huh hulinaa...

Kun on mennyt ihan suoraan sanottuna älyttömyyksiin joidenkin uskovien jutut viimeaikoina palstalla, kysynkin lisää älytöntä kai?

Entäpa ne avioerot jotka ovat solmittu vaikka ennen helareihin liittymistä? Eikö nekin avioliitot ole Jumalan yhdistämiä?

Nythän on sellainen uskomus että ennen uskoon tulemista tapahtuneet ovat poispyyhittyjä luonnostaan, mutta kyllä nekin avioliitot ovat saman Jumalan yhdistämiä.
48124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Olisiko, että tuolla poispyyhkinisellä jotkut tarkoittavat sitä, että syntinä ne ovat poispyyhittyjä siinä hetkessä, kun ihminen on saanut kaikki syntinsä anteeksi, mutta ihan oikein kirjoitat, eivät ne olemassa olevina asioina ole mihinkään pyyhkiytyneet.

Päinvastoin, tiedän eräänkin miehen, joka ei meinannut millään päästä
uskoon tulonsa jälkeen yli siitä, että oli ennen uskoontuloaan eronnut ja
mennyt uudelleen naimisiin ja ensiksi tuli uskoon tämä hänen ex-vaimonsa,
joka oli edelleenkin yksin ja sen jälkeen tämä mies uuden vaimonsa kanssa
ja koska asuivat jopa samalla paikkakunnalla, kuuluivat myöskin samaan seurakuntaan.

Eli nämä ovat todellakin kipeitä ja monimuotoisia asioita ja siksi meidän ei tosiaankaan saisi uskovina enää lyödä lyötyä, joka saattaa jo muutenkin olla
vihollisen syytettävänä entisten tekmistensä vuoksi.

On paljon niitä, jotka eivät hyväksy Jumalan armoa toisen kohdalla, mutta on niitäkin, joiden on todella vaikea uskoa Jumalan armoa omalle kohdalleen.

Äänestä
  • Mitä tuossa esimerkissäsi on negatiivista? Täysin normaali tilanne josta normaali ei tunne mitään syyllisyydentuntoa.

    Äänestä

  • aaaaa kirjoitti:

    Mitä tuossa esimerkissäsi on negatiivista? Täysin normaali tilanne josta normaali ei tunne mitään syyllisyydentuntoa.

    Kuka määrittää normaalin? :)

    Ihanko ite sen teit? :)

    Ja kukas väitti että esimerkissä on jotain negatiivista? :)

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ ;) kirjoitti:

    Kuka määrittää normaalin? :)

    Ihanko ite sen teit? :)

    Ja kukas väitti että esimerkissä on jotain negatiivista? :)

    Sinä kuvasit miestä joka tuli uskoon ja samalla kerroit ett hänen ex-vaimonsa tuli ensin.

    Täysin normaali asia.

    Mutta sinä kirjoitit esimerkkisi jälkeen että"eli kipeitä asioita"...mitä kipeää näet esimerkkisi tapauksessa?

    Eihän siinä ollut mitään kipeää.

    >>>>>>>>>>>>>
    "Eihän siinä ollut mitään kipeää."

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    >>>>>>>>>>>>>
    "Eihän siinä ollut mitään kipeää."

    Minä vastaan: äsken vielä en tiennyt kyseisestä tapauksesta mutta sitten sinä kirjoitit siitä ja minä tulin tietoiseksi kys.tapauksessa.

    Mitä kipeää siinä nyt oli? Ei mitään.

    Äänestä

  • ösdhgsldkhgnl-skahg kirjoitti:

    Minä vastaan: äsken vielä en tiennyt kyseisestä tapauksesta mutta sitten sinä kirjoitit siitä ja minä tulin tietoiseksi kys.tapauksessa.

    Mitä kipeää siinä nyt oli? Ei mitään.

    No asiahan on sitten kaikin puolin kunnossa!

    Hyvä!

    Siksi kysyinkin heti aluksi Sinulta:

    Kuka määrittää normaalin? :)

    Ihanko ite sen teit? :)

    Ja kukas väitti että esimerkissä on jotain negatiivista? :)

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    No asiahan on sitten kaikin puolin kunnossa!

    Hyvä!

    Siksi kysyinkin heti aluksi Sinulta:

    Kuka määrittää normaalin? :)

    Ihanko ite sen teit? :)

    Ja kukas väitti että esimerkissä on jotain negatiivista? :)

    Tähkäpää-heiveröinen heinä..vastaan tähän. Minä määrittelisin esimerkkisi tapauksen tekstisi perusteella sellaiseksi että se ei kerro mistään kipeästä.

    "Kuka määrittää normaalin?:)"

    En ymmärrä hymiötä ..minusta kysymyksessäsi ei ole mitään huvittavaa. Se saa minut ajattelemaan että sinä olet taas vähän känkkäränkkätuulella.

    Minulla on pätevyys määritellä normaali. Mielenterveyshoitajan kriisikeskuksen koulutus.

    "Ja kukas väitti että esimerkissä on jotain negatiivista?"

    Sinä sanoit esimerkkitapaustasi kipeäksi, vaikka siinä ei sinällään ole mitään kipeää.

    Mikä siinä sinulle on jotain kipeää?

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    Sen siitä sain, kuin yritin kanssasi keskustella, vaikka koko ajan tiesin,
    että se minun rakas ja minua paaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaljoooooooooon rakastava ystävänihän se siellä on, ja känkkäränkkä nimenhään siitä sitten sain.

    Sellaista se tahtoopi olla tämä elämä......mutta elämä on!

    Äänestä

  • ~~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Sinä kirjoitit greenille kerran että herra ratkaiskoon teidän välisenne riidan.

    Herra ei näytä tekevän mitään mutta on lähettänyt minut siihen tehtävään.

    Odotan että pohdit sen greenceissin uudestaan ja sitten olet halukas pyytämään anteeksi.

    Ja toinen tehtävä miksi sinun kirjoituksiasi seuraan välillä on se että vahdin ettet pääse enempää tekemään uskonnon uhreja.

    Green on sinun uhrisi.

    Äänestä

  • >>On paljon niitä, jotka eivät hyväksy Jumalan armoa toisen kohdalla, mutta on niitäkin, joiden on todella vaikea uskoa Jumalan armoa omalle kohdalleen.

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    Sinä kirjoitit greenille kerran että herra ratkaiskoon teidän välisenne riidan.

    Herra ei näytä tekevän mitään mutta on lähettänyt minut siihen tehtävään.

    Odotan että pohdit sen greenceissin uudestaan ja sitten olet halukas pyytämään anteeksi.

    Ja toinen tehtävä miksi sinun kirjoituksiasi seuraan välillä on se että vahdin ettet pääse enempää tekemään uskonnon uhreja.

    Green on sinun uhrisi.

    Vai on Jumala Siut ihan sellaiseen toimeen laittant?
    Huh huh, eipä käy kyllä katteeks, ei.

    On siinä Siulla työtä ja tointa kerrakseen!

    Mutta hoidahan Sie tehtäväs kunnialla ja niin,
    että tiijät mis milloinkin mennään,
    ettei vain pääsis tapahtumaan mittään
    Siulta salassa!

    Menetystä ja kaikkea muutakin hyvää saamaasi tehtävään!

    ps. Voin vinkata ku tavataan, et tiijät miun siinä olevan, jookosta?!

    Toivottavasti et loukkaannu tuosta viestistäni,
    sillä ei ole tarkoitukseni millään tavoin Sinusta
    henkilökohtaisesti laskea leikkiä, vaan tämä nyt
    vain on tällainen luonteenpiirre minussa.

    Ehkäpä se kumpuaa siitä, että en halua loukata,
    mutta en aina tylysti vaitekaan ja nämä Sinun
    juttusi nyt ovat mielestäni vähän sellaisia, joihin
    minulla ei ole oikein mitään järkevää sanottavaa,
    koska koen, että EHKÄPÄ purat vain lähinnä
    jotain omaa paha oloasi minuun??

    Muulla tavoin en kykene käsittämään ja
    ymmärtämään tätä Sinun tapaasi toimia?!

    No ei nyt sentään. Tarkotan että se oli sarkasmia.

    Äänestä

  • tomis... kirjoitti:

    >>On paljon niitä, jotka eivät hyväksy Jumalan armoa toisen kohdalla, mutta on niitäkin, joiden on todella vaikea uskoa Jumalan armoa omalle kohdalleen.

    Tomis, sillä ei ole mitään merkitystä hyväksytkö sinä Jumalan armoa kohdallesi.
    Se armo sitä ei olla asetettu sinun hyväksymisesi varaan kuten ei ole lahkojen kastekaan. Lahkolaiset jatkavat
    jumalallisissa asioissa omien oppiensa soveltamista jota lahkolaiset pitävät Jumalan sanana.
    Rakenna elämäsi Jumalan sanan varaan äläkä seuraa itseuskoisia lahkolaisia.

    Äänestä

  • tomis... kirjoitti:

    >>On paljon niitä, jotka eivät hyväksy Jumalan armoa toisen kohdalla, mutta on niitäkin, joiden on todella vaikea uskoa Jumalan armoa omalle kohdalleen.

    Niin, onhan se noinkin, mutta kyllä niitäkin tulee vastaan, jotka eivät tahdo päästä omista itsesyytöksistään irti ja eteenpäin millään, vaikka heille kuinka julistettaisiin anteeksiantamusta ja armoa.

    Tällainen foorumi ei ole tosiaankaan mikään paras mahdollinen paikka sellaiselle ihmiselle, joka jo muutenkin taistelee ongelmiensa kanssa, sillä maailma nokkii avointa haavaa, kuin korppi raatoa, sillä maailma on pimeyden korpin talutusnuorassa ja silloin nämä ihmiset eivät aina itsekään tiedä, mitä tekevät ja kenelle tekevät.

    Tämä edellä oleva viesti siis Tomikselle.

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Toivottavasti et loukkaannu tuosta viestistäni,
    sillä ei ole tarkoitukseni millään tavoin Sinusta
    henkilökohtaisesti laskea leikkiä, vaan tämä nyt
    vain on tällainen luonteenpiirre minussa.

    Ehkäpä se kumpuaa siitä, että en halua loukata,
    mutta en aina tylysti vaitekaan ja nämä Sinun
    juttusi nyt ovat mielestäni vähän sellaisia, joihin
    minulla ei ole oikein mitään järkevää sanottavaa,
    koska koen, että EHKÄPÄ purat vain lähinnä
    jotain omaa paha oloasi minuun??

    Muulla tavoin en kykene käsittämään ja
    ymmärtämään tätä Sinun tapaasi toimia?!

    No minä en pidä ihmisistä jotka uhriuttavat muita omaan epäterveeseen hengellisyyteen.

    Sellaisen näkeminen saa minussa aikaan aina pahoinvointia.

