Vain Jeesus voi antaa kuolemattomuuden.

Kun Jumala loi ihmisen "Niin IHMISESTÄ tuli elävä sielu" ei siis ihmiseen, vaan ihminen on kokonaisuutena elävä sielu. Ihminen menetti kuolemattomuutensa syntiin lankeamuksessa. Jumalansana sanoo että :"Synnin palkka on KUOLEMA!"

Te tulkitsette väärin raamattua jos luulette olevanne itsessänne kuolemattomia. Raamattunsana sanoo myöskin että "H e l v e t t i on TOINEN KUOLEMA."Se on siis kuleman, eikä elämän paikka. Ei olisi mahdollistakaan, että kaikkivaltias Jumala sallisi luomansa vajavaisen ihmisen kitua iankaikkisesta, iankaikkiseen.

EI, vaan Jumala tekee LOPUN kaikesta pahasta.

S a a t a n a(käärmeessä) petti ihmisen, valehtelemalla, "ette te suinkaan kuole" ja nyt monet uskovat mieluusti tuon saatanan valheen. Mutta Raamattu kertoo lopunaikana tulevasta SUURESTA eksytyksestä.

Jos me uskomme hurmahenkisiä ihmisiä, ja jätämme tutkimatta Jumalan sanaa, me eksymme. Rukoillaan pelastusta Kristuksessa ja jätetään tuollaiset höpinät omaan arvoonsa. Siunausta!
184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sorry, tuo ei ole Raamatullinen näkemys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sirkka kirjoitti:

Kun Jumala loi ihmisen "Niin IHMISESTÄ tuli elävä sielu" ei siis ihmiseen, vaan ihminen on kokonaisuutena elävä sielu. Ihminen menetti kuolemattomuutensa syntiin lankeamuksessa. Jumalansana sanoo että :"Synnin palkka on KUOLEMA!"

Te tulkitsette väärin raamattua jos luulette olevanne itsessänne kuolemattomia. Raamattunsana sanoo myöskin että "H e l v e t t i on TOINEN KUOLEMA."Se on siis kuleman, eikä elämän paikka. Ei olisi mahdollistakaan, että kaikkivaltias Jumala sallisi luomansa vajavaisen ihmisen kitua iankaikkisesta, iankaikkiseen.

EI, vaan Jumala tekee LOPUN kaikesta pahasta.

S a a t a n a(käärmeessä) petti ihmisen, valehtelemalla, "ette te suinkaan kuole" ja nyt monet uskovat mieluusti tuon saatanan valheen. Mutta Raamattu kertoo lopunaikana tulevasta SUURESTA eksytyksestä.

Jos me uskomme hurmahenkisiä ihmisiä, ja jätämme tutkimatta Jumalan sanaa, me eksymme. Rukoillaan pelastusta Kristuksessa ja jätetään tuollaiset höpinät omaan arvoonsa. Siunausta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu