnut pelastaa despoottia. Kuolema kusilammikossa koristen armoa paikallaolleilta, on surkea loppu. Ei siitä mihinkään pääse. Paikalla olijat käänsivät selkänsä.
Moro surkea loppu
Olitko kattomassa kun noin hyvin tiedät asiat? Kerro lisää.
tuohan on ihan yleistä tietoa. Miksi pitäisi kertoa lisää? Haluatko mässäillä kusilammikolla?
Historian henkilön kuolemistapa on jokatapauksessa tärkeä asia.
Näyttää olevan tarkkispoikien vuositapaaminen. Muita sanoja ei tunnu löytyvän kuin oman porukan nimi. Nyt kaiiki yhtä aikaa kuorossa: TARKKIS TARKKIS TARKKIS
Helpottiko tarkkis?
Oli saamelaisen virtsarakko.
Tavallisestihan Stalinin kuolemassa ei ole mitään rasvalettien kuolemasta poikkeavaa. Stalin oli Mussolinin tavoin etelänmiehiä. Muistaakseni Rooma on joskus Stalinin kotiseudulle ulottunut. Kreikka ainakin kävi "Gruusiassa". Etelänmies on valitettavasti yhtä lyhyt kuin arojen mussikka Hrutsev. Ukrainassakin on toki etelässä näitä vaikutteita. Hrutsev ei kuitenkaan asunnut lähelläkään Ukrainan kreikkalaisen kulttuurin alueita. Lättäjalka Zhdanov toki tuli Mariupolista, mutta sielläkin asui roskaväkeä. Neuvostoliitto puhdisti järjestelmällisesti kreikkalaisen kulttuurin aroilta.
Hienoa että täällä saa tietoa Kreikan muinaisen kulttuurin levinneisyydestä. Joskus tuntuu että täällä on vain tarkkispoikien jäsentenväliset kisat. Hyvä.
Onko tietoa, oliko lammikko suuri
missä rakennuksessa äijä kuoli?
Lue Montefioren kirja 'Punaisen tsaarin hovissa' niin löydät asiasta KAIKEN.
Älä nyt arvuuttele, kun tietoa kaivataan.
Datsalla Kuntsevo-nimisessä paikassa Moskovan ulkopuolella. Alueella oli luonnollisesti kioko ajan täysi vartiointi.
http://www.panoramio.com/photo/52769436
Se oli siis tämä
Aivan oikein. Stalinilla oli aivohalvaus, joka monesti koituu kuolemaksi kohteelle.
Parhaimmat mahdollisuude kohtauksen saatuaan on sillä, jolla mahdollisimman nopeasti käynnistetään ns liuotushoito, jolla pyritään tulppa eliminoimaan. Stalinin kohdalla kesti liki vuorokauden ennen kuin lääkäri saatiin edes paikalle mikä varmisti juuri suuret vauriot, jotka kävivät kohtalokkaiksi
Tämä oli varmaan se kuuluisa lääkärien salaliitto.
Hoito olisi ollut nopea, jos sellaista olisi kutsuttu paikalle, mutta kun ei kutsuttu!
Ensin, kun Stalinin huoneesta ei aamulla kuulunut heträämisääniä ei palvelija uskaltanut mennä sisään. Sitten kun puolenpäivän jälkeen meni niin löysi Joosepin omassa kusilätäkössään lattialla. Oma-aloitteisuutta ei ollut vaan pelkoa, joten palvelija ei kutsunut lääkäriä vaan alipäälliköt kuten Malenkov, Molotov ja Berija paikalle. Nämä nostivat ukon takaisin sohvalle, mutta ei vieläkään sitten kutsuttu lääkäriä! Vasta seuraavana päivänä saatiin paikalle lääkäri, joka totesi, että kuolema onväistämätön!
Stalinin kohtaloksi koitui tavallaan pelko ja se, ettei kukaan uskaltanut päättää mitään!
Mitään lääkärisalaliittoa ei ollut olemassa!
Oliskohan korina pelottanut palvelijaa?
Kaikki pelkäsivät kuollakseen Stalinia ja kommunismi oli kitkenyt kaikista aloitteellisuuden ja päätöksentekokyvyn!
Kyllä Stalin aikoi puhdistaa lääkärikunnan juuri ennen kuolemaansa. Syynä oli lääkärien salaliitto.
Aikoi aikoi ja syy oli lääkärien 'väitetty' salaliitto! Stalinin puhdistuksille oli tyypillistä se, että syyt olivat aina keksittyjä ja kohdistuivat yleensä viattomiin!
Puolueessa oli mm. iskulause, joka kuului jotenkin tähän tapaan: jos sadasta tuomitusta yksikin on syyllinen niin kaikkien rankaisu on paikallaan!
Varma tieto oli silloinkin:-)
Eikös se päde siellä vieläkin?
Tuskinpa. Oletko aivopesun uhri? Suurin osa tapetuista oli täysin viattomia ja heidät on jälkikäteen rehabilisoitu!
Venäjän lyhyt kansa on hyvin masokistinen.
Tarkoitin iskulausetta . Beslanin kaasuiskussakin tapettiin kaikki. Meni siinä siviilitkin terroristien ohella. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä.