    Muutoinhan voin vallan mainiosti, mutta ymmärrän ettei se sinulle sovi.

    Hetken leikin uskovaista silmissäsi..miltä se näytti?

    Samanlainen sinä olet palstalla koko aika.

    Äänestä

  • Eenokki 12 kirjoitti:

    Tomis, sillä ei ole mitään merkitystä hyväksytkö sinä Jumalan armoa kohdallesi.
    Se armo sitä ei olla asetettu sinun hyväksymisesi varaan kuten ei ole lahkojen kastekaan. Lahkolaiset jatkavat
    jumalallisissa asioissa omien oppiensa soveltamista jota lahkolaiset pitävät Jumalan sanana.
    Rakenna elämäsi Jumalan sanan varaan äläkä seuraa itseuskoisia lahkolaisia.

    Eenokki 12, Raamattu, Jumalan Sana opettaa kuitenkin näin:

    2 Kor. 6
    1. Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.

    Joten, ethän johda veljeäsi pois Jumalan Sanan totuuksista?!

    Eenokki 12

    >>Rakenna elämäsi Jumalan sanan varaan äläkä seuraa itseuskoisia lahkolaisia.

    Äänestä

  • tomis... kirjoitti:

    Eenokki 12

    >>Rakenna elämäsi Jumalan sanan varaan äläkä seuraa itseuskoisia lahkolaisia.

    Tulipa väkevätä sanaa Tomikselta!

    Heh... mies taitaa tietää, mistä puhuu, näin näkisin?!

    Psalmi 127
    1. Matkalaulu; Salomon virsi. Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen
    rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele,
    niin turhaan vartija valvoo.

    Apostoli puhui omilleen ei helluntailaisille jotka siittiöinä uinuivat vielä simon noidan herkistyneissä kiveksissä...tai pyöriskelivät pulleissa palleroissa?
    Te manipuloitte mielinmäärin tomista ja muita mutta minä en toimi kuten te.
    On puhuttava Jumalan sanoja eikä helluntailaisten sanoja ja jos Jumalan sanat eivät auta ei sitä tee edes helluntailaisten demoninen henki vaikka sen perässä juostaan jopa jalkapuolenakin.
    On se kumma kun hyvien töiden tähden joutuu vihatuksi ja niistä mahdollisista pahoista teoista ei mitenkään?
    Onko se ainoa synti arvostella helluntailaisuutta?

    Äänestä

  • tomis... kirjoitti:

    Eenokki 12

    >>Rakenna elämäsi Jumalan sanan varaan äläkä seuraa itseuskoisia lahkolaisia.

    Aforismi on joissain kohden ok.
    Minä pidän helareita lahkolaisina, mutta en heitä joita maltillisiksi kutsutaan, enkä pidä sellaisia edes harhaoppisina.
    Uskovakin on muutoksen ja parannuksenalainen jänkhällä juoksenteleva kenkkakoipi.

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Tulipa väkevätä sanaa Tomikselta!

    Heh... mies taitaa tietää, mistä puhuu, näin näkisin?!

    Psalmi 127
    1. Matkalaulu; Salomon virsi. Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen
    rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele,
    niin turhaan vartija valvoo.

    >>Heh... mies taitaa tietää, mistä puhuu, näin näkisin?!

    Äänestä

  • tomis... kirjoitti:

    >>Heh... mies taitaa tietää, mistä puhuu, näin näkisin?!

    Kiitos Herralle!

    Tässä lisää Jumalan Sanan lupauksia:

    Psalmi 94
    9. Joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi?
    Joka on silmän luonut, hänkö ei näkisi?
    *
    16. Kuka nousee minun puolelleni pahoja vastaan,
    kuka asettuu minun rinnalleni väärintekijöitä vastaan?
    17. Ellei Herra olisi minun apuni, pian minun sieluni
    asuisi hiljaisuuden maassa.
    18. Kun minä ajattelen: "Minun jalkani horjuu", niin
    sinun armosi, Herra, minua tukee.
    19. Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin
    sinun lohdutuksesi ilahuttaa minun sieluni.
    20. Onko yhteyttä sinun kanssasi turmion tuomioistuimella,
    jossa väkivaltaa tehdään lain varjolla,
    21. ahdistetaan vanhurskaan sielua ja tuomitaan
    syylliseksi viaton veri?
    22. Mutta Herra on minun linnani, Jumalani on minun suojakallioni.

    Äänestä

  • Eenokki 12 kirjoitti:

    Apostoli puhui omilleen ei helluntailaisille jotka siittiöinä uinuivat vielä simon noidan herkistyneissä kiveksissä...tai pyöriskelivät pulleissa palleroissa?
    Te manipuloitte mielinmäärin tomista ja muita mutta minä en toimi kuten te.
    On puhuttava Jumalan sanoja eikä helluntailaisten sanoja ja jos Jumalan sanat eivät auta ei sitä tee edes helluntailaisten demoninen henki vaikka sen perässä juostaan jopa jalkapuolenakin.
    On se kumma kun hyvien töiden tähden joutuu vihatuksi ja niistä mahdollisista pahoista teoista ei mitenkään?
    Onko se ainoa synti arvostella helluntailaisuutta?

    Minähän laitoin Eenokki hyvä Sinulle Jumalan sanoja ja sinä
    latelit sen päälle tällaisen kaksmielisen alapää vuodatuksen.

    Miksi Jumalan Sana sai Sinussa aikaan tuollaista??
    Sitä jäin miettimään.

    Äänestä

...no, jos ajatellaan ettei luterilainen kansankirkko edusta aitoa Jumalaa, niin eikö sitten voisi ajatella etteivät ne olleet Jumalan yhdistämiä?

Äänestä
  • Kyllä ne ovat Jumalan yhdistämiä samalla tavalla luterilaistenkin avioliitot.

    Eikös avioliittokaan ole sitten Jumalan yhdistä kuin sitten vasta kun tullaan uskoon liittymällä helareihin? Mitä se sita ennen sitten oli? Oliko se ihan arvoton avioliitto Jumalan silmissä?

    Olen lueskellut näitä kirjoituksia viime päivinä ja kyllä on sanottava jotenkin mättää kun pitää paksut kirjatkin ottaa avuksi.

    Jos Jumala kerta antaa anteeksi ennen uskoontulemista tapahtuneet avioerot pyyhkäisyllä vain, niin sama Jumala antaa varmasti anteeksi avioerot myöskin uskossa ollessa tapahtuneetkin samalla tavalla.

    Mutta kun eräät suorastaan jo menevät "jumaloimaan" ja häikäilemättömästi käyttävät sitä toisten tuomitsemiseen, ilkeyttäänkin koittavat toista lyödä ja lyövätkin mielestäni ihan julmasti kuin pedot sanoisi purisivat.

    Olen sivustolla kokenut nuo tuskat avoliittoni takia monesti vaikka olen sanonut kuinka elelen mulle Jumalan antamassa aikataulussa.

    Hyvin on Herra hoidellutkin asioitani, mutta tälläkin sivustolla minua ja vaimoni kohtaa iskuja antaneet, miten he, ovatko sitten sunattuja, Herra tietää sen.

    Äänestä

No ainakin ennen uskoontuloa tehdyt synnit on saatu anteeksi, kun ne on katuen tunnustettu Jeesukselle. Jos on mennyt avioon eronnut ennen uskoontuloa, niin asia on pois päiväjärjestyksestä Tietenkin jos tulee uskoon jo olessa aviossa ja toinen osapuoli suostuu elämään uskovan kanssa, niin liittoa ei saa purkaa.

Tiedossani on eräs nuori pari, joka on ollut naimisissa noin kolme vuotta: molemmat vieläkin alla 25-vuotiaita, mutta onneksi lapsettomia. On vain käynyt niin että nuori vaimo on retkahtanut uuteen kaveriin ja mennyt maailmaan. Nuori aviomies on todella murheenmurtama. Mielestäni tällä veljällä on oikeus mikäli vaimo ei palaa ja uudistu uskossaan tai mies ei jaksa enää luottaa ja antaa uutta mahdollisuutta ottaa joskus toinen puoliso. Mies ei ole hylätty vaan jätetty. Ei myös kaikilla ole naimattomuuden armolahjaa ja haureuden välttämiseksi Raamattu opettaa avioitumaan.

Onko kenelläkään kanttia mennä lyömään nuorta miestä Raamatulla päähän: sinä et saa enää koskaan avioitua ja perustaa perhettä, kun vaimo on rikkonut liiton ja tehnyt huorin.
Yleesä tällaisessa saumassa ovat päällepäsmärinä lyömässä itse onnellisessa avioliitossa kehräävät keski-iän ylittäneet ukkomiehet tai iäkkäämmät sinkkusisaret. On helppo ladella toiselle sääntöjä ja vaatimuksia kun itse ei olemaa koskaan kohdallaan kipuillut.
Nyt sanon aika suoraan ja ronsksiti, mutta niin vain asia on. Varsinkin nuoruudessani tapasin näitä onnettomia nuoria eronneita, joilta puoliso oli lähtenyt ja uutta ei saanut edes uumoilla. Jopa uskosta luopumista tapahtui.

Äänestä
  • On niitä kaikenlaisia nähty. Aikoinaan eronnut mies tuli uskoon. Sitten myös ex-vaimo koki herätykseen ja tuli uskoon, mutta ongelmana oli että vaimolla oli jo uusi vihitty mies ja tytär. No tämän eronneet miehen äiti alkoi puuhaamaan ja vaikuttamaan pojassaan, että hänen tulisi ottaa tämä entinen vaimo uudelleen ja vaimon erota tästä toisesta avioliitosta. Kyllähän tämä vaimo joutui kovaan taisteluun sisimmässään ja kun ex-mies alkoi pitämään yhteyttä ja oli edelleenkin syvästi kiintynyt exäänsä. Soppahan siitä kehittyi. En kyllä yhtään ihmettele, jos tämä naisen nykyinen puoliso vihaa henkeen vereen helluntailaisia. Onneksi seurakunnan johto ei moiseen lähtenyt (taisi kyllä muutama vanhimmistoveli olla avioliiton purun kannalla).
    Ja profeetatkin olivat jälleen liikkeellä. Miehelle sateli ennustajia, että "Herra" vielä yhdistää ja korjaa murtuneet muurit. Kun aikaa kului ja mitään ei tapahtunut, mies katkeroitui, alkoi juomaan, syytti Jumalaa, kun ei täytä lupauksiaan. Lopulla kuoli infarktiin. Mysö vaimo on jo kuollut, mutta lähti kirkkauteen elävässä uskossa.
    Tietenkin suurin syy miehen suruun oli, että hän ei päässyt koskaan eroon kiintymyksestään vaimoonsa, mutta eikö häntä kannustettu jättämään taakseen mennyttä ja tekemään surutyö lopuun vaan miies jumittui odottamaan luvattua ihmettä

    Kyllä monet uskovat osaavat soveltaa Jumalan sanaa ja ymmärtävät elämän olosuhteita, mutta edelleen tapaa varsinkin Ristinkansan edustajissa erittäin jyrkkiä opetttajia.
    Itse en kyllä lähde ketään tuomitsemaan vaan jätän vastuun valinnoissaan asianomaiselle itselleen.