Tarkoittanet, että 'sillä ei ole kuitenkaan merkitystä Venäjän viranomaisille'?
Valtiohan se on tuokin:-)
Venäjä voi uhrata vaikka miljoona ja silti pärjätä. Sama ei ole mahdollista Suomelle tai Ruotsille. Virossa se tarkoittaisi joukkokato sukupuuttoa.
Kyllä vaan. Länsimaissa kun ei ole aikomustakaan 'uhrata' omia kansalaisiaan:-) Siihen ei ole minkäänlaista tarvetta.
Se on perustavaa laatua oleva kulttuuriero.
Lännen eduksi.
Sehän riippuu siitä mistä näkökulmasta katsoo. Valtaapitäville on helppoa, kun voi listiä valtionviholliset ilman tunnontuskia
Ranskalaisetko sitten lämmöllä muistelee miehitystä. On se siinä mielessä mukavan hauskaa, että köyhillä resuisilla haisuli mussikoilla ainakin kunnia Moskovassa säilyi. Saksalaiset toki häpäisi muita alueita. Pääkaupunki on kuitenkin kaiken selkäranka.
Mitähän etuja parempien geenien lisäksi miehitys lyhyille kyömynenäisille kikkarapäille toi.
Kun syyllinen löydetään, kyllä rikoskin löytyy, kaikki olivat valelääkäreitä.
Stalin oli samanlainen kuin Tuntemattoman sotilaan Lammio, vain Molotov olisi mennyt häntä katsomaan.
Lammio ei ollut lyhytjalkainen ja kallokin oli pitkänomainen ainakin elokuvassa
Stalinin suuruus on yhtä kuvitteellinen mitä Lammiokin. Ihan hyvä se oli tarkkispoju, että neuvostojohtajat edusti oikeita venäläisiä kooltaan ja ulkomuodoltaan. Eipähän usko ihmiset propagandaasi niin helposti.
Eikö Lammio ollut keskonen. Stalin tanssi kännissä ja liukastui kusilammikkoon.
Koska kaikki pelkäsivät sitä henkensä edestä. Sehän tapatti kaikki läheisensäkin. Jokaikinen oli tyytyväinen kun pääsi siitä ennen kuin omasta hengestään.
Nissan on hyvä auto
Eikös Stalin kuollut vuoteeseen ja balsamoitu maosoleumiin?
Stalinin hauta on siinä Leninin mausoleumin takana
http://www.tripadvisor.com/LocationPhotoDirectLink-g298484-i40494777-Moscow_Central_Russia.html
Stalin tuhkattiin rakko tyhjänä
Stalin ei pitänyt tapanaan yöpyä vuoteessa. Hän valvoi pitkään ja torkahti lopulta aina sohvalle. Hän vain piti siitä tavasta.
Kohtallokkaana aamuna hänet löydettiin vasta puoliltapäivin maakamassa lattialla halvaantuneena keskellä omaa virtsalammikkoaan.
Voit tarkistaa asian helposti vaikkapa Montefioren teoksesta 'Punaisen tsaarin hovissa'. Siinä on tapausten kulku selostettu seikkaperäisesti.
Turha sinun on arvailla kun et tuon paremminasiaa tunne.
myöskeuhkot oli koristu tyhjäksi
Stalin nukkui päivällä ja valvoi yöllä niinkuin muutkin hullut
Tällä kiusattiin myös niitä , jotka kävi äijän puheilla. Odota nyt alkuillasta puoli neljään aamulla ja koita sitten olla skarppina
Muunmuassa neuvottelijoille ennen Baltian miehitystä tehtiin näin
"Stalinin hauta on siinä Leninin mausoleumin takana"
Alkuun mies balsamoitiin ja laitettiin lasiarkkuunmausoleumiin Leninin viereen.ja siinä hän oli 1953-1961, jonka jälkeen hänet vasta haudattiin Leninin mausoleumin taakse.
venäjällä varmaan käytettiin vaippana jotain mitä sai luonnosta.Arvaisin tavallista ruohoa.
Vasenta kättä pohojanmaan malliin.
Tarkkispoikien vuosikokous juhlii! Juotavaa tuntuu vielä riitävän. Hyvä!
Muista myös ne lääkkeesi ottaa.
ei ole mitään todistetta mistään kusilammikosta?
Aivan oikein! Mikään ei ole totta ellei näytettä asiasta löydy politbyroon kokouksen pöytäkirjan välistä!
Kukaan ei uskaltanut elvyttää massamurhaajaa.
Oli tärkeää kaikille silminnäkijöille että he näkivät että tuo "pitkä mies" Stalin oli lopultakin täysin mitätön gruusialainen pankkirosvo.
Stalin lorottelee Kiovassa.
http://darkroom.baltimoresun.com/2012/05/world-war-ii-victory-days-celebrations/two-men-stand-near-a-statue-of-soviet-dictator-josef-stalin-in-kiev/
Oliko kusilammikko iso?
Oli todella iso
Staliniin puheet olivat mitäänsanomattomia pitkiä jaarituksia ja teot pahoja.