    Äänestä

  • Hyvin sanottua hellari....taidat myös olla lukenut lutterin kirjoja?
    Kun minä löysin lutterin selityksiä avioliitosta ja eroista niin ymmärsin eron "imipitätien ja uunosetien luterilaisten ja helareiden välillä ja suoraansanoen tekisi mieli vetää turpaan niitä paskiaisia jotka ovat vääriä opettajia ...ja etten pahemmin sanoisi.
    En tiedä tomiksen "suunnitelmallista aikataulua" joten en puutu asiaan.
    ps. jos huotra tai huotramies tulee uskoon pysyköön hän naimattomana ja vinkukoon himossaan kuin sika kun on huoruudella avionsa rikkonut.
    Pää pölkylle sano juutalainen.
    Taitaa Raamattu olla suvaitsevampi huoramiehelle kuin huotralle kertokaa te jotain siitä.

    Äänestä

On muuten todella omituista kuinka hellarit kyllä pitävät esim Kuningas Daavidia esikuvana joissain asioissa... mutta sitten näissä naimisasioissa ei todellakaan suvaita samoja oikeuksia kuin esikuville....

Eli jos Daavid sai anteeksi vaimon varastamisen ja miehen tapattamisen.. niin miten ihmeessä esim minä en saisi anteeksi jos otan "uuden" vaimon, koska exä elää maailmassa enkä ole häntä väkisin uskoon saanut.. vaikka olen yrittänyt.

Äänestä
  • Ethän nyt ole ymmärtänyt näitä keskusteluja väärin?

    Nyt keskustellaan siitä, mikä Raamatun mukaan on oikein ja anteeksiantaminen ja -saaminen on taas jokaisen yksittäisen
    ihmisen ja Jumalan välinen asia.

    En tiedä, oletko lukenut tätä toista ketjua, missä on enempikin
    keskustelua tästä, mutta mielestäni tuo tulee ihan selvästi
    esille jo siellä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11847745

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Ethän nyt ole ymmärtänyt näitä keskusteluja väärin?

    Nyt keskustellaan siitä, mikä Raamatun mukaan on oikein ja anteeksiantaminen ja -saaminen on taas jokaisen yksittäisen
    ihmisen ja Jumalan välinen asia.

    En tiedä, oletko lukenut tätä toista ketjua, missä on enempikin
    keskustelua tästä, mutta mielestäni tuo tulee ihan selvästi
    esille jo siellä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11847745

    Anteeksi saaminen oli väärä sana. Daavid sai sukunsa jatkajan rikoksella ja Jeesuksen sukuluettelossa on mainittu että Salomo syntyi Uurian vaimosta... (matteus 1:6)

    Eli miksi nämä uudelleen naimiset ovat niin vaikeita hellareille? vai onko? piruko se on sekoittanut meidän nykyajan kristittyjen opin?

    Äänestä

  • adgdfgsdfgsd kirjoitti:

    Vastaanpa Sinulle kopioimalla tuolta mainitsemastani toisesta ketjusta viestini, joka mielestäni vastaa myöskin tähän kysymyskeesi:

    ~~tähkäpää~~
    14.11.2013 08:29

    Meidän on jokaisen hyvä katsoa ja tutkia itseämme Raamatun valossa,
    ei sen valossa, miten muut ovat toimineet.

    Raamatun valossa itsensä tutkiminen on siinä mielessä hirvittävän turvallista, että kun ja jos löydämme itsestämme jotain sellaista, jossa olemme toimineet väärin tai rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan, Raamattu näyttää meille tien myöskin armolähteelle, saamaan anteeksiantamuksen ja armon.

    Uskonkin, että kerran perillä olessamme saatamme yllättyä siitä,
    ketä siellä on ja ketä siellä ei ole, sillä perille menevät vain ne, jotka
    syntinsä tunnustavat ja hylkäävät.

    Ei siis ole ihme, kun Jumalan Sana sanoo; Joka on paljon anteeksi
    saanut, se paljon rakastaa.

    Ulkopuolelle jäävät sellaiset, jotka kokevat itsensä niin synnittömiksi ja
    hyviksi, etteivät ole tarvinneet Jumalan armoa mihinkään, eli heidän
    kohdallaan armo on jäänyt turhaksi.

    Jos ja kun olemme toimineet väärin, tunnustetaan avoimesti Hänen
    edessään rikkomuksemme, joita meillä jokaisella on ja näin Hänen
    verensä puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja vääryydestä ja me
    olemme vapaita jatkamaan matkaamme Hänen ominaan.

    Snl. 28
    13. Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, se saa armon".

    1 Joh 1
    9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas,
    niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

    San 28
    13. Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa
    ja hylkää, se saa armon.

    Ps.32:
    4. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni; minun
    nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä.
    5. Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä tunnustan Herralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani.

    Tuossa Ps. 32 on Daavidin tuskaa tekemistensä jälkeen ja sitä löytyy lisääkin Psalmeista.

    Ne teot, joita olemme katuneet, anteeksipyytäneet ja saaneet, ne on anteeksiannettu ja niitä Jumala ei enää muista!

    Siinä lienee syy siihen, että Daavisin kohdalla tapahtui, niin kuin tapahtui,
    sillä hän toimi, kuten tuossa edellä olevassa Psalmissa sanotaan:
    "Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä tunnustan Herralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani."

    Ja kuten näet tästä myöhemmin olevasta viestistä, ei ne taida aina hellareita olla, joille nämä ovat kaikkein vaikeimpia asioita. :)

    >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
    ei hellari
    14.11.2013 10:59
    0
    Sulje
    Raamattu sanoo selkeästi sen,että minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako! Tämä on Jumalan säädös kauan ennen kuin helluntailaisuutta on ollut maailmassa missään muodossa! Muun laiset opetukset ovat vastoin Jumalan Sanaa!

    Hmmm...pakko sanoa että tuo ei hellarin viesti kertoo sen että hän ei tiedä sitä että avioliittokäytäntö on ollut olemassa vasta 1500-luvulta alkaen.

    Äänestä

* Avoliitto on yhtälailla " pyhä", oli sitten uskossa tai ei, koska pyhyys ei ole Jumalan pyhyyttä, vaan pyhyys on uskollisuutta, tabu, niinku sanotaan, koskematon liitto, kahden kauppa, joka solmittu yhteisestä sopimuksesta, Se taas, että uskomattomat ihmiset vihitään Jumalan sanalla siunaten, on Raamatun vastaista toimintaa. Siviili vihkiminen olisi suotavampaa, papin vihkiessä ja sanotaan vielä, että Jumalan edessä, joka on jotenkin ironista ja täysin sopimatonta. Miten uskomaton ihminen voi edes ajatella pyytää siunausta, Jumalalta, johon ei edes usko, kuin sen hetken kun vihitään, jos silloinkaan, on siis pelkkää ulkoista tyhjää jumalisuutta , vailla mitään hengellistä sisältöä !
' Pelkkä seremoniallinen ulkokultainen mutojumalisuuden , täysin vailla sisältöä, pelkkä ihmisten välinen rituaali, jossa käytetään Jumalaa väärään tarkoitukseen.

* Maallisen lain kautta kirkkoon sovitettu vihki kaava. On niin vanha ja totuttu rutiini, ettei monikaan ajattele sen tyhjänpäiväisyyttä. Raamattu ei moiseen anna minkäänlaista oikeutta.
* Mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi, kun he yhtyvät, ja se on Jumalan edessä toimi, joka sitoo puolisot toisiinsa, ei se, että jumalattomat ihmiset yhdistettäisiin Jumalan sanalla. Se on kirkon laatima riitti. Kuka löytäisi Raamatusta sen, että pakanat ja vielä uskomattomat tulee vihkiä Jumalan sanalla. ? Ei edes Vahastaliitosta löydy vihki kaavaa, joka on kirkossa täytössä, täysin kirkon omavalintainen vihki oppi !

* Se on niin vanha kuin on katolinen kirkkokin, että sitä vastaan kun jotain sanoo, siihen raivostuvat lähes kaikki, niin piintynyt harha, samoin kuin vauvakaste, molemmat pelkkiä riittejä, jotka katolinen paavin kirkko on alualkaen ne luonut, siksi ne on niin piintynyt kansoihin ! Taitaa myrsky nousta , ihan on jo pilviä näkyvissä !

Äänestä
  • Paraskin neuvomaan ja opettamaan! lopeta jo mohis opettamisesi!

    Äänestä

  • Ei se nyt ole ihan noin Mohis.

    Äänestä

  • lopeta jo mohis! kirjoitti:

    Paraskin neuvomaan ja opettamaan! lopeta jo mohis opettamisesi!

    Kyllä Mohiksella on ihan samat oikeudet olla täällä
    keskustelemassa, kuin meillä muillakin!

    Äänestä

Raamattu sanoo selkeästi sen,että minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako! Tämä on Jumalan säädös kauan ennen kuin helluntailaisuutta on ollut maailmassa missään muodossa! Muun laiset opetukset ovat vastoin Jumalan Sanaa!

Äänestä
  • Mitäs mieltä Sinä olet näistä Jeesuksen omista sanoista?

    Matt. 19
    9. Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden
    tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin."

    Äänestä

Mutta, huomatkaappa tässäkin asiassa merkittävä tekijä. Totuus on, miten ihminen elää tässä maailmassa JUMALAN aivoituksia tuntematta ja tietenkinb uskomatta, siihen saakka kunnes uudestisyntyy JUMALASTA. On siis kuollut synteihinsä ja on vihollisuudessa JUMALAA kohtaan.

Niin, on aivan eri tilanne,- ajatellen seurustelua ja avioitumista kun ihminen tiedostaa JUMALAN aivoituksia ja JUMALAN tahdon. Uskon, miten juuri tällä tekijällä on suuri vaikutus siihen keneen rakastuu ja keneen ei. Tavallaan toimii samalla tavalla, miten korkealle kouluttautunut ihminen rakastuu herkemmin vertaiseen kumppaniin. Rikas rikkaaseen jne..... Siis tämänkin ihminen kokee luontaisuutena,- ei lakina.

Äänestä
  • Ml213..opiskellessani psykologiaa löysin kirjastosta kirjan jossa tutkittiin tuota ilmiötä. Monet tutkimukset tukevat tuota huomiotasi.

    Siis niin se on että ihminen etsiytyy kaltaistensa seuraan. Se on ihan tutkittu fakta.

    Huumeista kiinnostuneet etsiytyvät huumeporukoihin, rikolliset kulkevat yhdessä...akateemisilla on omat kuppikuntansa jne.

    Ja uskovaisilla omansa, joita sinä nimität puolueiksi.

    Mutta on tosiaan ihan normaalia että samankaltaisuus toisessa ihmisessä on se koukuttava asia.

    Minunkin mieheni sanoo minua samanlaiseksi kuin hän itse.

    Jostain luin että korkein tapa osoittaa hyväksyntää toiselle on matkia häntä..naisen välisiin suhteisiin sopii. Minäkin otan mallia muista kun ostan vaatteita..no, tämä on taas kokonaan toinen asia jo.

    Äänestä

On selvää, että me pidämme kaltaisistamme ihmisistä ja ryhmistä. Käsitämme myös, että vanha sanonta "seura tekee kaltaisekseen" on osa tätä elämää. Raamattuun uskova viihtyy niiden seurassa, jotka myös ovat Raamatulle uskollisia ja tahtovat ojentautua elämässään Sanan mukaan. Lain alla ponnisteleva ajautuu niiden seuraan, jotka lailla musertavat omaa ja muiden sisintä - noin vain vastaanotettua armoa pidetään liian halpana armona - on myös tehtävä kaikkensa, lakihenkinen viihtyy siellä, missä uskotellaan, että Hengen voimassa kaikki pystymme täyttämään lakia ja elämään synnitöntä elämää, armoa kaipaava saa virkistystä siellä, missä armo on keskeinen tekijä Jumalan lapseudessa.

Elämässämme tapahtuneet muutokset voivat muuttaa myös meidän asennettamme eri porukoihin. Syntiin välinpitämättömästi suhtautuva ja ilman parannusta elävä vetäytyy pois "tiukkapipoisiksi" kokemistaan uskovista. Automaattisesti hän hakeutee sellaisten seuraan, joiden kanssa yhdessä vakuutellaan, ettei Raamatun Sanaa sentään aivan vakavasti tarvitse ottaa. Hän saa uudessa seuraussa vahvistusta valitsemalleen tielle - hyvät kristilliset tavat jäävät vähitellen taakse. 1.Kor. 15:33: "Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee."

Elämässä suuria vastoinkäymisiä ja ahdistuksia kokenut viihtyy siellä, missä on samankaltaisesti murrettu sydän ja mieli. Uskovien seurakunna tulisi olla kuin suuri sairaala, kaikki olemme heikkoja ja vajavaisia suuren Parantajan hoidettavina. AA-kerhossa tapahtuu jotain, josta meidän tulisi ottaa oppia - kaikki tiedostavat olevansa alkoholisteja ja ainoa mahdolisuus on elää kokonaan täysin ilman tippaakaan alkoholia. Kaikki ovat samalla viivalla yhdessä toinen toistaan tukien. Uskovien kesken pitäisi tapahtua samanlaista samaistumista samankaltaisuuteen: kaikki olemme syntisiä armahdettuja, kukaan ei ole toista ylempänä ja kaikki tarvitsemme toistemme rohkaisua elämässämme ja olemme yhdessä täysin riippuvaisia Jeesuksen meille lahjoittamasta armosta.

Äänestä

tomis... nostit esille asian, josta jo aioin kirjoittaa, eli alustuksessasi seuraava kohta ja asia, eli mikä avioliitto on Jumalan yhdistämä ?

Jotta ymmärtäisimme oikein sen avioero kohdan, meidän olisi hyvä ensin tutkia se, mikä liitto on Jumalan yhdistämä ?

5 ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?
6 Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

Siis tuossa tapahtuu vastoin ml213:n näkemystä niin fyysinen liittyminen kuin henkinenkin sitoutuminen.

Mutta kysymys siis kuuluu, että "Minkä Jumala on yhdistänyt ja yhdistää ?

Siinä sanotaan, että mies luopuu vanhemmistaan ja liittyy VAIMOONSA.

Siis ajan takaa nyt seuraavaa, kuka on SE oikea vaimo, siis SE Jumalan valitsema vaimo ?

Otan hieman taustaa tähän, vanhan liiton kuvien kautta ehkä monesti ymmärretään uuden liiton asioita paremmin.

Erämaassa Israelin kansa törmäsi Mooabilaisiin ja kansaan kuuluvat miehet alkoivat irstailemaan Mooabin tyttärien kanssa

4. Mooseksen kirja 25
1 Niin Israel asettui Sittimiin. Ja kansa rupesi irstailemaan Mooabin tyttärien kanssa.
2 Nämä kutsuivat kansaa jumaliensa uhreille, ja kansa söi ja kumarsi heidän jumaliansa.
3 Kun Israel näin antautui palvelemaan Baal-Peoria, syttyi Herran viha Israelia kohtaan.

Toisessa kohtaa sanotaan:
5. Mooseksen kirja 7
1 "Kun Herra, sinun Jumalasi, vie sinut siihen maahan, jota menet ottamaan omaksesi, ja kun hän sinun tieltäsi karkoittaa suuret kansat, heettiläiset, girgasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, nuo seitsemän kansaa, jotka ovat sinua suuremmat ja väkevämmät,
2 ja kun Herra, sinun Jumalasi, antaa ne sinulle alttiiksi ja sinä voitat ne, niin vihi heidät tuhon omiksi; älä tee liittoa heidän kanssansa äläkä osoita heille armoa.

Siis Israelilaisen tuli ottaa omasta kansastaan puoliso, ei pakanoista, ja tämä kuva kertoo sen, että uudestisyntyneen uskovan tulee ottaa uskova puoliso myös, sillä Sana sanoo:

2. Kor. 6:Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?

15Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
3 Älä lankoudu heidän kanssansa; älä anna tyttäriäsi heidän pojillensa äläkä ota heidän tyttäriänsä pojillesi vaimoiksi.
4 Sillä he viettelevät sinun poikasi luopumaan minusta ja palvelemaan muita jumalia; ja silloin Herran viha syttyy teitä kohtaan, ja hän hävittää sinut nopeasti.

No, jos siis joku tekee kuten minä itse tein ymmärtämättömyyttäni, eli epäuskossa, että nuorena otin uskosta osattoman puolison, niin siunaako Jumala sellaisen liiton, onko se Jumalan liittämä silloin ?

jatkuu...

Äänestä
  • jatkoa...

    Olen ymmärtänyt, että ei, siis minä ITSE omien halujeni ja osin himojeni ja rikkinäisyyksieni vuoksi valitsin väärin Ja jumalan tahtoa vastaan, ja kannoin sitten 20v sen OMAN valintani seurakukset.

    Ja voin kokemuksesta sanoa, että jos uskova todella elää pyhitys elämää, niin liitto rakoilee alta aika yksikön, ja ongelmia on paljon, sillä vain toinen on sitoutunut Jumalan hyvään tahtoon, ja toinen on siis maailman lapsi ja siten hyvin itsekäs yleensä.

    Juopa on suuri ja vaikeaa on sovittaa siis eri valtakuntien lapsia yhteen.

    Mutta nähdäkseni siis Jumala ei siunaa eikä liitä tuollaisessa tapauksessa, vaan sallii sen, ja uskova itse vastaa silloin tekojensa seuraukset.

    Jos tätä mietimme enemmän, niin jotkut uskovat ovat menneet naimisiin toisen uskovan kanssa, ja silti on erottu, nähdäkseni tässäkin on syynä se, että Jumala ei ole valinnut ja Jumala ei ole liittänyt, vaan uskova on mennyt oman himonsa ja halujensa mukaan, ja siitä ei KOSKAAN hyvää seuraa !

    Siis siksi Sanassa sanotaan siitä avioitumisesta seuraavaa:

    1. Kor. 7:39 Vaimo on sidottu, niin kauan kuin hänen miehensä elää, mutta jos mies kuolee, on hän vapaa menemään naimisiin, kenen kanssa tahtoo, kunhan se vain tapahtuu Herrassa.

    Siinä sanotaan KUNHAN SE TAPAHTUU HERRASSA !

    Siis oli kyse kenestä tahansa, niin uskovan avioitumisen aina tulisi tapahtua HERRASSA, eli Jumalan tahdon ja johdatuksen mukaan, ei siis oman valinnan mukaan, eli omien halujen ja himojen mukaan !

    Silloin kun uskova on kuuliainen ja haluaa kokonaan antautua tässäkin asiassa Jumalan tahtoon, niin silloin JUMALA liittää ja Jumala Jumala siunaa juuri sillä oikealla vaimolla/miehellä uskovaa.

    Tämä asia on kaikessa uskovan elämässä, eli ei Jumala siunaa eikä liitä meitä mihinkään, jos emme pyri Hänen tahtoonsa ihan kaikessa.

    Jopa niin tulee Jumalan tahtoon alistua, että antaa Jumalan päättää jopa se, että onko minun uskovana edes tarkoitus avioitua, eli sopiiko se Jumalan suunnitelmaan ollenkaan juuri minun kohdallani ?

    Ja siksi siinä avioitumis kohdassa puhutaan siitäkin, että joillakin on lahja Jumalalta, olla avioitumatta, ja että vaikka avioituisi, tulisi olla ja toimia, kuin ei olisikaan aviossa:

    29 Mutta sen minä sanon, veljet: aika on lyhyt; olkoot tästedes nekin, joilla on vaimot, niinkuin ei heillä niitä olisikaan,

    Tämä tarkoittaa siis sitä, että Jumalan tahdon tulee olla etusijalla, sillä toisaalla sanotaan näin:

    32 Soisin, ettei teillä olisi huolia. Naimaton mies huolehtii siitä, mikä on Herran, kuinka olisi Herralle mieliksi;
    33 mutta nainut huolehtii maailmallisista, kuinka olisi vaimolleen mieliksi,
    34 ja hänen harrastuksensa käy kahtaanne. Samoin vaimo, jolla ei enää ole miestä, ja neitsyt huolehtivat siitä, mikä on Herran, että olisivat pyhät sekä ruumiin että hengen puolesta; mutta naimisissa oleva huolehtii maailmallisista, kuinka olisi mieliksi miehellensä.

    Tästä olisi ja on paljon asiaa ja kirjoitettavaa, mutta tässä on alku sille, mitä kautta olisi hyvä ensin tutkia asioita, ennen kuin sanoo varmaksi jotakin näiden avioon meno ja ero asioiden suhteen !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tomis... kirjoitti:

Kun on mennyt ihan suoraan sanottuna älyttömyyksiin joidenkin uskovien jutut viimeaikoina palstalla, kysynkin lisää älytöntä kai?

Entäpa ne avioerot jotka ovat solmittu vaikka ennen helareihin liittymistä? Eikö nekin avioliitot ole Jumalan yhdistämiä?

Nythän on sellainen uskomus että ennen uskoon tulemista tapahtuneet ovat poispyyhittyjä luonnostaan, mutta kyllä nekin avioliitot ovat saman Jumalan yhdistämiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu